Vuosia sitten erään kerran autosta lähtiessäni minulla oli syli täynnä tavaraa. Kun kävelin autolta kuulin ikkunoiden aukeavan takanani. Pudistelin päätäni ja ajattelin, että Fiatin sähköt sekoilevat kylmästä tai jotain, talvi kun oli. Palasin autolle, laitoin avaimet virtaan, jotta sähköikkunat toimisivat ja nostin ikkunat, sitten laitoin auton taas lukkoon ja jatkoin tavaroineni matkaa sisälle.

Monta vuotta myöhemmin huomasin vahingossa samaisen auton kanssa, että kun painan avaimessa olevaa keskuslukituksen ’lukitse’ -painiketta pitkään se sulkee ikkunat jos ne ovat auki, ja vastaavasti kun painan ’avaa’ –painiketta pitkään auton sähköikkunat nousevat.  Onpa kätevää; voin vaikka kesähelteellä avata kotiovelta ikkunat, ennen kuin helle tekee autosta kuin saunan.  Tai sulkea ikkunat etäämmältä jos alkaa satamaan.

Olimme varmaan omistaneet auton yli 5 vuotta ennen kuin löysin tämän ominaisuuden.  Kyseessä ei siis ollut vika (anteeksi, pikku Ferrarimme, että epäilin sinua!) vaan ominaisuus, josta en yksinkertaisesti tiennyt.  Laitoin sen vaikutukset vian piikkiin, vaikka ilmeisesti tavaramäärä käsissäni tuona talvipäivänä tarkoitti, että olin huomaamattani painanut nappia pitkään.
Fiat_sketchKuinka monelle meistä tulee samanlainen reaktio, kun näemme jotain hengellisessä mielessä odottamatonta?  Ajattelemme, että nyt on jotain vialla – tuo henkilö on seonnut, tuo toiminta on jonkun muun kuin Jumalan vaikuttamaa…  Valitettavasti joskus jopa huudamme suureen ääneen ”harhaoppia!!!” ja leimaamme toisen ihmisen, julistajan, kenties koko seurakunnan ilman sen parempia perusteluita ja perehtymättä asiaan tai ko. tahoihin sen enempää.

Käytännössä emme suinkaan automaattisesti perusta hengellistä arviointiamme ainoastaan Raamattuun; taustamme, opetus jota olemme saaneet, lähipiirissämme vallitsevat asenteet sekä henkilökohtaiset kokemuksemme luonnollisesti värjäävät arviointikykyämme ja määrittelevät mitä pidämme ”normaalina”.  Nämä tekijät vaikuttavat luonnollisesti ja automaattisesti – jopa silloin, kun emme edes tietoisesti pohdi asiaa.  Oudoksumme helposti siitä ”normaalista” poikkeavia asioita.  Mutta jos sanomme ”eihän Jumala voi toimia noin…” se on kuin väittäisimme tietävämme miten Jumalan tulisi toimia.  Ikuista, kaikkivaltiasta Jumalaa ei kuitenkaan saa mahtumaan mihinkään lokeroon.  Vaikka Hän ei toimi vastoin Sanaansa, se ei tarkoita etteikö Hänen toimintansa voisi meistä näyttää todella oudolta!  Meidän kannattaa myös pitää mielessä, että meidän jokaisen oma Raamattuun pohjautuva näkemyksemmekin on vajavainen – vaikka se on meidän mielestä Sanan mukainen, se voi silti olla rajoittunut, yksipuolinen, Jumalaa jollain tavalla rajoittava tms.

Toki on olemassa vääriä oppeja – asioita, jotka ovat selkeästi vastoin Raamatun ilmoitusta mutta joita silti yritetään tuoda seurakuntiin.  Siksi meidän tulee koetella kaikki (1 Tess. 5:21).  Tämän kirjoituksen tarkoitus on kehoittaa meitä pitämään kuitenkin mielessä, että asioiden ja ilmiöiden koettelemisessakin meillä jokaisella on väistämättä mukana omat ennakkoluulot, oletukset ja odotukset – miten Jumala ”voi” toimia ja miten Hän ”ei voi” toimia.  Autoni suhteen minulla ei ollut minkäänlaista havaintoa, että sellainen toiminto on keksitty (oletus – luulin tietäväni, että ikkunat aukeavat vain sisältä nappia painamalla).  Toisaalta olin kuullut muiden leimaavan Fiatin sähkövikaiseksi autoksi (ennakkoluulo – siinähän se nyt nähtiin, tuollaisia ne italialaiset autot ovat!).  Nämä seikat siis värjäsivät arviointikykyäni.

Voiko olla, että Jumalallakin on olemassa hyviä, hyödyllisiä ”ominaisuuksia” joista et tiedä, joista et olisi edes osannut unelmoida?  Oletko luullut hyvää ominaisuutta vialliseksi toiminnaksi?

Kelataan vähän ajassa eteenpäin:  Tuttu kertoo auton ikkunoiden olleen auki kun hän avasi autotallin oven ja väittää, että hän ei ”aivan varmasti” ollut niitä aukaissut.  Omasta kokemuksestani viisaampana kokeilin hänen avaimellaan.  Sama ominaisuus.  Hänkin oli vahingossa avannut ikkunat.

Voitko samaistua?  Ehkä meistä jokainen on joskus arvostellut vikaa…  joka ei olekaan vika. 

Steven Buckingham

"Ulkomaalainen, joka osaa suomea." Joskus siitä on harmia, joskus hyötyä... Stevenillä on yksi vaimo ja kolme lasta. Hän työskentelee yrittäjänä englanninkielen parissa sekä myy ja asentaa ilmalämpöpumppuja.

Vastaa