Hesekielin yleisön teologiset ennakko-oletukset
Olemme tähän saakka käsitelleet Hesekielin kirjan taustoja sekä lukujen 1-3 sanomaa, jossa Jumala kutsuu pappi Hesekielin profeetakseen. Nyt saavumme kirjan lukuihin 4 ja 5, kun Hesekiel alkaa tuoda pakkosiirtolaisille profeetallista sanomaa. Matalasta lintuperspektiivistä katsottuna Hesekiel tuo tuhon sanoman ensin Jerusalemille ja Israelin maalle (luvut 4-7), jonka jälkeen fokus siirtyy Jerusalemin temppeliin (luvut 8-11). Profeetan sanoma on spesifiä kritiikkiä oman aikansa israelilaisten vääriä käsityksiä vastaan. Tuona(kin) aikana israelilaisilla oli erityisesti neljä eri kategoriaa teologisia teemoja, joista heillä oli vääränlaisia ja virheellisiä käsityksiä. Hesekielin tehtävä oli osoittaa, että kansa laittaa turvansa vääriin asioihin. Daniel Blockin mukaan nämä neljä kategoriaa ovat seuraavat:
1) Jahven liitto Israelin kanssa. Jumala oli ottanut Israelin kansan liittosuhteeseen itsensä kanssa Siinailla. Tämä oli kuitenkin johtanut siihen, että kansa ajatteli, että Jumala tulisi aina automaattisesti sotimaan Israelin puolesta ja pahan paikan tullen Hän tulisi pelastamaan kansansa sen ongelmista. Hesekielin tehtävä oli osoittaa, että liittorikkomusten vuoksi Israel ei voinut enää turvata Jumalaansa, josta oli nyt tullut heidän vihollisensa. Kansa oli joutunut liittokirousten alaiseksi (3. Moos. 26 / 5. Moos. 28).
2) Jahven sitoutuminen Israelin maahan. Israelilaiset näkivät itsensä vuokralaisena maassa, joka kuului Jumalalle. Koska Jumala omisti maan, Hän tulisi myös puolustamaan sitä muita kansoja ja niiden jumalia vastaan. Hesekiel yritti kuitenkin sanoa, että Jumala on nyt antamassa Israelin maan pakanoille ja Hänen oma kansansa tulisi joutumaan pakkosiirtolaisuuteen. (Luvut 6-7 ovatkin ennustusta Israelin vuoria ja maata vastaan.)
3) Jahve oli sitoutunut Jerusalemiin. Jumala oli valinnut Jerusalemin erityiseksi ja pyhäksi kaupungiksi (5. Moos. 12:5, 11; 1. Kun. 8:12-21; Jes. 2:2-4; 14:32; Ps. 46; 48; 76; 78:68-69; 132:13-18 jne.). Temppeli oli paikka, jossa Jumalan läsnäolo — kavod — oli konkreettisesti läsnä. Israelilaiset ajattelivat, että Jerusalemia ei voinut tuhota, koska se on Jumalan itsensä asuinpaikka. Hesekiel kuitenkin väitti, että Jerusalem tulisi tuhoutumaan. (Tämä on painopiste erityisesti nyt käsiteltävissä luvuissa 4-5.)
4) Jahven liitto Daavidin kanssa. Jumala oli tehnyt ikuisen liiton Daavidin kanssa; aina tulisi Daavidin jälkeläinen istumaan Israelin valtaistuimella. (2. Sam. 7). Hesekiel kuitenkin väitti, että Daavid-kuninkuus oli nyt hetkellisesti syrjäytetty. (Hesekiel mm. näyttelee Sidkian tulevan pakenemisen jakeissa 12:1-16 ja luvussa 17 hän kertoo arvoituksellisesti miten Sidkia tulee joutumaan pakkosiirtolaisuuteen.)
Tämä kokonaisuus on hyvä pitää mielessä Hesekielin kirjan äärellä. Hesekielin tehtävä oli rankka osaltaan juuri siksi, että hänen kuulijoillaan oli paljon vääriä teologisia ennakko-oletuksia, eivätkä he halunneet kuulla ja ymmärtää mitä Hesekielillä oli sanottavanaan. [Viite 1.]
Profetiaa näyttelemällä
Vaikka Raamatun profeetat toivat sanomiaan hyvin usein suullisesti saarnaten, meille on tallettunut monia esimerkkejä siitä miten sanomat saatettiin joskus vääntää rautalangasta näyttelemällä. Annan tässä kohtaa esimerkin vuoksi lyhyen listan muutamista niistä erilaisista tilanteista Raamatussa, joissa profeetat toivat tärkeän sanoman tukeutumalla draamaan tai symboliseen näytelmään/tekoon:
- Profeetta Ahia kohtasi tiellä Jerobeamin, miehen, josta tulisi pian pohjoisen Israelin ensimmäinen kuningas. Ahia otti yltään viittansa ja repi sen kahteentoista osaan ja antoi 10 palaa Jerobeamille. Tämän konkreettinen viitan repiminen piti sisällään selkeän viestin: Salomon aikainen 12 heimon yhtenäinen valtakunta on nyt ohi ja jatkossa tulisi olemaan kaksi suurta kokonaisuutta, pohjoinen Israel (10 heimoa) eteläinen Juuda (2 heimoa). Jerobeamista tulisi Israelin kuningas. (1. Kun. 11:29-39)
- Sidkia, Keenaan poika teki itselleen rautasarvet, asetti ne päähänsä ja osoitti sen avulla kuningas Ahabille, että hän tulisi puskemaan kumoon (eli voittamaan) Aramean sotajoukot. (1. Kun. 22:11)
- Profeetta Jesaja sai Jumalalta käskyn riisua arkivaatteensa ja kulkea alushousuillaan ja avojaloin kolmen vuoden ajan. Tarkoitus oli osoittaa millä tavalla Assyrian kuningas tulisi nöyryyttämään Egyptiä ja viemään sen miehiä sotavangeiksi avojaloin, takapuolet paljaina! (Jes. 20:1-6)
- Profeetta Jeremia joutui tehdä useita symbolisia tekoja, jotta kansa ymmärtäisi konkreettisesti mitä Jumala haluaa sanoa. Kerran hänen tuli ostaa itselleen liinainen vyö, jota hänen piti hetken käytettyään kätkeä pitkäksi aikaa kallion koloon, jossa liina ajan mittaan turmeltui. Myöhemmin liinaa esitellessään Jeremia saattoi osoittaa kansalle miten heidän käytöksensä oli turmellut heidät, vaikka Jumala oli ottanut heidät omaksi kansakseen ja ”pitänyt heitä lanteillaan”. (Jer. 13:11) Jeremia joutui myös rikkomaan saviruukun (Jer. 19) ja kieltäytymään perheestä, koska Juudaa odotti niin kova aika, että monet tulisivat itkemään kuolleita perheenjäseniään (Jer. 16:1-9).
- Profeetta Hoosea joutui ottamaan haureellisen vaimon, joka petti häntä ja synnytti lapsia toiselle miehelle. Tämä oli symbolinen osoitus siitä miten Israel oli pettänyt oman Sulhasensa (Jumalan) toistamiseen palvomalla epäjumalia. (Hoos. 1)
- Samanlaista toimintaa löytyy myös Uudesta testamentista. Jeesus itse teki profeetallisia tekoja mm. kerätessään ympärilleen 12 opetuslasta. Jeesuksen toiminnan symbolinen tarkoitus oli osoittaa miten Israelin heimojen jälleenkokoaminen oli nyt käynnissä — pakkosiirtolaisuus olisi ohi. [Viite 2.]
- Apostolien teoista löydämme puolestaan profeetta Agaboksen, joka otti Paavalin vyön ja sitoi sillä kätensä ja jalkansa. Tämä oli profeetallinen symboli siitä miten Paavali tultaisiin vangitsemaan Jerusalemissa. (Ap.t. 21:10-11)
Profeetallinen näytteleminen on siten melko tavallista Raamatussa. Kukaan Raamatun henkilöistä ei kuitenkaan yltänyt tässä samalle tasolla kuin Hesekiel, joka joutui näyttelemään asioita melko usein ja joskus ne olivat jopa hyvin pitkiä, kuten luvussa 4 (yli vuoden!). (Lukujen 4-5 lisäksi ks. mm. 12:1-11, 17-20; 21:6-7; 24:1-14, 15-24; 37:15-18).
Miksi profeetat sitten joskus näyttelivät sanomiaan? Kaikki lastenleireillä olleet voisivat ainakin veikata, että yksi syy on ollut opetettavan asian mieleenjääminen: on eri asia kertoa tarina Jerusalemin piirityksestä kuin rakentaa kaikkien silmien eteen pienoismalli, jota ympäröi valtavat sotajoukot! Tarkoitus oli ennen kaikkea varmistaa, että opetettava asia menee perille.
Vielä yksi huomio ennen kuin katsomme tarkemmin lukujen 4-5 sanomaa. Isossa mittakaavassa itse näytelmät kuvataan jakeissa 4:1-5:4 ja niiden selitys jakeissa 5:5-17 (alkaa sanoilla ”näin sanoo Herra Herra”), joskin selitystä esiintyy jo aiemminkin. Sukeltakaamme nyt itse tekstiin katsomaan mitä Hesekiel näyttelee etukäteen, ennen kuin hänen sanomansa kävivät toteen vuonna 586 eKr.
LUVUN 4 NÄYTELMÄT
1. Ihminen, ota savitiili, aseta se eteesi ja piirrä siihen kaupunki, Jerusalem. 2. Pane se saarroksiin, rakenna sen ympärille piiritysvalli ja luo valtausluiska sen muureja vastaan, sijoita joka puolelle sotaleirejä ja pane muurinmurtajia yltympäri sitä uhkaamaan. 3. Ota sitten rautainen leivinlevy ja pane se rautamuuriksi itsesi ja kaupungin väliin ja katso sen takaa saarrettuun kaupunkiin, niin että olet kuin yksi piirittäjistä. Tämä on merkki Israelin kansalle. (4:1-3, 1992-käännös)
Jumala kutsuu Hesekieliä tavalliseen tapaan ihmislapseksi (1933-käännös) tai ihmiseksi (1992-käännös). Hänen tulee ottaa savitiili, piirtää siihen Jerusalemin kaupunki ja asettaa se eteensä. Meidän on oletettava, että savi on tässä vaiheessa vielä muovailukelpoista ja se tulisi kovettumaan auringon paisteessa kovaksi tiileksi vasta, kun Hesekiel olisi saanut piirrettyä/kaiverrettua siihen Jerusalemin hahmotelman. Arkeologit ovat itse asiassa löytäneet tuolta ajalta useita tällaisia kiviä, joihin on kaiverrettu erilaisia kuvioita. Yksi löytö on itse asiassa 1000-luvulta eKr. ja siihen on kuvattu Nippurin kaupunki.
Jos ohikulkijat luulevat tässä vaiheessa, että Hesekielillä on vain koti-ikävä ja hän haluaa muistella kaunista Jerusalemia, he erehtyvät. Sen jälkeen, kun kivi on asetettu paikalleen, Hesekielin alkaa rakentaa sen ympärille erilaisia pienoismalleja, jotka kuvaisivat kaupungin tulevaa piiritystä. Kaupunkien piirittäminen oli tavallinen sotataktiikka ja se saattoi kestää jopa vuosia. Me tiedämme muista teksteistä, että Jerusalem tulisi kestämään Babylonian piiritystä noin puolitoista vuotta (ks. 2. Kun. 25:1-3; Jer. 39:1-2; 52:4-7). Muurinmurtajat mainitaan ensimmäisen kerran Assyrian kuninkaan Assurbanipalin teksteissä, joka antaa olettaa, että ne olivat alun perin assyrialaisten keksintöä. Ne olivat joka tapauksessa olennaisen tärkeitä välineitä, jotta kaupungin muurit saataisiin murrettua.
Pienoismallin valmistuttua Hesekielin tuli ottaa vielä iso rautainen levy — levy, jota käytettiin yleisesti keittiötyövälineenä, kun paistettiin kakkuja nuotion päällä. Levyn ja Hesekielin tarkoitus on symboloida Jumalan itsensä asettamaa väliseinää tai estettä, joka olisi kansan ja Jumalan välissä. Hesekiel siis saa tehtäväkseen näytellä Jumalan roolia, joka ei enää antaisi armoa, eikä Hän enää kuuntelisi kansan avunpyyntöjä. Tuomio olisi 100% varma. On totta, että vuonna 701 eKr. Jumala oli pelastanut kansansa ihmeellisesti Sanheribin hyökkäykseltä (2. Kun. 19; Jes. 36-37), mutta kansa erehtyy jos se luulee näin tapahtuvan uudelleen. Jumala ei enää tulisi Pelastajana paikalla; Jerusalemin tuho olisi varma. Tai toisin sanoen: Jumala ei olisikaan kaupungin sisällä suojelemassa sitä, vaan kaupungin ulkopuolella hyökkäämässä sitä vastaan! (Vrt. luvut 8.-11.)
Tämä kaikki olisi ”merkki” Israelin heimolle. Merkki-sana esiintyy kirjassa myöhemmin vielä kolmesti (12:6, 11; 24:24). Käsittelen ”Israelin heimon” merkitystä seuraavien jakeiden yhteydessä.
4. (Mutta sinä) Asetu sitten vasemmalle kyljellesi ja ota päällesi Israelin kansan synnit. Niin kauan kuin sillä kyljellä makaat, niin kauan sovitat heidän syntejään. 5. Minä annan sinun kantaa niitä yhtä monta päivää kuin on Israelin synninteon vuosia: kolmesataayhdeksänkymmentä päivää. 6. Kun olet sen tehnyt, käy vielä oikealle kyljellesi. Sinun tulee kantaa myös Juudan kansan synnit (=tuomion), ja minä panen sinut kantamaan niitä päivän vuotta kohden, neljäkymmentä päivää. 7. Pidä katseesi piiritetyssä Jerusalemissa ja paljas käsivartesi ojennettuna sitä kohti ja ennusta Jerusalemia vastaan. 8. Minä panen sinut köysiin, niin ettet voi kääntyä kyljeltä toiselle ennen kuin olet piirittänyt kaupunkia täyden ajan. (4:4-8)
Nyt saavumme tämän luvun vaikeimmin tulkittavaan kohtaan. Jakeessa 4 tapahtuu siirtymä, koska nyt Hesekielin rooli vaihtuu. Siinä kun jakeessa 3 hänen tehtävänsä oli symboloida Jumalaa, joka ei enää ota kuuleviin korviinsa kansan avunpyyntöjä, jakeessa 4 hänen roolinsa vaihtuu papin rooliin, joka kantaisi kansan taakkaa hartioillaan (2. Moos. 28:38; 4. Moos. 18:1). (Hesekiel ei suoranaisesti sovita kansan syntejä, vaan hän ainoastaan kärsii taakkaa niiden alla.) Jakeissa 4-8 kuvataan neljää erilaista toimintoa ja me katsomme niistä kutakin erikseen.
Toiminto 1 (j. 4-5). Olennaisia kysymyksiä on erityisesti kaksi: mitä tarkoittaa Israelin kansa ja mihin lukumäärä 390 viittaa. Jos luemme tekstin nopeasti, niin olisi hyvin helppo saada sellainen käsitys, että ”Israelin kansa” tarkoittaa tässä kohden nimenomaan pohjoisen Israelin 10 heimoa, ”Israelia”, joka syntyi vuonna 931 eKr. Jerobeamin ottaessa kuninkuuden (1. Kun. 12), ja joka tuhoutui Assyrian käsissä 721 eKr. (2. Kun. 17). Tätä tulkintaa näyttäisi tukevan myös se, että jakeessa 6 huomio siirtyy yhtäkkiä eteläiseen Juudaan eli kahteen muuhun heimoon (Juudaan ja Benjaminiin).
Niin helpolta kuin tämä näyttääkin, tässä tulkinnassa on useita ongelmia. Sen sijaan, että tekstissä puhuttaisiin pohjoisesta Israelista ja eteläisestä Juudasta, meidän tulisi lukea tekstiä niin, että Hesekielillä on koko ajan mielessä Israelin kansa kokonaisuutena. Seuraavia syitä voidaan listata tämän näkemyksen tueksi.
- Maininta ”Israelin huone” esiintyy jaejaksossa kolmessa muussakin kohdassa. Jakeessa 3 todetaan pienoismallin olevan ”merkki Israelin huoneelle”, mutta tässä tarkoitetaan selvästikin Hesekielin yleisöä, jotka siis olivat Juudan kansaa. Jakeessa 13 sanotaan miten ”Israelin jälkeläiset” tulisivat syömään leipänsä saastaisena pakanoiden keskellä ja viittaus on jälleen Juudassa vielä asuviin juutalaisiin. Maininta esiintyy vielä jakeessa 5:4, jossa Hesekielin hius-profetia koskee koko ”Israelin heimoa” eli Juudaa. Nämä esimerkit osoittavat, että Israel ei voi tarkoittaa ainakaan pelkästään pohjoisen Israelin 10 heimoa.
- Siinä kun sana ”Israel” esiintyy Hesekielin kirjassa yli 180 kertaa, ”Juuda” esiintyy vain 15 kertaa. Jokaisessa kohdassa, jossa sanat esiintyvät yhdessä, niitä käytetään synonyymeina eli samaa tarkoittaen. Ja jakeissa 2:3; 3:4, 7, 17 on puhuttu ”Israelista”, vaikka kyse on Juudan kansansa. Lisäksi jakeessa 8:1 mainittuja ”Juudan vanhimpia” kutsutaan jakeissa 14:1 ja 20:1-3 ”Israelin vanhimmiksi”. Vielä jakeiden 8:6, 10, 11 ja 12 ”Israelin heimon” rikkomukset ovat jakeessa 8:17 ”Juudan heimoa” — Hesekiel siis näkee mitä on menossa nimenomaan Jerusalemissa.
- Silloin, kun pohjoinen Israel halutaan rinnastaa Juudan kanssa, asia tehdään hyvin selväksi (ks. Luku 23 ja 37:16-19).
- Lukumäärä 390 ei oikeastaan sovi pohjoiseen Israeliin. Tämä poliittinen kokonaisuus oli olemassa vain noin 200 vuoden ajan (noin vuodesta 930 eKr. vuoteen 721 eKr.), joten on vaikea nähdä mihin numero 390 voisi tässä tapauksessa viitata.
Näin ollen, koska muualla Hesekiel käyttää sanoja Israel ja Juuda vaihtoehtoisesti, meidän tulisi lukea tämä teksti samalla tavalla. Painopiste on nyt koko Israelin historiasta. Tämä tarkoittaa sitä, että luku 390 tarkoittaa koko Israelin kansaa, kaikkia 12 heimoa, eikä vain pohjoista Israelia.
Voimme nyt siirtyä tekstissä mainittuihin lukuihin. Ei ole yllättävää, että vuodet vaihdetaan vastaamaan päiviä, koska tällaista on tapahtunut Israelin historiassa jo aiemmin. Kun Israel vielä vaelsi erämaassa, kansa lähetti vakoojia luvattuun maahan. Vakoilu kesti 40 päivää (4. Moos. 13:26). Vakoojien palatessa 10 epäuskoista (poisluettuna Joosua ja Kaaleb) sai käännettyä kansan mielipiteen siihen, että luvattua maata ei voisi mitenkään valloittaa, koska siellä olevat kansat ovat liian vahvoja. Israel kieltäytyi astumasta Jumalan lupaamaan maahan. Tästä syystä Jumala rankaisi kansan epäuskoa kääntämällä 40 päivän vakoiluajan 40 vuoden erämaavaellukseksi (4. Moos. 14:33-34). (Ja kuten osa jo tajuaakin, niin samalla logiikalla Jeesus vietti erämaassa 40 päivää, koska hän onnistui Israelin edustajana siinä missä alkuperäinen Israel oli epäonnistunut 40 vuoden aikana. Tästä syystä Jeesuksen kaikki kolme vastausta Paholaiselle tulevat 5. Mooseksen kirjan luvuista 6-8.)
Näin ollen Israelin kansa on tehnyt jotain kokonaisen 390 vuoden ajan ja nyt Hesekiel joutuu kantaa siitä taakan 390 päivän ajan. Mutta mistä on kysymys? Lukumäärä (a) tulee laskea vuodesta 586 eKr. (b) taaksepäin ja (c) kyse on ennekaikkea Israelin kansan synneistä, joita se teki tänä aikana (ei rangaistuksesta). Kun laskemme 586+390, saamme lopputulokseksi 976. Tämä vuosiluku, 976 eKr., on hyvin lähellä sitä ajankohtaa, kun Jumalan kirkkaus (kavod) siirtyi ilmestysmajasta juuri valmistuneeseen Salomon temppeliin (1. Kun. 8:10-11). Ikävä kyllä Salomo lankesi syvään epäjumalanpalvontaan ja tämä epäjumalanpalvonta jatkui eri muodoissa tästä eteenpäin (1. Kun. 11:1-8, 33; Hes. 20:27-29). Toisin sanoen aina siitä saakka, kun Salomo sai rakennettua Jumalalle temppelin Jerusalemiin, kansa on rikkonut Jumalansa liiton palvomalla epäjumalia. Tästä luvussa 390 on kyse. Koko tänä aikana tapahtunutta epäjumalanpalvontaa Hesekiel kutsuu Israelin ”synniksi”.
Mitä tulee Hesekielin näytelmän yksityiskohtiin, niin on melko varmaa, että hän ei maannut kyljellään 24/7. Näytelmä kesti varmasti useita tunteja päivässä, mutta iltaisin profeetta suoritti muita asioita. Pelkästään jakeet 4:9-17 osoittavat, että Hesekielin oli pakko liikkua ja kokata itselleen ruokaa — tämä ei olisi onnistunut jos hän olisi ollut jatkuvasti paikallaan. Voimme nyt siirtyä jakeeseen 6.
Toiminto 2 (j. 6). Kun 390 päivää olisi kulunut loppuun, Hesekielin tuli ”kääntää kylkeä” ja maata nyt 40 päivää kantaen Juudan kansan tuomion. Tämäkin jae on hankala, koska se voidaan tulkita kahdella eri tavalla: joko Hesekiel makaa ensin 390 päivää, jonka jälkeen hän vaihtaa kylkeä ja makaa taas 40 päivää eli yhteensä 430 päivää tai sitten luku 40 oli osa 390 päivää. Ks. aiheesta tarkemmin [Viite 3]. Huomaa, että käytän tässä kohden sanaa ”tuomio”, enkä ”synti”. Kuten Christopher Wright toteaa, meidän on muistettava, että heprean kielen sana awon voi tarkoittaa montaa asiaa: (a) tehtyä syntiä, (b) synnin tuomaa syyllisyyttä tai (c) rangaistusta, joka synnistä seuraa. Siinä kun 390 päivän kohdalla on kyse synnistä (a), 40 päivän kohdalla on kyse rangaistuksesta (c). Siinä kun 390 päivää oli Israelin syntien kantamista, nämä 40 päivää olisi Juudan rangaistuksen kantamista.
On syytä olettaa, että symbolinen lukumäärä 40 on saanut vaikutteita nimenomaan 4. Mooseksen kirjasta, jossa kansa vaelsi erämaassa 40 vuotta epäuskonsa tähden. Samalla tavalla kuin 40 vuoden erämaavaelluksen tarkoitus oli tuhota pois Israelin epäuskoinen sukupolvi, Juudan pakkosiirtolaisuus tulisi tuhoamaan pois Juudan epäuskoisen sukupolven, jotta jotain uutta voisi nousta esiin. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että päivät 390 ja 40 ovat perättäisiä tapahtumia. Toisin sanoen jakeet 4:4-5 (390 päivää) liittyvät jakeeseen 4:6 (40 päivää) samalla tavalla kuin jakeet 5:5-6 (kansan rikkomukset) liittyvät jakeeseen 5:8 (kansa saa tuomion).
Toiminnot 3-4 (j. 7-8). Jakeen 7 mukaan Hesekielin tulisi kohottaa Jerusalemia vastaan käsi samalla tavalla kuin soturi kohottaa kätensä taisteluun ryhdyttäessä. Jakeen 8 viittaus Hesekielin sitomisesta on hankala ja se voi olla joko kirjaimellinen tai vertauskuvallinen maininta. Siirrymme eteenpäin. [Viite 4.]
9. ”Ota vehnää, ohraa, papuja, linssejä, hirssiä ja vaivaisvehnää, pane ne samaan astiaan ja leivo niistä itsellesi leipää. Se olkoon ravintosi niiden kolmensadanyhdeksänkymmenen päivän ajan, jotka makaat kyljelläsi. 10. Punnitse ruokasi, jonka syöt: kaksikymmentä sekeliä päivää kohden, ja sinun tulee syödä se aina samaan aikaan. 11. Vettäkin saat juoda vain määrämitan: kuudenneksen hin-mittaa, ja sinun tulee juoda se aina samaan aikaan päivästä.” (4:9-11)
Luvun 4 toisessa puoliskossa painopiste on kahdessa asiassa. Ensinnäkin Hesekiel joutuu näytellä millä tavalla jerusalemilaiset tulisivat nääntymään piirityksen aikana ruuan ja juomaveden puutteen vuoksi. Toiseksi hän osoittaa symbolisesti miten jerusalemilaiset joutuisivat maanpakoon ja he tulisivat pakkosiirtolaisuudessa syömään ruokansa saastaisena, koska he eivät olisi enää pyhällä maalla.
Hesekiel saa käskyn sekoittaa kuusi erilaista aineisosaa yhteen: reseptissä on neljää lajia jauhoja ja kahdenlaisia vihanneksia. Sekoitus on itsessään aika perus tavaraa, mutta haasteeksi tulee sen määrä. Hesekiel saa nimittäin syödä sitä vain 20 sekeliä päivää kohden eli noin 230g. Tämän lisäksi hän saisi juoda vettäkin vain 6dl päivässä. Tällaisella ravinnolla 30-vuotias terve mies pysyisi kyllä hengissä, mutta hän tulisi menettämään paljon painoa reilu vuoden aikana. Uskon, että tämä oli todella Hesekielin ruokavalio koko 390 päivän ajan eli se ei kuulunut ainoastaan päivittäiseen näytelmään, vaan hän todella alkoi ajan mittaan näyttää ihmiseltä, joka on kokenut pitkän piirityksen ruokapulaa huutavassa kaupungissa. Juuri näin jerusalemilaisille tulisi käymään. Jae 5:10 sanoo saman asian:
Isät syövät vielä lapsiaan muuriesi sisällä, ja lapset joutuvat syömään isänsä. Minä panen tuomioni täytäntöön, ja mitä sinusta jää, sen minä hajotan maailman tuuliin.
Ensin tuomio Jerusalemissa, jonka jälkeen kansa jäisi vangiksi ja joutuisi pakkosiirtolaisuuteen. Ensimmäinen näistä on nyt käsitelty, jälkimmäisestä on vielä annettava oma symbolinsa.
12. Syö leipäsi ohuina kakkuina, jotka paistat heidän nähtensä ihmislannalla.” 13. Ja Herra sanoi: ”Näin joutuvat israelilaiset leipänsä syömään, saastaisen leipänsä vieraissa maissa, joihin minä heidät karkotan.”
14. Minä sanoin: ”Voi, Herra! Koskaan en ole koskenut mihinkään saastaiseen. Lapsuudestani tähän päivään saakka en ole syönyt itsestään kuollutta tai petojen raatelemaa eläintä enkä pannut suuhuni saastaista lihaa.” 15. Silloin Herra sanoi: ”Saat käyttää karjanlantaa ihmislannan asemesta, paista leipäsi sillä.”
16. Herra sanoi minulle: ”Ihminen, minä ehdytän jerusalemilaisilta leivän saannin. He joutuvat punnitsemaan leipänsä ja syömään sen ahdistuksen vallassa. Vettä he saavat vain määrämitan, ja he juovat sen pelko sydämessä. 17. Heillä ei ole leipää eikä vettä, kaikki he ovat kauhuissaan, ja he menehtyvät syntiensä tähden.” (4:12-17)
Eri käännökset kääntävät jakeen 12 eri tavoilla. 1933-käännöksestä saa käsityksen, jonka mukaan tässä puhutaan samasta ruuasta kuin jakeissa 9-10 (”Ja ohrakaltiaisena on sinun se syötävä…”). Blockin mukaan jaetta 12 ei kuitenkaan saa kieliopillisesti kääntää tällä tavalla, vaan kyse on uudesta ruuasta, ohrakakusta, jota Hesekiel tulisi myös syömään (tähän 1992-käännös antaa luvan). Symboli on tässä tapauksessa kuitenkin eri kuin aiemmassa ruuassa. Siinä kun jakeissa 9-11 painotettiin ruuan ja juoman vähyyttä, tässä painopiste on valmistetun ruuan epäpuhtaudessa. Toisin sanoen jakeissa 9-11 kuvataan jerusalemilaisia piirityksen aikana Jerusalemissa ja jakeissa 12-15 heitä kuvataan pakkosiirtolaisuudessa elävinä vankeina, poissa pyhältä maalta (pakanoiden maat nähtiin saastaisina suhteessa Israeliin, ks. Joos. 22:19; Aam. 7:17). Tästä syystä Hesekiel valittaa, kun Jumala käskee paistaa ohrakakun liekeissä, jossa polttoaineena toimisi ihmisuloste. Hesekiel ei pappina voisi kuvitellakaan paistavansa ruokaa tällaisella nuotiolla (vrt. 5. Moos. 23:13-14)! Hän vetoaa elämäntyyliinsä, koska hän ei ole koskaan rikkonut Mooseksen lain käskyjä raadeltujen eläinten (3. Moos. 22:8; 5. Moos. 14:21) tai laissa määrättyjen uhrilihojen syömisen kohdalla (3. Moos. 7:18; 19:7). Jumala suostuukin siihen, että Hesekiel voi paistaa kakkunsa eläinten ulosteella (joka muuten oli ja on edelleen tavallinen ”tulentekoväline” ainakin jossain päin maailmaa).
Jakeet 13 ja 16-17 toimivat symbolisen toiminnan selityksenä. Kuten jo todettu, kyse on sekä piirityksen aikaisesta hädästä (j. 16-17) että pakkosiirtolaisuuteen joutumisesta (j. 13). On tärkeä huomata, että esimerkiksi jae 16 on suora viittaus 3. Mooseksen kirjan lukuun 26, jossa luetellaan liittokirouksia, jotka tulisivat Israelin kansan päälle jos he rikkoisivat Jumalansa kanssa tehdyn liiton:
Kun minä murran teiltä leivän tuen, niin kymmenen vaimoa paistaa teidän leipänne yhdessä uunissa, ja he tuovat kotiin teidän leipänne vaa’alla punnittuna; ja kun te syötte, ette tule ravituiksi. (3. Moos. 26:26)
Ja te häviätte kansojen sekaan, ja vihollistenne maa nielee teidät. Ja ne teistä, jotka jäävät jäljelle, riutuvat teidän vihollistenne maassa syntivelkansa tähden; ja myös isiensä syntivelan tähden he riutuvat niinkuin nekin. (26:38-39)
Liittokiroukset ovat nyt kaatumassa jerusalemilaisten niskaan — tämä on itse asiassa valtavan suuri teema Vanhassa testamentissa. Mooses oli nähnyt kaiken tämän ennalta, mutta hän oli myös nähnyt kaiken tämän tuomion taakse. Vielä tulisi päivä, kun aurinko nousisi uudelleen esiin ja Israel tulisi kokemaan armon ja pelastuksen (lue huolella 5. Moos. 28-30). Ikävä kyllä vielä ei olisi sen aika. Jerusalem tulisi kaatumaan pitkän piirityksen jälkeen ja kansan jäljellejääneetkin tulisivat löytämään itsensä pakkosiirtolaisuudesta Hesekielin ja muiden seurasta. Tässä mielessä Hesekiel ei tuo esiin uutta tai ihmeellistä sanomaa. Hän vain näyttelee todeksi sen, mistä Mooseksen laki oli aikaa sitten varoittanut.
LUKU 5
1. Ihminen, ota käteesi terävä miekka, ota se partaveitseksesi ja aja sillä tukkasi ja partasi. Ota sitten vaaka ja jaa hiukset ja partakarvat kolmeen osaan. 2. Kolmannes polta keskellä kaupunkia, kun piiritys on lopuillaan, kolmannes katko miekalla muurien edessä, kolmannes hajota tuulen vietäväksi, ja minä panen miekan ajamaan sitä takaa. 3. Ota vielä pieni määrä hiuksia ja solmi ne viittasi helmaan. 4. Ota niistä vielä muutamia, viskaa tuleen ja polta ne. Niin tuli leviää koko Israelin kansaan. (5:1-4)
Hesekielin kauan kestänyt pienoismallinäytelmä on tässä kohtaa jo päättynyt ja hän on palannut normaaliin arkeen. Jumalallisten sanomien tuleminen ei ole kuitenkaan vielä ohi — ne ovat vasta aluillaan! Hesekiel saa käskyn uudesta näytelmästä ja tällä kertaa hän tarvitsee työkalukseen miekan. On mielenkiintoista huomata miten profeetta Jesaja oli aikoinaan käyttänyt samanlaista kuvaa puhuessaan Assyrian kuninkaan tuomasta rangaistuksesta:
Niinä päivinä Herra ajaa teiltä hiukset ja häpykarvat partaveitsellä, joka on palkattu Eufratin takaa. Se veitsi on Assyrian kuningas, ja se vie teiltä parrankin. (Jes. 7:20)
MMikä sheivaus! Jos vaihdamme Assyrian Babyloniaan ja partaveitsen miekkaan, olemme kätevästi Hesekielin uudessa näytelmässä. Hesekielille hiusten ja parran leikkaamisen raskaus ei johtunut ainoastaan siitä, että hän joutui tehdä kaiken (todennäköisesti ei niin terävällä) miekalla. Taustalla vaikutti myös Mooseksen lain kielto, jonka mukaan papit eivät normaalisti saaneet leikata pois hiuksiaan (3. Moos. 21:5) ja tällainen toimenpide tehtiin muutenkin vain suuren hädän hetkellä oman surun esiintuomiseksi (5. Moos. 21:12; Jes. 15:2; Jer. 16:6 jne.). Hesekiel joutuu siis jälleen asettaa itsensä julkiseen nöyryytykseen ja häpeään. Nyt hän näyttelisi kaksi roolia kerralla: yhtäältä hän edustaisi Jumalaa, joka tulisi rankaisemaan Israelia mutta toisaalta hän edustaisi Israelia, jota rangaistus tulisi koskemaan. Kuten jakeet 5:5-17 osoittavat, Israel joutui julkisen häpeän alaiseksi kaikkien pakanakansojen silmissä.
Hesekiel siis ajaa hiuksensa ja partansa ja hän jakaa ne kolmeen osaan käyttäen apunaan vaakaa. Ensimmäinen hiuspehko tuli polttaa Jerusalemin pienoismalli-kaupungin päällä. Toinen hiuspehko tuli heittää ilmaan pienoismallin muurin ulkopuolella ja niitä tuli jahdata ja lyödä miekalla. (Yritä oikeasti kuvitella miltä tämä tilanne on näyttänyt!) Kolmas hiuspehko tuli puhaltaa tuulen vietäväksi. Sama suomeksi: Jerusalemin asukkaista jotkut tulisivat kuolemaan piirityksen aikaisiin liekkeihin, jotkut pakoonpäässeet tapettaisiin miekalla ja loputkin tulisivat leviämään vankeina ympäriinsä. Tekstissä on jälleen selvä viittaus 3. Mooseksen kirjan luvun 26 liittokirouksiin (ks. 26:33). Hesekiel kerää vielä jäljellejääneitä hiuksia ja asettaa niistä osan viittansa helmaan, mutta niistäkin osa annettaisiin tuhottavaksi. Tulevaisuus olisi kiinni pakkosiirtolaisuuteen joutuneista, mutta hekään eivät saisi pitää asioita itsestään selvyytenä, ettei Jerusalemista lähtenyt tuli (=tuomio) tavoittaisi myös heitä…
5. ”Näin sanoo Herra Jumala: Voi Jerusalemia! Minä panin sen kansojen keskukseksi, kaikki muut maat asetin sen ympärille, 6. mutta se nousi minun tahtoani vastaan. Enemmän se rikkoi kuin muut kansat, pahemmin polki lakiani kuin ympäröivät maat. Minun käskyistäni se ei piitannut, se ei elänyt minun säädösteni mukaan.
7. ”Tämän vuoksi sanoo Herra Jumala: Te olette rikkoneet minua vastaan pahemmin kuin ympärillänne asuvat kansat, te ette ole vaeltaneet minun säädösteni mukaan ettekä ole noudattaneet minun käskyjäni. Te ette ole eläneet edes siten kuin naapurikansanne elävät.. 8. Tämän vuoksi sanoo Herra Jumala: Jerusalem, nyt minä käyn sinua vastaan! Minä panen sinut tuomiolle omien muuriesi sisällä ja kaikkien kansojen nähden. 9. Minä rankaisen sinua iljettävien tekojesi takia ja teen sen niin, etten niin ole koskaan tehnyt enkä koskaan enää ole tekevä. 10. Isät syövät vielä lapsiaan muuriesi sisällä, ja lapset joutuvat syömään isänsä. Minä panen tuomioni täytäntöön, ja mitä sinusta jää, sen minä hajotan maailman tuuliin.
11. Tämän vuoksi sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän, näin minä teen. Koska olet saastuttanut minun temppelini kaikin iljetyksin ja kauhistavin menoin, minä puolestani ajan pääsi paljaaksi. Sen teen, en sääli enkä säästä. 12. Kolmannes väestäsi kuolee kaduillasi ruttoon ja nääntyy nälkään, kolmannes kaatuu miekkaan muuriesi edessä, ja kolmanneksen minä hajotan maailman tuuliin, ja minä panen miekan ajamaan sitä takaa. 13. Minä tyhjennän vihani sinuun, minä puran sinuun raivoni, minä otan sinulta hyvityksen. Minä tyhjennän vihani sinun väkeesi, ja silloin se tietää, että minä, Herra, olen puhunut. 14. Minä revin sinut rauniokasaksi, jota ohikulkijat katsovat, josta ympäristön kansat tekevät pilkkaa. 15. Naapurisi häpäisevät ja pilkkaavat sinua mutta kavahtavat kohtaloasi, kun minä panen tuomioni täytäntöön ja kuritan sinua, isken sinuun vihani vimman. Minä, Herra, olen puhunut. 16. ”Minä lähetän teitä vastaan julmat nälänhädän nuolet, ja ne tuhoavat teidät, niissä on teidän tuhonne. Teidän nälkänne pahenee entisestään, sillä minä ehdytän teiltä leivän saannin. 17. Minä lähetän teidän keskuuteenne nälän ja pedot, jotka tappavat lapsenne. Koko kaupunki on ruton ja veren vallassa, minä jätän sen miekan armoille. Minä, Herra, olen puhunut.” (5:5-17)
Jakeessa 3:27 Jumala sanoi Hesekielille, että kun hän julistaisi kansalle Jumalan sanoman, hänen tulisi sanoa ”näin sanoo Herra Herra”. Juuri tästä tämä selitys alkaa jakeessa 5:5. Teksti ei itsessään ole mitenkään vaikeatajuista, mutta on hyvä huomata kolme eri painotusta. (1) Jerusalemin keskeinen sijainti pakanakansojen keskellä. (2) Jerusalemin raskas synti, jopa verrattuna pakanakansojen synteihin. (3) Jerusalemin julkinen nöyryytys pakanakansojen silmissä.
Muutama ajatus ensimmäisestä painotuksesta. Jerusalem todella oli kansojen keskuksessa; Mesopotamia oli idässä, Egypti lännessä, Anatolian alue pohjoisessa ja Etiopia ja Arabia etelässä. Tämä ei ollut vahinko, vaan Jumala oli halunnut tahallaan asettaa kansansa tuon ajan maailman keskiöön. Israel eli tässä mielessä koko ajan vähän kuin lasikaapissa, kaikkien nähtävillä. Jerusalemin keskeinen asema ei Raamatussa kuitenkaan ole pelkästään maantieteellistä, vaan ennenkaikkea missionaalista. Jo Aabrahamin kutsusta alkaen oli selvää, että Jumala halusi käyttää Israelia, jotta jumalallinen siunaus (vastalääkkeenä syntiinlankeemuksen kiroukselle) voisi lopulta saavuttaa kaikki kansat (1. Moos. 12:1-3). Israel oli Jumalan ”pappisvaltakunta ja pyhä kansa” (2. Moos. 19:6), jonka tehtävä oli edustaa Jumalaa pakanakansoille ja kutsua niitä Jumalan yhteyteen. Tai Jesajaa lainataksemme, Israelin tuli olla valo, joka loistaisi pakanakansoille (Jes. 42:6; 49:6). Parhaimmillaan Israel olisi voinut toimia suurena siunauksena (5. Moos. 4:6-8).
Mutta miten kävi? Israel eli pahemmin kuin pakanat! Paikka, josta piti loistaa kirkkain mahdollinen valo, oli tullut synkeempäkin synkemmäksi, pimeyden tyyssijaksi. Jumalallinen valo oli sammunut. Siunaus oli muuttunt liittokiroukseksi. Israel oli epäonnistunut. Ja pahasti.
Hesekielin tehtävä oli toimia lääkärinä, jonka tuli vakuuttaa potilas siitä, että hänellä todella oli kuolemansairaus. Luvuissa 4-5 kuvatut näytelmät esitettiin vuosien 593-592 eKr. aikana. On varmaa, että iso osa pakkosiirretyistä katseli Hesekielin toimintaa ja ajatteli ”hyvänen aika kun äijä on sekaisin!”. Mutta ei, ei Hesekiel ollut sekaisin, vaan Israelin moraalinen käytös ja se oli ollut sekaisin jo pidemmän aikaa! Jerusalemin piiritys ja lopullinen tuho vuonna 586 eKr. tarkoitti sitä, että Hesekiel ja hänen sanomansa kokivat korotuksen — hän oli kuin olikin oikeassa. Joka tapauksessa, kaikki ei ollut vielä sanottu. Hesekielin kirjassa on edelleen lukuja luettavana!
See ya.
Viitteet
1) Olen nojannut tekstissäni raskaasti kahteen kommentaariin: Daniel Block, The Book of Ezekiel. Chapters 1-24. NICOT (Grand Rapids: Eerdmans, 1997), 162-217 ja Christopher J. H. Wright, The Message of Ezekiel. The Bible Speaks Today -sarja (Nottingham: IVP: 2001), 74-93.
2) Suomen johtava Jeesus-tutkija Tom Holmén (Jeesus [Helsinki: Wsoy, 2007]) toteaa miten ”Kahdentoista opetuslapsen valinta ja pitäminen on tyypillinen esimerkki symbolisesta toiminnasta, toisin sanoen teosta, jolla on käytännön tarkoitusten ja vaikutusten ohella myös tärkeää symbolista todellisuuteen vaikuttavaa merkitystä…Olennaisena elementtinä tässä odotuksessa on Israelin kahdentoista heimon kohtalo historiassa sellaisena kuin asia Jeesuksen aikana nähtiin.” (s. 108) Holmén jatkaa lainaamalla sekä Vanhan testamentin (Hes. 37:21-24; Jer. 30:3, 8-9; 33:14-17; Miika 2:12-13) että 2. temppelin ajan juutalaisia tekstejä (Salomon Psalmit 17:21, 26, 28, 32, 44; Siir. 48:1-11; 1QM), joista käy ilmi valtava odotus Israelin heimojen uudelleen kokoamisesta Messiaanisena aikana. Näin ollen ”Kahdentoista opetuslapsen pitäminen puhui selvääkin selvempää kieltä Jeesuksen aikalaisille. Se viittasi Jumalan lupauksiin Israelin kansan entistämisestä ja antoi ymmärtää lupausten jo olevan toteutumassa. Kahdentoista heimon ihmeellinen uudelleenkokoaminen oli alkanut!” (s. 113)
3) Vaikka tekstiä voidaan lukea luonnollisesti niin, että kyse oli peräkkäisistä jaksoista (390+40), jakeessa 8:1 mainittu päivämäärä uudelle näylle on kuudennen vuoden kuudes kuukausi ja viides päivä (=17.9.592). Jakeista 1:2-3 käy kuitenkin ilmi, että Hesekiel sai kutsun profeetaksi Jojakinin viidentenä vuotena, neljäntenä kuuna ja viidentenä päivänä (=31.7.593). Tämä tarkoittaa sitä, että väliin jäävä aika on vain 14 kuukautta, joka on alle 430 päivää, jonka verran luvun 4 näytelmä kesti. Kysymys kuuluu: alkoiko Hesekielin uusi ja merkittävä näky luvussa 8 tämän näytelmän vielä ollessa meneillään? Jos Hesekiel oli kokonaisuudessaan kyljellään vain 390 päivää, silloin hänellä oli hetki aikaa ”huilata” ennen luvussa 8 alkavaa näkyä. C. Wright on tässä lyhyemmän ajan kannalla, kun taas D. Block on pidemmän ajan kannalla uskoen, että Hesekiel sai tämän näyn, vaikka Jerusalem-näytelmä oli vielä meneillään päivisin.
4) Daniel Block ja Christopher Wright ovat esittämäni tulkinnan kannalla. Eri tulkinnan tarjoaa mm. James Smith (The Major Prophets [Joplin: College Press Publishing Company, 1992], 381-82), joka näkee Israelin viittaavan pohjoiseen Israeliin erotettuna eteläisestä Juudasta. Israelin erityinen synti oli se, että se oli erotettuna Jerusalemiin keskittyneestä jumalanpalveluksesta. Smith laskee 390 vuotta vuodesta 931 eKr. (Kun Israel syntyy Jerobeamin aikana) vuoteen 541 eKr., joka on lähellä Persian kuningas Kyyroksen nousua (539 eKr.), jonka aikana Juudan pakkosiirtolaisuus päättyi ja jäännös palasi takaisin Jerusalemiin. Tämän tulkinnan yksi (lisä)ongelma on siinä, että vuonna 539 eKr. Palaavat juutalaiset olivat nimenomaan Juudan kansaa, ei Israelin. Myös J. Galambush (”Ezekiel” Teoksessa The Oxford Bible Commentary. Ed. John Barton & John Muddiman. [Oxford University Press, 2001], 539-40) on tämän tulkinnan kannalla, mutta hän myöntää suoremmin (toisin kuin Smith) 390 vuoden ongelman suhteessa pohjoiseen Israeliin (s. 539-40). Myös David Pawson (Raamattu avautuu: Vanha testamentti. Suom. Marketta Ruishalme [Helsinki: TV7, 2008], 490) on tämän tulkinnan kannalla, joskin asiaa ei juuri selitetä. Myös Sana elämään -kommentaariraamattu (s. 1610) selittää asiaa virheellisesti.
