Kirjavinkki Jeesuksesta

Sisältö
Kirja rakentuu kahdeksasta luvusta ja lisälukemistosta, jossa lukija voi tutustua tarkemmin aihetta koskevaan kirjallisuuteen.

Kuten Bauckham luvussa 1 toteaa, näkemyksiä Jeesuksesta on liikkeellä useita. Ns. ”vasemmistoesimerkeistä” paras lienee Kuolleen meren kirjakääröjen tutkija John Allegron väite 1960-luvulla, jonka mukaan Jeesus oli itse asiassa hallusinaatioita aiheuttava sieni! Tällaiset väitteet, kuten väitteet siitä että Jeesus ei olisi todellisuudessa edes historiallinen henkilö, ovat samaa luokkaa kuin sanoa ”maapallo on litteä”.  Bauckham suhtautuu Uuden testamentin evankeliumeiden kuvauksiin hyvin optimistisesti. Jeesuksen elämä ei päädy perjantaihin, vaan se itse asiassa alkaa uudella tavalla sunnuntaina.

Luku 2 käsittelee olemassaolevia lähteitä, joka on tietenkin koko historiallisen tutkimuksen Alfa ja Omega. Kirjastot ovat täynnä esimerkkejä siitä mitä tapahtuu, kun kaksi eri tutkijaa rakentavat Jeesus-kuvansa täysin eri lähteiden varaan. Tämä luku on oiva apu niille, jotka haluavat ymmärtää paremmin toisella vuosisadalla teologisesti suureksi ongelmaksi noussutta liikettä eli nk. gnostilaisuutta. (En avaa tätä termiä tarkemmin tässä, mutta lukija voi lurkata aiheesta tarkemmin vaikka täältä.) Bauckham antaa hyvin tilaa gnostilaisten teosten esittelylle ja krillaa ne melko kuumalla alustalla oikeille paikoilleen. Bauckham selittää, että toisen vuosisadan gnostilaiseen ihme-maailmaan, jossa Jeesus ei enää liiku historiallisessa maastossa kuten vaikka Markuksen evankeliumissa, vaan siitä irrotettuna salatiedon opettajana, ei anna meille luotettavaa historiallista tietoa Jeesuksesta.

Luvussa 3 Jeesus asetetaan ensimmäisen vuosisadan kontekstiin. Jeesus nimittäin eli ensimmäisen vuosisadan alussa ja tämän ajanjakson tutkiminen on elintärkeää, että Jeesusta voidaan ymmärtää. Juutalaisuuden ABC-palikat esitellään kivan tarkasti kuten myös Jeesuksen aikana vaikuttaneet erilaiset koulukunnat (fariseukset, saddukeukset…), jotka riitelivät keskenään yhdestä sun toisesta olennaisesta asiasta. Lopuksi eri messiasnäkemykset (joita löytyy tuon ajan juutalaisuudesta) ja Johannes Kastaja saavat lyhyen kuvauksen.

Luku 4 painottaa asiaa, jota kaikki aiheen vakavastiotettavat tutkijat pitävät Jeesuksen kohdalla varmana: Jeesus julisti Jumalan valtakuntaa. Jumalan hallintavalta oli murtautumassa esiin jo nyt – mutta ei vielä. Se näkyi erityisellä tavalla Jeesuksen ihmeissä ja hänen eksorkisti-urallaan eli toiminnassa, jossa hän karkotti pahoja henkiä. Tässä Jeesus oli eksorkisti-listan kärkipäässä, koska monet muut alkoivat vaihtaa taktiikkaansa, kun he alkoivat ajaa riivaajia ulos Jeesuksen nimeä käyttäen. Bauckham käy läpi Jeesuksen toimintauraa ja muistuttaa, että vaikka Jeesus oli erittäin suosittu, kaikki eivät vakuuttuneet. Esimerkiksi Nasaretin kaupunki pysyi skeptisenä, eikä Jeesuksen ura saanut siellä tarvittavaa tuulta alleen. Jeesus myös suututti ison osan viisaita, koska hän hengasi väärien ihmisten kanssa. Jeesuksella oli 12 erityistä opetuslasta siksi, että se symboloi kauan odotettua Israelin uudelleenkokoamista. Kun Jeesuksen elämä oli loppuminuuteilla, hänen muu seuraajajoukko oli todennäköisesti jo pienentynyt.

Luku 5 keskittyy Jeesuksen tyyliin opettaa Jumalan valtakunnasta. Jeesus käytti paljon vertauksia: niitä on evankeliumeissa noin 40! On myös hyvä huomata, että Jeesus käytti opetuksessaan tyyliä, joka auttoi opetuslapsia muistamaan hänen sanomansa. Jeesus vältteli toiminnallaan kahta asiaa: ei-juutalaisia ja isoja kaupunkeja kuten Sepforista Galileassa. Mutta hän saarnasi niille, joita vihattiin, kuten samarialaisille. Evankeliumeiden mukaan Jeesus puhutteli Jumalaa lämpimästi ”Isäksi”. Bauckham näkee tässä vihjeen siitä, että Jumala oli saanut nyt ”uuden nimen”. Mitä tämä tarkoittaa? Kuten 2. Mooseksen kirja itsessään osoittaa, uudenlainen toiminta esittelee Jumalasta uuden puolen/nimen. Kun oli aika vapauttaa Israel Egyptin orjuudesta, Jumala ilmoitti Moosekselle nimensä ”JHVH”, ”Minä Olen”. Jeesuksen toiminnassa oli nyt saapunut uuden Exoduksen aika, koska Jumala vapautti kansansa synnin ja kuoleman orjuudesta. Jumala oli nyt ennenkaikkea Isä.

Suomalaisten on eritoten huomattava tämä asia. Bauckham nimittäin piiskaa melko vahvasti niitä, jotka vesittävät Jeesuksen sanoman ”pelkäksi” lähimmäisenrakkaudeksi. Meidän aikanamme on nimittäin tapana kuulla, että kristinuskon koko pointti on lähimmäisenrakkaudessa. Ei ole. Jeesus lähti liikkeelle Israelin Jumalan rakastamisesta ja vasta sen jälkeen muista välittämisestä. Jeesus piti tiukasti yhdessä Jumalan armahtavaisuuden ja Hänen oikeudenmukaisen tuomionsa. Luvusta löytyy myös läpivalaisua Jeesuksen hermeneutiikkaan eli tulkintaprosessiin Kirjoituksia koskien, kuten myös hänen varoituksistaan Jerusalemille ja temppelille.

Luku 6 on otsikoitu sanoilla ”Kysymys identiteetistä”. Harva suomalainen ikävä kyllä tajuaa millaisia väitteitä Jeesus itsestään esitti. Hän mm. antoi syntejä anteeksi ”tuosta vain!” Jeesus toisinsanoen nousi Jumalan itsensä saappaisiin. Lisäksi eksorkismissa hän ei tarvinnut selkärepullista erilaisia tarvikkeita kuten muut henkienkarkottajat, eikä hän vedonnut korkeampiin nimiin näissä tilanteissa. Hän yksinkertaisesti antoi käskyn ”ja mörkö lähti”. Jeesus todella uskoi olevansa erityisessä suhteessa Israelin Jumalaan eli hänen itsetietoisuutensa oli muutakin kuin köyhähkö saarnaaja.

On merkillepantavaa, että Jeesus varoi käyttämästä suoraa messias-titteliä itsestään. Tämä tapahtui kuitenkin siitä syystä, että ihmisillä oli vääriä odotuksia tähän titteliin liittyen. Jeesus oli Messias, mutta hän määritteli todellakin uudelleen sen mitä tämä tarkoitti. Seuraavaksi aihe vaihtuukin Jeesuksen kuoleman syihin ja siellä paljastuu, että ne ovat melkoinen verkko toisiinsa liittyviä asioita. Jeesus saa Sanhedrinin oikeudenkäynnissä kuolemanrangaistuksen ainakin siksi, että hän yhdistää toisiinsa Danielin kirjan jakeen 7:13 ja Psalmin 110:1 soveltaen ne itseensä. Loppuluku kuluu Johanneksen evankeliumin erityisyyttä painottaessa ja selittäessä…

Luku 7 ei ole vain ”kuolema”, vaan myös ”uusi alku”. Siitä huolimatta, että tuhannet ihmiset päätyivät ristille ensimmäisellä vuosisadalla, evankeliumeiden kuvaukset ovat itse asiassa yhtiä harvoja lähteitä, joissa tällaista tapahtumaa todella kuvataan. Tämä ehkä kertoo tapahtuman kauheuden luonteesta. Lukijan on huomattava, että Galileasta tutuilla vastustajilla eli fariseuksilla ei ollut lähteiden mukaan juuri mitään roolia Jeesuksen kuolemassa ja Sanhedrinissäkin heitä oli vähemmistö. Jeesuksen suurin ongelma oli se, että hän haastoi Jerusalemin temppelin johtajat väittämällä, että todellinen auktoriteetti kuuluu hänelle! Vain viikkoa aiemmin hän oli ratsastanut Jerusalemiin ja kansa oli tervehtinyt häntä Messiaana eli Kuninkaana. Tämä aloitti Jeesuksen kuoleman lähtölaskennan.

Vaikka tutkimuksessa on joskus kyseenalaistettu tiesikö Jeesus todella kuolevansa Jerusalemissa, Bauckham muistuttaa mielestäni perustellusti, että ainoastaan idiootti ei olisi tajunnut Jeesuksen tapaisen käytöksen seurauksia. Hän selvästi kaipasi toiminnallaan ja sanoillaan ”verta nenästään”. (Muista mitä tapahtui Johannes Kastajalle…) Tässä rytäkässä termi ”Messias” saa tarkennusta. Juutalaiset eivät ajatelleet, että Messias kärsisi ja kuolisi. Mutta Jeesus uskoi. Viimeisellä ehtoollisella 12 opetuslapsensa kanssa Jeesus tekee myös jotain odottamatonta: hän rinnastaa (noin vuosituhannen ajan olennaisessa traditiossa olleen) viinin omaan vereensä! Jos paikallaolijoilla olisi ollut suussaan modernit tekohampaat, ne olisivat olleet vaarassa pudota kahvikupin vieressä olevalle lautaselle. Tai kuten Bauckham itse sanoo: ”Jews were absolutely forbidden to consume blood, which was the God’given life of the animal. There must have been an element of shock in this extraordinary way of figuring Jesus’ approaching death.” (s. 102)

Perjantai meni, mutta sunnuntai tuli. Naiset tekivät mitä heidän piti eli he lähtivät hoitamaan virallista hautausta viemälle sen kunnolliseen päätökseen. Mutta myrtit jäivät käyttämättä. Asiakas ei ollut paikalla. Markus on itse asiassa kuvauksessaan tarkka, ettei laita kertomukseen enempää kuin tietää (naisien nimiä). Naisista tuli tunnettuja myöhemmin seurakuntien piirissä, koska he olivat tyhjän haudan ensimmäisiä löytäjiä. Kertomukset eroavat toisistaan jonkin verran, koska ne menevät takaisin eri naishenkilöihin ja heidän muistoihinsa. Silminnäkijät muistivat hieman eri tavalla asioita kuten ihmisillä on tapana.

Se, että tyhjän haudan löysivät naiset muodostui myöhemmin jonkinlaiseksi ongelmaksi. Toisella vuosisadalla henkilö nimeltä Kelsos teki kaikkensa pilkatakseen kristittyjä tästä asiasta, koska ”hysteeriset naiset” olivat tapahtuman todistajia. Tämä oli siis jotain mitä seurakunta ei olisi keksinyt.

Bauckhamin mukaan jotain isoa on oikeasti täytynyt tapahtua Jeesuksen haudalla ja monien Jeesuksen seuraajien elämässä. Noin sata vuotta myöhemmin toinen juutalainen, rabbi Akiba, kuoli marttyyrina roomalaisten käsissä lausuen Shemaa siihen kuuluisaan loppuun saakka (5. Moos. 6:4). Jos Jeesus olisi ollut vain yksi rabbi muiden joukossa, hänelle olisi käynyt kuten Akiballe: hän olisi jäänyt historian hämärään, eikä hän olisi koskaan muuttanut meidän kalentereitamme ja kääntänyt ylösalaisin koko maailmaa.

Luku 8 päättää kirjan otsikolla ”Jesus in Christian Faith”. Bauckhamin mukaan alkuseurakunnassa ei ollut koskaan aikaa, jossa uskovat olisivat pitäneet Jeesusta vain opettajana, joka kuoli jättäen jälkeensä pelkän sanoman. Aina 1800-luvulta saakka monet tutkijat ovat syyttäneet Paavalia kristinuskon keksimisestä väittäen, että Paavali asetti Jeesuksen uskon ja palvonnan kohteeksi. Bauckham osoittaa tämän väitteen naurettavuuden. Esimerkiksi Roomassa oli kristillinen yhteisö jo paljon ennen kuin Paavali ensimmäistä kertaa astui jalallaan Rooman valtakunnan pääkaupunkiin. Kristittyjä oli myös Egyptissä ja Mesopotamiassa ilman Paavalin apua. Paavali ei ollut piste, josta kaikki sai alkunsa. Jerusalem oli. Ja siellä erityisellä paikalla oli Jeesuksen veli Jaakob.

Alusta saakka Jeesus ja Jumala nähtiin näissä piireissä erottomattomina. Molempia palvottiin ja molemmat istuivat samalla valtaistuimella. Bauckham on muussa tuotannoissaan lanseerannutkin termin, jonka mukaan Jeesus jakaa Israelin Jumalan aintulaatuisen identiteetin. Lisäksi traditioita Jeesuksesta ja hänen toiminnastaan säilytettiin huolella ja ne päätyivät lopulta kirjoitettuihin evankeliumeihin. Enää nämä juutalaiset eivät voineet puhua Israelin Jumalasta ilman Jeesusta (ja toisinpäin). Kirja päättyy inkarnaatioon eli ihmiseksisyntymiseen ja sen lyhyeen avaamiseen. Bauckhamin mukaan ”It is a sort of guide to reading the Gospels.”