Johdanto

Apostoli Paavalin näkemys Jumalasta meni uusiksi, kun hän kohtasi ylösnousseen Jeesuksen. Pian hän selasi tarkasti Kirjoitukset läpi vielä kerran ja varmistui: Jeesus on todella osa Israelin Jumalan ainutlaatuista identiteettiä.

Ja niin. Tämä teksti avautuu parhaiten jos lukija varustautuu lukemaan sen oman Raamattunsa kanssa.

Ensimmäisen vuosisadan kreikkalais-roomalainen maailma: on paljon jumalia!

Ensimmäisen vuosisadan maailmassa termi jumala (kreik. θεὸς) saattoi tarkoittaa monia asioita. Pakanat palvoivat useita eri jumalia. Esimerkkeinä voisi toimi vaikka Afrodite (kauneuden seksuaalisuuden ja hedelmällisyyden jumalatar), Apollos (musiikin, profetian, parantamisen ja taiteen jumala), Artemis (hedelmällisyyden ja metsästyksen jumala) ja Zeus (jumalien hallitsija). Monilla kaupungeilla oli oma suojelija-jumalansa, kuten Artemis Efesossa. Kuitenkin, kun henkilö matkusti toiselle paikakkunnalle, hän saattoi hyvinkin ottaa osaa sen paikkakunnan jumalien palvomiseen/palvelemiseen ilman kummempia omantunnontuskia. Tällainen ei haitannut heidän suhdettaan heidän omiin jumaliinsa millään tavalla. Se oli OK. [1]

Ensimmäisen vuosisadan juutalaisuus: on vain yksi Jumala!

Juutalaisten ja kristittyjen kohdalla asia oli kuitenkin aivan toinen. He uskoivat yhteen ainoaan Jumalaan ja mitään tai ketään muuta ei saanut, eikä voinut palvoa. (Näin siitä huolimatta, että he uskoivat tietysti monenlaisiin muihinkin hengellisiin olentoihin, kuten enkeleihin.) Näin ollen termi ”epäjumalanpalvonta” oli konkreettinen ongelma, joka saattoi kohdata uskollista juutalaista tai kristittyä arkipäivän elämässä. Kristittyjen käytös oli siten erittäin epätavallista ja he saivatkin pian pilkkanimen ”ateistit”. Esimerkiksi Michael Kruger on painottanut tätä asiaa uudessa kirjassaan osoittamalla, että tämä asia tuli erityisen ongelmalliseksi toisella vuosisadalla. Rooman valtakunta ei yksinkertaisesti tajunnut miten kristityt voivat palvoa ainoastaan Jeesusta ja jättää kaikki muut jumalat huomiotta. Kristityt ajautuivat ongelmiin. [2]

Uuden testamentin tutkimuksessa monoteismi — eli usko yhteen ainoaan Jumalaan — on saanut viime aikoina paljon huomiota. Esimerkiksi N. T. Wrightin uudehkossa jättikirjassa Paavalista on sivukaupalla analyysiä siitä mitä monoteismi todella tarkoitti ensimmäisen vuosisadan juutalaisuudessa. Tämä on tärkeää, koska monet voivat anakronistisesti viedä filosofiset spekulaatiot Jumalan ”ykseydestä” kaiken keskiöön. Todellisuudessa historiallinen aineisto osoittaa, että juutalaisille monoteismi oli käytännössä verta, hikeä, kyyneleitä ja joskus jopa kuolemaa. Ennenkaikkea usko yhteen Jumalaan tarkoitti vahvaa luottamista siihen, että maailman on tehnyt yksi ainoa Jumala ja muut jumalat eivät ole todellisia jumalia, vaan epäjumalia: mikään ei haasta Jumalan hallintavaltaa maailmassa. Jumala oli samalla Tuomari, joka tulisi vielä kerran asettamaan maailman kohdilleen, samalla tavalla kuin Hän asettaisi Israelin vielä kerran kohdilleen. [3]

Todisteet sekä juutalaisesta että ei-juutalaisesta materiaalista varhaisilta vuosisadoilta osoittaa, että olennaisin merkki, joka erotti juutalaiset muusta maailmasta oli yksinkertaisesti heidän sitoutumisensa yhden ainoan Jumalan ainutlaatuisuuteen. Itse asiassa Makkabilaiskriisin jälkeen — joka tapahtui pari sataa vuotta ennen Jeesusta — tämä asia oli jopa vahvistunut juutalaisten keskuudessa. [4]

Juutalaiset, Paavali & shema

Saul Tarsolainen, myöhemmin apostoli Paavali, syntyi juutalaisena, eli juutalaisena ja hän kuoli juutalaisena. Paavali allekirjoitti muiden oikeaoppisten juutalaisten kanssa paksulla kynällä tärkeimmän juutalaisen uskontunnustuksen, päivittäin rukoiltavan sheman (sana tulee hepreankielen sanasta ”kuule”). Lainaan shemaa (5. Moos. 6:4) kreikaksi, koska Paavali luki Vanhaa testamenttia pääasiassa juuri tällä kielellä:

ἄκουε Ισραηλ κύριος ὁ θεὸς ἡμῶν κύριος εἷς ἐστιν.

Kuule Israel Herra Jumala meidän Herra yksi on.

Israelin tuli muistaa, että Herra (κύριος), heidän Jumalansa (θεὸς), Herra (κύριος) on Yksi. Toisin sanoen, siinä kuin suomalainen semi-kristitty-lapsi rukoilee kerran päivässä ”levolle lasken Luojani, armias ole suojani, jos sijailtain en nousisi, taivaaseen ota tykösi”, Paavali rukoili kahdesti päivässä pikkupojasta saakka rukouksen, joka on edelleen juutalaisten huulilla: ”kuule Israel, Herra meidän Jumalamme, Herra on yksi”. Asian olennaisuus näkyy siinäkin, että myöhempi juutalaisen perimätiedon kokoelma Mishna alkaa sheman selityksellä. Juutalaiset myös pitävät kädessä ja otsassa tefilliniä (raamatunlausekoteloa), jossa yhtä luettavaa tekstiä edustaa nimenomaan shema. 

Sheman tärkeys näkyy myös evankeliumeissa. Kaksi esimerkkiä.

(A) Kun Jeesus Markuksen evankeliumin luvussa 2 parantaa halvaantuneen ja antaa hänen syntinsä anteeksi, paikalla oleva kirjanoppinut nuhtelee Jeesusta mielessään sanoilla ”τίς δύναται ἀφιέναι ἁμαρτίας εἰ μὴ εἷς ὁ θεός” eli ”kuka on voimallinen antamaan syntejä anteeksi paitsi yksi, Jumala.” Tämä lause heijastaa Shemaa, jossa vannotaan Jumalan ykseyden nimeen. Jumala, joka on Yksi, antaa synnit anteeksi, ei puuseppä Nasaretista.

(B) Samantapaisesti meidän tulee lukea Markuksen evankeliumin jae 10:18: ”ὁ δὲ Ἰησοῦς εἶπεν αὐτῷ τί με λέγεις ἀγαθόν οὐδεὶς ἀγαθὸς εἰ μὴ εἷς ὁ θεός” eli ”mutta Jeesus vastasi hänelle ’miksi kutsut minua hyväksi, kukaan ei ole hyvä paitsi yksi, Jumala.” [5]

Shema siis läpäisi juutalaisen ajattelun kuin nuukuus laihialaisen. Kun roomalaiset sata vuotta myöhemmin kiduttivat rabbi Akiban kuoliaaksi juutalaiskapinassa vuonna 135, hänen kerrotaan kuolleen sheman sisältö huulillaan: ”Kuule Israel, Herra, sinun Jumala, Herra on yksi!” Historiallisesti meitä lähempänä on 2. Maailmansota: kerrotaan, että kun keskitysleirien uhrit joutuivat kävelemään kohti kuolemaansa, heidän huulillaan toistui sheman sanat.  [6] Mutta nyt takaisin Paavaliin…

Paavali totta kai rukoili shemaa myös aikuisena, oppineena fariseuksena. Mutta sitten jotain tapahtui. Paavali kohtasi ylösnouseen Jeesuksen Damaskoon johtavalla tiellä (Ap. t. 9:1-19; 21:37-22:24; 26:12-23; 1. Kor. 9:1; 15:8; Gal. 1 jne.). Moni asia muuttui. Paavali ei voinut enää rukoilla shemaa kuten ennen. Tähän saakka shema oli sisältänyt yhden Jumalan ja yhden persoonan. Nyt shema sisälsikin yhden Jumalan, mutta kaksi persoonaa! What?! On pakko sukeltaa erääseen Paavalin kirjeeseen, jonka hän väsäsi 50-luvun alussa.

1. Korinttilaiskirje 8:6

1. Korinttilaiskirje on mahtava kirje. Joitain vuosia sitten opetin kirjettä yhdeksän kuukauden ajan ja sen hedelmä on kaikkien luettavissa täällä. Luvuissa 8-10 Paavali joutuu kohdata juuri sen ongelman, jota kuvasin aiemmin: hiljattain Jeesuksen seuraajiksi kääntyneet korinttilaiset ovat liiaksi sekaantuneet epäjumalien temppeleiden palvontamenoihin. Mutta voiko kristitty ottaa osaa tällaisiin juhliin, joita vietetään epäjumalien kunniaksi? Ei!

En tässä teksissä sukella lukujen hankaluuksiin, vaan keskityn painottamaan jaetta 8:6, jonka teologiset seuraukset tulisi jokaisen kristityn oppia, ymmärtää ja soveltaa omaan elämäänsä. Lainaan tekstiä ensin alkukielellä ja annan siihen perustuvan käännöksen [7]

ἀλλ’ ἡμῖν

A)   εἷς θεὸς ὁ πατήρ

          ἐξ οὗ τὰ πάντα καὶ ἡμεῖς εἰς αὐτόν

B) καὶ εἷς κύριος Ἰησοῦς Χριστός

          δι’ οὗ τὰ πάντα καὶ ἡμεῖς δι’ αὐτοῦ

Mutta meillä

A) yksi Jumala Isä

          josta kaikki ja me Hänelle

B) ja yksi Herra Jeesus Kristus

          jonka kautta kaikki ja me hänen kauttaan

Tehdäänpä tekstistä muutamia huomioita.

(1) Paavali on loistava esimerkki siitä mitä sheman pitäminen tarkoittaa: se ei ole [pelkkää] pääntietoa, vaan oikeaa toimintaa, koko elämällä. Sillä oli radikaalin käytännöllisiä seurauksia kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa, kuten korinttilaiset itse oppivat nopeasti. Tämä on vain yksi teksti niiden muiden joukossa, jossa Paavali painottaa vahvasti uskoa yhteen ainoaan Jumalaan (Room. 3:29-30; Gal. 3:20; 1. Tim. 2:5).

(2) Myöhemmin jakeessa 10:22 Paavali osoittaa, että hän ottaa todella vakavasti sen tosiasian, että vain Herraa (Jumalaa) tulee palvoa:

Vai haluammeko herättää Herran kiivauden? Emme kai ole häntä voimakkaampia?

Paavali viittaa tässä 5. Mooseksen kirjan jakeeseen 32:21:

He ovat herättäneet minun kiivauteni jumalilla, jotka eivät jumalia ole, ovat vihoittaneet minut turhilla jumalillansa…

Israel sai Jumalan suuttumaan, koska he palvoivat muita jumalia. Lukujen 8-10 pointti on siinä, että korinttilaiset ovat nyt tekemässä saman virheen kuin israelilaiset aiemmin! Luvussa 10 Paavali muistuttaa laajemmin korinttilaisia Israelin virheestä ja nyt hän tahallaan viittaakin tähän tekstiin. Mutta huomaa: tässäkin Paavali asettaa Jeesuksen tekstiin, joka alkuperäisessä merkityksessä puhuu päivänselvästi Israelin Jumalasta, Jahvesta! Jeesuksen palvominen ei ole monoteismin rikkomista.

(3) Lukijan ei itse asiassa tarvitse olla kovin tarkka lukija huomatakseen, että Paavali ei itse asiassa lisää sheman tekstiin mitään mitä siellä ei olisi alunperin jo ollut. Shema puhuu Jumalasta sekä sanalla ”Jumala” että persoonallisella nimellä ”Herra” eli ”Jahve”. Se mikä Paavalin tekstistä tekee uudenlaisen, on se, että hän tulkitsee sheman uudelleen. Herra (Jahve), joka mainitaan shemassa kahdesti, onkin nyt Herra Jeesus Kristus!

Kuten eräs tutkija on tiivistänyt, tämä jae on pieni askel kieliopillisesti, mutta se on valtava harppaus teologisesti! [8]

(4) Paavalin näkemys Israelin Jumalasta on erittäin tiukasti harkittu ja loppuunsaakka mietitty. Hän pitää kynsin hampain kiinni molemmista totuuksista: on olemassa vain yksi Jumala ja tämä Jumala on Isä-Jumala ja Herra Jeesus Kristus. (Paavalilla mukana on totta kai myös Pyhä Henki, mutta se ei ole tämän kirjoituksen aihe, ks. [viite 9].) Kuten jakeen loppuosa osoittaa, Jeesuksen kautta tapahtuu sekä luominen että ihmiskunnan lunastus. Toisin sanoen Jeesus on ennaltaollut ja hän on myös inkarnoitunut ihmiseksi.

(5) Paavali ei ”keksi” tätä asiaa, vaan tämä suuri teologinen väite palautuu evankeliumeiden mukaan Jeesukseen itseensä. [10] Lisäksi tämä ”Jeesus on mukana jo luomisessa” on selvästi nähtävillä monissa paikoissa Uutta testamenttia, kuten Johanneksen evankeliumin (Joh. 1:1-3) ja Heprealaiskirjeen (1:1-3) alkusanoissa.

On myös kuudes huomio.

(6) Tärkeä sivupolku Roomalaiskirjeeseen

Jotta voisimme ymmärtää jakeen 1. Kor. 8:6 hieman paremmin, meidän on lainattava lyhyesti toista Paavalin tekstiä, joka löytyy Roomalaiskirjeen luvun 11 viimeisestä jakeesta.

ὅτι ἐξ αὐτοῦ καὶ δι’ αὐτοῦ καὶ εἰς αὐτὸν τὰ πάντα αὐτῷ ἡ δόξα εἰς τοὺς αἰῶνας ἀμήν.

Sillä Hänestä ja Hänen kauttansa ja Häneen on kaikki; Hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen.

Lukijan on ehkä hyvä hieman hidastaa, että hän pääsee kiinni Paavalin tarkkuuteen. Pointti tässä kohden on nyt siinä, miten Paavali käyttää tiettyjä kreikankielen prepositioita (kursivoitu). (Muista, että suomenkieli toimii eri tavalla, koska meillä ajatus näkyy sanan taivuttamisessa, esim. ”autossa”, ”autosta”, ”autoon” jne. Kreikankielessä, kuten englanninkielessä, prepositiot ovat puolestaan erillisiä sanoja, esim. ”to”, ”from” jne.)

Pointti on tässä: Paavali käyttää tässä Roomalaiskirjeen jakeessa samoja kreikankielen prepositioita kuin jakeessa 1. Kor. 8:6. Kuten Richard Bauckham, yksi aiheemme suurimpia asiantuntijoita, on painottanut, tämä oli itse asiassa tyypillinen ja laajallelevinnyt juutalainen tunnustus, johon löytyy samanlaisia viittauksia mm. ensimmäisen vuosisadan juutalaiselta historioitsija Josefukselta ja alexandrialaiselta juutalaisfilosofi Filonilta. Paavali toisin sanoen ammentaa teologiaansa tyypillisestä juutalaisesta ajattelualtaasta.

Huomaa seuraavat asiat:

  • (a) Jumala on luomisessa kaiken alkupiste: ἐξ αὐτοῦ = Hänestä
  • (b) Jumala on luomisen instrumentti, jonka kautta kaikki luodaan: δι’ αὐτοῦ = Hänen kauttaan
  • (c) Jumala on asioiden todellinen aiheuttaja tai päämäärä: εἰς αὐτὸν = Häneen.

 

Näillä prepositioilla juutalaiset siis painottivat sitä, että Jumala yksin oli vastuussa luomisesta, eikä tämä asema kuulu kenellekään muulle. Vain Jumala on Luoja, ei kukaan muu!

Huomaa mitä tapahtuu, kun palaamme takaisin Korinttilaiskirjeen jakeeseen. Paavalin esittelee rajun yllätyksen. Siinä kun Roomalaiskirjeessä prepositiot ἐξ, δια ja εἰς (Hänestä, Hänen kauttaan ja Häneen) sovelletaan yksin (Isä)Jumalaan, jakeessa 1. Kor. 8:6 prepositio δια sovelletaankin Jeesukseen (hänen kauttaan)! [11]

Rautalangasta: sen lisäksi, että Paavali jakaa sheman Isä-Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen kesken, hän myös jakaa tunnetun juutalaisen tavan viitata Jumalan ainutlaatuisuuteen Isä-Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen kesken.

Vielä kolme lainausta aikamme johtavilta Paavali-tutkijoilta…

Otan vielä kolme lainausta kolmelta merkittävältä Paavali-tutkijalta, jotta asia menee perille.

Helluntailainen teologi Gordon Fee kirjoittaa:

Vaikka Paavali ei tässä kutsu Kristusta Jumalaksi, hänen väitekokonaisuus on muotoiltu tavalla, että vain kaikkein itsepäisin kieltäisi sen kolminaisuusopillisen seurauksen. Samassa hetkessä, kun hän kykenee sanomaan, että on olemassa vain yksi Jumala, hän yhtälailla vakuuttaa, että termi ”Herra” — joka Vanhassa testamentissa kuuluu yhdelle ainoalle Jumalalle — on jumalallisen Pojan sovelias nimitys. Meidän tulee eritoten huomata, että Paavali ei koe mitään ongelmaa siinä, että hän sekä allekirjoittaa monoteistisen näkemyksen [on olemassa vain yksi Jumala] että näkee selvän eron kahden eri persoonan, Isän ja Jeesuksen Kristuksen välillä. [12]

Richard Hays puolestaan toteaa kirjeen kommentaarissaan näin:

Varhainen kristillinen uskontunnustus, jota jakeessa 6 lainataan, ottaa poikkeuksellisen rohkean askeleen identifioidessaan ”Herran Jeesuksen” sheman ”Herran” kanssa ja silti painottaessaan, että ”meillä on vain yksi Jumala”. Paavali ja muut varhaiset kristityt ovat uudelleenmuotoilleet Israelin uskon tavalla, jossa Jeesus julistetaan nyt Herraksi monoteismin viitekehyksessä. [13]

Aikamme Top-3 tunnetuin Paavali-tutkija N. T. Wright puolestaan kirjoittaa:

Jollain tavalla Paavali uskoo, että yksi ja ainoa Jumala tunnetaan nyt termeillä ”Isä” ja ”Herra”. Isä on luonut kaiken; kaikki on luotu Herran kautta. Tämä jae on yksi kaikkein vallankumouksellisin pala teologiaa, jota on koskaan kirjoitettu. [14]

Vallankumouksellisin pala teologiaa, jota on koskaan kirjoitettu. AIVAN! Tämä oli yksi syy (ja ehkä kaikkein suurin syy?) siihen, että Paavali mukiloitiin juutalaisten käsissä kerta toisensa jälkeen. Kaikki eivät halua uskoa tätä tänäänkään.

Yksi mahdollinen sovellus: Jehovan todistajat

Suomalaiset ovat tottuneet Jehovan todistajiin, jotka yleensä kiertelevät ovilla ja haluavat päästä keskustelemaan. Tässä asiassa heille on nostettava hattua, koska tavallinen laiska suomalainen ei yleensä jaksa keskustella, ei ainakaan teologiaa. Mutta Jehovan todistajien opissa yksi asia on olennainen: Jeesus ei todellakaan ole osa Jumalan ainutlaatuista identiteettiä! Jokainen, joka pyrkii keskustelemaan heidän kanssaan tästä asiasta, tulee huomaamaan sen nopeasti.

Ikävä kyllä tämä teologinen linna Jehovan todistajien opissa on rakennettu ilmaan. Se on kuin ilmassa velluva heliumpallo, joka ei kestä Uuden testamentin kirjoittajien hauleja. Väitteelle ei löydy raamatullisia perusteluja, ei varsinkaan Paavalilta. Kerta toisensa jälkeen Jehovan todistajat sivuuttavat vastaansanomattomat Uuden testamentin todisteet. Jos lukija esimerkiksi avaa netissä Jehovan todistajien virallisen käännöksen (Uuden maailman käännös) luvun 1. Kor. 8 kohdalla, hän voi huomata, että lukijaa on autettu antamalla kullekin jakeelle rinnakkaispaikkaviitteet. Mutta huomaa mitä tapahtuu jakeen 8:6 kohdalla: vaikka tämä jae on päivänselvä viittaus 5. Mooseksen kirjan jakeeseen 6:4 eli juutalaisten shemaan, Uuden maailman käännös ei mainitse tätä! [15] Ironisesti he kuitenkin huomaavat linkin Isä-Jumalan kohdalla Roomalaiskirjeen jakeeseen 11:36, jota juuri käsittelin. Tämä on yksi niistä monista esimerkeistä, jossa selvä teksti yritetään kiertää tavalla ja toisella, koska se aiheuttaisi ongelmia Jehovan todistajien opille.

Toisin sanoen, Jehovan todistajille luovuttamaton oppi on se, että Jeesus ei ole Jumala eli hän ei jaa Israelin Jumalan ainutlaatuista identiteettiä. Paavalille taas luovuttaman oppi on se, että Jeesus on Vanhan testamentin Jahve, Herra, joka jakaa Israelin Jumalan ainutlaatuisen identiteetin. Käsky, jonka mukaan Jumalan liiton jäsenen tulee rakastaa Herraa kaikesta sydämestä, kaikesta sielusta ja kaikesta voimasta (5. Moos. 6:4-5) tarkoittaa uuden liiton aikana ennenkaikkea kuuliaisuutta ja lojaaliutta Herralle Jeesukselle Kristukselle.

Loppuesimerkki

Yksi veljistäni osti muutama vuosi sitten emäntänsä kanssa talon. Hyvin pian ihmettelimme porukalla, että mikä ihmeen laatikko eräässä ovipielessä roikkuu. Kyse oli pienestä metallisesta kotelosta, jonka sisältä löytyi pergamentille painettu hepreankielinen teksti. Kun kännykät ja tietokoneet olivat hetken käyneet kuumana, paljastui, että kyseessähän oli mezuza. Mezuza on edelleen juutalaisten paljon käyttämä laatikko, jonka käyttöohjeet löytyvät, mistäpä muualta kuin itse shemasta:

Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi. Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi. Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi. Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi. Ja sido ne merkiksi käteesi, ja ne olkoot muistolauseena sinun otsallasi. Ja kirjoita ne talosi pihtipieliin ja portteihisi. (5. Moos. 6:4-9)

Juuri tämä on yksi niistä teksteistä, joka mezuzan sisällä olevaan pergamenttiin on huolellisesti kirjoitettu. Tämä on juutalaisen uskonnäkemyksen ytimessä!

Mutta tästä lähtien aina, kun kuljen tämän oviaukon ohi ja katson laatikon sisällä olevaa tekstiä, se muistuttaa minua välittömästi Jeesuksesta, Paavalista ja muista varhaiskristityistä, jotka eivät enää voineet puhua Jumalasta irrallaan Jeesuksesta. Jeesus oli iskeytynyt juutalaisten olennaisimman opin ytimeen. Pysyvästi. Juutalaisillehan tekstin päällä on ikävä kyllä vielä peite (2. Kor. 3:14-16), joka katoaa vasta Herran Jeesuksen Kristuksen kohtaamisessa.

ἀμήν.

Janne Saarela

Viitteet

1. Kuten Gordon Fee, Offer Yourselves to God: Vocation, Work, and Ministry in Paul’s Epistles (Eugene: Cascade Books, 2019), 24, toteaa,  ”oli erittäin epätavallista, että henkilö olisi uhrannut elämänsä ainoastaan yhdelle jumalalle; päinvastoin, suurin osa ihmisistä palvoi useita jumalia ilman, että he edes ajattelivat asiaa sen tarkemmin”. Ks. aiheesta loistava pikku kirjanen, Larry W. Hurtado, At the Origins of Christian Worship. The Content and Character of Earliest Christian Devotion (Grand Rapids / Cambridge: William B. Eerdmans Publishing Company, 1999). Melko yleisesti käytetty johdanto kreikkalais-roomalaisen maailmaan on Moyer V. Hubbard, Christianity in the Greco-Roman World. A Narrative Introduction (Grand Rapids: Baker Academic, 2010). On totta, että tuon ajan filosofit monesti ajattelivat, että kaikkien jumalien taustalla on todellisuudessa yksi jumaluus, joka saattoi manifestoitua eri tavoilla. (Joskus tällaiseen näkemykseen viitataan termillä ”pakanallinen monoteismi”.) Kuitenkaan filosofit eivät koskaan puuttuneet siihen käytäntöön, jossa eri jumalille uhrattaisiin eri tavoilla ja eri paikoissa. Filosofisilla pohdinnoilla ei siten ollut juuri mitään vaikutusta käytännön elämään, tavalliseen arkeen, ei edes heidän omaan elämäänsä. Lisäksi filosofien pohdintaan liittyi se, että tähän jumaluuteen ihmisen ei ollut mahdollista päästä käsiksi/kontaktiin, joten painotus oli hyvin erilainen kuin UT:n teologiassa (s. 33). Näin Larry W. Hurtado, God in New Testament Theology (Nashville: Abingdon Press, 2010), 27-28, 33.

2. Michael J. Kruger, Christianity at the Crossroads: How the Second Century Shaped the Future of the Church (Lontoo: SPCK, 2017), luku 2. Juutalaisuudella oli erityisasema Rooman valtakunnassa tässä asiassa. Kuitenkin jo ensimmäisen vuosisadan jälkipuoliskolla ja eritoten toisen vuosisadan alussa kristityt alettiin nähdä roomalaisten silmissä omana porukkanaan irrallaan juutalaisuudesta.

3. N. T. Wright, Paul and the Faithfulness of God. Osat 3-4. Christian Origins and the Question of God. Volume 4 (Minneapolis: Fortress Press, 2013), luku 9. Myös N. T. Wright, What St Paul Really Said (Oxford: Lion Book, 1997), luku 4.

4. Larry W. Hurtado, How on Earth Jesus Become a God? Historical Questions about Earliest Devotion to Jesus (Grand Rapids: Eerdmans, 2005), 41. 

5. Näin mm. Richard Hays, Echoes of Scripture in the Gospels (Waco, Texas: Baylor University Press, 2016), 65 (viite 99).

6.N. T. Wright, The New Testament and the People of God. Christian Origins and the Question of God 1. [7. painos.] (Lontoo: SPCK, 2004 [1992]), 199. Analyysiä sheman tärkeydestä suomeksi löytyy esim. Timo Eksola, Uuden testamentin narratiivinen teologia (Kauniainen: PerusSanoma, 2011), 86-91. Keskitysleirillä olleiden juutalaisen loppuhetkiin viittaa Philip Hallie, jota Ravi Zacharias lainaa teoksessaan Jeesus ja muut jumalat. Suom. Kirsi Nisula (Kauniainen: Perussanoma, 2016), 153.

7. Ks. kohdasta eritoten Gordon D. Fee, Pauline Christology: An Exegetical-Theological Study (Grand Rapids: Baker Academic, 2013 [2007]), 89-94. Suomeksi esim. Timo Eskola, Paavali: Kärsimyksen ja lohdutuksen apostoli  (Helsinki: SLEY-kirjat, 2002), 93-94. Jakeen kontekstista hyvää analyysiä antavat Roy E. Ciampa ja Brian S. Rosner, ”1 Corinthians”, teoksessa Commentary on the New Testament Use of the Old Testament, ed. G. K. Beale ja D. A. Carson (Grand Rapids: Baker Academic, 2007), 716-18.

8. Wright, Faithfulness, 666.

9. Jos lukija on kiinnostunut siitä millaisessa asemassa Pyhä Henki esiintyy Paavalin teologiassa, loistava opus on Gordon Feen reilu 800-sivuinen järkäle God’s Empowering Presence: The Holy Spirit in the Letters of Paul (Grand Rapids: Baker Academic, 2011 [1994]). Tiivistettynä, Paavalin ymmärrys Jumalasta kiteytyi kolminaisuus-ajatteluun, jossa Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat selkeästi erilliset persoonat. Paavali kuitenkin harvoin perustelee näkemystään Jumalasta, sen sijaan hän olettaa sen (s. 839). Yksi esimerkki Paavalin Jumala-näkemyksestä on 1. Kor. 12:4-6, jonka pohjalta itse pidin tulojuhlasaarnani seurakunnassa.

10. Tämän osoittaminen johtaisi meidät tietysti piiiitkääään tekstiin, mutta johdatan lukijan esimerkiksi Richard Haysin melko tuoreen kirjan äärelle, Echoes of Scripture in the Gospels (ks. viite 5). Toisin sanoen, tunnustus ”Jeesus on Herra” ei alkanut seurakunnasta, vaan Jeesuksen omista sanoista & teoista. Tämä on ainoa selitys sille, että näin radikaali teologinen väite edes ”meni läpi”. Apua asiaan tuo myös N. T. Wrightin lyhyt essee, joka löytyy Marcus Borgin kanssa käymästä dialogi-kirjasta The Meaning of Jesus: Two Visions (New York: HarperSanFrancisco, 1999), luku 10. Wrightin iso idea on sanoa, että Jeesuksen ylösnousemus osoitti hänet Israelin messiaaksi, hänen messiaanisuutensa puolestaan selitti ristinkuolemaa, mutta tämä kaikki oli vain huipennus Jeesuksen tekemille asioille, jotka Vanhan testamentin mukaan kuuluivat Jumalan omaan toimintaan (s. 164, 166). Wright allekirjoittaa Haysin näkemyksen, jonka mukaan korkea kristologia oli hyvin varhaista ja se tapahtui juutalaisella (ei pakanallisella) teologisella maaperällä. Wright perustelee väitettään tarkemmin kirjassa Jesus and the Victory of God. Christian Origins and the Question of God, Volume 2 (Minneapolis: Fortress, 1996), luku 13. Väitteen ytimessä on ajatus siitä, että Jeesuksen Jerusalemiin saapumisessa toteutui profeettojen ennustus Jahven paluusta Siioniin (mm. Jes. 40). Ks. myös Richard Bauckham, Jesus and the God of Israel. God Crucified and Other Studies on the New Testament’s Christology of Divine Identity (Grand Rapids: Eerdmans, 2009), luku 8.

11. Viittaan tässä erityisesti Bauckhamin, Jesus and the God of Israel, 29, 102-04, tutkimukseen. Koko kirja on lukemisen arvoinen ja yksi parhaista aihetta käsittelevistä tutkielmista.

12. Gordon D. Fee, The First Epistle to the Corinthians. NICNT. (Grand Rapids: Eerdmans, 1987), 375. Samalla tavalla Michael Gorman, myös tunnettu Paavali-tutkija, toteaa, että ei ole mitään epäselvää siinä, että Paavalin teologia Jumalasta on kolminaisuusteologiaa (Apostle of the Crucified Lord: A Theological Introduction to Paul & His Letters, 2nd. ed. [Grand Rapids: Eerdmans, 2017], 176. Kirjan luku 6 tiivistää 12 Paavalilta löytyvää olennaista teologista kokonaisuutta. Yksi näistä on se, että Jumala koetaan ja tunnetaan kolminaisuutena.

13. Richard B. Hays, First Corinthians. Interpretation: A Bible Commentary for Teaching and Preaching (Louisville: WJK, 2011 [1997]), 140. Hays pitää tekstiä Paavalia varhaisempana uskontunnustuksena, kun taas Fee, 1 Corinthians, 374, toteaa, että me emme voi varmuudella tietää onko kyseessä aiempi uskontunnustus vai Paavalin hetkellinen teologinen luomus, joskin hän pitää jäljempää vaihtoehtoa todennäköisempänä.

14. Wright, What St Paul Really Said, luvussa 4 [luettu E-kirjana].

15. On totta, että tämä viite löytyy jakeen 4 kohdalla, mutta sen tulisi löytyä myös jakeen 6 kohdalla.

Janne Saarela

Janne Saarela on Vammalan helluntaiseurakunnan uusi seurakuntapastori. Koulutukseltaan hän on teologi: B.A. in Theology and Ministry (Iso Kirja / University of Wales) 2013; M.A. in Theological Studies (Regent College, Canada), 2019.

Vastaa