.      .      

Johdanto

Vuonna 2009 tunnettu ateisti Thomas Nagel nosti Stephen C. Meyerin teoksen Signature in the Cell: DNA and the Evidence for Intelligent Design yhden vuoden parhaimmiksi kirjoiksi. Vuonna 2018 Andrew McDiarmid huomioi Evolution News & Science Today -sivustolla sen, miten tavattoman paljon Meyerin kirjaa on edelleen luettu ja miten hyvän arvosanan se on keskimäärin saanut eri alustoilla (4.25 on korkea keskiarvo, ottaen huomioon lukijakunnan erilaisuuden).

Stephen C. Meyer on yksi Intelligent Design (ID) eli Älykkään suunnitelman koulukunnan johtotähtiä. Liike nousi erityisesti otsikoihin vuosina 2004-2005, kun Meyerin vertaisarvioitu artikkeli julkaistiin arvostetussa journaalissa. Pian aikakausijulkaisun pääeditoija Richard Sternberg sai kenkää. ID-liike sai lisää huomiota osakseen, kun tunnettu ateisti  Anthony Flew astui julkisuuteen joulukuussa 2004 ja kertoi luopuneensa ateismistaan osaltaan sen vuoksi, että DNA-koodin olemassaolo viestii vahvasti Suunnittelijasta. Liikkeen ympärillä on siis käynyt kovaa kuohuntaa.

Vaikka monet mieltävät ID-liikkeen raamamatullista kreationismia valepuvussa kauppaavaaksi lahkoksi, mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Tämä pitäisi käydä ilmi kaikille, jotka lukevat Meyerin tiukasti argumentoidun kirjan. Vaikka ID-liikkeen johtopäätöksillä on paljonkin seurauksia raamatulliselle uskolle, sen argumentit eivät perustu Raamatun teksteihin, vaan olemassaolevaan tieteelliseen dataan. ID-liike haastaa darwinistisen väitteen, jonka mukaan biologisen muutoksen taustalla oleva prosessi on sokea ja ohjaamaton. Meyerin panos tähän debattiin keskittyy DNA-koodiin, jota hän kutsuu usein DNA enigmaksi eli DNA:n arvoitukseksi, koska tämä informaatiota täynnä oleva koodi vaatii todellakin selityksen. Kirjan otsikko Signature in the Cell (allekirjoitus/nimikirjoitus solussa) tiivistää hyvin Meyerin näkemyksen, jonka mukaan DNA-koodin on suunnitellut Älykäs Olento. Kirja on massiivisen täynnä informaatiota ja sen lukijan on edettävä rauhallisesti vähintään muutamien päivien ajan. Kirjan logiikka on seuraava:

  • Luvuissa 1-2 käydään läpi DNA-han liittyviä tieteellisiä ja filosofisia haasteita ja siinä esittetään taustaa erilaisille elämän synty -teorioille. Paljon palstatilaa saavat Francis Crick ja James Watson, jotka selvittivät DNA:n rakenteen vuonna 1953.
  • Luvut 3-5 selittävät tarkemmin DNA:ta ja solun toimintaa. Luvuissa kiinnitetään huomiota siihen millaisia ongelmia kaikkiin naturalistisiin teorioihin liittyy olemassa olevien toimintojen selittämisessä. Ei nimittäin vielä riitä, että henkilö joutuu selittää toiminnallisesti määritellyn informaation alkuperän, vaan hän joutuu myös selittää mistä tätä informaatiota käsittelevä koneisto on saanut alkunsa. Koodi ja koodin käsittelyohjelma ovat eri asioita. 
  • Luvuissa 6-7 tehdään katsaus eri tieteilijöiden esittämiin teorioihin.
  • Luvuissa 8-14 käydään läpi kilpailevia teorioita biologisen koodin synnylle.
  • Luvuissa 15-16 annetaan positiivinen argumentti Älykkäälle Suunnittelijalle parhaana selityksenä informaation alkuperälle.
  • Luvuissa 17-20 puolustetaan ID-teoriaa vastaväitteitä vastaan.

Elämän synty -debatti

Elämän synty on kiehtova ja suuri tieteellis-filosofinen kysymys. 1900-luvun tieteellinen tutkimus paljasti kuitenkin lopullisesti, että alun ongelma on erityisesti informaatioon liittyvä ongelma. Miksi? Koska yksinkertaisimmatkin elämän muodot ovat täynnä monimutkaista informaatiota! Kuten Bernd-Olaf Küppers on todennut, elämän alkuperän ongelma on verrannollinen biologisen informaation alun ongelmaan.

Juuri tämä asia kiehtoo DNA-koodissa. Informaatiolla ei nimittäin ole massaa, energiaa tai pituutta millimetreissä mitattuna (sinäkin saat parasta aikaa informaatiota, mutta sitä ei voi mitata milleissä tai grammoissa). Samalla tavalla aineella ei ole tavuja. Evoluutiobiologi George Williamsin mukaan evoluutiobiologit ovat epäonnistuneet sen ymmärtämämisessä, että he toimivat kahdella aivan erilaisella rintamalla: informaation kanssa ja aineen kanssa.

Meyers vaatii kirjassaan, että meidän tulisi ottaa vakavasti se, minkä me tiedämme jo yleismaailmallisesta kokemuksesta: informaatio on aina peräisin älykkäältä ja ajattelevalta persoonalta, puhumme me sitten fakseista, sähköpostiviesteistä tai maailmankirjallisuudesta. Tunnettu uusateisti Richard Dawkins onkin todennut, että ”jos emme ota huomioon eroavuuksia ammattikielessä, molekyylibiologian journaalin sivut voitaisiin vaihtaa tietokonetekniikka-journaalin kanssa.”

Meyer itse törmäsi tiedemiesten avuttomuuteen elämän synnyn ongelmassa vuonna 1985, kun hän osallistui aihetta käsittelevään konferenssiin Dallasissa. Hän yllättyi kuullessaan, miten tiedemiehet eivät osanneet lainkaan sanoa mistä elävä solu on peräisin. Paikalla oli kuitenkin kolme panelistia, Thaxton, Bradley ja Olsen, jotka olivat julkaisseet kirjan The Mystery of Life’s Origin, jossa he argumentoivat, että informaatio on saanut alkunsa älykkäästä lähteestä. Meyer alkoi tavata Thaxtonia, jotta voisi jakaa ajatuksia aiheesta. Pian hän muuttikin Cambridgeen ja alkoi opiskelemaan aihetta. Meyer kirjoitti aiheesta väitöskirjansa. Meyer kertoo miten Cambridgessa hänelle kävi selväksi, miten  helposti Charles Darwin oli sivuuttanut  luonnossa huokuvan suunnittelun liian helposti, koska hänellä ei ollut hajuakaan siitä miten elävä solu oli ylipäätään syntynyt.

Luku 2 onkin loistava analyysi kahdesta erilaisesta maailmankatsomuksesta, joissa ensimmäisessä tulee ensin aine ja vasta sitten mieli (naturalismi), kun taas toisessa tulee ensin Mieli ja vasta sitten aine (teismi). Elämän synnyn käsittely onkin tämän vanhan kahden eri maailmankatsomuksen välisen keskinäisen taistelun keskipisteessä!

Kirjan luku 3 on hyvä tiivistys siitä millä tavalla Crick ja Watson todellisuudessa keksivät DNA:n rakenteen. (Kertomus paljastaa melko karunkin totuuden siitä miten asiat joskus rullaavat eteenpäin tiedemiesten keskuudessa…) On mielenkiintoista huomata, miten heidän päälöytönsä ei oikeastaan perustunut juuri lainkaan heidän omiin tutkimuksiinsa, vaan he nojasivat pitkälti muiden tutkijoiden artikkeleihin ja löytöihin. Tässä luvussa lukija oppii miten jo vuonna 1839 Matthias Schleiden ja Theodor Schwann esittivät solu-teorian, jonka mukaan se oli pienin ja tärkein elämän osa. Solun sisältö pysyi kuitenkin täydellisenä mysteerinä miltei koko 1800-luvun (tästä syystä Michael Behe nimesi kuuluisaksi nousseen kirjansa nimellä Darwin’s Black Box). Vuonna 1869 Friedrich Miescher löysi ”jotain” mitä kutsuttiin myöhemmin DNA:ksi ja vuoteen 1909 mennessä tiedemiehet puhuivat jo neljästä fosvaatista (A, C, G, T). Näin ollen 1900-luvun alussa  DNA:n kemikaalien osien rakenne oli jo selvillä, mutta itse DNA-molekyylin rakenne oli edelleen mysteeri. Itse asiassa monet tutkijat eivät keskittyneet DNA-tutkimukseen lainkaan, koska he eivät pitäneet sitä olennaisena perinnöllisyyden kannalta(!).  1940-luvulla Oswald Avery kuitenkin kykeni osoittamaan tämän vääräksi oletukseksi. Sitten se tapahtui. 25. maaliskuuta vuonna 1953 Watson ja Crick julkaisivat 900-sanaisen artikkelin Nature-lehdessä. Essee muutti biologiaan liittyvän tutkimuksen lopullisesti. Artikkelissa kuvattiin DNA:n rakenne kaksoiskierteenä (kuvassa yksinkertaistettuna), mutta se myös antoi olettaa, että DNA toimi informaation varastona. Informaatio oli tuonut itsensä lopullisesti sisään tieteilijöiden labroihin.

Luvussa 4 käsitellään informaation merkitystä. Informaatio voi tarkoittaa kahta eri asiaa. (1) Ensimmäisen määritelmän mukaan informaatio on yhtä kuin tieto. Websterin tietosanakirjan mukaan ”informaatio on tiedon kommunikoimista tai vastaanottamista tai älykkyyttä”. Mutta, koska DNA tai solukoneet (jotka vastaanottavat ohjeita) eivät ole tietoisia olentoja, informaation rinnastaminen tietoon ei päde tässä tapauksessa. (2) Toisen määritelmän mukaan informaatio on ”ominaisuus, joka on ominaista vaihtoehtoisille sekvensseille tai järjestelyille, jotka tuottavat spesifisiä vaikutuksia.” Esimerkkinä voisi toimia suomen kieli aakkosineen (aasta ööhön) tai tietokoneen koodissa käytetyt binääriluvut (0 ja 1). Tässä tapauksessa informaation määritelmä ei vaadi tietoista viestin vastaanottajaa. Juuri tämä määritelmä sopii DNA:han. DNA sisältää informaatiota, mutta DNA tai soluissa olevat koneet eivät ole itsessään tietoisia samalla tavalla kuin kirjan kappaleet eivät ole tietoisia, vaikka ne sisältävät informaatiota. 

Informaatioon liittyy kuitenkin vielä yksi tärkeä ulottuvuus. Vertaapa kahta seuraavaa ”lausetta” keskenään:

  • oimaammesuomisynnyinmaa
  • kfumnljdujkkidhjmsdjsdj

Molemmissa ”lauseissa” on saman verran kirjaimia: 23. Molempien kohdalla todennäköisyys juuri tälle järjestykselle on sama, koska ne käyttävät jotain 29:stä aakkosesta. Mutta mikä niissä on erona? Se, että vain ensimmäinen lause kommunikoi tietoa, kun taas toinen ei. Ensimmäinen lause kantaa merkitystä, toinen ei. Tämä asia kannattaa jättää tässä vaiheessa hautumaan. Meyer siirtyy käsittelemään proteiineja.

Me, jotka emme ole ammattilaisia tieteessä, tarvitsemme havainnollistavan esimerkin. Proteiinit suorittavat monia tärkeitä tehtäviä meidän soluissamme. Proteiineja voidaan kuvata ikään kuin monipuolisena työkalulaukkuna, jossa on mitä erilaisempia työkaluja (vasara, pihdit, ruuvimeisseli, puukko, naru…), joilla voi tehdä eri asioita riippuen siitä mikä tehtävä täytyy suorittaa. Samalla tavalla soluissamme toimii tuhansia erilaisia proteiineja, joilla kaikilla on oma tehtävänsä. Niillä on myös oma muotonsa, riippuen niiden tehtävästä. Aina 1950-luvulle saakka tiedemiehet aliarvioivat proteiinien monimutkaisuuden. William Astbury jopa oletti, että niiden rakenne on hyvin yksinkertainen – hän ei olisi voinut olla enempää väärässä!

Proteiinit kasautuvat aminohapoista (mieti erilaisia legopalikoita, joita voi kiinnittää toisiinsa ja laittaa niitä erilaiseen järjestykseen). Aminohappoja on 20 erilaista ja ne täytyy saada oikeaan järjestykseen toimivan proteiinin kasaamiseksi. Vain harvat järjestykset saavat aikaan toiminnallisen proteiinin. Oikea järjestys on puolestaan ”kerrottu” DNA:n nukleotidiemäksissä eli neljässä ”aakkosessa”, A, C, G, ja T. Näiden kirjainten täytyy siis olla oikeassa järjestyksessä, jotta ne voivat antaa oikeanlaisen ohjeen proteiinin rakentamiseen. Mystistä!

Luku 5 avaakin sitten sitä millä tavalla solut konkreettisesti käyttävät hyväkseen DNA:ssa säilytetyn informaation. Tarvitaan koneita, jotka osaavat lukea informaatiota, ja jotka kykenevät siirtämään ja tulkitsemaan sitä. Rautalangasta väännettynä soluilla on olemassa laite,  joka kykenee lukemaan DNA:ssa olevaa koodia. Soluissa on siten meneillään parasta aikaa monimutkainen prosessi, jossa (a) DNA-koodi täytyy ensin kopioida (transkriptio), (b) jonka jälkeen se täytyy välittää ribosomille (viejänä toimii lähetti mRNA), jossa (c) DNA-koodi käännetään yli 100 erilaisen proteiinin voimin. Apupoikina toimivat siirtäjä-RNA:t. Aminohapoista tehdään sitten pitkiä ketjuja ja tarkoituksena on valmistaa proteiineja.

Itse prosessi on monimutkainen, mutta yksi asia on kuitenkin selvä: meillä on muna vai kana -ongelma. Ne laitteet, joilla DNA:ta kopioidaan ja siirretään, ovat itsessään riippuvaisia DNA:n koodista, koska ne on voitu rakentaa vain DNA:ssa olevien ohjeiden mukaan. Mutta miten ne on voitu rakentaa, jos niitä ei ole vielä ollut olemassa niin, että DNA:ta olisi voitu avata ja siirtää? DNA tarvitsee näitä laitteita ja nämä laitteet tarvitsevat DNA:ta. Tämä muna vai kana -kysymys on edelleen yksi molekyylibiologian suurimpia ongelmia. Meyer kysyykin, kumpi tuli ensin: kana (nulkeiinihapot) vai muna (proteiinit)? Asiaa käsitellään tarkemmin luvussa 14, josta käy ilmi miten kaikki annetut (naturalistiset) teoriat ovat tuomittuja epäonnistumaan. 

Luvussa 7 käsitellään erilaisia tieteellisiä metodeja. Eirtyisen tärkeä löytö Meyerille oli Peter Liptonin teos Inference to the Best Explanation (Päättely parhaaseen selitykseen), joka osoitti, että tieteilijöiden yksi olennainen metodi on nimenomaan analysoida erilaisia hypoteeseja ja päätellä mikä on paras selitys olemassaolevalle datalle. Mitä tulee Darwiniin, niin hän käytti armotta metodia, jonka mukaan menneisyyteen tulee soveltaa niitä samoja selityksiä kuin mitä me näemme toiminnassa nykyään. Meyerille tämä tarkoitti sitä, että oli todella mahdollista muotoilla vakavastiotettava tieteellinen teoria ID:lle. Oli mahdollista perustella Älykäs Suunnittelija parhaana mahdollisena selityksenä biologiselle informaatiolle, koska meillä on edelleen vastaansanomaton kokemus siitä, miten älykkäät mielet ovat aina informaation takana. Onkin hyvin ironista, toteaa Meyer, että kriitikot syyttävät ID-liikettä juuri siitä samasta metodologiasta, jota heidän ihailemansa Charles Darwin niin lujasti käytti hyödykseen…

Hyppään nyt lukujen 17-20 sisältöön, joissa Meyer vastaa useisiin vasta-argumentteihin, joita ID:tä vastaan on nostettu. Meyerin mukaan ID-liikettä ei voi syyttää siitä, että sen argumentti perustuisi tietämättömyyteen (”tiedemiehet eivät tiedä vastausta tänään, mutta he tietävät sen ehkä huomenna”). Kyseessä ei ole absence of knowledge (tiedon puute) vaan knowledge of absence (puutteellisuuden tietäminen). Me tiedämme, että ainoa syy informaatiolle on älykkyys: muita vaihtoehtoja ei ole. Tämä on nimenomaan parhaaseen selitykseen perustuvaa päättelyä. 

Meyer on myös pätevä tieteenfilosofi, joten hän käsittelee loistavasti niitä ongelmia, joita tieteen määrittelyyn tunnetusti liittyy. Vastaväite ”ID ei ole tiedettä” ei ole lainkaan niin yksinkertainen, kuin esimerkiksi suomenkielinen wikipedia antaa ymmärtää. Ei (ikävä kyllä?) ole olemassa mitään yhtä ja ainoaa ”tiedettä”. Kuten Meyer muistuttaa, jotkut tieteenalat tekevät laboratorioissa testejä, toiset eivät, toiset tieteenalat nimeävät ja määrittelevät asioita, toiset alat määrittelevät luonnonlakeja, jotkut yrittävät ymmärtää menneisyyttä, kun taas toiset työstävät matemaattisia kaavoja kuvaamaan luonnollisia ilmiöitä. Jotkut tieteenalat selvittävät ainutlaatuisia, kertakaikkisia tapahtumia. Jotkut testaavat teorioita konkreettisilla testeillä, toiset taas arvioimalla niiden selitysvoimaa. Jotkut alat tuottavat malleja, joita ei voi edes kokeellisesti testata ja jotkut alat puhuvat asioista, joita ei voi edes nähdä. Yksi tiedemies päättelee induktiolla, toinen deduktiivisesti ja kolmas abduktiivisesti. Ei yksinkertaisesti voi löytää yhtä määritelmää kuvaamaan yhtä tieteen metodologiaa!

Mitä tulee ID:n arvoon tieteessä, niin (1) se perustuu empiiriseen dataan (lue kirja kannesta kanteen), (2) siinä käytetään tunnettuja tieteellisiä metodeja, (3) teoriaa voidaan testata vertaamalla sitä muihin teorioihin (luvuissa 8-16 tehdään juuri näin), (4) se on tehnyt ennusteita, kuten sen, että nk. roska-DNA ei todella ole roskaa, kuten monet naturalistit virheellisesti väittivät. Yksi tärkeä syy on kuitenkin asia, jota monet tiedemiehet eivät jostain syystä huomaa itsekään. Monet tieteilijät nimittäin rakentavat tieteen dataan perustuvia argumentteja osoittamaan miten joku ei ole suunniteltua. Näin ollen, jos tieteellistä dataa voidaan käyttää sen osoittamiseen, että ”se ei ole suunniteltua”, totta kai sitä voidaan silloin myös käyttää osoittamaan, että ”se on suunniteltua”. Jos kaveri saa lyödä sinua naamaan, silloin pitäisi myös saada lyödä takaisin. Jos väite ”Jupiter koostuu miltei täysin metaanikaasuista” on tieteellinen näkemys, silloin ”Jupiter ei koostu pääasiaassa metaanikaasuista” täytyy myös olla sellainen! Näin ollen, jos väite ”suunnitelmallisuuden läsnöolo biologiassa ei johdu suunnittelusta” (näin F. Ayla, R. Dawkins, R. Lewontin) voi olla tieteellinen teoria, silloin myös väite ”suunnitelmallisuuden läsnäolo biologiassa johtuu suunnittelusta” täytyy olla tieteellinen teoria (näin Meyer, Behe ym).

Tähän samaan liittyy myös monien kriitikoiden käsittämättömät vaatimukset. Monen kriitikot sanovat ensin, että ”ID ei ole tieteellinen teoria, koska siitä ei ole vertaisarvioituja julkaisua” (joka ei pidä paikkansa) ja sitten he jatkavat sanomalla miten ”ID-ajatuksia ei saisi julkaista vertaisarvioiduissa journaaleissa, koska se ei ole tiedettä”. Jolla on korva, se kuulkoon.

Luku 19 tiivistää Meyerin ja Rusen debatin tieteen määritelmistä. Lukija voi itse arvioida, kumman näkemys on järkevämpi.

Lopulta luvussa 20 esitetään joitain ID-teorian seuraamuksia. Meyer on henkilökohtaisesti kristitty, joka uskoo Jumalan luoneen maailman, mutta hän tiedostaa varsin hyvin, että tämä on uskomus, jota ei voida vetään suoraan ID-teoriasta. Meyerin kirja osoittaa parhaassa tapauksessa, että on todella olemassa Älykäs Suunnittelija ja täten naturalismin rakennelma kaatuu. Se ei kuitenkaan itsessään voi identifioida Suunnittelijaa Raamatun Jumalaksi, mutta se voi toimia loistavasti kumulatiivisessa eli kasautuvassa argumenttiketjussa kristinuskon puolesta. ID:llä, aivan kuten Darwinismilla, on seurauksia myös uskonnolle. Näin ollen jos joku sanoo ”en hyväksy Meyerin päätelmiä, koska hän käyttää tuloksia uskonnollisesti”, hänen tulisi myös sanoa ”en hyväksy Richard Dawkinsin päätelmiä, koska hän käyttää Darwinismia tukeakseen ateismiaan”. Kuten Meyer kirjoittaa, ”Michelangelon veistokset, Microsoft Corporationin ohjelmisto ja Assyrian kuninkaiden kaiverretut steelat — kukin esimerkki puhuu aikaisemmasta henkisestä toiminnasta, eikä vain persoonattomista prosesseista.” Ja nyt tähän listaan voidaan lisätä myös DNA-koodi. 

Susoittelen kirjaa lämpimästi kaikille, mutta vain niille, joilla on oikeasti monia tunteja aikaa sen lukemiseen. Kirja on äärimmäisen sisältörikas ja se tulisi laittaa miettimään uudelleen sitä, olemmeko me todella täällä vain sattumalta. Suunnittelu nimittäin huokuu ympärillämme nyt enemmän kuin koskaan aiemmin.

Johdanto

Gerhard Lohfink kirjoitti vuonna 1984, että Jeesus ei tullut perustamaan seurakuntaa siitä yksinkertaisesta syystä, että 1. vuosisadalla oli jo olemassa seurakunta: Israelin kansa. Jeesuksen tarkoitus oli pikemminkin uudistaa tämä olemassaoleva seurakunta — Jumalan Israel — ei niinkään luoda jotain täydellisesti uutta. Juuri tähän päätelmään Jeremian kirja meitä ohjaa. Ei Jumalan tule keksiä vaihtoehto B:tä, vaan Hänen tulee pelastaa se kansa, jonka kanssa Hän on jo tehnyt liiton! [1] 

Edellisessä tekstissä tutkimme Jeremian kirjan lukuja 30-33, joita kutsutaan Lohdutuksen kirjaksi. Huomasimme, että Jeremia lupasi erityisesti kolme asiaa: (1) pakkosiirtolaisuus tulisi päättymään, (2) Daavid-kuningas tulisi nousemaan ja (3) uusi liitto tultaisiin tekemään. Tässä tekstissä päätämme sarjamme Jeremian kirjan äärellä, kun me katsomme millä tavalla kaikki nämä kolme teemaa toteutuvat Jeesuksen toiminnassa. Tarkoitukseni ei ole esitellä kaikkia mahdollisia tekstejä, koska se vaatisi useamman tekstin. Sen sijaan esittelen olennaisimmat tekstit, jotka tekevät selväksi kaikkien kolmen teeman läsnäolon Uuden testamentin teologiassa. (Suosittelen tästä teemasta Markku Kumpulaisen uudehkoa kirjaa Lupauksista luottamukseen. Hän tuo pitkälti esiin samoja asioita kuin allekirjoittanut.)

 

(1) Israelin pakkosiirtolaisuus päättyy Kristuksessa

Ajatus siitä miten Israelin kansan pakkosiirtolaisuus päättyy Kristuksessa ei ole teema, jota oltaisiin painotettu helluntailiikkeessä. Se on kuitenkin teema, joka (a) on selvästi läsnä Uuden testamentin sivuilla ja (b) se on noussut suuresti esiin viimeaikaisessa Uuden testamentin tutkimuksessa. Teema on niin merkittävä, että se on itse asiassa läsnä jo Uuden testamentin ensimmäisellä sivulla! Aloitamme siis Matteuksen evankeliumin sukuluettelosta. 

(A) Matteuksen sukuluettelo

Matteuksen evankeliumi — ja täten koko Uusi testamentti  — alkaa sukuluettelolla. Vaikka moni ohittaa sen tylsänä extrana, Matteuksella on iso teologinen totuus kerrottavanaan. Hän jakaa koko Vanhan testamentin historian kolmeen osaan: aika Aabrahamista Daavidiin, aika Daavidista pakkosiirtolaisuuteen ja aika pakkosiirtolaisuudesta Kristukseen. Kaikki nämä mainitut asiat (Aabraham, Daavid, pakkosiirtolaisuus, Kristus) ovat Israelin kansan ydintapahtumia ja jokaisessa teemassa aina jotain uutta astuu kuvaan mukaan! Seuraava taulukko osoittaa Matteuksen logiikan: [2]

Matteukselle Israelin kansan pakkosiirtolaisuus on iso teema, koska hän mainitsee sen peräti neljästi  jakeissa 1:1-18 (1:11, 12, 17[x2]). Kuten Richard Hays toteaa, jae 17 osoittaa selvästi, että Jeesus päättää Israelin pakkosiirtolaisuuden. [3] Matteus painottaa siis sitä, että pakkosiirtolaisuuden jälkeen tarvitaan yksinkertaisesti uusi alku ja Jeesus on tämä uusi alku! Siksi hän aloittaa seitsemännen seitsemän sarjan (kolme neljäntoista saraketta tarkoittaa kuutta seitsemän saraketta, eli Jeesus on seitsemäs seitsemäs!). Jae 21 puolestaan muistuttaa, että Jeesuksen tärkein tehtävä oli tulla hoitamaan Israelin kansallinen synti. Luvun asiayhteys vaatii meitä tulkitsemaan synnin nimenomaan Israelin kansalliseksi synniksi, joka johti pakkosiirtolaisuuteen. Kyse ei siis ensisijaisesti ole yksilöiden omista synneistä, vaan Israelin kansallisesta ongelmasta. 

(B) Jeesus kokoaa 12 opetuslasta

Yksi selvimpiä merkkejä tai symboleita siitä, että Jeesus päättää Israelin kansan pakkosiirtolaisuuden, on hänen valintansa koota ympärilleen erityinen 12 opetuslapsen ryhmä (huom. ”ne kaksitoista” jakeissa Mark. 3:16; 4:10; 6:7; 9:35; 11:11; 14:17, 20, 43; Joh. 6:67, 70-71; 1. Kor. 15:5 jne.). Jeesus halusi tällä toimenpiteellä osoittaa konkreettisesti ja symbolisesti miten Israelin 12 heimoa uudistetaan Messiaan ympärillä (ks. VT-taustasta 1. Moos. 35:22-26; 49; 4. Moos. 1; 26). 12 opetuslasta edustavat näin ollen lopunajallista Israelin kansan jäännöstä. 

On myös tärkeä ymmärtää, että Jeesus ei ole yksi näistä 12:sta, vaan hän toimii tämän joukon kokoajana. Vanhassa testamentissa Israelin kokoajana toimii näet monesti Jumala, joskin uudelleenkootun Israelin johtajana tulisi toimimaan Daavid-kuningas (Jer. 31:10; 33:14-26; vrt. Hes. 34:11-16, 23-24). Tunnettu Uuden testamentin tutkija Richard Bauckham vääntää 12 opetuslapsen asemaa rautalangastasta:

Yksi kaikkein tärkeimpiä Jeesuksen symbolisia tekoja oli koota ympärilleen 12 opetuslasta erityistä tehtävää varten. Lukumäärä 12 ei voinut olla muistuttamatta 12:sta Israelin heimosta. Jeesuksen 12 opetuslasta eivät voineet kirjaimellisesti edustaa jokaista eri heimoa, koska mukana oli kaksi paria veljeksiä, mutta symbolisesti tämä ryhmä muistutti Israelin kansan 12 heimon perustamista. …Jeesus valitsi heidät olemaan messiaanisen ajan uudistettu Israel. [4]

(C) Minä teen teistä ihmisten kalastajia…

Kaikki tuntevat kertomuksen siitä miten Jeesus tekee Pietarista ihmisten kalastajan. Juuri kukaan ei kuitenkaan tiedä mikä Vanhan testamentin teksti huokuu taustalla:

Jeremia puhuu ensin siitä miten Jumala tulisi vielä kerran tuomaan uuden exoduksen, kun Hän päättäisi kansan pakkosiirtolaisuuden. Kuitenkin seuraavat jakeet puhuvat kalastajista ja metsästäjistä, jotka keräisivät Israelin tuomiolle. Evankeliumissa heidän tehtävänsä kääntyy kuitenkin siunaukseksi eli tuomio kääntyy siunaukseksi. ”Ihmisten kalastajan” tausta on joka tapauksessa juuri pakkosiirtolaisuuden päättyminen. [5]

(D) Kadonneiden lampaiden etsintää

Koska pakkosiirtolaisuus oli tapahtunut, Israelin kansa oli kuin lammaslauma, joka oli hajaantunut kaikkialle. Profeetat kuitenkin ennustivat, että Jumala tulisi kokoamaan lampaat jälleen yhteen (lue Jer. 31:10; 50:4-6, 17-20; Hes. 34). Nyt kun Jeesus väittää etsivänsä Israelin kadonneet lampaat, hän tarkoittaa pakkosiirtolaisuuden päättyvän:

Nämä kaksitoista Jeesus lähetti ja käski heitä sanoen: ”Älköön tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin, vaan menkää ennemmin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö. (Matt. 10:5-6)

…Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö…” (Matt. 15:24)

Tätä isoa teemaa siitä miten Israel on hajallaan oleva lammaslauma ja Jeesus on sen todellinen kokoaja ja paimen, avataan laajasti Johanneksen evankeliumin luvussa 10. Ajatus tulee myös esiin Johanneksen evankeliumin jakeissa 11:51-52, jossa Johannes puhuu Jeesuksen kuolemasta, joka tapahtuisi siksi, että hän voisi koota hajallaan olevat Jumalan lapset yhteen. 

Näin ollen meillä on monia evankeliumi-tekstejä siitä miten Jeremian lupaama pakkosiirtolaisuuden päättyminen toteutuu Jeesuksen toiminnassa. Ja koska näin tapahtuu, me voimme odottaa löytävämme tekstejä myös kahdesta seuraavasta teemasta: Daavid-kuninkuudesta ja uudesta liitosta. 

 

(2) Daavid-kuninkuus

Ensimmäisellä vuosisadalla Messiaaninen odotus puhkesi huippuunsa. Tänä aikana todistettiin monien Messiashahmojen esiinnousua Israelin kansan keskuudesta. [6] Jopa roomalaiset historioitsijat Tacitus ja Suetonius mainitsevat suuresta juutalaisesta odotutuksesta, jonka mukaan Juudeasta nousisi hallitsija, joka alkaisi hallita koko maailmaa. [7] 300-luvulla elänyt Eusebius puolestaan kertoo Kirkkohistoria-teoksessaan miten keisari Vespasianus käski teloituttaa kaikki Daavidin jälkeläiset Jerusalemin tuhon jälkeen, ettei kansan keskuuteen jäisi ketään kuninkaalliseen sukuun kuuluvaa juutalaista. [8]  Uusi testamentti pursuaakin jakeita, joissa Jeesusta kuvataan todellisena ja odotettuna Daavid-kuninkaana. Juutalainen odotus todella täyttyy, mutta se täytyy yllättävällä tavalla. Olen valinnut lyhyen pikaskannauksen siten, että katsomme lyhyesti kolmen eri kirjoittajan tekstejä.

(A) Matteus

Tämä teema alkaa myös jo Uuden testamentin ensimmäiseltä sivulta. Matteus esittelee Jeesuksen heti jakeessa 1:1 Kristukseksi, joka on kreikankielinen käännös hepreankielen sanasta Messias eli Voideltu, joka oli termi Israelin kuninkaalle (ks. mm. Ps. 2). Sama teema toistuu luvussa 2, kun idän tietäjät tulevat kyselemään missä on se hiljattain syntynyt Israelin kuningas (2:2). Jeesuksen kasteessa (3:17) sen sijaan Jumala itse kutsuu Jeesusta omaksi Pojakseen eli Jeesus on Jumalan Poika, eli Israelin Kuningas. Koko Jeesuksen toiminta tulee tulkita tämän valossa: hän on se kauan odotettu Daavid-Kuningas! Siksi jopa ristillä Jeesuksen pään päällä on selittävä teksti: juutalaisten kuningas (27:37). Näin ollen tämä teema loistaa Matteuksen evankeliumissa alusta loppuun saakka.

(B) Paavali

Paavalin teologia hajoaisi kasaan ilman oletusta Jeesuksen Daavid-kuninkuudesta. Tämä ei ole mikä tahansa teema, vaan se on Paavalin evankeliumin ytimessä oleva julistus:

Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia, jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa, hänen Pojastansa — joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa. (Room. 1:1-4)

Lyhyesti sanottuna: Paavalin mukaan Jeesus on Daavidin jälkeläinen eli Israelin kauan odotettu Kuningas, mutta samaan aikaan hän jakaa Jumalan oman ainutlaatuisen identiteetin, koska hän on Herra (eli Jahve). Ylösnousemuksessa Jeesus on jättänyt taakseen maalliset heikkoudet, koska hänet on nyt osoitettu Jumalan Pojaksi voimassa. Jeesuksen ylösnousemus oli Jumalan julkinen hyväksyntä sille, että Jeesus todella oli se kuka hän väitti olevansa. Jeesuksen toiminta oli merkittävää kuitenkin siksi, että hän todella oli Daavidin jälkeläinen ja siten Israelin todellinen kuningas. Itse asiassa Roomalaiskirjeen suuri argumentti tulee päätökseen juuri jakeessa 15:12, joka toimii inclusiona jakeille 1:3-4. Paavali lainaa Jesajaa (11:10), joka ennusti tulevasta Iisain juurivesasta, joka tulisi hallitsemaan pakanoita. Näin ollen, vaikka Jeesus on nimenomaan Israelin Daavid-kuningas, hänen hallintansa alla ovat myös pakanat, jotka tulevat osaksi Jumalan kansaa evankeliumin kautta. Myös viimeiseksi jääneessä kirjeessään Paavali kehottaa Timoteusta muistamaan ”Jeesusta Kristusta, Daavidin jälkeläistä, joka on herätetty kuolleista” (2. Tim. 2:8). 

(C) Ilmestyskirja

Monet pelkäävät lukea Ilmestyskirjaa, koska sen sanoma vaikuttaa sekavalta ja hämmentävältä. On totta, että kirje sisältää asioita, joita on hankala ymmärtää, mutta onneksi ainakin käsittelemämme teema on esillä sen sivuilla yksinkertaisessa muodossa. Kirjeen luvuissa 4-5 Johannes nousee näyssä taivaalliseen todellisuuteen, jossa hän näkee erityisiä asioita Jumalan valtaistuimen lähettyvillä. Valtaistuimella istuu Israelin Jumala, jonka kädessä on käärö, jota kukaan ei voinut avata. Lyhyen itkun jälkeen Johannes kuitenkin kuulee, että on sittenkin olemassa yksi arvollinen, jolla on valta avata kirjakäärö:

Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: ”Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä”. Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikäänkuin teurastettu; sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan. Ja se tuli ja otti kirjan valtaistuimella-istuvan oikeasta kädestä. (Ilm. 5:5-7)

Kuten jo todettu, ensimmäisellä vuosisadalla juutalaisten keskuudessa oli laajalle levinnyt odotus Messiaan saapumisesta. Tarkemmin sanottuna suurin osa juutalaisista odotti sotaisaa Daavid-kuningasta, joka sotisi Israelia alistavia kansoja vastaan miekalla. Nämä odotukset näkyvät erityisen hyvin myös Ilmestyskirjassa, mutta Johannes on radikaalisti uudelleentulkinnut odotuksen täyttymyksen. 

Ilmestyskirjaa luettaessa on tärkeää huomioida se, että monesti Johannes ensin kuulee asioita, ennen kuin hän näkee asioita. Kyseisessä teksissä Johannes kuulee, että Juudan sukukunnasta on noussut leijona, joka on Daavidin jälkeläinen. Tämän leijonan odotettiin nousevan sotaan Israelin vastustajia vastaan. Mutta kun Johannes kääntyy katsomaan tätä leijonaa, hän näkeekin teurastetun karitsan! Tässä me siis kohtaamme kristillisen tulkinnan juutalaisesta messiasodotuksesta. Jeesus on todella Daavidin jälkeläinen (22:16), mutta tapa, jolla hän on voittanut ratkaisevan taistelun ei ollutkaan juutalaisten odotusten mukainen, koska Israelin kuningas (vahva leijona) voittikin sodan kuollessaan ristillä (teurastettu karitsa). Juutalaiset odotukset ovat siis täyttyneet Jeesuksessa, mutta eri tavalla kuin monikaan osasi odottaa. [9]

Näin ollen myös toinen Jeremian lupaamista asioista on saanut täyttymyksen Jeesuksessa. Jäljellä on enää yksi teema, uuden liiton saapuminen. 

 

(3) Uusi liitto

Viimeinen huomio on meille jo tutumpi: Jeesus teki Israelin kansan kanssa uuden liiton. Selvimmin tämä näkyy Jeesuksen viimeisellä aterialla, jossa hän on koolla kahdentoista opetuslapsensa kanssa (eli Israel on jälleenkoottu Daavid-kuninkaansa ympärille). Lainaamme nyt Matteuksen versiota viimeisestä ehtoollisesta:

Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: ”Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini”. Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: ”Juokaa tästä kaikki; sillä tämä on minun vereni, (a) liiton veri, (b) joka monen edestä vuodatetaan (c) syntien anteeksiantamiseksi. Ja minä sanon teille: tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.” (Matt. 26:26-29)

Jeesuksen sanoissa viitataan kolmeen Vanhan testamentin tekstiin:

  1. ”Liiton veri” tulee kahdesta tekstistä. Ensinnäkin tausta on selvästi 2. Mooseksen kirjan jae 24:8. Tämä oli hetki, kun Israel teki Jumalan kanssa liiton Siinailla. Jeesus tulkitsee oman kuolemansa uhrina, joka saa aikaan uuden ja paremman liiton. (Huomaa myös jakeessa 2. Moos. 24:4 kaksitoista patsasta symbolina kahdestatoista Israelin heimosta  ja ateria jakeissa 9-11!)
  2. ”Joka vuodataan monien edestä” tulee Jesajan kirjan jakeesta 53:12, jossa käsitellään Kärsivän Palvelijan toimintaa. Hänen toimintansa tulisi kantamaan monen israelilaisen synnit.
  3. ”Syntien anteeksiantaminen” tulee Jeremian kirjan jakeesta 31:34 eli tekstijaksosta, jossa luvataan uuden liiton saapuminen. [10]

 

Tästä syystä Paavali tietää hyvin Jeesuksen ehtoollisasetussanat ja niiden merkityksen uuden liiton solmimisena. Hän jakoi tradition kaikkiin perustamiinsa seurakuntiin, kuten 1. Korinttilaiskirjeen jakeet 11:23-26 osoittavat:

Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti, mursi ja sanoi: ”Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni”.  Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni”. Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.

Vaikka edellinen 1. Korinttilaiskirjeen jaejakso on seurakuntalaisille tutumpi, Paavali saattoi myös soveltaa Jeremian ennustuksen uudesta liitosta Korinttin pakanavoittoiseen seurakuntaan. Hän nimittäin lainaa useampaa Vanhan testamentin tekstiä 2. Korinttilaiskirjeen luvussa 6, jonka jakeessa 16 hän kirjoittaa ”Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani”. Tämä on lainaus Jeremian kirjan jakeesta 31:33, joka on uuden liiton ennustava teksti. Näin ollen: vaikka uusi liitto tehtiin juutalaisten kanssa, nyt pakanat ovat päässeet siitä osalliseksi. Jereman uuden liiton lupaus on myös pitkästi lainattuna Heprealaiskirjeen luvussa 8. Koska olen käsitellyt aihetta tarkemmin Heprealaiskirjettä käsittelevässä videossa, en avaa kohtaa tässä sen tarkemmin. 

Tämä herättää kysymyksen. Jos Jeesus teki uuden liiton ja hän halusi toiminnallaan päättää Israelin pakkosiirtolaisuuden, mitä meidän tulisi ajatella liittokirouksesta, joka oli kansan yllä? Katsomme lopuksi kahta Uuden testamentin tekstiä, jotka väittävät Jeesuksen kantaneet liittokirouksen ristille. 

(A) Heprealaiskirje 9:15-22

Koska olen käsitellyt aihetta tarkemmin muualla, annan tässä vain lyhyen tiivistyksen. [11] Israel oli tehnyt Jumalan kanssa liiton, mutta Israel päätyi rikkomaan tämän liiton, kuten Jeremia oli sanonut (muista Hepr. 8:9). Tässä Heprealaiskirjeen jaejaksossa ei siten ole kyse liitosta, vaan rikotusta liitosta! Liiton rikkomisesta oli kuitenkin seurauksena liiton tekijöiden eli israelilaisten kuolema. Toisin sanoen, koska liitto rikottiin, se yksinkertaisesti vaatii israelilaisten kuolemaa. Mutta nyt Jeesus — Israelin todellinen Kuningas ja Jumalan ikuinen Poika — onkin ottanut Israelin yllä lepäävän kuoleman kirouksen omille hartioilleen ja hän on omalla verellään kantanut kirouksen ristillä ja tehnyt uuden liiton. Tässä viimeaikaiseen tutkimukseen perustuva parempi käännös näistä jakeista:

15. Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikaisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön. 16. Sillä missä on (rikottu) liitto, siinä sen tekijän kuolema on välttämättä kannettava. 17. Sillä vasta kuolemien perusteella (rikottu) liitto on validi, sillä se (=rikottu liitto) ei milloinkaan ole voimassa jos sen tekijä vielä elää. 18. Sentähden ensimmäistä (liittoa) ei vihitty ilman verta. 19. Sillä kun Mooses oli kaikelle kansalle julkilukenut kaikki käskyt, niinkuin ne laissa kuuluvat, otti hän vasikkain ja kauristen veren ynnä vettä ja purppuravillaa ja isopin ja vihmoi sekä itse kirjan että kaiken kansan, 20. sanoen: ”Tämä on sen liiton veri, jonka Jumala on teille säätänyt” [2. Moos. 24:8]. 21. Ja samoin hän verellä vihmoi myös majan ja kaikki palvelukseen kuuluvat esineet. 22. Niin puhdistetaan lain mukaan miltei kaikki verellä, ja ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista. 

Sama teema on esillä hieman tutummassa tekstissä, Galatalaiskirjeen luvussa 3.

(B) Galatalaiskirje 3:10-14

Paavali sanoo saman asian kuin Heprealaiskirjeen kirjoittaja. Israelin yllä lepää liittokirous ja se on sovitettava. Galatalaiskirjeen jakeissa 3:8-14 on selvästi esillä siunaus (3x) ja kirous (5x) eli tämä tuo vahvasti mieleen 5. Mooseksen kirjan luvut 27-30. Paavalin aiheena on siis Vanhan testamentin liittoteologia, varsinkin 5. Mooseksen kirjan luvut 27-30. Näissä luvuissa on kyse lain tuomasta liittokirouksesta, kansan pakkosiirtolaisuudesta, ja sen tulevasta päättymisestä. Paavalin mukaan Jeesus  on hoitanut kaiken tämän ristinkuolemallaan:

10. Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: ”Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee” [5. Moos. 27:26]. 11. Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska ”vanhurskas on elävä uskosta” [Hab. 2.4]. 12. Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: ”Joka ne täyttää, on niistä elävä” [3. Moos. 18:5]. 13. Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme — sillä kirjoitettu on: ”Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu” [5. Moos. 21:23] — 14. että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen. (Gal. 3:10-14)

Paavalin argumentti on lyhyesti sanottuna seuraava:

  1. Kaikki, jotka pitävät kiinni Mooseksen laista, pitävät kiinni Israelin kansan elämäntavasta.
  2. Israelin kansa on kuitenkin joutunut kärsimään liittokiroukset, joista Mooseksen laki varoitti.
  3. Tämän vuoksi kaikki, jotka pitävät kiinni Mooseksen laista, ovat liittokirouksen alla.

 

Israelin kansa tiesi Paavalin aikana elävänsä pakkosiirtolaisuudessa ja liittokirousten alla. Jeesus kuitenkin kuoli ristillä sovittaen tämän kirouksen. Tämän seurauksena pakkosiirtolaisuus päättyi ja Jumala uudisti liittonsa kansansa kanssa. Jumalan lupaus Aabrahamille toteutui ja siunaus alkoi virrata koko maailmaan pakanat alkoivat päästä siitä todella osalliseksi (muista 1. Moos. 12:1-3). Tästä erityisenä merkkinä oli Pyhän Hengen vuodattaminen. [12]

 

Johtopäätös

Me olemme nyt löytäneet kaikki Jeremian Lohdutuksen kirjasta esiinnousseet odotukset toteutuneena Uudessa testamentissa. Koska Jeesus on Israelin kuningas, mutta samaan aikaan Jumala inkarnoituneena ihmiseksi, hän kykenee päättämään Israelin pakkosiirtolaisuuden, sovittamaan sen kirouksen ja tekemään uuden liiton kansansa kanssa. Tämä selittää kokonaisuudessaan myös sen, miksi Jeesuksen toiminnan keskiössä oli syntien anteeksiantaminen. Kuten N. T. Wright on tiivistänyt, ”syntien anteeksiantaminen on toinen tapa sanoa ’pakkosiirtolaisuus on päättynyt’”. [13]

 

Viitteet

1) Lohfinkiin viittaa N. T. Wright, Jesus and the Victory of God (Minneapolis: Fortress Press, 1996), 275. Sanaa seurakunta, kreik. ἐκκλησίᾳ, käytetään Vanhassa testamentissa noin 80x Israelin kansasta. 

2) Taulukko otettu: Francis Watson, The Fourfold Gospel. A Theological Reading of the New Testament Portraits of Jesus (Grand Rapids: Baker Academic, 2017 [2016]), luku 1. 

3) Richard Hays, Echoes of Scripture in the Gospels (Waco: Baylor University, 2016), 110 (”1:17 unmistakably signals that the coming of Jesus portends the end of Israel’s exile”). Hays käsittelee sivuilla 109-39 laajasti pakkosiirtolaisuuden päättymistä Matteuksen evankeliumissa. Kirja on ehdottomasti suosituksen arvoinen, koska se antaa hyvää perspektiiviä siihen miten Uuden testamentin kirjoittajat käyttävät Vanhan testamentin tekstejä. 

4) Richard Bauckham, Jesus — A Very Short Introduction (Oxford: Oxford University Press, 2011), 50. Kuuluisa Jeesus-tutkija Ben F. Meyer toteaa kirjassaan The Aims of Jesus ([Eugene: Pickwick Publications, 2002], 154), että asettaessaan 12 opetuslasta, Jeesus teki heistä ”tulevaisuuden merkin”, jonka tehtävä oli osoittaa se, miten Israel uudistettiin Jeesuksen toiminnan kautta. Aiheesta tarkemmin Janne Saarela, ”12 opetuslasta: historiallisuus, merkitys ja nimilistat.

5) Ks. tarkemmin Hays, Echoes, 24-25, joka käsittelee lyhyesti sitä miten tämä tuomionpainotteinen teksti muuttuu Markuksen evankeliumissa siunauksen ajaksi.

6) Aiheesta kirjoittaa laajasti N. T. Wright, The New Testament and the People of God (Lontoo: SPCK, 1992), luku 7.

7) Suetonius kirjoitti teoksessaan Rooman keisarien elämäkertoja (Vespasianus 4.5.) näin: ”Kaikkialle itämaihin oli levinnyt vanha ja varma usko, jonka mukaan kohtalo oli säätänyt että Juudeasta tulisi siihen aikaan maailman hallitsijoita.” Hän jatkaa todeten miten juutalaiset sovelsivat ennustuksen väärällä tavalla omaan kansaansa, kun todellisuudessa kyse oli keisarista. 

8) Eusebius, Kirkkohistoria 3.10.12. (Suom. Ivar A. Heikel 1937, Helsinki: Otava). Myöhemmin Eusebius lainaa Hegesippusta, joka kertoo Domitianuksen kuulustelleen Jeesuksen sukulaisia, koska he olivat Daavidin jälkeläisiä (3.20.1-7.).

9) Ilmestyskirja on täynnä symboliikkaa myös nimien/titteleiden osalta: sana ”Jeesus” esiintyy teoksessa 7x, sana ”Kristus” 7x ja ”lammas” 28x (eli 7×4). Näin Richard Bauckham, joka on kirjoittanut parhaan olemassa olevan johdanto-kirjan Ilmestyskirjaan (The Theology of the Book of Revelation [Cambridge: Cambridge University Press, 1993]). Suomeksi Ilmestyskirjaan kannattaa tutustua Marko Jauhiaisen uudehkon kirjan Aika on nyt: opas Ilmestyskirjan lukemiseen (Itätuuli kustannus, 2016) avulla. 

10) Christopher J. H. Wright, The Message of Jeremiah. The Bible Speaks Today -sarja (Nottingham: IVP: 2014), 336-37. Tarkemmin kohtaa käsittelee Hays, Echoes, 133-39. 

11) Janne Saarela, ”Mistä jakeissa Hepr. 9:15-22 on todellisuudessa kyse?

12) Ks. kohdasta tarkemmin N. T. Wright. The Climax of the Covenant. Christ and the Law in Pauline Theology. (Minneapolis: Fortress Press, 1991), luku 7. 

13) Wright, Jesus and the Victory of God, 268. 

Johdanto

Olemme nyt käyneet Jeremian kirjaa läpi riittävästi sen huomioimiseksi, että profeetan viesti oli hyvin tuomiopainotteinen. Koska Juudan kansa on rikkonut Jumalansa liiton, sitä odotti Jerusalemin ja sen temppelin tuhoutuminen ja pakkosiirtolaisuus Babyloniassa. Tuomio todella tuli ja se oli erittäin raju. 

Mutta oliko tässä kaikki? Onko tuomio ja Jumalan viha lopullinen sana? Se ei voi olla. Eikä se olekaan. Yksi profeettakirjallisuutta leimaava piirre onkin juuri siinä, että lopulta tuomion jälkeen koittaa armo ja uudenlainen toivo. Aurinko tulisi nousemaan uudelleen taivaanrantaan. 

Jeremian kirjassa toivo alkaa pilkahtaa esiin konkreettisesti luvussa 29, jossa on talletettu Jeremian kirje pakkosiirtolaisuuteen vuonna 597 eKr. joutuneille juutalaisille. Jeremian mukaan pakkosiirtolaisuus kestäisi niinkin kauan kuin 70 vuotta, mutta sen jälkeen kansa saisi palata takaisin omaan maahansa (29:10-14). Sillä aikaa kansan oli asetuttava tukevasti Babyloniaan, rakentaa sinne oma yhteiskunta ja ajaa oman asuinpaikkansa hyvinvointia. 

Jeremian kirjassa toivo näkyy kuitenkin erityisen syvällisesti nk. Lohdutuksen kirjassa, joka koostuu kirjan luvuista 30-33. [1] Luvut sisältävät sanomia, jotka Jeremia sai vuosien  597-587 eKr. välillä, mutta niiden lopullinen kohdeyleisö oli Jerusalemin tuhon jälkeen pakkosiirtolaisuudessa elävä kansa, joka sai lukea Jeremian kirjaa (=kääröä) kokonaisuudessaan. (Näin siksi, että luvun 30 alussa Jerusalemin tuho on vielä edessä.) Jumala tulisi todella tekemään jotain uutta ja Jeremia kuvaa erittäin pitkästi sitä miltä tulevat siunaukset näyttävät. Suurin teema, joka näissä luvuissa esiintyy on pakkosiirtolaisuuden päättyminen eli kansan palaaminen omaan maahansa: kaikki muu seuraa perässä! Lukijan onkin hyvä huomata miten luvuissa 30-33 toistuu seitsemän kertaa termi ”Minä käännän kansani kohtalon” (30:3, 18; 31:23; 32:44; 33:7, 11, 26). Tämä kannattaa merkata omaan Raamattuun. Tämän termi esiintyy puolestaan jo 5. Mooseksen kirjan luvussa 30, jossa Jumala lupaa kääntää kansansa Israelin kohtalon sitä kohdanneiden liittokirousten jälkeen (30:3). Käytännössä Lohdutuksen kirjan sisältö on laajennus siitä mitä on jo sanottu 5. Mooseksen kirjan luvussa 30, joten lukijan on syytä lukea kyseinen Mooseksen kirjan luku huolella. Tässä tekstissä keskityn kuitenkin enemmän Lohdutuksen kirjan lukuihin 30-31, mutta ennen tekstiin sukeltamista on syytä sanoa muutama sana kolmesta eri tulkinta-horisontista. On nimittäin selvää, että monet lupaukset eivät yksinkertaisesti koskaan toteutuneet Vanhan testamentin aikana. 

Kolme erilaista tulkintahorisonttia

Kristitty lukija joutuu aina Raamattua lukiessa pitämään mielessään kolme erilaista tulkintahoristonttia, jotka esittelen alla. Nämä kolme tulkintahorisonttia edustavat kolmea eri aikaa. Aina ei ole täysin selvää, minkä horisontin sisällä kukin teksti tulisi täyttymään.

  • Horisontti 1 = Vanhan testamentin aikajakso. Tietyllä tavalla jotkut lukujen lupaukset täyttyivät jo Vanhan testamentin aikana. Esimerkiksi, kun Persian kuningas Kyyros antoi juutalaisille luvan palata kotimaahansa 539 eKr. (ks. Esra 1:1-4), osa Juudassa asuneista kahdesta heimosta todella palasi takaisin maahan. Tietenlainen pakkosiirtolaisuuden ”päättyminen” siis koettiin, vaikka se ei missään mielessä ollut lopullinen täyttymys.
  • Horisontti 2: Uuden testamentin aikajakso. Monet näissä luvuissa annetut lupaukset täyttyvät erityisesti Jeesuksen toiminnassa (kuten näemme sarjamme viimeisessä tekstissä). Selkeimpiä esimerkkejä on hengellisen pakkosiirtolaisuuden päättyminen, Daavid-kuninkaan tuleminen ja uuden liiton ja siten tuoreen anteeksiantamuksen asettaminen. 
  • Horisontti 3: Jeesuksen paluu & uudistettu luomakunta. Tietyt lupaukset ovat niin radikaaleja, että niiden toteutuminen odottaa aina siihen saakka, kunnes Jeesus palaa takaisin ja luomakunta asetetaan ennalleen. Jumalan uudistettu kansa elää uudessa taivaassa ja uudessa maassa ikuisesti. 

 

Tämä tulee pitää visusti mielessä, kun alamme lukemaan Jeremian antamia lupauksia. Siirrymme nyt katsomaan mitä Jeremia tarkalleen ottaen sanoo luvuissa 30-31. Sen sijaan, että me etenisimme jae jakeelta, parempi strategia muistamisen kannalta on jakaa Jumalan lupaamat asiat eri teemoihin.

 

Lohdutuksen kirjan neljä lupausta

Lohdutuksen kirjassa Jumala lupaa Jeremian kautta kolme asiaa, mutta ennen sitä on vielä kerran muistutettava tulevasta tuomiosta. Näin ollen tekstin sisältö voidaan jakaa neljään erilaiseen teemaan.

(1) Tuomio on välttämätön — pakkosiirtolaisuus

Ensimmäinen asia, joka on tullut jo selväksi luvuista 1-25, mutta joka mainitaan lyhyesti luvun 30 alussa on tämä: tuomio on tulossa ja se johtaisi kansan pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan. Erityisesti jakeet 30:5-7 tiivistävät lyhyesti sen, millainen Jerusalemin tuhon hetki tulisi olemaan (vuonna 587 eKr.). Rauha olisi poissa, pelko olisi saanut vallan (j. 5) ja miesten armeija pitelisi vatsaansa kuin raskaana oleva nainen (j. 6). Suuri, ennennäkemätön ahdistus on tulossa (j. 7). Jakeet 12-15 puolestaan kuvaavat metaforisesti kansaa, joka on jo joutunut pakkosiirtolaisuuteen — kansa on (hengellisesti ja fyysisesti) pahasti haavoilla. Jakeet 23-24 puolestaan kuvaavat tulevaa tuomiota rajuna pyörremyrskynä, joka tuhoaisi kansan. 

Luvussa 31 kansan pakkosiirtolaisuutta kuvataan myös Raakelin avulla, joka itkee tuhoutuneita lapsiaan Raamassa (31:15). Raakelin kerrotaan itkevän Raamassa, joka oli noin 7km Jerusalemista pohjoiseen ja se toimi pakkosiirtolaisuuteen joutuvien juutalaisten kokoontumispaikkana (ks. jae 40:1). Raakel oli patriarkka Jaakobin vaimo ja hän synnytti Joosefin ja Benjaminin (1. Moos. 30:22-24; 35:16-20). Nyt häntä kuitenkin kuvataan symbolisesti koko kansan ”Äitinä”, joka itkee Raamassa tuhoutuneita lapsiaan, siis lähellä sitä paikkaa, jonne hänet oli haudattu. Pakkosiirtolaisuus oli siis niin kova rangaistus, että sitä voitiin kuvata jopa kuolemalla! Luvun 32 jakeet 26-35 kuvaavat tarkemmin tulevaa tuhoa. Tuleva toivo on toivoa vain, kun ymmärrämme ensin miten suuri rangaistus pakkosiirtolaisuus oli. 

Pakkosiirtolaisuudesta tulee kuitenkin ymmärtää eräs tärkeä asia. Se ei nimittäin ole pelkästään fyysinen ongelma. Ongelma ei siis ole ainoastaan se, että Israel on fyysisesti poissa maasta, tuhansien kilometrien päässä kotoaan. On olemassa syvempi ongelma, joka itse asiassa johti tähän fyysiseen ongelmaan ja tämä ongelma on teologinen: Israel rikkoi Jumalansa liiton ja sai näin ylleen liittokirouksen. Juuri tämä on Mooseksen kolmannen puheen pointti 5. Mooseksen kirjan luvuissa 27-30. Jos luet nämä luvut läpi, huomaat, että Jumala asettaa kansan eteen elämän ja kuoleman tien, siunauksen ja kirouksen. Sana ”siunaus” esiintyy luvuissa 10x ja sana ”kirous” jopa 28x! Kun Israel rikkoo liiton, se vetää ylleen liittokirouksen ja tästä pahin mahdollinen rangaistus on pakkosiirtolaisuus (ks. 28:36-37, 63-64). Tämä johdtaa meidät seuraavaan päätelmään: jotta pakkosiirtolaisuus voisi aivan oikeasti päättyä, liittokirous on sovitettava. Mutta miten? 

Kaikki tämä tulisi kuitenkin muuttumaan. Luvuissa 30-33 esiintyy seitsemästi lause ”Minä käännän kansansi kohtalon”. Katsomme nyt tarkemmin mitä tämä kohtalon kääntäminen tarkoittaisi.

(2) Pakkosiirtolaisuuden päättyminen

Kaikki lähtee siitä, että kansan pakkosiirtolaisuuden on päätyttävä. Jokainen lukija huomaa helposti miten lupaus siitä, että kansa palaisi omaan maahansa, on laajasti esillä näissä luvuissa (30:2-3, 10-11, 18; 31:6-9, 16-18, 21, vrt. 32:37-38; 33:7). Jumala tulisi palauttamaan kansansa siihen maahan, jonka Hän on vannonut heidän isillensä ja tämä maa tulisi olemaan heidän perintönsä (30:3). Palaavien joukossa olisi kaikenlaista kansaa ja Jumala itse johdattaisi heitä, koska he ovat nöyrtyneet (31:9-9). Herra itse paimentaisi kansaansa kuin lampaita (31:10; 32:37-38). Kun kansa olisi palannut maahansa, se saisi elää rauhassa ja turvassa (30:10). Tämä tarkoittaisi samalla Jerusalemin jälleenrakentamista ja kansa voisi lisääntyä rauhassa (30:18-19; 33:7). Silloin ei vartija enää huutaisi vihollisen lähestymisestä, vaan siitä miten kansa lähtisi viettämään juhlaa Jerusalemiin (31:6). 

Lupaus on kuitenkin tätäkin suurempi. Aina Salomon ajoista lähtien pohjoinen Israel ja eteläinen Juuda olivat olleet erossa toisistaan ja Israel oli tuhoutunut 720-luvulla eKr. Luvun 31 alussa Jeremia kuitenkin nostaa valokeilaan neitsyt Israelin (vrt. Aamos 5:2) ja Samarian ja Efraimin vuoret (31:4-6). Nyt Israel, jota on aiemmin luvussa 3 haukuttu huoraksi sen uskottomuuden tähden (3:3, 6, 8, 11) tulisi nyt olemaan neitsyt, joka loistaa puhtaudellaan (31:4). Lisäksi Israelin tuhon jälkeen ei ollut olemassa israelilaisia, jotka olisivat voineet lähteä juhlimaan Jerusalemiin, mutta pakkosiirtolaisuuden päätyttyä Efraimin vuorilla ei julistettaisikaan vihollisen saapumisesta, vaan Jerusalemiin  juhlille lähtemisestä (31:6). Profetia siis ennustaa, että Israelin kahtiajakaantuminen tulisi päättymään!

Pakkosiirtolaisuuden päättymiseen liittyy kuitenkin eräs tärkeä teologinen aspekti. Pakkosiirtolaisuuden päättyminen tulisi olemaan uusi exodus. Erityisesti luvun 31 alku kuvaa kansaa, joka löytää armon erämaassa. Taustalla kaikuu Hoosean kirjan jakeet 2:14-23, jossa Jumala lupaa viedä kansansa uudelleen erämaahan uudistaakseen liittonsa heidän kanssaan. Juuri näin oli tapahtunut ensimmäisessä exoduksessa: Egyptistä vapautumisen jälkeen kansa teki Jumalan kanssa liiton erämaassa. Tämä teema ei näy kovin selvästi luvuissa 30-31, mutta se on ollut selvästi esillä luvussa 16:

Sentähden, katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota: ’Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta’ [=1. exodus], vaan: ’Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin hän oli heidät karkoittanut’ [=2. exodus]. Sillä minä palautan heidät heidän omaan maahansa, jonka minä annoin heidän isillensä. (16:14-15)

Näin ollen Jumalaa ei tulevaisuudessa tultaisi tuntemaan ensimmäisen exoduksen vuoksi, vaan toisen exoduksen vuoksi, kun Israelin pakkosiirtolaisuus päättyisi! Lukijan on tärkeä tiedostaa, että ajatus siitä miten pakkosiirtolaisuus ei todellisuudessa koskaan päättynyt, näkyy selvästi useissa juutalaisissa teksteissä vielä satoja vuosia myöhemmin ennen Uuden testamentin aikaa. [Ks. aiheesta viite 2.] Mutta kun se päättyisi, seuraava asia tapahtuisi: Daavid-kuningas tulisi nousemaan!

(3) Daavid-kuninkuus

Kun kansa olisi palannut takaisin omaan maahansa ja eri heimot yhdistyisivät yhdeksi yhtenäiseksi kansaksi, Jumala antaisi heille jälleen Daavid-kuninkaan hallitsemaan, juuri kuten Hän oli luvannut (2. Sam. 7; Jer. 30:9, 21; 33:15-17, 21-22, 26). Pakkosiirtolaisuus oli katkaissut lopullisesti Juudan kuningaskunnan itsenäisyyden, eikä Vanhassa testamentissa koskaan enää noussut Daavidin jälkeläistä valtaistuimelle. Jumala kuitenkin herättäisi kansalle Daavid-kuninkaan (30:9). Vielä Jerusalemista nousisi esiin ”valtias”, joka hallitsisi (30:21). Tämä jae on lainaus 5. Mooseksen kirjan jakeesta 17:15, jonka mukaan Israelin kuninkaan on oltava oman kansan jäsen. Jae kuitenkin olettaa, että tämä kuningas saisi uudenlaisen ja ennennäkemättömän tehtävän, koska hän saisi lähestyä Jumalaa myös pappina. 2. Aikakirja 26:16-23 kertoo kuningas Ussiasta, joka otti itselleen papillisen tehtävän vastoin lakia ja sai siitä rangaistuksen. Mutta nyt Jumala itse sanoo, että tulevalla hallitsijalla tulisi olemaan tämänkaltaisia oikeuksia! Kuten tutkija D. Kidner on sanonut, ”tässä meillä on jotain uutta, kuningas, joka tekisi asioita, joita muut kuninkaat eivät ole saaneet ennen häntä tehdä. Tämä on yksi rohkeimpia, mutta samaan aikaan vähiten tunnettuja messiaanisia profetioita.” [3] Jakeet 33:15-17 tiivistävät tämän teeman hyvin:

Niinä päivinä ja siihen aikaan minä kasvatan Daavidille vanhurskauden vesan, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa. Niinä päivinä Juuda pelastetaan, ja Jerusalem asuu turvassa, ja tämä on se nimi, jolla sitä kutsutaan: ’Herra, meidän vanhurskautemme’. Sillä näin sanoo Herra: Aina on mies Daavidin suvusta istuva Israelin heimon valtaistuimella. 

On tärkeä huomata, että Daavid-kuninkaan tulemisen ajoitus on linkitetty laajemmin siihen miten Juuda tultaisiin pelastamaan. Tekstissä on kuitenkin sama jännite, joka löytyy myös Hesekielin kirjasta: vaikka Jumala tulisi nostamaan Daavidin kansan Paimeneksi (eli kuninkaaksi), toisaalta Jumala itse tulisi olemaan kansan Paimen (31:10, vrt. Hes. 34:11-16, 23-24). Miten tämä jännite ratkaistaan? (Palaamme tähänkin sarjan viimeisessä osassa.)

(4) Uuden liiton saapuminen

Vanhassa testamentissa on ainoastaan yksi teksti, joka mainitsee suoranaisesti termin ”uusi”, kun puhutaan tulevasta uudesta liitosta. Tämä teksti löytyy nimenomaan Jeremian kirjan luvusta 31, jakeista 31-33. (Hesekiel lupaa samaa asian, mutta hän ei käytä sanaa ”uusi”,  vaan ”rauhan liitto” ja ”iankaikkinen liitto”, ks. Hes. 16:60; 37:26.) Mutta ennen kuin katsomme näitä jakeita tarkemmin, on syytä muistaa mitä Jeremia on sanonut luvussa 11 (jakeet 1-14). Jeremia syyttää luvussa 11 kansaa siitä, että se on rikkonut Jumalan kanssa tehdyn liiton. Liiton rikkomisesta puolestaan seuraa kirous (j. 3). Sitten teksti jatkaa syyttämällä Juudan kansaa siitä miten he ovat konkreettisesti rikkoneet liiton heidän ja Jumalan välillä (j. 10). Koska liitto on rikottu, kansan ylle tulee kirous ja se huipentuu pakkosiirtolaisuuteen (j. 11). Pointti on selvä: jos Israel/Juuda haluaa, että niille on olemassa tulevaisuus, Jumalan on tehtävä jotain radikaalisti uutta. Vastaus tähän tulee jakeissa 31:31-33:

Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton; en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra. Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: ’Tuntekaa Herra’. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä.

Tekstistä voidaan nostaa esiin kuusi huomiota.

1) Uusi liitto tarvitaan välttämättä, koska Israel/Juuda ovat rikkoneet ensimmäisen liiton. Tästä todisteena oli heidän ylleen tullut liittokirous ja sen myötä pakkosiirtolaisuus. Mutta tämä liitto oli rikottu myös aiemmin, erämaassa, kun kansa rakensi itselleen kultaisen sonnin (2. Moos. 32-34)! Silloin Mooseksen väliintulo pelasti kansan tuholta. Mutta uuden liiton kohdalla ei puhuta kenekään väliintulosta — se on puhtaasti Jumalan oma armoteko. 

2) Uusi liitto tultaisiin tekemään Jumalan ja Hänen kansansa Israelin ja Juudan kanssa. Kaksi asiaa on tärkeä huomata. (A) Israelin kansa on nyt yhdistynyt, koska Israel ei ole jäänyt pakkosiirtolaisuuteen. Uusi liitto tehdään siis yhtenäisen kansan kanssa. (B) Teksti ei sano, että uusi liitto tehtäisiin pakanoiden kanssa — kuten meidän — vaan Israelin kanssa. Toki 31:7 näyttää viittavan siihen suuntaan, että hyödyt tästä menevät vain Israelin jäännökselle (joka on iso teologinen teema muuallakin VT:ssa), mutta kyse on joka tapauksessa Jumalan ja Hänen kansansa välisestä liitosta. 

3) Uusi liitto tulisi olemaan monella tavalla erilainen kuin vanha liitto. Jo jakeessa 3:16 ennustettiin, että liitonarkki unohtuisi, vaikka sillä oli olennaisen tärkeä rooli temppelin kaikkeinpyhimmässä. Tätäkin aiemmin 5. Mooseksen kirjan jae 30:6 puhui siitä miten Jumala tulisi ympärileikkaamaan kansan sydämen. Tämä käy yhteen sen kanssa mitä tässä tekstissä luvataan: ”Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä.”

4) Lupaus ”minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani” osoittaa, että silloin Jumalan ja Hänen kansansa välit olisivat taas ennallaan.

5) Jumalan tunteminen on jo määritelty aiemmin Jeremian kirjassa, eritoten jakeissa 9:23-24 ja 22:16. Herran tunteminen on olennaisesti oikeanlaista elämää eli ihminen arvostaa sitä mitä Jumala arvostaa: oikeutta ja vanhurskautta. 

6) ”Sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä.” Israelin syyllisyys on käsiteltävä. Ellei sitä käsitellä, uutta tulevaisuutta ei voi tulla. Jumala tulisi tekemään jotain, joka sovittaisi Israelin/Juudan synnit ja ne unohdettaisiin lopullisesti. Mielenkiintoista kyllä, syntien sovitus mainitaan ilman minkäänlaista mainintaa temppelistä tai eläinuhreista. Lisäksi tekstin logiikka olettaa, että jatkossa täytyy olla jokin, joka käsittelisi kansan jatkuvat synnit.

 

Summa summarum

On selvää, että vaikka osa Juudan kansaa palasi maahan, rakensi temppelin ja aloitti uudelleen (lue Esran ja Nehemian kirjat), luvut lupaavat asioita, jotka eivät todellakaan toteutuneet Vanhan testamentin aikana. Daavid-kuningas ei koskaan noussut esiin enää Vanhassa testamentissa, eikä se ollut edes mahdollista valtavan Persian valtakunnan aikana. Israelin 10 heimoa olivat edelleen poissa. Uuden liiton saapumista ei mainita missään. Näin ollen, me tarvitsemme horisontti 1:n lisäksi horisontteja 2 ja 3 ymmärtääksemme mistä on kysymys ja miten lupaukset oikeastaan täyttyvät. Seuraavassa ja viimeisessä tekstissä me huomaamme, miten horisontti 2:ssa lupaukset alkavat toden teolla täyttyä.

Lainaan vielä lopuksi Jeremian kirjan jakeet 32:36-41, jotta lukija voisi vielä rautalangasta vääntäen nähdä millä logiilalla tapahtumat tulisivat etenemään:

Mutta nyt sanoo Herra, Israelin Jumala, näin tästä kaupungista, jonka te sanotte joutuvan Baabelin kuninkaan käsiin miekan, nälän ja ruton pakosta: Katso, minä kokoan heidät jälleen kaikista maista, joihin minä heidät vihassani, kiivastuksessani ja suuressa suuttumuksessani karkoitan, ja palautan heidät tähän paikkaan ja annan heidän asua turvassa. Silloin he ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa. Ja minä annan heille yhden sydämen ja yhden tien, niin että he pelkäävät minua kaiken elinaikansa, ja niin heidän käy hyvin ja heidän lastensa heidän jälkeensä. Ja minä teen heidän kanssansa iankaikkisen liiton, niin etten käänny heistä pois, vaan teen heille hyvää; ja minä annan pelkoni heidän sydämiinsä, niin etteivät he minusta luovu. Ja minä iloitsen heistä, siitä että teen heille hyvää; minä istutan heidät tähän maahan uskollisesti, kaikesta sydämestäni ja kaikesta sielustani.

Tämä teksti osoittaa selvästi mikä on lupauksien täyttymyksen logiikka. Ensin kansan pakkosiirtolaisuuden on päätyttävä ja vasta siteen muut lupaukset seuraavat perässä. Toisin sanoen: jos pakkosiirtolaisuus olisi edelleen käynnissä, Daavid-kuningas ei olisi saapunut ja uusi liitto olisi tekemättä. Onko asia todella näin? Vai miten Uuden testamentin kirjoittajat tätä aihetta käsittelevät?

Seuraavaa tekstiä odotellessa.

Viitteet

1) Jotkut tutkijat rajaavat Lohdutuksen kirjan pelkästään lukuihin 30-31, mutta Thompson (s. 29, 551) ja Wright ( s. 300) rajaavat sen lukuihin 30-33. Luvut 30-31 ovat kuitenkin pääosin runollista tekstiä, kun taas luvut 32-33 ovat proosaa eli kertovaa tekstiä. 

2) Juutalaisilla oli edelleen Jeesuksen aikana syvään juurtunut ajatus siitä, että pakkosiirtolaisuus ei todellisuudessa ollut vielä päättynyt. Tämä asia tulee selväksi, kun lainaamme Nehemian kirjan lisäksi sellaisia juutalaisia tekstejä, jotka on kirjoitettu hieman ennen ajanlaskumme alkua.

Nehemia (9:36-37) sanoo näin:

Katso, me olemme nyt orjia; siinä maassa, jonka sinä meidän isillemme annoit, että he söisivät sen hedelmiä ja antimia, siinä meidän täytyy orjina olla. Sen runsas sato tulee niille kuninkaille, jotka sinä meidän syntiemme tähden olet pannut meitä hallitsemaan; he vallitsevat meitä ja meidän karjaamme, niinkuin tahtovat, ja me olemme suuressa ahdistuksessa.

Nehemia on siis palannut maahan monien muiden tavoin, mutta hän ymmärtää tilanteen olevan edelleen surkea. Huomaa linkki valituksen ja 5. Mooseksen kirjan luvun 28 jakeiden 38 ja 51 välillä.

Tobitin kirja (14:5-7), joka on kirjoitettu noin 200 eKr., tekee selväksi, että pakkosiirtolaisuus on edelleen käynnissä:

Mutta jälleen Jumala armahtaa heidät ja tuo heidät takaisin Israelin maahan. Jälleen he rakentavat temppelin, eikä se ole edellisen kaltainen vaan pysyy pystyssä aikojen loppuun saakka. Silloin kaikki saavat palata vankeudestaan, Jerusalem rakennetaan täyteen loistoonsa ja Jumalan temppeli pystytetään sen mukaisesti kuin profeetat ovat ilmoittaneet. Silloin kaikki ihmiset, koko maailman kaikki kansat kääntyvät ja alkavat koko sydämestään kunnioittaa ja palvella Jumalaa. Kaikki he hylkäävät jumalankuvansa, jotka vilpillisyydessään johtivat heidät harhaan, ja he kiittävät ikiaikojen Jumalaa, niin kuin oikein on. Noina päivinä vapautetaan kaikki israelilaiset, koska he ovat aidosti uskoneet Jumalaan ja pitäneet hänet mielessään, ja he kokoontuvat yhteen ja tulevat Jerusalemiin. Tästä alkaen he ajasta aikaan elävät rauhassa Abrahamin maassa, jonka he nyt saavat omakseen. Niille, jotka todella rakastavat Jumalaa, koittaa ilon aika, mutta ne, jotka elävät synnissä ja vääryydessä, katoavat maan päältä.

Erityisen merkittävää on huomata pakanoiden osallisuus siunauksista niiden täyttymyksen hetkellä!

Sama asia on esillä Baarukin kirjassa (1:21-2:8; 3:6-8), joka on kirjoitettu noin 100 vuotta eKr.:

Me emme ole kuulleet Herran, meidän Jumalamme, ääntä, niiden profeettain kaikkien sanojen mukaan, jotka hän on meidän tykömme lähettänyt,vaan me olemme menneet pois, kukin pahan sydämemme aivoituksessa, palvellaksemme muita jumalia ja tehdäksemme sitä, mikä on pahaa Herran, meidän Jumalamme, silmissä. Ja Herra toteutti sanansa, jonka hän oli puhunut meitä ja meidän tuomareitamme vastaan, jotka Israelia tuomitsivat, ja kuninkaitamme ja ruhtinaitamme vastaan ja Israelin ja Juudan miehiä vastaan.Ei koko taivaan alla ole tapahtunut senkaltaista, kuin hän antoi tapahtua Jerusalemissa, aivan niinkuin Mooseksen laissa on kirjoitettuna,että me joutuisimme syömään kukin poikansa lihaa ja kukin tyttärensä lihaa. Ja hän antoi heidät kaikkien niiden valtakuntain vallan alle, jotka olivat meidän ympärillämme, pilkaksi ja karttamukseksi kaikille ympärillä oleville kansoille, joiden sekaan Herra heidät hajotti.Ja heidän täytyi aina vain aleta, eivätkä he voineet yletä, sillä me olemme syntiä tehneet Herraa, meidän Jumalaamme, vastaan, emmekä ole kuulleet hänen ääntänsä. Herran, meidän Jumalamme, on vanhurskaus, meidän ja meidän isiemme on häpeä, niinkuin se on tänäkin päivänä.  Mitä Herra on puhunut meitä vastaan — kaikki se onnettomuus on tullut meidän päällemme. …Sinä olet Herra, meidän Jumalamme, ja me ylistämme sinua, Herra. Sinä laskit pelkosi sydämeemme, ja siksi me huudamme avuksi sinun nimeäsi ja ylistämme sinua täällä vieraassa maassa. Me olemme puhdistaneet sydämemme kaikesta vääryydestä, jolla isämme rikkoivat sinua vastaan. Mutta täällä me yhä olemme, vieraassa maassa [pakkosiirtolaisuudessa], jonne meidät hajotit. Meitä pilkataan ja kirotaan ja syytetään kaikkien niiden vääryyksien vuoksi, joihin isämme syyllistyivät hylättyään sinut, Herran, meidän Jumalamme.

Huomaa erityisesti se miten kirjoittaja valitaa sitä miten pakkosiirtolaisuus on tapahtunut siksi, että kansa on rikkonut liiton. Liittokirous on edelleen kansan yllä.

Salomon Psalmit-nimisessä teoksessa odotetaan tulevan Daavid-kuninkaan nousua ja Israelin jälleenkokoamista (17:21-26):

Herra, nosta heille kuningas, Daavidin poika, hallitsemaan palvelijaasi Israelia ajalla, jonka sinä tiedät. Varusta hänet voimalla tuhoamaan jumalattomat hallitsijat ja puhdistamaan Jerusalem pakanoista, jotka tallaavat ja tuhoavat sitä; vanhurskaassa viisaudessa ajamaan syntiset pois perintöosasta; hajottamaan syntisten ylimielisyyden kuin saviastian; murskaamaan rautaisella sauvalla heidän koko perustansa; tuhoamaan laittomat kansat hänen suunsa sanalla; hänen varoituksestaan ajamaan pakanakansat pakoon hänen edestään ja tuomitsemaan syntiset heidän sydäntensä ajatusten perusteella. Hän kokoaa pyhän kansan, jota hän johtaa vanhurskaudessa, ja hän hallitsee Israelin heimoja, jotka Herra, heidän Jumalansa on pyhittänyt.

Mansikkana kakun päällä on 2. Makkabilaiskirja (1:27-29), jossa Joonatan rukoilee sitä, että Jumala vielä kerran kokoasi kansansa yhteen ja vapauttaisi orjuudessa elävät juutalaiset:

Kokoa jälleen meidät, jotka olemme hajotetut, vapauta ne, jotka ovat orjuudessa pakanain seassa, ja katso niitten puoleen, jotka ovat halveksittuja ja inhottuja, niin että pakanat tietäisivät, että sinä olet meidän Jumalamme. Rankaise sortajat ja ne, jotka ylimielisyydessään meitä pahoin kohtelevat.  Istuta kansasi pyhään paikkaasi, niinkuin Mooses on sanonut.

Näin ollen meillä on monia juutalaisia teoksia hieman ennen Uuden testamentin aikaa, joiden mukaan Jeremian lupaukset odottavat edelleen täyttymystä. N. T. Wright, joka on yksi tämän hetken tunnetuimpia Uuden testamentin tutkijoita, toteaa aiheesta seuraavaa:

Suurin osa, elleivät kaikki, toisen temppelin ajan juutalaiset toivoivat siten uutta exodusta, joka tulisi olemaan lopullinen pakkosiirtolaisuudesta palaaminen. Israelin kertomus saavuttaisi huipennuksensa, tulisi olemaan suuri taistelu, Israel tulisi todella ’palaamaan’ maahansa, pelastettuna ja vapautettuna ja Herra itse palaisi takaisin Siioniin. (Wright, Jesus and the Victory of God. Christian Origins and the Question of God, Volume 2. [Minneapolis: Fortress Press, 1996], 209.)

Juutalaiset siis odottivat edelleen Uuden testamentin ajan kynnyksellä, että Jumala päättäisi kansan pakkosiirtolaisuuden. Koska kansan synti oli aiheuttanut pakkosiirtolaisuuden, se oli saanut ylleen liittokirouksen (muista 5. Moos. 27-30). Näin ollen, tämän kirouksen sovittaminen päättäisi pakkosiirtolaisuuden. Toisin sanoen: pakkosiirtolaisuudesta paluu olisi samalla varma merkki kansallisesta syntien anteeksiantamisesta! 

 

Johdanto

Meillä on käsissämme Raamattu, Jumalan Sana, joka sisältää 66 kirjaa. Mutta millä tavalla nämä kirjat ovat syntyneet? Miten ne ovat välittyneet meidän päiviimme saakka? Raamatussa on vain ani harvoja tekstejä, joissa tämä asia nousee konkreettisesti esille, mutta Jeremian kirjan luku 36 on yksi tällainen kohta — se tuo valoa siihen millä tavalla Raamatun sisältö syntyi. Luku antaa meille todella mielenkiintoisen näkökulman siihen millä tavalla profeettakirjallisuus päätyi lopulta kirjoitetun tekstin muotoon. 

Ennen kuin sukellamme Jeremian kirjan lukuun 36, on syytä katsoa hieman laajemmin luvun sijaintia laajemmassa kerronnassa. Luvussa 36 eletään vuotta 605 eKr. ja kuninkaana on Jojakim. Jojakim hylkää Herran sanan systemaattisesti ja peruuttamattomasti. Luvun 36 lopussa lukija tietää Juudan tarun olevan lopussa. Luvuissa 37-38 kuninkaana on kuitenkin Jojakimin (ja Jojakinin) seuraaja Sidkia, joka toimi Juudan viimeisenä kuninkaana sen viimeiset kymmenen vuotta 597-587 eKr. Näissä luvuissa Jeremia varoittaa Sidkiaa moneen kertaan, mutta hänellä ei ole rohkeutta kuunnella profeetan neuvoja. Luku 39 on surullinen lopputulema: se kuvaa Jerusalemin valloituksen vuonna 587 eKr. puolentoista vuoden piirityksen jälkeen (39:1-2). Näin ollen:

Lukujen 36-39 logiikka.

 

Katsomme nyt lukua 36 neljässä osassa.

Jakeet 36:1-10: Baaruk kirjoittaa Jeremian sanoman kääröön ja lukee sen kansalle

1. Juudan kuninkaan Jojakimin, Josian pojan, neljäntenä hallitusvuotena [605 eKr.] tuli Jeremialle Herralta tämä sana: 2. »Ota kirjakäärö ja kirjoita siihen kaikki ne sanat, jotka minä olen puhunut sinulle Israelista, Juudasta ja kaikista muista kansoista Josian ajoista [627 eKr.] lähtien tähän päivään saakka. 3. Ehkäpä Juudan heimo kääntyy pois pahalta tieltään kuultuaan, minkä onnettomuuden minä olen aikonut tuottaa tälle kansalle. Silloin minä annan jokaiselle anteeksi hänen syntinsä ja rikkomuksensa.» (36:1-3)

Jakeessa 1 meille kerrotaan jälleen tarkka aika: kyseessä on Jojakimin 4. hallitusvuosi, joka oli samalla Babylonian kuninkaan Nebukadnessarin 1. hallitusvuosi (25:1). Kyseessä on siten vuosi 605 eKr. Juuri tämän vuoden keväänä Babylonia voitti Egyptin Karkemiksen taistelussa ja otti itselleen kiistattoman maailmanherruuden (ks. Jeremian profetia taistelusta luvusta 46). Tämän jälkeen Babylonian armeija alkoi vyöryä kohti Palestiinaa ja tämä herätti suuren pelon tulevasta tuhosta. Babylonian armeija nimittäin tuhosi Askelonin, tärkeän Filistean kaupungin saman vuoden joulukuussa. Tämä tapahtumasarja selittänee sen miksi Juudan kansa oli jakeen 6 mukaan kokoontunut viralliseen paastoon Jerusalemiin kylmänä joukukuun päivänä tuona kyseisenä vuotena — kansa oli suuren kriisin edessä. Jeremian ennustama ”pohjoisesta tuleva onnettomuus” (4:6; 5:15; 6:1, 22) oli nyt tulossa ja se oli osoittautunut Babyloniaksi. 

Koska Jeremia sai kutsun profeetaksi Joosian hallitusaikana vuonna 627 eKr. (1:1-3), hän on tähän saakka saarnannut 23 vuoden ajan. Nyt hän saa yhtäkkiä uuden ja yllättävän käskyn: sanomat, jotka on tähän saakka julistettu suullisesti, täytyy nyt kirjoituttaa kirjalliseen muotoon. Tuon ajan kulttuuri oli oraalinen eli ihmiset muistivat paremmin pitkienkin puheiden sisällön. Mutta jos sanoma haluttiin esimerkiksi myöhemmän pakkosiirtolaisuudessa elävän juutalaisyhteisön tai 2000-luvun suomalaisen luettavaksi, se oli saatava kirjalliseksi teokseksi. Tiivistettynä tämä muistuttaa meitä siitä, että kirjoitettu Raamattu on perimmiltään Jumalan oma idea, ei ihmisten! [1] Käärön sisältöä on spekuloitu paljon, mutta käytännössä tämä kirjoitettu sanoma sisälsi tavalla lukujen 1-25 ennustuksia. Me tiedämme faktoina vain seuraavat asiat:

  1. Käärö sisälsi Jeremian profetioita ajalta 627-605 eKr.
  2. Käärö ehdittiin lukea yhden päivän aikana kolmesti ja niiden välissä oli ainakin jonkin verran aikaa vievät siirtymät.
  3. Koska Jojakim poltti kääröä aina kolme-neljä palstaa kerrallaan, se on ollut pidempi kuin vain kolme-neljä palstaa.
  4. Sanomien pääkohta oli Babylonian hyökkäys ja Juudan maan tuho. Jollain tavalla käärö siis sisälsi kirjan lukujen 1-25 profetioita (36:29).

 

Yksi asia tulee vielä tähän liittyen huomata. Kirjoitettu sanoma tulee kyllä Jeremialta eli ne ovat ”Jeremian sanona” (j. 10, 18), mutta perimmiltään ne tulevat itse Jumalalta, jonka puhemiehenä Jeremia on, eli ne ovat ”Herran sanoja” (j. 6, 8, 11). (Sama logiikka on huomattavissa Mooseksen kirjoihin liittyen Nehemian kirjan luvussa 8, jakeissa 1, 8 ja 14.) Näin ollen sekä Jeremian kirjoitettu teksti että Raamattu kokonaisuudessaan on peräisin samanaikaisesti kahdesta lähteestä: jumalallisesta ja inhimillisestä. Siksi Raamatun teksti on asetettava korkeampaan asemaan kuin Aku Ankka tai Ristin voitto. Joka tapauksessa Jeremian ei tarvinnut tehdä tätä projektia yksin, vaan hän sai tärkeän apulaisen, Baarukin. Meidän on katsottava lyhyesti sitä, kuka tämä Baaruk on.

Kuka Baaruk..? 

Tämä on aikahistoriallisesti ottaen ensimmäinen kerta, kun Baaruk esiintyy kertomuksessa. Hän oli esillä jo luvussa 32 tilanteessa, jossa Jeremia osti pellon, teki siitä virallisen kauppakirjan ja käski Baarukia säilömään sen saviruukussa tulevaisuuden varalle. Tapahtuma sijoittuu kuitenkin 18 vuotta myöhempään aikaan, vuoteen 587 eKr., vaikka se on sijoitettu lukuun 32. Luvussa 45 me tulemme puolestaan löytämään erityisen sanoman, jonka Jumala antaa suoraan Baarukille luvun 36 tapahtumien yhteydessä. 

Baaruk kuului ylhäiseen perheeseen, joka palveli kuningasta. Baaruk oli Seraijan veli, joka toimi majoituspäällikkönä (51:59). Tästä syystä Baarukilla oli pääsy korkea-arvoisten henkilöiden huoneisiin temppelin sisällä (j. 10). (Jakeen 5 mukaan Jeremia ei itse saanut mennä temppelialueelle ja syy oli ehkä juuri hänen temppeli-saarnansa.) 

Olennaista on kuitenkin huomata, että Baaruk oli koulutettu kirjuri, joka teki työkseen virallisia asiakirjoja, joten hän oli hyvä valinta Jeremian sanomien tallettajaksi. Hän oli päättänyt tukea Jeremiaa vaikka se oli poliittisesti vaarallinen peliliike. Baaruk on siten yksi niistä harvoista, joiden nimi on tallettunut Raamattuun pyhien tekstien kopioitsijana/kirjurina. Tässä hän asettuu samaan veneeseen Tertiuksen (Room. 16:22) ja Silvanuksen (1. Piet. 5:12) kanssa, jotka mainitaan kirjeiden kirjoittajina Uudessa testamentissa.

Jeremian ja Baarukin välinen suhde aikajanana.

Jae 18 kertoo millä tavalla sanoma kirjoitetaan ylös. Lyhyesti sanottuna kaava on seuraava: Jumala —> Jeremia —> sanelee sanoman Baarukille —> kirjoitettu teksti —> luetaan. 

Jeremian kirjakääröön kirjoitettu sanoma oli suunnattu monille eri tahoille ja se luetaan ensin (a) kansalle (j. 10), sen jälkeen (b) pienelle joukolle korkea-arvoisia virkamiehiä (j. 11-19) ja (c) lopulta itse kuninkaalle (j. 20-26). Sanoman tarkoitus oli vielä kerran yrittää saada kansa katumaan rikoksiaan (j. 3, 7). Luvun alussa Jumala on vielä valmis armahtamaan kansaansa. Luvun lopussa tämä mahdollisuus on kuitenkin mennyttä.

Jakeet 36:11-19: Baaruk lukee sanoman Juudan päämiehille

Baaruk luki Jeremian profetiat suurella joukolle Juudan kansaa temppelialueella kylmänä päivänä joulukuussa 605 eKr. Miika-niminen mies kuulee karmaisevat tuomion sanat ja hän juoksee viemään viestin kuninkaan linnaan kirjurin kammioon, jossa on koolla pieni joukko korkea-arvoisia henkilöitä. Jakeissa 11-12 tapaamme nimilistan, jossa on meille jo muutama tuttu nimi:

  • Miika on Gemarjan poika, joka oli Saafanin poika (muista 2. Kun. 22:3—>). Kuten edellisessä tekstissä näimme, Saafanin perhe seisoi Jeremian linjalla eli he kaipasivat kansan keskuuteen uskonpuhdistusta. Ahikam, Miikan setä, oli pelastanut Jeremian kuolemalta luvun 26 lopussa neljä vuotta aiemmin. 
  • Elisama, Delaja, Elnatan, Sidkia [ei se kuningas] + muita päämiehiä.  Näistä henkilöistä emme tiedä juuri mitään. Elnatan mainittiin luvun 26 lopussa: hän joutui kuninkaan käskystä hakea profeetta Uuria Egyptistä rangaistavaksi (tämä ei tarkoita, että hän olisi halunnut tehdä niin). Iso pointti: tämä porukka edusti poliittisesti eri näkemystä kuin kuningas eli kansan ei saisi lähteä kapinaan Babyloniaa vastaan.

 

Kun Miika infoaa päämiehiä juuri kuulemastaan sanomasta, Jehud-niminen mies lähetetään hakemaan Baaruk paikalle, jotta hän voisi lukea sanoman koolla oleville päämiehille. Kun Baaruk saa tehtävän suoritettua, päämiehet pelästyvät kuulemaansa ja ajattelevat, että kuninkaan on pakko kuulla tämä viesti, että hän tajuaisi millaisen virheen hän on tekemässä (j. 16). Mutta kuninkaan paha asenne ja murhanhimo oli tuttu tosiasia (muista Uuria). Päämiehet ymmärtävät, että Baarukin ja Jeremian on syytä piiloutua paikkaan, joka jää mysteeriksi kaikille muille, ettei kuninkaan käsi pääsisi tarttumaan heihin. Edes päämiehet itse eivät halunneet tietää piilopaikkaa, jos joukossa sattui olemaan petturi. 

Jakeet 36:20-26: sanoma luetaan kuninkaalle, joka polttaa sen

Sama Jehud, joka oli hakenut Baarukin päämiesten luo, joutuu nyt hakea kirjakäärön Elisaman kammiosta. Tämän lisäksi juuri hän joutuu toimia tekstin virallisena lukijana kuninkaalle, jonka reaktio on arvaamatonta. Lukijan on hyvä tiedostaa, että sanoma oli talletettu nimenomaan kirjakääröön. Me tiedämme historiasta, että koodeksi eli kirjamuoto keksittiin vasta joskus 100-luvulla jKr.! [2] Näin ollen sen lukeminen oli haastavaa: samalla kun toinen käsi rullasi kääröä auki, toisen käden täytyi rullata kääröä kiinni. Tavallisesti lukija avasi kääröä sen verran, että tekstiä saattoi lukea kolme-neljä palstaa kerrallaan. Juuri näin Jehud tekee. Sitten jae 23 kertoo mitä tapahtuu:

Aina kun Jehudi oli lukenut kolme tai neljä palstaa, kuningas leikkasi ne irti kirjurinveitsellä ja heitti hiillokseen. Näin koko käärö paloi tuhkaksi.

Tämän verran kääröä oli aina auki ennen kuin kuningas leikkasi siitä siivun ja heitti takkatuleen.

Päämiehet yrittävät estää kuningasta. ”Älä tee sitä!” ”Etkö sinä pelkää Jumalaa?!” ”Ajattele nyt kansan parasta!” Mutta mikään ei auta. Jojakim torjuu Jeremian sanat systemaattisesti, päättäväisesti ja lopullisesti. Jakeen 29 mukaan sanoma koski Babylonian tulevaa hyökkäystä ja Juudan tuhoa ja sanoman sisällön voi siis lukea tarkemmin luvuista 1-25. Jakeen 24 maininta siitä miten kuningas ei repäissyt vaatteitaan katuvana on tarkoitus toimia vastakkainasetteluna aiemman hyvän kuninkaan Joosian reaktion kanssa, joka repi vaatteensa katumuksen merkiksi heti, kun kuuli temppelistä löydetyn lain kirjan luettavan itselleen (2. Kun. 22:11). Baarukin hirvittävän vaivalloinen työ oli mennyt hukkaan. Se oli tuhottu. Kuningas etsii Jeremiaa ja Baarukia tappaakseen, mutta he ovat onneksi hyvässä piilossa. Seuraava taulukko osoittaa miten kertomus tulee lukea rinnakkain 2. Kuningasten kirjan luvun 22 kanssa, joka kuvaa vuoden 621 eKr. tapahtumia (eli noin 15 vuotta aiemmin):

 

36:27-32 — uusi ankarampi kirjakäärö

Kuningas voi polttaa profeetan sanat. Mutta hän ei voi polttaa Jumalaa, eikä muuttaa Hänen tarkoitusperiään: Häneen ei veitsi ja tuli pysty. Jeremia saa Jumalalta uuden sanoman: hänen tulee kirjoittaa uusi kirjakäärö, mutta nyt siihen lisättäisiinn tuomio Jojakimille. Jojakimin kohtalo tulisi olemaan kauhistuttava: hän kuolisi ja hänen ruumiinsa jäisi hautaamatta. Kaiken kukkuraksi jae 31 osoittaa, että luvun alun ”ehkä minä annan anteeksi” on nyt menneisyyttä. Jojakimin valinta sinetöi siten kansan kohtalon. Loppupeleissä kaikki kääntyi aivan päälaelleen. Jojakim itse kuoli ja hänet unohdettiin, mutta Jeremian sanoma kirjoitettiin ylös uudelleen, siihen lisättiin uusia sanomia ja tämä kirja on tänäänkin satojen eri kieliryhmien luettavana! 

Sovellusta

Tänään ajattelin nostaa esiin vain yhden sovelluksen, koska se on itsessään tärkeä ja saa monesti liian vähän huomiota osakseen. Raamatussa on nimittin monia olennaisen tärkeitä henkilöitä, vaikka heidän roolinsa ei aina siltä näytäkään. He ovat niitä joiden nimet unohtuvat historian hämärään, mutta joita ilman historia olisi toisenlainen. Mainitsen muutamia näistä henkilöistä.

  • Mooseksen äiti ja hänen sisarensa. Kaikki muistavat Mooseksen ja sen miten hänestä tuli Israelin kansan tunnetuin, ihailluin ja suurin henkilö. Mutta hänen alkunsa oli riippuvainen hänen nimettömästä äidistään ja sisarestaan, joiden päätösten vuoksi Mooses-vauva ajautui Egyptin faraon tyttären käsiin ja lapsen henki pelastui. (2. Moos. 2:1-10.)
  • Sarpatin leski. Profeetta Elian aikana ei satanut kolmeen vuoteen ja tämä toi mukanaan nälänhädän Israelin maahan. Elia itse ajautui lopulta Siidonin alueelle Sarpatiin erään yksinhuoltaja-lesken elätettäväksi. Jauhot ja öljy kestivät ihmeellisen pitkään ja tämä nimeltämainitsematon leski elätti profeettaa hyvän aikaa. (1. Kun. 17:8-16.)
  • Tuntematon israelilainen orjatyttö. Elian seuraajaksi nousi Elisa, jonka käsien kautta tapahtui monia ihmeitä. Aramin kuninkaan sotapäällikkö Naemanilla oli jonkinlainen ihosairaus ja hän parantui vain siksi, että nimeltämainitsematon ja Israelista vangiksi otettu orjatyttö kertoi hänelle israelilaisesta profeetasta, Elisasta. Kertomus huipentuu Naemanin seitsenkertaiseen sukellukseen Jordanissa, jossa ihosairaus paranee. Nyt kertomus on yksi pyhäkouluhiteistä! (2. Kun. 5.)
  • Jeesusta tukeneet naiset. Jeesus oli kiertävä julistaja, joka valitti kerran miten ”Ihmisen Pojalla ei ole paikkaa mihin päänsä kallistaisi”. Jeesus oli monella tavalla riippuvainen muiden ihmisten avusta. Luukas kertoo meille muutamista ylhäisistä naisista, jotka tukivat Jeesusta taloudellisesti. Magdalan Marian lisäksi nimeltä mainitaan Herodeksen taloudenhoitaja Kuusaksen vaimo Johanna ja Susanna. Ilman heitä Jeesuksen toiminta olisi ollut huomattavasti vaikeampaa. (Luuk. 8:1-3.) [3]
  • Paavalin sisarenpoika. Paavali oli monesti hengenvaarassa ja yksi tällainen tilanne kuvataan Apostolien tekojen luvussa 23. Neljänkymmenen hengen joukko juutalaisia miehiä vannoo valan, että he eivät syö ennen kuin he ovat tappaneet Paavalin. He tekevät salaliiton yhdessä sanhedrinin kanssa. Salaliitto tulee kuitenkin ilmi, kun Paavalin sisarenpoika sattuu kuulemaan juonesta ja hän kertoo asiasta Paavalille. Paavali lähettää hänet sadanpäämiehen kanssa roomalaisen komentajan luo, joka siirrättää Paavalin valtavan henkivartijakaartin suojassa Kesareaan. (Ap.t. 23:12-35.)
  • Baaruk. Baaruk liittyy tähän joukkoon, koska ilman häntä meillä ei olisi käsissämme Jeremian kirjaa. Sen lisäksi, että Baaruk kirjoitti Jeremian sanomat ylös, hän pysyi hyvin tiiviisti Jeremian kanssa aina loppuun saakka (ks. 43:3-7). Vaikka lähteemme päättyvät Egyptiin, on mahdollista, että Jeremian kuoleman jälkeen Baaruk matkusti Babyloniaan pakkosiirrettyjen luo, jossa hänen perheensä jo oli (51:59-64). Tämä selittäisi myös sen miten kokonainen Jeremian kirja saavutti pakkosiirtolaiset Babyloniassa. 

 

Seuraavassa tekstissä tarkastelemme lähemmin kirjan lukuja 30-33, joita kutsutaan yleisesti Lohdutuksen kirjaksi. [4]

 

Viitteet

1) Jos lukija on kiinnostunut siitä miten suullinen asioiden kertominen ja niiden kirjoittaminen tapahtuivat Vanhan testamentin ajan maailmasta, yksi hyvä teos on John H. Walton & D. Brent Sandy, The Lost World of Scripture: Ancient Literary Culture and Biblical Authority (Dawners Grove: IVP), osa 1.

2) ”Koodeksit eivät esiinny historiassa ennen ensimmäisen vuosisadan jälkipuoliskoa jKr. Ainoatakaan koodeksia ei ole löydetty Qumranista tai Pompeijista tuon vuosisadan alkupuolelta, eikä niistä ole mainintoja historiallisissa lähteissä ennen roomalaista runoilijaa Martialista vuonna 84 jKr. Roomalaisessa maailmassa koodeksit alkoivat korvata kääröjä vasta vuoteen 300 mennessä.” Näin tutkimusta tiivistää Iain Provan, The Reformation and the Right Reading of Scripture (Waco. Texas: Baylor University Press, 2017), 31-32. On mielenkiintoista huomata miten erityisesti kristityt alkoivat käyttää koodeksi-muotoa omissa pyhissä kirjoituksissaan ja tämä oli jopa niin selkeää, että ei-kanonisia teoksia kopioitiin kääröihin koodeksien sijaan. Aiheesta tarkemmin: Larry W. Hurtado, The Earliest Christian Artifacts: Manuscripts and Christian Origins (Grand Rapids: Eerdmans, 2006), luku 2. 

3) Lue kohdasta tarkemmin tekstini, joka löytyy Eksegeettiseltä safarilta.

4) Teksti perustuu jälleen kokonaisuudessaan vahvasti Christopher J. H. Wrightin kommentaariin The Message of Jeremiah. The Bible Speaks Today -sarja (Nottingham: IVP: 2014).

Johdanto

Ensimmäisessä Jeremian kirjaa käsittelevässä osassa tiivistimme koko Jeremian kirjan taustalla olevan historian niin tiiviiksi kuin mahdollista. Huomasimme, että aika sekä ennen Jeremiaa että hänen aikanaan on mahdollista tiivistää viiteen askeleeseen. Juuda joutui suureen kiusaukseen nimenomaan suurvaltoihin liittyvässä kysymyksessä — taistellako itsenäisyys vaiko ei? Jeremialla oli asiasta paljon sanottavaa. Lisäksi Jeremialla oli huomattavia vaikeuksia kuningas Jojakimin (hallitsi 609-597 eKr.) kanssa: he eivät tulleet toimeen keskenään! Tänään tarkasteltava teksti tuleekin juuri Jojakimin ajalta. 

Tässä tekstissä tarkastellaan kirjan lukuja 7 ja 26. Ne kertovat saman kertomuksen, mutta hieman eri näkökulmista. Luku 7 ei kerro meille ajoitusta, mutta jae 26:1 kertoo: Jojakimin hallitusajan alkupuoli eli nähtävästi heti vuosi 609 eKr. 

  • Luku 7 kertoo tarkemmin sen mitä Jeremia sanoi. 
  • Luku 26 kertoo tarkemmin sen, mitä tästä puheesta Jeremialle seurasi.

 

Tapahtuma on kerrotta tuplana kahdesta syystä. Ensinnäkin luku 7 tiivistää hyvin sen sanoman, jota Jeremia on julistetanut varhaiskautenaan luvuissa 2-6. Luvussa 26 tapaus puolestaan kerrotaan toisen kerran, koska (a) tästä alkaa toinen iso osuus kirjassa ja tämä on oiva hetki muistuttaa Jeremian ydinjulistuksen sisällöstä ja (b) luku paljastaa vihamielisen vastustuksen, jota Jeremia joutuu enenemissä määrin kokea loppuelämänsä ajan.

Luku 25 toimii  kirjan vedenjakajana ainakin seuraavilla tavoilla:

  1. Se on melko tarkasti keskellä pelkästään lukujen kannalta (joita on 52).
  2. Kirjan editoijat antavat jakeessa 3 aikamäärän siitä, kuinka kauan Jeremia on tähän saakka toiminut profeettana: 23 vuotta. Tämäkin on noin puoliväli Jeremian kokonaisurassa.
  3. Tästä eteenpäin kirjan sisältö muuttuu. Tähän saakka Jeremian julistus on ollut tuomiopainotteista, mutta nyt painotus alkaa olla enemmän toiveikasta. Kuten eräs tutkija on sanonut, ”luvuissa 1-25 harvat toivon saaret uppoavat tuomion mereen”.
  4. Mainittu aikamäärä jakeessa 1 (Jojakimin 4. hallitusvuosi) on vuosi 605 eKr., jolloin tapahtui kaksi merkittävää asiaa. (A) Babylonia voitti Egyptin Karkemiksen taistelussa ja varmisti täten itselleen poliittisen suurvallan aseman. Juuda ajautui Babylonian alaisuuteen. Pohjoisesta tuleva tuho, josta kirjan alussa oli varoitettu, oli saapunut. (B) Tämä oli se vuosi, jolloin Jojakim poltti Jeremian sanomia sisältäneet kirjakääröt tulessa (luvussa 36, huomaa sama aikamäärä jakeessa 1). Tämä oli symbolinen teko, jonka jälkeen kansalla ei ollut enää vaihtoehtoa. Tuomio oli tulossa — välttämättä. [1] 

 

Kun Jumala kutsuu Jeremian profeetakseen kirjan luvussa 1, Jumala toteaa jo ennakkoon, että Jeremian yleisö tulisi monesti olemaan jästipäinen kansa, joka pitää sisällään Juudan kuninkaita, virkamiehiä, pappeja ja maan tavallista kansaa (1:18). He sotisivat Jeremiaa vastaan, mutta he eivät voisi tappaa häntä, koska Jumala pelastaisi hänet (1:8, 19). Tänään me näemme miten tämä ennustus toteutui melko tarkasti varsinkin luvun 26 tapahtumissa.

Itse puhe (luku 7)

Luvuissa 2-6 on talletettu Jeremian varhaiskauden julistusta, joka oli kovaa sanomaa kansalle. Julistus on varsinkin luvuissa 4-6 hyvin runomuotoista ja tuomiokeskeistä. Jeremian sanoma on esitetty konekiväärinä, joka syöksee piipusta runollista tuomiota toisensa perään. Luvussa 7 kertomus muuttuu, koska se ottaa kertomuksen muodon. Lukijan on saatava hengähtää! Kertomus on asetettu tähän kirjallisista syistä, vaikka se tapahtui siis 609 eKr., heti Jojakinin kuninkaaksi nousun jälkeen (18 vuotta hänen profeettauran aloituksen jälkeen). Kannattaa laittaa merkille, että jakeessa 5:19 on todettu kansan kysyvän syytä siihen miksi Jumalan tuomio on tulossa. Nyt jakeissa 7:1-15 tähän kysymykseen vastataan kohtuu kattavasti. Jakeet 7:21-28 painottavat sen sijaan kansan tottelemattomuutta. (Jaejaksossa toistuu viidesti sana ”kuulla”, joka tuo kansan ongelman esiin selvällä tavalla.)

Luku 7 alkaa maininnalla siitä miten Jeremia saa Jumalalta käskyn mennä temppelialueelle julistamaan erityisen sanoman. Paikka oli täydellinen jos halusi sanomalleen paljon kuulijoita. Tämä myös takasi sen, että kuulijat veisivät sanoman perheilleen ja tuttavilleen, joten pian kaikki olisivat tietoisia tämän saarnan sisällöstä! Saarna oli kova ja se maksoi miltei profeetan hengen. Mitä hän siis sanoi?

Jeremia aloittaa tuomalla jakeissa 3-4 esiin kaksi ydinväitettä, joita sitten avataan tarkemmin myöhemmissä jakeissa. Logiikka on seuraava:

  • Jae 3 (käsky): Vaeltakaa Jumalan lain mukaisesti. Jos ette ole kuuliaisia liitolle ja sen säädöksille, Jumala potkaisee teidät pois tästä maasta! —> Sanoma selitetään auki jakeissa 5-7. [2]
  • Jae 4 (varoitus): Älkää luottako valheelliseen sanomaan, jonka mukaan Jumalan temppeli on tuhoutumaton! —> Asiaa selitetään auki jakeissa 8-11.

 

Jakeen 3 käsky jakeissa 5-7

Jeremian sanoma on katastrofaalinen. Hän haastaa kaiken sen mikä kansalle on tärkeää: heidän pyhän maansa, heidän rakkaan kaupunkinsa, kaupungissa olevan aarteen eli Salomon temppelin ja kansan erityisen suhteen Jumalan kanssa. Kansa on siis vaarassa menettää KAIKEN! Ellette te kadu ja ala muuttaa tapojanne, teidät siirretään pois maasta, joka on annettu, hän huutaa. Tämä on jakeiden 5-7 pointti. Jeremia kävelee heikoilla jäillä!

Huomaa kaksi painotusta: epäjumalanpalvonta & sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus. Monet väittävät, että ensimmäinen johtaa aina toiseen: väärien jumalien palvonta johtaa vääränlaiseen käytökseen. Jeremia ei kuitenkaan sano mitään sellaista mistä kansan ja sen johtajat eivät olisi tienneet. Lue 5. Mooseksen kirjan luvut 4 ja 11 ja aivan erityisesti 28! Mooseksen laki sanoi selvästi, että kansa ei saanut palvoa muita jumalia ja sen tuli pitää huolta kansan heikoista. 

Entä jae 7? Onko maa annettu Jumalan kansalle iankaikkisesti ilman ehtoja, vai onko lupaus ehdollinen? On totta, että Jumala oli antanut maan Israelille armosta, ilman ansiota ja sillä tulisi olemaan pysyvä merkitys pelastushistoriassa, joskin maan merkitys muuttuu Uudessa testamentissa. [ks. viite 3] Samaan aikaan maan pitämiseen liittyi vuokraehdot, jotka kerrottiin Mooseksen laissa. Lyhyesti sanottuna: armo tulee ensin — kuuliaisuuden tulee seurata perässä. Sama logiikka toimii myös Uuden testamentin teologiassa: ensin ihminen tulee uskoon, sitten hänen elämän tulee muuttua. 

Jakeen 4 varoitus jakeissa 8-11

Kansa ajatteli, että vaikka vieraat vallat saattoivat uhata heitä, se ei voisi viedä heidän temppeliään. Jakeen 4 kolminkertainen toisto ”Herran temppeli! Herran temppeli! Herran temppeli!” tarkoittaa lyhyesti sanottuna sitä, että kansa luuli temppelin olevan tuhoutumaton. Mutta miksi ihmeessä kansa ajatteli näin? Heillä oli tähän ainakin seuraavat syyt.

(1) Ensinnäkin Jumala oli luvannut Daavidille ikuisen kuninkuuden (2. Sam. 7). Jumala ei hylkäisi Daavidin sukua ja valtaistuin kestäisi ikuisesti. Yksinkertaista!

(2) Toiseksi, lue esimerkiksi Psalmi 132:13-14: ”Herra on valinnut Siionin, sen hän on halunnut asunnokseen. Tämä on iäti minun asuinpaikkani. Tänne minä jään, tämän minä halusin.” Jerusalem oli Jumalan valinta ja Hän on luvannut pysyä siellä. Yksinkertaista.

(3) Oli vielä yksi argumentti ja se oli itse asiassa hyvä argumentti. Tulee muistaa mitä Jumala tehnyt Jerusalemin ja sen temppelin puolesta aiemmin! Sata vuotta aiemmin, vuonna 701 eKr., Assyrian valtava armeija oli piirittänyt Jerusalemia kuningas Sanheribin johdolla. Aikalaisprofeetta Jesaja oli kuitenkin tuonut seuraavan sanoman:

Ei hän tähän kaupunkiin pääse, ei ammu tänne yhtään nuolta, ei tuo tämän eteen ainuttakaan kilpeä eikä luo piiritysvallia tätä vastaan. Hän palaa samaa tietä, jota tuli, tähän kaupunkiin hän ei pääse, sanoo Herra. Minä suojelen tätä kaupunkia, minä pelastan sen itseni vuoksi ja palvelijani Daavidin tähden. (Jes. 37:33-35). 

Jesaja oli oikeassa. Herran enkeli lähti liikkeelle ja tappoi Assyrian armeijasta 185 000 miestä. Sanherib palasi kotiin. Jerusalem ja temppeli säästyivät (2. Kun. 19; Jes. 37).

Johtopäätös: temppeliä ei varmasti voi tuhota, se on todistettu! Mutta mitä Jeremia sanoo? Käytännössä hän yrittää sanoa jotain seuraavaa: kansa on ehkä turvassa vihollisiltaan niin kauan kuin Jumala on heidän puolellaan. Mutta mitäs sitten jos vihollinen onkin nyt heidän oma Jumalansa..? Jos Jumala itse tulisi sotimaan kansaansa vastaan, kuka voisi auttaa sitä? Ongelmana oli se, että temppelistä oli tehty ryövärien luola (j. 11)! Ryövärien luola ei ole paikka, jonka rosvot ryöstävät, vaan se on paikka, jonne rosvot palaavat ryöstöretkiensä jälkeen. Kansa varastaa, se tappaa, se rikkoo avion, käyttää Jumalan nimeä väärin ja palvoo epäjumalia (ks. 2. Moos. 20). Se siis rikkoo ensin kaikki 10 käskyä ja sitten se menee temppeliin uhraamaan Jumalalle ja luulee olevansa turvassa. 

Mutta voiko Jumala tuhota oman pyhän paikkansa? Katso jaetta 12. Muistatteko Siilon?, kysyy Jeremia. Totta kai he muistivat. Se oli muutaman tunnin kävelymatkan päässä pohjoisessa, alueella, joka oli nyt Assyrian provinssia. Kuten 1. Samuelin kirjan luvut 1-4 muistuttavat, se oli kerran ollut Herran valitsema paikka. Se oli paikka, jossa arvokasta liitonarkkia säilytettiin arvokkaassa ilmestysmajassa. Se oli paikka, jossa pappi Eeli hoiti virkaansa ja jossa kuuluisaksi noussut profeetta Samuel oli lapsena kasvanut, ja jossa hän oli kuullut sen kuuluisan Herran kutsun nukkuessaan (ks. 1. Sam. 1-3). Siilo oli siis ollut Jumalan läsnäolon paikka ennen Jerusalemia. Kansa siis sanoo, että temppeliä ei voi tuhota. Menkää Siiloon ja katsokaa mitä löydätte, sanoo Jeremia. Rauniot. Häväistyksen. Paikka, jossa Jumala oli asunut, oli tuhottu. Filistealaisten armeija oli hävittänyt paikan joskus vuoden 1050 eKr. paikkeilla. Katsokaa Siiloa, niin tiedätte miltä Jerusalem tulee näyttämään hyvin pian. Jeremian kirjan viimeinen luku osoittaa hänen olleen oikeassa.

Kuva Siilosta, joka oli Jeremian aikana enää kasa raunioita. [4]

Siilon ja Jerusalemin vertaaminen oli itse asiassa kova veto, koska Juudan kansa piti Jerusalemia aivan omassa sarjassaan. Katsokaamme Psalmia 78:58-72:

He vihastuttivat hänet uhraamalla kukkuloilla, loukkasivat häntä jumaliensa kuvilla. Jumala näki sen, ja hänen vihansa syttyi, hän hylkäsi Israelin kokonaan. Hän hylkäsi asumuksensa, Silon pyhäkön, teltan, jonka oli asettanut ihmisten keskelle. Hän antoi voimansa tunnuksen joutua saaliiksi, jätti pyhän arkkunsa vihollisen käsiin, ja kansansa hän antoi miekan armoille, niin hän omiinsa vihastui. Tuli nielaisi nuoret miehet, enää ei laulettu morsiamille, papit kaatuivat vihollisen miekkaan, lesket eivät saaneet viettää valittajaisia. Mutta Herra havahtui, niin kuin nukkuja havahtuu, niin kuin soturi herää viinin huuruista. Hän ajoi kansansa viholliset pakosalle, tuotti heille ikuisen häpeän. Herra hylkäsi Joosefin sukukunnan – Efraimin heimoa hän ei valinnut, vaan hän valitsi Juudan heimon ja Siionin, rakkaan vuorensa. Sille hän rakensi pyhäkkönsä, korkean kuin taivaat, vankan kuin maa, jonka hän on perustanut ikiajoiksi. Hän valitsi Daavidin, palvelijansa, otti hänet lammaslaitumilta, toi lampaiden ja karitsojen keskeltä kaitsemaan omaa kansaansa Jaakobia, hallitsemaan omaa maataan Israelia. Ja Daavid kaitsi sitä vilpittömin sydämin, johdatti sitä taitavin käsin.

Juuda oli ylimielinen ja luuli selviävänsä paremmin kuin veljensä Israel. Se oli väärässä. Juuda heitettäisiin pakkosiirtolaisuuteen ja Jerusalem tulataisiin tuhoamaan. Kohtalo tulee olemaan sama kuin pohjoisella Israelilla reilu 100 vuotta aiemmin (lue 2. Kun. 17). 

Emme jatka lukua 7 tämän enempää, koska Jeremian puhe on nyt ohi. Huomaa kuitenkin, että jakeessa 16 Jeremia saa Jumalalta vielä uuden sanan: ”älä enää rukoile kansan puolesta” (ks. myös 11:14; 14:11; 15:1). Homma on taputeltu. Juuda on tuhon oma. Tuomio on tulossa. Siirrymme lukuun 26.

Puheen seuraus — luku 26

Luku 26 antaa lyhyen tiivistyksen Jeremian temppelipuheesta, mutta se keskittyy enemmän puheen seurauksiin. (Jakeet 2-6 tiivistää Jeremian puheen; jakeet 7-16 kertovat Jeremian pidätyksen ja oikeudenkäynnin; jakeet 17-19, 24 vanhimpien anomuksen; jakeet 20-23 profeetta Uurian teloituksen.) Jeremia saa kuolemantuomion temppeliä vastaan puhumisesta, mutta tuomio muutetaan ja hän säilyy hengissä. 

Kuulijat eivät ymmärtäneet miten Herran palvelija voi puhua Herran temppeliä ja kaupunkia vastaan. Ristiriita! Jeremian sanoma tulkittiin petoksena ja jumalanpilkkana (26:8-9, 11). Kuten 5. Moos. 18:20 sanoo, ”Jos taas joku profeetta julkeaa minun nimissäni puhua sellaista, mitä minä en ole käskenyt hänen puhua, tai puhuu vieraiden jumalien nimissä, hänen on kuoltava.” Katsotaan seuraavaksi millaisia eri ryhmittymiä tapahtumassa on mukana:

  • Syyttäjät. Jeremiaa vastaan nousee erityisesti papit ja profeetat. Papit olivat temppelin palveluksessa ja profeetat tukivat sanomillaan hallintokoneistoa.
  • Koko kansa. Tämä on tavallista Juudan kansaa, joka on kokoontunut temppelialueelle. 
  • Juudan päämiehet/johtomiehet. Jakeessa 10 mainitut päämiehet toimivat tuomareina, jotka ratkoivat kiistoja temppelin portilla (kuten oli tapana, ks. Ruut 4:1). Tälle tuomaristolle papit ja profeetat esittivät syytökset Jeremiaa vastaan äänekkään kansanjoukon seuratessa tilannetta. Kun Jeremia on puolustanut itseään, päämiehet vapauttavat hänet sytteistä. 
  • Kansan vanhimmat. Virallisen päätöksen jälkeen nousi vielä esiin joitain kansan vanhimpia. He olivat omien kyliensä päälliköitä ja huonekuntiensa johtajia. He vetoavat jakeessa 18 Miikan kirjan jakeeseen 3:12. Miika oli ennustanut Jerusalemia kohtaavasta karmeasta tuhosta. Mutta mitä teki Juudan kuningas Hiskia (hallitsi 715-696 eKr.)? Hän katui, kuten myös koko kansa, ja Herra katui sitä onnettomuutta, jonka oli luvannut (2. Kun. 18:1-6). Näin ollen: Miika oli kyllä todellinen profeetta, mutta hänkin oli ennustanut Jerusalemin tuhon. Mutta koska kansa oli kuninkaan johdolla katunut, Jumala ei tuhonnut Jerusalemia. Ehkä nyt siis pitäisi tehdä samoin!

Kun luvun lopussa (j. 20-24) Jojakim surmaa profeetta Uurian, opetus on selvä ja se käy ilmi, kun asetamme Hiskian ja Jojakimin vastakkain:

  • Hiskia: 100 vuotta aiemmin Hiskia oli kuullut profeetan tuomion sanat ja katunut ja täten estänyt kansan tuhon.
  • Jojakim: Hän ei kuule profeettaa, vaan pyrkii tappamaan heidät ja tällä toiminnalla hän sinetöi kansan kohtalon.

 

Jeremian henki säästyy vain, koska Ahikamin, Saafanin pojan, käsi on hänen suojanaan. Tässä kohden meidän onkin syytä katsoa hieman tarkemmin erästä perhettä, jonka toiminta toi paljon suojaa Jeremialle:

  • (Isä) Saafan oli kuningas Joosian palveluksessa ollut kirjuri, joka oli lukenut kuninkaalle temppelistä löydetyn lain kirjan sanoman. Tämä johti suureen uskonpuhdistukseen (2. Kun. 22:3–>). Saafanilla oli monia poikia. —>
  • Ahikam, Saafanin poika, ottaa Jeremian huostaansa temppeli-saarnan jälkeen ja pelastaa näin hänet suuremmilta vainoilta (26:24). 
  • Elasan, Saafanin poika, oli yksi niistä, jotka lähtivät myöhemmin Babyloniaan, ja jonka mukana Jeremia lähetti kirjeen pakkosiirtolaisille (29:3—>).
  • Gemarja, Saafanin poika, on mukana luvun 36 tapahtumissa, kun kuningas Jojakim polttaa Jeremian sanomat takkatulessa. Gemarja on yksi niistä, jotka yrittävät estellä kuningasta. 
  • Miika, Saafanin pojanpoika ja Gemarjan poika, kuuli Jeremian profetiat Baarukin lukemana ja hän vei sanomasta viestin kuninkaan linnaan (36:11).
  • Gedalja, Saafanin pojanpoika ja Ahikamin poika, esiintyy luvussa 40. Hän ottaa Jeremian vastaan asumaan luokseen Mispaan Jerusalemin tuhon jälkeen ja hän toimii Juudan alueen käskynhaltijana. 

 

Näin ollen meillä on riittävästi dataa sen tietämiseksi, että kuninkaan hovissa oli olemassa oppositioryhmä, joka ei ollut samaa mieltä kuninkaan kanssa siitä miten toimia. Saafanin perhe oli lyhyesti sanottuna erittäin tärkeä tuki Jeremialle läpi hänen elämänsä. Enää meidän tulee miettiä millä tavalla Jeremian teksti voi puhua meille tänään.

Sovellusta ja vähän Uutta testamenttia…

Miten tätä kaikkea sitten voidaan soveltaa..? Aivan alkuun voimme sanoa, että teksteistä nousee esiin muutama yleinen periaate:

Ensinnäkin eettinen elämä ja kuuliaisuus Jumalaa kohtaan nousee tärkeämmäksi kuin kultillinen harjoittaminen. Jerusalemissa uhratut uhrit menettivät merkityksensä, koska kansa eli miten halusi. Jumala haluaa kuitenkin pelastaa ihmisen, jotta hän voisi muuttua. Me saamme tulla sellaisina kuin olemme, mutta meidän on jatkettava matkaamme muuttuneina. 

Toiseksi, historia kulkee eteenpäin. Jumalan toimintaa ei voida aina ennakoida menneisyyden perusteella. Kuten tunnettu VT:n tutkija Christopher Wright kirjoittaa, ”historia kulkee eteenpäin ja se mikä oli joskus Jumalan sana jossain tilanteessa, voi muuttua vaaralliseksi itsensä pettämiseksi nykyisyydessä, jos toiminta erotetaan kuuliaisuudesta. Jumala ei ole sidottu mihinkään instituutioon, paikkaan, organisaatioon, traditioon tai metodiin.” [5] Jerusalemilaisten suurin virhe oli luottaa temppelin tuhoutumattomuuteen menneisyyden perusteella. Se oli väärässä.

Mitä tulee Jeesukseen, niin hänen toimintansa viimeisellä viikolla muistuttaa paljon Jeremian toimintaa. Jeesus teki kaksi vaarallista asiaa: (1) hän järjesti temppelissä lyhyen välikohtauksen, joka tulkittiin selvästi hyökkäyksenä temppeliä ja sen johtajistoa vastaan (Mark. 11) ja (2) hän ennusti temppelin tuhon sukupolven kuluessa, joskin tämän hän kertoi vain omille seuraajilleen (Mark. 13). Tiivistettynä voimme verrata Jeremian ja Jeesuksen sanomaa seuraavasti:

  • Jeremia puhui sanansa vuonna 609 eKr. ja temppeli oli tuhottu vuonna 586 eKr. 
  • Jeesus puhui temppeliä vastaan vuonna 30 ja se tuhoutui vuonna 70. 
  • Jeremia oli lähellä kuolla tästä syystä — Jeesus tapettiin saman viikon perjantaina. 

 

Myös Stefanos hyökkäsi temppelin pyhyyttä vastaan ja se oli yksi syy hänen surmaamiseensa. Jeremian kirjan opetus muistuttaa näin ollen ainakin siitä, että oli vaarallista lähteä puhumaan temppeliä vastaan.

Viitteet

1) Christopher J. H. Wright, The Message of Jeremiah. The Bible Speaks Today -sarja (Nottingham: IVP: 2014), 271-73.

2) Jakeessa 3 alkukieli voidaan kääntää kahdella mahdollisella tavalla. Joko (1) ”Minä annan teidän asua tässä paikassa” tai (2) ”Minä asun keskellänne tässä paikassa”. Ero on pieni ja kyse on siitä millä tavalla heprean konsonanttiteksti vokalisoidaan. Masoreettinen teksti tukee lukutapaa (1), kaksi varaista käännöstä (Aquila ja Vulgata) tukevat lukutapaa (2). Suomenkieliset käännökset seuraavat lukutapaa (1). Lukutapa (1) tarkoittaa Jerusalemia ja koko maata, jota kansa asuttaa, kun taas lukutapa (2) tarkoittaa temppeliä, jossa Jumalan läsnäolo on sijoittuneena. Jaetta 4 vasten luettuna vaihtoehto (2) näyttäisi perustellummalta, mutta jakeessa 7 painopiste onkin Israelin maassa. Wrightin (Jeremiah, 108) mukaan lause on tahallaan kaksimerkityksellinen, koska molemmat uhkaukset itse asiassa toteutuivat.

3) Suosittelen lukemaan aiheesta teologian tohtori Marko Jauhiaisen kaksi artikkelia: ensimmäinen löytyy täältä, toinen täältä.

4) Kuva: V. Philips Long, ”1 Samuel.” Teoksessa Zondervan Illustrated Bible Backgrounds Commentary. Ed. John H. Walton (Grand Rapids: Zondervan, 2009), 273. 

5 Wright, Jeremiah, 120.

Johdanto

Kun me astumme sisälle Jeremian kirjaan, me astumme samalla sisään kaikkein vaikeimpaan Vanhan testamentin osa-alueeseen — profeettoihin. Vaatii satoja tunteja sitkeää työtä, ennen kuin joku voi sanoa osaavansa sijoittaa kaikki Vanhan testamentin profeetat historialliselle aikajanalle ja väittää tietävänsä edes suurinpiirtein jokaisen kirjan pääsisällön ja merkityksen. Vanhan testamentin profeettakirjat, joihin kuuluu (juutalaista jakoa seurataksemme) Jesaja, Jeremia ja Hesekiel ja 12 nk. pikkuprofeettaa, sijoittuvat noin 400 vuoden mittaiselle ajanjaksolle Israelin historiassa, riippuen siitä mitä kirjaa me haluamme lukea. Varhaisin olisi Aamoksen kirja, sijoittuen 760-luvun eKr. pohjoiseen Israeliin ja myöhäisin olisi Malakian kirja 400-luvulta eKr., joka on puolestaan kirjoitettu aivan erilaiseen tilanteeseen. Jeremian kirja voidaan sijoittaa historiallisesti näiden kahden ääripään väliin. (Ks. kuva.)

Kysymys siitä millä tavalla profeettakirjallisuutta tulisi lukea olisi oman pitkän tekstin aihe. (Gordon Feen ja Douglas Stuartin Kirjojen kirja [Keuruu: Aikamedia, 2014] on loistava apu tässä kysymyksessä!) Yleissääntö on kuitenkin tässä: profeetat toimivat ikään kuin bestmanin roolissa, jonka tehtävä on muistuttaa avioliiton solminutta osapuolta liiton säädöksistä ja niiden pitämisestä. Toisin sanoen profeetat seisovat vankasti Moosesen lain varassa vaatien Israelin kansaa pitämään Jumalalle antamansa lupaukset. Profeetat eivät siten ole ketä tahansa: he olivat erityisiä Jumalan lähettämiä puhemiehiä kansalleen. Yllättävää on kuitenkin se, että profeetat eivät usein halunneet toimia virassaan ja monet heistä jopa vastustelivat kutsumustaan. Jeremia oli yksi heistä. Myöhemmin uransa aikana hän jopa kirosi syntymäpäivänsä, kun kutsumus alkoi käydä liian raskaaksi (20:14-18). Jumala kuitenkin valitsi heidät kysymättä miltä heistä mahtaa tuntua. Sama oli tapahtunut Moosekselle aiemmin (2. Moos. 3) ja sama tapahtuisi Paavalille myöhemmin, joka luki selvästi itsensä profeettojen jatkumoon (Gal. 1). 

Jokainen, joka päättää lähteä luennoimaan profeettakirjallisuudesta — ja tässä tapauksessa Jeremian kirjasta — joutuu päättää mistä aloittaa. Mitä tulee kirjan pituuteen, niin Psalmien jälkeen Jeremian kirja on Raamatun toiseksi pisin, eli siinä on järjettömän paljon sisältöä (tarkasti ottaen 42 659 sanaa). Miten ymmärtää sitä edes osakseen? Olen valinnut aloitustavaksi seuraavan mallin: me sukellamme syvälle Jumalan kansan historiaan ja katsomme millä tavalla se soljui eteenpäin alkaen hieman ennen Jeremian syntymää ja päättyen Jeremian saarnauran loppuvaiheille. Luvassa on siis paljon infoa, monia vuosilukuja ja hankalia nimiä. Mutta valittaa ei voi: Jumala päätti antaa meille Raamatun, joka on tiukasti sidottu kiinni historiaan. Sukellamme siis Jeremian kirjan taustalla olevaan elintärkeään historiaan ja me teemme sen lukemalla kirjan ensimmäiset kolme jaetta.

Kirjan aloitussanat 

Tässä Jeremian kirjan ensimmäiset kolme jaetta. Olen lisännyt tekstiin vuosilukuja asian helpottamiseksi. Ne kannattaa kirjoittaa omaan Raamattuun: 

1. Jeremian, Hilkian pojan, sanat. Jeremia oli pappissukua, kotoisin Anatotista, Benjaminin heimon alueelta. 2. Herran sana tuli hänelle Juudan kuninkaan Josian [640-609 eKr.], Amonin pojan, kolmantenatoista hallitusvuotena [627 eKr.]. 3. Herra puhui hänelle vielä kuningas Jojakimin [609-597 eKr.], Josian pojan, aikana ja sen jälkeen aina kuningas Sidkian [597-587 eKr.], Josian pojan, yhdenteentoista hallitusvuoteen saakka [587 eKr.], jonka viidentenä kuukautena [heinäkuulla] jerusalemilaiset vietiin pakkosiirtolaisuuteen. (Jer. 1:1-13, 1992-käännös.)

Lyhyesti sanottuna: Jeremian ura alkoi vuonna 627 eKr. erittäin hyvän kuninkaan, Joosian aikana. Jos Jeremia oli noin 16-18-vuotias aloittaessaan toimintansa, hän oli syntynyt joskus vuoden 645 eKr. paikkeilla aivan toisenlaisen kuninkaan, Manassen aikana, joka johti Juudan kansan hirvittävään epäjumalanpalvelukseen. Jeremian julistustoiminta jatkui kauan, aina Juudan viimeisen kuninkaan Sidkian aikaan saakka. Laajemmin katsottuna Jeremian julistustoiminnan alkupuolella suuri maailmanvalta Assyria oli kulkemassa nopeasti kohti tuhoaan ja uusi maailmanvalta Babylonia oli astumassa sen tilalle. Toisin sanoen: nyt me jatkamme siitä mihin me kuningasten kirjojen luennossa lopetimme. 

Jeremian ajan maailman ymmärtäminen — viisi askelta

Jeremiaa edeltänyt ja hänen aikaisensa maailmanaika voidaan käydä läpi viiden askeleen avulla. Loppu teksti on omistettu tälle asialle. Meidän on katsottava jokaista näistä viidestä ajanjaksosta ja yhdistettävä ne kirjan sanomaan. [1]

 

ASKEL 1: Juudan historia jakautuneen valtakunnan aikana kuningas Joosiaan saakka (kauan Assyrian alaisena)

Kuten Kuningasten kirjoista muistamme, Salomon kuolema merkitsi yhtenäisen kansakunnan kuolemaa: kansa jakautui pohjoiseen Israeliin (10 heimoa) ja eteläiseen Juudaan (2 heimoa). Pohjoisessa pääkaupungiksi nousi ajan kanssa Samaria, etelässä se oli koko ajan Jerusalem. Molemmilla alueilla oli eri kuningassuvut: pohjoisessa ne vaihtelivat, etelässä hallitsivat Daavidin suvun kuninkaat. Noin 200 vuoden ajan nämä kaksi aluetta elivät rinnakkain. Joskus heillä meni keskenään hyvin (eli elettiin rauhan aikaa), toisinaan ei niin kovin hyvin (elettiin sodassa keskenään). Lopulta suurvalta Assyria alkoi levittää valtaansa lännessä ja pian se seisoi Israelin ja jopa Juudan porteilla. Tämä alkoi tapahtua 700-luvun eKr. lopulla, noin sata vuotta ennen Jeremian syntymää. Vuonna 732 eKr. Juudasta tuli Assyrian vasalli (eli poliittinen alamainen) ja tämä suhde jatkui seuraavat sata vuotta aina Assyrian tuhoon saakka. Tämä oli kuningas Ahaksen (hallitsi 735-716 eKr.) aikaa ja tämä poliittinen suhde alkoi näkyä automaattisesti myös uskonnollisissa menoissa, kun Ahas käski teetättää Damaskossa näkemänsä epäjumalan alttarin Jerusalemiin temppelin läheisyyteen (lue tästä tapahtumasta 2. Kun. 16:10-20). 

Ahaksen jälkeen kuninkaaksi nousi hänen poikansa Hiskia (2. Kun. 16:20; 18:1—>), joka hallitsi vuodet 716-697 eKr. Hänestä tulee muistaa kaksi asiaa: hän pyrki puhdistamaan jumalanpalvelusta oikeaan suuntaan ja hän pyrki hakemaan itsenäisyyttä Assyrian vallan alaisuudesta, koska monet muutkin kansat olivat kapinan tiellä. Assyrian kuningas Sanherib hyökkäsi Juudaan ja alisti Hiskian alaisuuteensa, josta hän joutui maksaa korkean verorahan alistumisen merkiksi. Tämä on se hetki, jolloin Jumalan enkeli löi Assyrian armeijaa ja Jerusalemin piiritys loppui Sanheribin poistumiseen (kerrottu 2. Kun. 18:9-19:37). Hiskia ei kuitenkaan saanut Juudaa itsenäiseksi. 

Kun Hiskia kuoli, kuninkaaksi nousi hänen poikansa Manasse, joka oli pahimmista pahin Juudan kuningas (2. Kun. 20:21; 21:1—>). Hän hallitsi pitkään vuodet 697-642 eKr. Manasse pysyi lojaalina Assyriaa kohtaan, koska ei ollut vaihtoehtoa. Juudassa alkoi ennennäkemätön epäjumalanpalvelus. Monet hyvät uudistukset, jotka hänen isänsä Hiskia oli saanut aikaan, hävisivät. Luetaanpas mitä 2. Kun. 21:2-7, 16 sanoo tilanteesta:

2. Manasse teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä. Hän harjoitti samoja iljettävyyksiä kuin ne kansat, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä. 3. Hän rakensi jälleen kukkuloille uhripaikat, jotka hänen isänsä Hiskia oli hävittänyt, hän pystytti alttareita Baalille ja teki Israelin kuninkaan Ahabin tavoin myös asera-tarhan. Hän kumarsi ja palveli taivaan tähtiä 4. ja rakensi vieraita alttareita Herran temppeliin, vaikka Herra oli sanonut: »Jerusalemista minä teen nimeni asuinsijan.» 5. Herran temppelin molempiin esipihoihinkin hän rakensi alttareita taivaan tähdille. 6. Manasse pani poikansa kulkemaan tulen läpi, hän harjoitti noituutta ja ennustamista ja otti palvelukseensa henkienmanaajia ja enteidenselittäjiä. Hän teki paljon sellaista, mikä on väärää Herran silmissä, ja herätti näin hänen vihansa. 7. Hän teetti Astarten patsaan ja asetti sen temppeliin, josta Herra oli sanonut Daavidille ja hänen pojalleen Salomolle: »Tästä temppelistä ja Jerusalemista, jonka olen Israelin heimojen kaikista kaupungeista valinnut, minä teen nimeni ikuisen asuinsijan… [Seuraus] Sen lisäksi, että Manasse johdatti Juudan synnintekoon, tekemään sitä, mikä on väärää Herran silmissä, hän syyllistyi myös niin moneen verityöhön, että Jerusalem oli hänen aikanaan ääriään myöten täynnä viatonta verta. (—> Tämä kaikki oli anteeksiantamatonta ja sille tuli kallis lasku, ks. 2. Kun. 24:3-4.)

Nyt tarkkana: Manassen pitkän hallinon aikana rehottamaan lähteneen epäjumalanpalvonnan aikana syntyi Jeremia, ja kun hänet kutsuttiin profeetaksi 16-18-vuotiaana, tilanne oli juuri edelläkuvatun kaltainen. 

Manasse kuoli vuonna 642 eKr. ja hänen poikansa Amon tuli kuninkaaksi hänen sijaansa. Poika ei kuitenkaan ehtinyt hallita kuin muutaman vuoden (642-640 eKr.), kun hänet salamurhattiin. Salamurhasta oli todennäköisesti vastuussa porukka, joka oli poliittisilta näkemyksiltään Assyria-vastaisia. Salamurhaat kuitenkin teloitettiin ja kansa asetti kuninkaaksi hänen 8-vuotiaan poikansa Joosian (2. Kun. 21:18-26; 22:1–>). Historiallisen katsauksen ensimmäinen askel on nyt ohi. Me siirrymme toiseen askeleeseen.

  • Askeleen 1 tiivistys: Assyria aiheutti Juudalle ongelmia ja kansa oli poliittisesti jakautunut siinä, tuliko pysyä alamaisena vai nousta kapinaan. Jeremia syntyi pahan kuninkaan Manassen aikana, joka ajoi kansan syvään epäjumalanpalvontaan. Uusi toivo pilkahtaa, kun kuninkaaksi nousee 8-vuotias Joosia.

ASKEL 2: Joosian hallitusaika 640-609 eKr. ja Assyrian lopullinen tuho

Vaikka Joosia oli pahan Manassen pojanpoika, hänestä tuli käytökseltään ja Jumala-uskollisuudeltaan aivan päinvastainen henkilö. Siinä kun Manasse ajoi kansan syvään epäjumalanpalvonnan pimeyteen, Joosian myötä aurinko nousi jälleen ja epäjumalien alttarit alkoivat katoamaan. Joosian hallitusaikana tapahtui erityisesti neljä tärkeää asiaa.

  1. Hänen kuninkuutensa aikana Juuda sai kuin saikin itselleen itsenäisyyden, kun Assyrian suurvalta tuhoutui Babylonian käsissä. Koska aihetta on käsitelty aiemmin Kuninkaiden kirjojen opetuksessa numero 5, emme sukella aiheeseen tarkemmin.
  2. Hallitusaikansa 12. vuotena (eli 20-vuotiaana) hän aloitti ennennäkemätön uskonpuhdistuksen kansan keskuudessa (2. Aik. 34:3).
  3. Jeremia aloitti pitkän julistustoiminansa profeettana Joosian 13. hallitusvuotena.
  4. Vuonna 622 eKr., viisi vuotta Jeremian julistustoiminnan alkamisen jälkeen, Jerusalemin temppelistä löydettiin lain kirja, nähtävästi 5. Mooseksen kirja (2. Kun. 22:8-13). Tämä valoi bensaa uskonpuhdistuksen liekkeihin.

Kuitenkin, vaikka uskonpuhdistus oli mittava, Jeremian kirjan sisältö osoittaa, että monen kansalaisen sydän ei muuttunut, vaan se oli edelleen todellisen parannuksen teon tarpeessa. Esimerkiksi Jeremian kirjan luvun 7 alussa profeetta toden teolla varoittaa kansaa, koska sen arkipäiväinen elämä ei ole muuttunut sellaiseksi kuin sen olisi pitänyt. Ulkoisten epäjumalankuvien tuhoaminen ei vielä takaa, että ihmisten sydämet muuttuisivat. 

Samaan aikaan, kun Joosian uskonpuhdistus oli meneillään, Assyria oli vaipumassa hautaan. Tässä monimutkaisessa maailmanpoliittisessa pelissä Egypti lähti auttamaan Assyriaa vihollista eli Babyloniaa vastaan Harraniin ja Joosia pyrki estämään kuningas Nekon suunnitelman. [2] Kuten totesin Kuningasten kirjojen luentojen loppuvaiheessa, vuonna 609 eKr. Juudan kansan rakastama kuningas Joosia tapetaan yllättäen taistelussa ja hänet tuodaan Jerusalemiin hevosvaunuilla haudattavaksi (2. Kun. 23:24-30). 2. Aikakirjan mukaan Jeremia sepitti Joosiasta itkuvirren (35:25). Tämä ei ole yllättävää, koska Jeremia oli varmasti hyvä tuki Joosian reformille. Tähän surkeaan kuvaan päättyy askel 2:n tutkiminen. 

  • Askeleen 2 tiivistys: Joosian aikana Juuda sai itsenäisyyden Assyrian kukistuessa. Alkoi mittava uskonpuhdistus, jota tuki 5. Mooseksen kirjan löytyminen temppelistä. Jeremia nousi samoihin aikoihin profeetaksi kansan keskuuteen. Ikävä kyllä Joosia kuoli yllättäen 609 eKr.

ASKEL 3: Joosian kuolemasta Jerusalemin 1. antautumiseen (587 eKr.)

Juudan parikymmentä vuotta kestänyt poliittinen itsenäisyys haudattiin Joosian mukana. Vaikka Assyria oli nyt taputeltu pois poliittiselta pelikentältä, Juuda ajautui hetkellisesti Egyptin vallan alaisuuteen. Joosian kuoltua maan kansa voiteli hänen poikansa Joahaksen kuninkaaksi, mutta hänen hallitusaikansa jäi vain kolmen kuukauden mittaiseksi, koska Egyptin farao otatti hänet vangiksi ja vei Egyptiin, jonne hän kuoli (2. Kun. 23:31-34). Jeremia oli itse asiassa ennustanut tämän:

Älkää itkekö kuollutta, älkää valittako hänen kohtaloaan! Itkekää häntä, joka viedään pois, joka ei enää palaa, ei näe enää synnyinmaataan.» Näin sanoo Herra Sallumista [=Joahaksesta], Juudan kuninkaasta, josta tuli hallitsija isänsä Josian jälkeen ja joka vietiin pois tästä maasta: »Hän ei enää palaa tänne! Hän kuolee siellä, minne hänet on vankina viety, eikä hän koskaan enää näe tätä maata.» (Jer. 22:10-12)

Tässä profetiassa Jeremia reagoi Joosian kuolemaan ja toteaa, että kansan ei nyt kannata surra häntä, vaan heidän tulee itkeä Joosian poikaa Joahasta (Sallumia), joka tulee kulkemaan vankeuteen, jossa hän tulee kuolemaan.

Farao asetti uudeksi Juudan kuninkaaksi Joosian toisen pojan, Eljakimin ja muutti hänen nimensä Jojakimiksi (hallitsi 609-597 eKr.). Hän joutui maksaa raskaan alamaisuusveron Egyptille (2. Kun. 23:34-35). Ikävä kyllä Jojakimin aikana Joosian uskonpuhdistusta alettiin tehdä tyhjäksi (lue mm. Jer. 11:9-13; Hes. 8). Kuninkaiden kirjojen kirjoittaja toteaa hänen olleen paha kuningas (2. Kun. 23:37). Jeremian kirjassa todetaan miten Jojakim jopa tapatti Uuria-nimisen profeetan, joka ennusti tuomiota Jerusalemille. Ainoastaan Ahikam-nimisen miehen toiminta estää Jeremiaa kokemasta samaa kohtaloa (Jer. 26:20-24). Yllälainatussa Jeremian kirjan luvussa on myös ennustus Jojakimista, jossa häntä verrataan isäänsä Joosiaan:

13. Voi sinua [=Jojakim], joka rakennat talosi vääryydellä, yläsalisi ilman oikeutta, joka panet miehet työhön mutta et maksa heille palkkaa! 14. Sinä sanot: »Minä teen itselleni ison palatsin, avarat yläsalit, laitan talooni ikkunat, paneloin sen setripuulla ja maalaan punavärillä.» 15. Siinäkö sinä näytät kuninkuutesi, että sinulla on komeat setrilaudat? 

Kyllähän isäsikin [=Joosia] söi ja joi kyllikseen, mutta silti hän huolehti siitä, että maassa vallitsi oikeus ja vanhurskaus. Siksi hänen kävi hyvin. 16. Hän puolusti kurjan ja köyhän oikeutta, ja siksi kaikki oli silloin hyvin. Joka näin tekee, hän tuntee minut, sanoo Herra.

17. Mutta sinun silmäsi ja sydämesi eivät tavoittele muuta kuin omaa voittoasi, viattomien veren vuodatusta, sortoa ja väkivaltaa! 18. Sen tähden Herra sanoo Juudan kuninkaasta Jojakimista, Josian pojasta, näin: 

– Ei hänelle pidetä valittajaisia, ei kuulu huutoja: »Voi veljeni! Voi sisareni!» Kukaan ei häntä itke, ei huuda: »Voi herraamme! Voi hänen loistoaan!» 

19.  Hänet kuopataan kuin aasi, hänen ruumiinsa raahataan pois ja paiskataan Jerusalemin porteista ulos. (Jer. 22:13-19)

On hyvä tiedostaa, että juuri Jojakimin aikana Jeremia joutui kokemaan kovia. Kuningas ei pitänyt Jeremiasta, mutta Jeremiakaan ei liiemmin pitänyt Jojakimista! Myöhemmin luvussa 36 meille kerrotaan, miten tämä sama kuningas polttaa kallisarvoiset Jeremian sanomia sisältäneet kirjakääröt yksi toisensa perään takkatulessa. Näin ollen jos luku 36 kertoo mitä Jojakim ajatteli Jeremiasta, yllälainatut jakeet kertovat mitä Jeremia ajatteli Jojakimista. 

Egypti sai muutaman vuoden ajan hallittua Palestiinan aluetta, mutta pian Babylonian ylivoimaiset joukot valuivat paikalle. Egypti koki raskauttavan tappion erityisesti Karkemiksen taistelussa, joka käytiin 605 eKr. Jeremia itse asiassa käsittelee tätä tapahtumaa kirjansa luvussa 46 (j. 1-12), joka on jakeessa 2 kirjattu Jojakimin 4. hallitusvuodeksi eli vuoteen 605 eKr. Kun Babylonia tässä taistelussa hakkasi Egyptin, se varmisti asemansa kiistämättömänä suurvaltana. Juudalle tämä tarkoitti sitä, että oli pakko alistua Babylonian alaisuuteen. Juuri näin Jojakim teki (lue 2. Kun. 24:1). Toiston vuoksi mainittakoot, että Juuda oli siis ollut Assyrian alaisena, sitten hetken itsenäisenä, sitten hetken Egyptin alaisuudessa ja nyt Babylonian alaisuudessa. Olisiko itsenäisyys vielä mahdollista saavuttaa..? 

Ikävä kyllä Jojakim laskelmoi, että hän voisi Egyptiin turvautuen ravistella itsensä irti Babylonian otteesta. Hän sai kapinanhaluunsa uutta motiivia, kun Babylonia pyrki vuonna 601 eKr. valloittamaan Egyptin, mutta kokikin taistelussa yllättävän tappion. Tappio oli niin paha, että Nebukadnessarin oli palattava kotimaahansa varustamaan joukkojaan. Edes seuraavana vuonna (600 eKr.) hän ei vielä kyennyt lähtemään uudelleen sotaan. Tämä hämäsi Jojakimia luulemaan, että nyt olisi turvallinen hetki kapinoida Babyloniaa vastaan. Virhe. Nebukadnessar ei pitänyt ajatuksesta, joten se lähti sotaan Juudaa vastaan. Sitten tapahtui jotain kummallista ja Jojakim kuoli yhtäkkiä, tilanteessa, kun Babylonian armeija oli vielä tulossa! Ei ole selvää mitä tapahtui, mutta ehkä joku joukkio tapatti kuninkaan, koska jerusalemilaiset toivoivat Nebukadnessarin säästävän kaupungin. 

Tässä tilanteessa uudeksi kuninkaaksi nousi Jojakimin 18-vuotias poikansa Jojakin (hallitsi 598-597 eKr., ks. 2. Kun. 24:6–>). Hän ei ehtinyt olla kuninkaana kuin kolme kuukautta, kunnes Jerusalem joutui antautumaan ja Jojakin vietiin perheineen Babylonian pakkosiirtolaisuuteen, jonne päätyi myös iso joukko kansan kermaa. Päivämäärä oli 15.3.597 eKr. (Aikamäärä mainitaan Babylonialaisissa lähteissä.) [3] Yksi tässä rytäkässä pakkosiirtolaisuuteen joutuneista oli Hesekiel-niminen pappi, jonka Jumala kutsuisi myöhemmin profeetakseen pakkosiirrettyjen keskuuteen. Nebukadnessar teki tässä tilanteessa saman, jonka Egyptin farao oli tehnyt aiemmin: hän asettaa Juudalle uuden kuninkaan, tällä kertaa Jojakinin sedän Mattanjan ja muuttaa hänen nimensä Sidkiaksi (2. Kun. 24:17-18; Jer. 37:1). Sidkian kuninkuudesta alkaa uusi vaihe, joka kestää vuodesta 597 vuoteen 587 eKr.

  • Askeleen 3 tiivistys: Joosian kuoleman mukana hautautui samalla Juudan poliittinen itsenäisyys. Kansa on hetken Egyptin vasallina, mutta ajautuu vuonna 605 eKr. Babylonian alaisuuteen. Jeremia ja kuningas Jojakim (609-597 eKr.) eivät tule lainkaan toimeen keskenään. Juuda nousee kapinaan ja Babylonia tulee saartamaan Jerusalemin 598 eKr. Uudeksi kuninkaaksi nousee Jojakin, joka kuitenkin viedään pakkosiirtolaisuuteen. Juudaa jää hallitsemaan Mattanja, jonka nimi muutetaan Sidkiaksi.

 

ASKEL 4: Vuodesta 597 Jerusalemin tuhoon 587 eKr. Sidkian aikana

Lyhyesti sanottuna Sidkian hallitusaika näytti, ettei Juuda ollut oppinut läksyään. Juudan kansa oli jatkuvasti kiusauksessa ryhtyä kapinaan muiden naapurivaltioiden kanssa. Kymmenen vuoden kuluttua Jerusalem olisi tuhottu, koska se nousisi kapinaan Babyloniaa vastaan. Vuoden 597 eKr. pakkosiirto oli merkittävä, koska koko kansan kerma vietiin Babyloniaan. Tämä tarkoitti sitä, että kuningasta oli nyt ohjaamassa melko kokematon joukko miehiä. Kuninkaalle antoi nyt neuvoa porukka, joka kaipasi kipeästi itsenäisyyttä, ja joka oli kokematonta. Jeremian kirjasta me opimme, että Sidkia haki neuvoa Jeremialta useammin kuin kerran (21:1-7; 37:17-21; 38:7-28). Tässä jae 37:17:

Eräänä päivänä kuningas Sidkia käski noutaa Jeremian luokseen palatsiin ja kysyi häneltä kahden kesken: »Onko sinulle tullut sanaa Herralta?» »On», vastasi Jeremia. »Sinä joudut Babylonian kuninkaan käsiin!» (Jer. 37:17).

Luvun 38 jakeet 5, 19 ja 24 osoittavat, että Sidkia oli luonteeltaan heikko eli hän pelkäsi vastapuolta liikaa. Asiaa ei auttanut se, että monet pitivät Jojakinia edelleen aitona kuninkaana ja väärät profeetat lupasivat, että parin vuoden kuluttua pakkosiirretyt saisivat palata takaisin omaan maahansa. Tästä kertoo selvästi Jeremian kirjan jakeet 28:1-4:

Saman vuoden viidennessä kuussa – Juudan kuninkaan Sidkian hallitusajan alkupuolella, hänen neljäntenä hallitusvuotenaan – astui profeetta Hananja, Asurin poika Gibeonista, Jeremian eteen Herran temppelissä. Pappien ja kansanjoukon kuullen Hananja sanoi: Herra Sebaot, Israelin Jumala, sanoo: Minä särjen Babylonian ikeen! Ennen kuin kaksi vuotta on kulunut, minä tuon tähän paikkaan takaisin kaikki Herran temppelin esineet, jotka Babylonian kuningas Nebukadnessar vei täältä mukanaan Babyloniaan. 4. Myös Juudan kuninkaan Jekonjan [=Jojakimin], Jojakimin pojan, ja kaikki muut Juudan pakkosiirtolaiset, jotka joutuivat Babyloniaan, minä tuon tänne takaisin. Minä särjen Babylonian ikeen, sanoo Herra.»

Jeremia oli eri mieltä. Hänen mukaansa pakkosiirtolaisuus tulisi kestämään niinkin pitkään kuin 70 vuotta (29:10). 

Tässä vaiheessa meidän kannattaa tehdä vähän tarkempi vierailu kirjan lukuun 27. Luvun alussa kuvataan tilanne, kun Sidkia on kutsunut koolle naapurikansojen, kuten Edomin, Mooabin, Ammonin, Tyyron ja Siidonin edustajia ja he suunnittelevat yhteistä kapinaa. Kuvittele tämä tilanne! Korkean tason diplomaattinen kokous, jossa on koolla kravattimiehiä eri kansoista ja eri uskonnoista. Pimeydessä ja Babylonialta piilossa he tekevät suunnitelmaa siitä miten he nousisivat kapinaan tätä suurvaltaa vastaan. Yhtäkkiä kokouksen kulku muuttuu: sisään juoksee rähjääntyneen näköinen mies, joka kantaa härkien ikeitä niskassaan! Hän kertoo tulleensa tuomaan sanomaa, jonka mukaan on olemassa vain yksi Jumala — Israelin Jumala — joka hallitsee maailmaa ja jonka sanoman diplomaattien tulee nyt ymmärtää! Koska Jumala on luonut myös Israelin maan, Hän voi antaa sen kenelle hän haluaa ja nyt Hän on antanut sen Babylonialle(!). Tämä valta kestäisi kolmen sukupolven verran (j. 7). Koska näin on, kukaan ei saa kapinoida Babyloniaa vastaan, ettei tule suuria ja mittavia seurauksia. Muut profeetat ja muiden kansojen jumalien viestintuojat kertovat muita uutisia (j. 9-10), mutta he ovat väärässä. Jakeen 11 mukaan kapina Nebukadnessaria vastaan on itse asiassa kapinaa Jumalaa vastaan. Tämän sanoman teologinen anti on mittava: Jumala ei käsittele vain omaa kansaansa, vaan Hän liikuttelee koko maailmaa nin kuin Hän haluaa. 

Kapinahanke laitettiin hetkeksi syrjään. Mutta sitten, pian, vuonna 589 eKr. Sidkia lähti avoimeen kapinaan (2. Kun. 25:1). Nyt Babylonian vastaus oli vahva. Syksyllä 589 eKr. Babylonian armeija oli Palestiinassa ja tammikuulla 588 eKr. Jerusalem oli piiritettynä. Kaupunkia ei haluttu heti valloittaa, vaan se pyrittiin piirrittämään näännyksiin (Jer. 34). Kesällä kansa sai hetkellisen helpotuksen tunteen, kun farao saapui armeijansa kanssa Babyloniaa vastaan, mutta Jeremian sanoma oli tiukka: Egyptistä ei olisi apua (37:1-10). Kun Babylonia sai käsiteltyä Egyptin, Jerusalemin piiritys jatkui vielä vajaa vuodella. Valitusvirsien luku 4 kertoo osakseen mitä tämän piirityksen aikana tapahtui (jotkut naiset mm. keittivät lapsensa ruuaksi, j. 10). Luvusta 38 voimme lukea, että Jeremia käski kaupunkia antautumaan ja Sidkia olisi ollut myöntyväinen, mutta hän ei uskaltanut tehdä oikeaa päätöstä. Lopulta heinäkuulla 587 eKr. kaupunki valloitettiin tilanteessa, kun ruokakin oli täydellisen lopussa. Sikdia perheineen yritti paeta, mutta hän jäi kiinni. Sidkian viimeinen näky ennen kuin hänen silmänsä puhkaistiin oli nähdä miten hänen poikansa teurastettiin. Sidkia itse vietiin vankina Babyloniaan, jonne hän kuoli. Kuukautta myöhemmin Nebukadnessarin henkivartija-päällikkö Nebusaradan poltti kaupungin tulella ja repi maahan Jerusalemin muurit. Jerusalemin loppu oli tullut. (Lue Jer. 52).

  • Askeleen 4 tiivistys: Jerusalemin päättäjät tekevät virheen ja nousee kapinaan Babyloniaa vastaan, vaikka Jeremia varoittaa heitä. Väärät profeetat lupaavat pakkosiirtolaisuuden pikaista päätöstä, mutta Jeremia toteaa sen kestävän 70 vuotta. Jerusalem piiritetään viimeisen kerran ja kaupunki ja sen temppeli tuhotaan kesällä 587 eKr. Sidkian kohtalo on hirvittävä.

ASKEL 5: Vuoden 587 eKr. jälkeen 

Kun Jerusalem tuhoutui, Jeremia oli noin 57-vuotias ja hän oli saarnannut 40 vuoden ajan, osakseen saamatta minkäänlaista vastakaikua. Tämän jälkeen Jerusalem ei aiheuttanut hankaluuksia, koska jäljelle jätettiin vain kansan rupusakkia, köyhiä. Nebukadnessar asetti Gedalja-nimisen miehen johtamaan aluetta Mispasta käsin (Jer. 40). Jeremian kirjan luvut 40-41 kertovat miten Gedalja lopulta murhataan ja asiat menevät jälleen hankaliksi. Jeremian oma ura loppuu siihen, että tietty joukko pakottaa hänet mukaansa Egyptiin, jonne hän lopulta kuolee.

Se mitä tapahtui Juudassa tämän jälkeen, me emme tiedä, koska ei ole olemassa kirjallisia lähteitä. Tämän jälkeen me emme noin 40 vuoteen kuule mitään mitä Juudassa tapahtuu. Raamatullinen kertomus jatkuisi eteenpäin vasta, kun Babylonian valtakunta sortuisi ja Persia nousisi sen tilalle Kyyros Suuren johdolla. Tämä tapahtumasarja veisi meidät Esran kirjan alkuun, mutta se on oma kertomuksensa.  

  • Askeleen 5 tiivistys: Jeremia on Jerusalemin kaatuessa vajaa 60-vuotias ja hänellä oli takanaan 40 vuoden saarnaura. Hänet pakotetaan myöhemmin Egyptiin, jonne hän tietojemme mukaan myös kuolee. Seuraa historiallinen katkos, joka jatkuisi eteenpäin vasta Esran kirjan luvusta 1.

 

Lopetus

Olemme nyt käyneet läpi Jeremian kirjan taustalla vaikuttavan pitkän ja monimutkaisen historian viidellä askeleella. Ymmärrätkö nyt vähän paremmin miksi profeettakirjallisuutta on hankala lukea? Syy on juuri se, että monet profetiat on annettu tiettynä historiallisena hetkenä ja lukijan olisi hyvä olla perillä siitä mitä on meneillään. Toivottavasti tämä lyhyt rullaus auttaa kuitenkin hahmottamaan suurinpiirtein millaisessa ajassa ja maailmassa Jeremia joutui julistamaan Herran sanaa. 

 

Viitteet

1) Olen seurannut melko tarkasti J. A. Thompsonin kommentaaria: Jeremiah. The New International Commentary on the Old Testament (Grand Rapids: Zondervan, 1980), 9-27. Ks. ajasta myös P.-A. Beaulie, ”History of Israel 7: Babylonian Period.” Teoksessa Dictionary of the Old Testament Historical Books. Ed. Bill. T. Arnold & H. G. M. Williamson (Leicester / Downers Grove: IVP, 2005), 478-85.

2) Babylonian kuningas Nabopolassar yhdessä medesläisten liittolaistensa kanssa valloittivat Harranin kaupungin 610-09 eKr. Siellä Assyrian viimeinen kuningas Assur-Uballit II yritti epätoivoisesti tehdä viimeisen hyökkäyksen palauttaakseen paikan itselleen. Tähän taisteluun farao Neko 2 lähti Assyrian avuksi ja Joosia pyrki estämään sen, tuloksetta.

3) Kirjalliset lähteet antavat erilaisia lukumääriä liittyen siihen montako henkilöä pakkosiirtolaisuuteen vietiin. 2. Kun. 24:14, 16 antavat määräksi pyöreät 10 000 ja 8000, kun taas Jeremia antaa 3023 (52:58). Kertooko Jeremia vain miesten osuuden? (Thompson, s. 24.)