Tämä teksti käsittelee kristinuskon ensimmäistä marttyyria Stefanosta, hänen sanomaansa ja kuolemaansa. Käsittelyssä on siten Apostolien tekojen luvut 6 ja 7. Tämä teksti on laajennettu (ja dokumentoitu) versio puheestani, jonka pidin jumalanpalveluksessa 10.1.2021. Mainittakoot, että []-merkit tekstissä ovat viitteitä, joista asiaan liittyvää lisäinformaatiota on mahdollista lukea tekstin lopusta.

Aloitus

Seurakunta on kokenut historian varrella kahdenlaisia uhkia. Uhkat voivat ensinnäkin nousta esiin ulkoapäin. Tämä voi näkyä esimerkiksi siinä, että jokin hallitseva elin ei pide kristittyjen sanomasta ja uskovat joutuvat tavalla tai toisella vainottaviksi. Älkäämme luulko, että tätä ei tapahtuisi tänään. Vaikka kivet eivät aina lennäkään, irtisanomiset, mustamaalamiset ja oikeushaasteet lentävät. Toiseksi uhkat voivat nousta esiin seurakunnan sisältä, kun kaksi tai useampi Jeesuksen seuraajaa huomaavat yhteiselossaan ongelmia. Tulee riitoja ja pahimmassa tapauksessa pitkiä ihmissuhdeongelmia. Uudessa testamentissa 1. Korinttilaiskirje voisi toimia malliesimerkkinä seurakunnasta, jonka sisällä oli jos minkälaista ongelmaa — Paavali joutuu raapimaan toden teolla päätään vastatessaan mitä idioottimaisimpiin ongelmiin. Seurakunnan johtavat henkilöt joutuvat siten näissä tapauksissa etsimään ratkaisuja ja joskus niissä onnistutaan, mutta monesti jälkiviisaana toteamme, että ratkaisut eivät olleetkaan oikeita ja kestäviä.

Tästä pääsemmekin sopivasti tämän tekstin aiheeseen eli henkilöön, joka koki molemmat näistä uhista. Hänen nimensä on Stefanos. Hänen nimensä tarkoittaa ”kruunua” tai ”voitonseppelettä” ja hän on jäänyt historiaan kristinuskon ensimmäisenä marttyyrina. [1] Hänen marttyyrikuolemansa muistopäivää vietetäänkin läntisessä kirkkotraditiossa Tapaninpäivänä. (Idän kirkossa muistopäivä on 27.12.) Monille tämä onkin ehkä ainoa asia, jonka he Stefanoksesta tietävät. Hän oli kuitenkin myös merkittävä varhaiskirkon teologi ja tämä tulee erityisen hyvin esiin Apostolien tekojen luvusta 7, joka on kirjan pisin talletettu puhe. Tarkoitukseni on käsitellä kohtuullisen kattavasti sitä ainoaa saarnaa, joka meille Stefanokselta on jäänyt. Tämä tarkoittaa tässä tapauksessa Apostolien tekojen lukuja 6 ja 7, jotka lukijan kannattaa nyt avata silmien eteen omasta Raamatusta, jotta puheeni pointteja olisi helpompi seurata.

Ennen kuin sukellan tarkemmin itse puheeseen, nostan esiin kaksi huomiota, jotka ovat itsessään kiinnostavia kysymyksiä. Ensiksikin meidän tulee kysyä, että miten Luukas on voinut kasata tämän puheen, koska hän ei selvästikään ole ollut itse paikalla. Toiseksi haluan tuoda esiin sen kaavan, jolla Luukas on jakanut teoksensa sisällön.

 

Luukas, mistä tiesit mitä kirjoittaa..?

Mistä Luukas on siis voinut tietää Stefanoksen puheen sisällön, koska hän ei selvästikään ollut itse paikalla? Paikalla oleminen ei kuitenkaan ole aina välttämätöntä, kuten jokainen historiantutkimukseen perehtynyt tietää. Jos olisi, suurin osa maailman historiakirjallisuudesta olisi pitänyt jättää kirjoittamatta! Tässä tapauksessa Luukkaalla oli käytössään hyvät lähteet, koska hän tunsi henkilökohtaisesti henkilöitä, jotka olivat paikalla.

Ensinnäkin jakeesta 7:58 käy ilmi, että Saul Tarsolainen, joka tunnetaan paremmin nimellä Paavali, oli paikalla koko puheen ajan ja hän oli hyvin perillä varhaisen kirkon teologiasta muutenkin, koska hän toimi liikkeen kiivaana vainoajana. Luukas tunsi Paavalin hyvin ja Apostolien teoissa on monia me-jaksoja, joissa Luukas on Paavalin mukana hänen lähetysmatkoillaan (ks. 16:10-17; 20:5-21:18; 27:1-28:16, vrt. Kol. 4:14). Paavali on siis Luukkaalle yksi linkki Stefanoksen puheen sisältöön.

Toinen linkki on Filippos-niminen mies, joka mainitaan yhdessä Stefanoksen kanssa seitsemän hengen diakoni-listassa (6:5) ja joka saa Luukkaalta paljon huomiota teoksen luvussa 8, jossa Filippos vie evankeliumia Samariaan. Me tiedämme, että myöhemmin Filippos asettui asumaan Kesareaan tyttäriensä kanssa (21:8-10). Luukas vieraili Paavalin kanssa Filippoksen luona, mutta tämän lisäksi Paavali joutui viettämään Kesareassa vankeudessa kokonaiset kaksi vuotta (24:27). Näin ollen Luukkaalla oli käsissään hyvät ja luotettavat lähteet sekä Stefanoksen että Filippoksen toiminnasta kertomiseen. (Ks. aiheesta Bruce 1984, 121, 400; Keener 2013, 1250-52.)

 

Apostolien tekojen jaotus

Käsittelen vielä lyhyesti kysymyksen Apostolien tekojen rakenteesta. Kirjaa on jaettu osiin eri tavoilla. Yksi tapa on ollut jakaa teos siten, että luvut 1-12 kertovat Pietarista ja luvut 13-28 Paavalista. Toinen tapa jakaa teos on nähdä miten evankeliumi leviää eri maantieteellisille alueille. Tässä mallissa luvut 1-7 koskevat Jerusalemia, luvut 8-10 Samariaa ja Juudeaa ja luvut 11-28 maailman ääriä, täyttäen näin jakeessa 1:8 Jeesuksen antaman käskyn. Kolmas tapa teoksen jaottelulle perustuu kuitenkin paremmin itse tekstiin. Luukas on katkonut teoksensa lyhyillä kokoavilla tiivistyksillä, joissa hän yhdessä jakeessa tiivistää lyhyesti tähän saakka tapahtuneen. Näitä jakeita on teoksessa kuusi: 6:7; 9:31; 12:24; 16:5; 19:20; 28:31. Näillä siirtymillä Luukas jakaa Apostolien teot kuuteen osaan, joista jokainen kattaa karkeasti ottaen viisi vuotta. (Bruce 1984, 123.) Käsittelen aihetta lyhyesti, koska ensimmäinen näistä jakeista esiintyy meidän kannaltamme olennaisessa kohdassa eli jakeessa 6:7. Jokaisessa kohden tarina siten pysähtyy hetkellisesti ennen kuin se lähtee uuteen suuntaan. Tässä tapauksessa jaottelu olisi seuraava:

  • Jakeet 1:1-6:7 kuvaa varhaista juutalaista seurakuntaa Jerusalemissa. Jakson lopussa käy ilmi, että kreikkaa ja arameaa puhuvat juutalaisuskovat ovat alkaneet eritytyä toisistaan. 
  • Jakeet 6:8-9:31 kuvaavat tilannetta, jossa hellenistit vievät evankeliumia diaspora-juutalaisille ja ”puolijuutalaisille” eli samarialaisille ja käännynnäisille. Tässä jaksossa kuvataan myös hellenisti Saulin kääntyminen, josta tulee myöhemmin pakanamission johtaja. 
  • Jakeet 9:32-12:24 kuvaavat miten evankeliumi leviää ensimmäisen kerran pakanoille. Avaintekijänä on Korneliuksen kääntyminen.
  • Jakeet 12:25-16:5 kuvaa miten evankeliumi leviää pakanoille eritoten Paavalin kautta. Monet juutalaiset hylkäävät sanoman Jeesuksesta heidän Messiaanaan. 
  • Jakeet 16:6-19:20 kuvaa miten evankeliumi leviää läntiseen pakanamaailmaan ja aina Eurooppaan saakka. 
  • Jakeet 19:21-28:30 kertovat tapahtumista, jotka vievät Paavalin aina Roomaan saakka. Luukas keskittyy kuvaanaan tarkasti Paavalin oikeudenkäyntejä, joissa hän on syytettynä. (Fee & Stuart 2014, 135-37.)

 

Tätä rakennetta vasten katsottuna Stefanos toimii ensimmäisen osuuden päättämisessä ja toisen osuuden alkamisessa eli hänen toimintansa on eräänlainen sarana, jonka varassa kertomus alkaa ottaa uutta suuntaa.

 

Taustatilanne

Stefanoksen esiinnousemisen taustatilanne löytyy Apostolien tekojen luvun 6 jakeista 1-6. Haluan nyt kuitenkin avata ensin sitä isoa kuvaa, jota Luukas on teoksellaan maalaamassa. 

Aivan aluksi Jerusalemin alkuseurakunta koostui pelkästään juutalaisista. Jeesus oli itse sanonut, että hänet oli lähetetty nimenomaan Israelin keskuuteen. Näin ollen kun Pietari puhui kuuluisan helluntaipäivä-puheensa, hänen kohdeyleisönsä oli juutalainen kansa ja kaikki uskoontulleet olivat juutalaisia. Mutta Vanhan testamentin lukeneet tiesivät hyvin, että tämä ei ollut koskaan Jumalan ensisijainen tarkoitus eli tarkoitus ei koskaan ollut rajoittaa siunausta Israeliin. Kun Jumala kutsui Aabrahamin 1. Mooseksen kirjan luvussa 12, Hän toi selkeästi esiin, että Aabrahamin perheen eli Israelin perimmäinen tarkoitus oli olla tuomassa siunaus koko maailman eli myös pakanoiden hyväksi. Tästä syystä Jeesus sanoi Apostolien tekojen jakeessa 1:8, että evankeliumin oli pakko levitä Juudeasta aina Samarian kautta koko maailmaan. Apostolien tekojen alkuluvut ovat keskittyneet juuri tämän varhaisen juutalaisyhteisön elämään, mutta pian pakanoita alkaisi virrata sisään Jumalan uudistettuun Israeliin ja tämä vauhti tulisi olemaan niin kova, että apostolien ja muiden johtavien henkilöiden olisi kokoonnuttava yhteen miettimään mahdollista ympärileikkausongelmaa luvussa 15.

Nyt takaisin Stefanokseen, joka toimii kaiken tämän keskellä. Stefanoksen edustama ryhmä oli itse asiassa enemmän vastuussa pakanoiden tavoittamisessa, kuten mm. jae 11:20 osoittaa (näin Bruce 1984, 120 ja Fee & Stuart 2014, 136). Tähän liittyen on myös tärkeää huomata, että Luukkaan listan viimeisenä (6:5) mainitaan Nikolaos, joka oli ”antiokialainen käännynnäinen”. Nikolaos ei siis ollut juutalainen, vaan pakana, joka oli kääntynyt kristinuskoon Antiokiassa. Hän on siten Uudessa testamentissa ensimmäinen pakanauskova, joka nousi seurakunnassa johtavaan asemaan. Tämä on itsessään vinkki siitä mitä kohti Luukkaan narratiivi on menossa. (Keener 2013, 1284.)

Luku 6 alkaa kuvaamalla ongelman, joka syntyi päivittäisessä ruokajakelussa. Seurakunnassa oli paljon naisleskiä ja heidän asemansa oli tuolloin erittäin heikko. Heidän läsnäolonsa söi siis melko mittavasti seurakunnan pankkitilien kapasiteettia. Varhainen juutalainen seurakunta koostui kahdesta ryhmittymästä: heprealaisista ja hellenisteistä. Hellenistit alkoivat valittaa, että heidän leskiään syrjittiin päivittäisissä avustuksissa. Ketä he ovat? Suurin osa tutkijoista uskoo nykyään, että merkittävin ero heprealaisten ja hellenistien välillä liittyi erityisesti kieleen ja kulttuuriin (eikä niinkään teologiaan). 

  • Heprealaisilla tarkoitetaan Israelin maassa asuvia juutalaisia, jotka puhuivat äidinkielenään arameaa, mutta osa heistä osasi jonkin verran kreikkaa. He kokoontuivat synagogissa, joissa puhuttiin arameaa. Jeesuksen 12 opetuslasta esimerkiksi edustivat juuri tätä ryhmää eli he kuuluivat heprealaisiin. 
  • Hellenisteillä tarkoitetaan niitä juutalaisia, jotka olivat asuneet Israelin maan ulkopuolella eli diasporassa ja he olivat joko muuttaneet tai olivat tulelet hetkellisesti Israelin maa-alueelle. Monet diasporajuutalaiset halusivat palata myöhäisiällään pyhälle maalle, jotta he voisivat tulla haudatuksi sinne. Koska he eivät olleet kotoisin Jerusalemista, leskillä ei ollut säännöllisiä tuloja ja he jäivät helposti erittäin heikkoon asemaan. Heidän äidinkielensä oli kreikka, eivätkä monetkaan heistä osanneet kovin hyvin arameaa. He kokoontuivat synagogissa, joissa puhuttiin kreikkaa. Tätä ryhmää edustivat esimerkiksi kaikki ne seitsemän miestä, jotka valittiin palvelijoiksi asiaa ratkaisemaan, kuten myös Paavali. Näin ollen Stefanos ei ollut heprealainen, vaan hellenisti. (Bruce 1984, 120; Keener 2013, 1253-60; Fee & Stuart 2014, 140. Ks. tarkemmin viitteestä 2.) (Paavali kyllä sanoo olevansa ”heprealainen heprealaisista syntynyt” [Fil. 3:5], mutta diasporassa asuvat juutalaiset kutsuivat  itseään hyvin tavallisesti heprealaisiksi erottautuakseen pakanoista. Esimerkiksi Korinttin synagogassa oli teksti ”heprealaisten synagoga”. Luukkaan kuvaamassa tilanteessa ei kuitenkaan ole vastakkain juutalaiset ja pakanat, vaan kaksi erillista juutalaista ryhmää. Tässä mielessä Paavali oli hellenisti, koska (a) hän oli kotoisin diasporasta ja (b) ja hänen ykköskielensä oli kreikka. Ks. lyhyesti Fee 1995, 307-08.)

 

Jos käytän konkreettista esimerkkiä, joka on totta monissa seurakunnissa, niin voit tässä tapauksessa kuvitella sunnuntaikokouksen, jossa ”heprealaiset” ovat ns. kantasuomalaisia ja suomea puhuvia, kun taas ”hellenistit” ovat muualta tulleita ja puhuvat englantia. Osa ”heprealaisista” ymmärtää myös englantia, mutta eivät kaikki. Näin ollen vaikka kyse on ”vain” kielieroista, se johtaa helposti meidänkin keskuudessa siihen kuka kutsutaan kylään ja ketä ei.

Seurakunnan sisällä oleva jännite ratkaistaan sillä, että seurakunta asetti ja tunnusti virallisesti hellenistien joukosta esiinnouseet seitsemän johtajaa, joista Stefanos oli yksi kaikkein merkittävimmistä. Stefanos ei kuitenkaan ollut pelkästään leivänjakaja, vaan hän oli selvästi erittäin pätevä teologi ja sananjulistaja, joka ajautui moniin debatteihin hellenistijuutalaisten kanssa vapautettujen synagogassa (ks. jae 6:9). Katsomme nyt hieman tarkemmin tämän jakeen väitettä siitä, että Jerusalemissa oli kreikkaa puhuville juutalaisille oma synagoga.

 

Synagogat Jerusalemissa

Koska synagogilla on iso rooli sekä evankeliumeissa että Apostolien teoissa, on syytä sanoa muutama sana niiden synnystä ja merkityksestä. Synagoga-laitos kehittyi Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikana, kun juutalaiset olivat joutuneet eroon Jerusalemista ja sen temppelistä 500-luvun eKr. alkupuolella. Näin ollen synagogia ilmestyi ensin diasporaan, josta ne sitten levisivät myös Palestiinan alueelle. (Diasporassa niitä kutsuttiin yleisesti myös rukoushuoneiksi.) Egyptissä synagogia oli varmuudella jo 200-luvulla eKr. Niiden päätarkoitus oli toimia juutalaisille rukouksen ja Kirjoitusten lukemisen paikkana. Erityisesti sapattina (lauantaina) juutalaiset kokoontuivat jumalanpalvelukseen synagogaan, mutta kokouksia oli myös tiistaisin ja torstaisin. (Voit lukea suomeksi synagogien jumalanpalveluksien sisällöstä Eskola 2011, 244-65, englanniksi Ferguson 2003, 576-81.) Historiaan liittyviä hankaluuksia on aiheuttanut se, että monet löydetyt synagogat ovat myöhemmältä ajalta kuin ensimmäiseltä vuosisadalta jKr. ja tutkimuksessa on pyritty löytämään syitä sille miksi on olemassa niin vähän arkeologista aineistoa 1. vuosisadan aikaisista synagogista Palestiinassa.

Ei ole kuitenkaan riittävän hyviä syitä epäillä etteikö synagogia olisi ollut paljon jo tuolloin Palestiinassa. Ainakin seuraavia huomioita voidaan nostaa esiin.

  1. On löydetty varmuudella ainakin kolme synagogaa, jotka ovat ajalta ennen Jerusalemin temppelin (toista) tuhoa (70 jKr.). Arkeologit ovat löytäneet mm. seinien vierellä olleita kiviä istuimia, rituaalisia pesualtaita, Toora-kääröjen fragmentteja ja syvennyksiä Kirjoitus-kääröille.
  2. Monet tutkijat ovat väittäneet, että synagogat eivät ole aina olleet erillisiä rakennuksia, vaan ne ovat kuuluneet yhteen talon kanssa (insulae), joten synagogien identifioiminen arkeologisesti on erittäin haastavaa. Erilliset synagoga-rakennukset olisivat yleistyneet vasta vuoden 70 jälkeen.
  3. Vaikka arkeologit eivät ole löytäneet monia synagogia, jotka voidaan varmuudella ajoittaa 1. vuosisadalla, me emme kuitenkaan voi helposti unohtaa kirjallisia lähteitä, joiden mukaan niitä todella oli monia tuona aikana. Lähteinä toimivat tässä tapauksessa mm. juutalainen historioitsija Josefus ja evankeliumit. Me esimerkiksi tiedämme varmuudella aikalaislähteen perusteella, että Sepforiksessa oli 18 synagogaa, mutta ainoatakaan niistä ei ole vielä löydetty.
  4. On mahdollista, että myöhemmälle ajalle ajoitetut synagogat on rakennettu aiempien synagogien tilalle ja tämä on tuhonnut todisteet. Esimerkiksi kolme varmuudella 1. vuosisadalla ajoitettua synagogaa ovat sellaisia, joiden päälle ei oltu myöhemmin rakennettu uutta synagogaa. Näin ollen monet myöhemmälle ajalla ajoitetut synagogat ovat hyvinkin saattaaneet olla käytössä jo 1. vuosisadalla.
  5. Josefuksen mukaan (Apionia vastaan 2.175; 1.209) laki vaati juutalaisia kokoontumaan joka sapatti Tooran opiskeluun ja rukoukseen. On siis täytynyt olla paikkoja, joissa juutalaiset ovat kokoontuneet. (Keener 2013, 1298-1302.)

 

Luukas mainitsee jakeessa 6:9, että Stefanos ajautui teologiseen debattiin hellenistijuutalaisten kanssa ja suurin osa tutkijoista uskoo, että tämä tapahtui yhdessä synagogassa, jossa hellenistijuutalaiset kokoontuivat (näin mm. Bruce 1984, 124). Tähän liittyy tärkeä arkeologinen löytö vuodelta 1913 (ks. kuva). Kyseessä on kreikankielinen Theodotus inskriptio (75x41cm). Theodotus oli synagogan johtaja jo kolmannessa polvessa. Suurin osa tutkijoista ajoittaa synagogan ennen vuotta 70 jKr. toimineeksi ja inskription lähettyviltä löydetty muu aineisto sopii tämän ajoituksen kanssa. Tätä tukee myös se, että Theodotus on laajentanut synagogaa, jonka on perustanut jo hänen isoisänsä ja tämä olisi ollut mahdotonta vuoden 70 jKr. jälkeen. Koska Theodotuksen isän nimi oli Vettenus, perhe oli todennäköisesti saapunut Jerusalemiin Roomasta, jossa se oli toiminut orjana, mutta saanut sitten vapautetun henkilön aseman ja nimen. On mahdollista, mutta ei varmaa, että juuri tämä on se synagoga, jossa Stefanos ajautui teologisiin väittelyihin hellenistijuutalaisten kanssa. On kyse samasta tai eri synagogasta kuin minkä Luukas mainitsee, löytö joka tapauksessa vahvistaa sen, että Jerusalemissa oli ainakin yksi merkittävä kreikankielinen synagoga, jollaisessa Stefanos ajautui riitoihin muiden kreikkaa puhuvien juutalaisten kanssa. (Keener 2013, 1306-07.)

Kuuluisa Theodotus inskriptio, joka löydettiin vuonna 1913.

Asiaan liittyy vielä eräs mielenkiintoinen huomio. On nimittäin varsin todennäköistä, että juuri tässä samassa synagogassa toimi myös Saul Tarsolainen ja hänellä oli ollut teologisia yhteenottoja Stefanoksen kanssa. Kun laitamme yhteen jakeet 6:9, 7:58 ja 22:3, on melko varmaa, että Saul eli Paavali toimi juuri tässä synagogassa. Jos Paavali oli vapautetusta perheestä ja hän osallistui vapautettujen synagogaan, tämä selittäisi miten hän oli saanut Rooman kansalaisuuden (16:37).  (Keener 2013, 1309-10.) Siirrymme nyt Stefanoksen syytöksiin ja siitä hänen pitkään vastaukseensa.

 

Stefanoksen syytökset

Luukas ei kuvaa juuri lainkaan mistä asioista riitoja käytiin, mutta varmasti kaiken keskiössä oli väite Jeesuksen messiaanisuudesta. Me kuitenkin tiedämme mistä Stefanosta lopulta syytetään, kun luemme jakeet 6:11-14:

11. Silloin he salaa hankkivat miehiä sanomaan: ”Me olemme kuulleet hänen puhuvan pilkkasanoja Moosesta ja Jumalaa vastaan”. 12. Ja he yllyttivät kansan ja vanhimmat ja kirjanoppineet ja astuivat esiin, raastoivat hänet mukaansa ja veivät neuvoston eteen. 13. Ja he toivat esiin vääriä todistajia, jotka sanoivat: ”Tämä mies ei lakkaa puhumasta tätä pyhää paikkaa vastaan ja lakia vastaan; 14. sillä me olemme kuulleet hänen sanovan, että Jeesus, tuo Nasaretilainen, on hajottava maahan tämän paikan ja muuttava ne säädökset, jotka Mooses on meille antanut.”

Tässä se siis on, melko sekava lista syytöksiä, joista osan Luukas toteaa suorilta käsin vääriksi syytöksiksi. Moosesta ja lakia vastaan puhuminen nousee esiin pariinkin otteeseen, temppeliä vastaan puhuminen kerran ja jakeen 11 maininta Jumalaa vastaan puhumisesta lienee eräänlainen kaiken supertiivistys (eli kaikki tämä yhdessä on Jumalaa vastaan puhumista). Asiaa ei helpota se, että syytöksille oli varmasti perusteita, koska Jeesus oli todella noussut itsekin temppeliä vastaan ja hän oli itse asiassa ennustanut sen tuhon (Mark. 13:2; 14:58; 15:29-30; Joh. 2:19; ks. Matt. 12:6). Mutta väärinkäsitysten mahdollisuus nousi tässä tilanteessa erityisen korkealle. Luukas ja Stefanos eivät esimerkiksi uskoneet, että Jeesus jotenkin tuhoaisi temppelin, vaan he näkivät tulevan temppelin tuhon seurauksena siitä, että juutalaiset hylkäsivät Jeesuksen Messiaanaan. Ei ole kuitenkaan mitään erikoista siinä, että kansa suuttui suuresti, kun huhut temppeliä ja Moosesta vastaan puhumisesta tulivat ilmi. Koska Jerusalemin temppeli on näin vahvasti esillä, siitä on sanottava muutama sana.

 

Jerusalemin temppeli

On vaikea painottaa liikaa temppelin arvoa juutalaisille. Temppeli itsessään oli valtava rakennelma, koska se vei 25 prosenttia kaupungin pinta-alasta. Eräs tutkija onkin sanonut, ettei kyse ollut niinkään kaupungista, jonka sisällä oli temppeli, vaan temppelistä, jonka ympärillä oli pieni kaupunki! Temppelin valmistumisen jälkeen vuonna 63, 18 000 työmiehen kerrotaan jääneen vaille töitä (näin Josefus). Herodes Suuri oli aloittanut temppelin laajennusprojektin 20 vuotta ennen ajanlaskumme alkua ja se jatkui myös hänen kuolemansa jälkeen (ks. Joh. 2:20). Temppeli oli suuri ja kaunis ja se oli hyvin tunnettu nähtävyys Rooman valtakunnassa. Temppeli oli monella tapaa erityinen juuri siksi, että juutalaisille oli Jumalalleen ainoastaan yksi temppeli toisin kuin pakanamaailmalla. Mitä erilaiset juutalaiset ryhmittymät sitten ajattelivat temppelistä?

Fariseukset eivät aina pitäneet kaikesta mitä Herodes oli temppelille tehnyt (eräs fariseus-porukka oli kerran repinyt temppelistä alas kultaisen kotkan), mutta he kuitenkin pitivät temppeliä kaikkein arvokkaimpana paikkana, joka sijaitsi kaikkein pyhimmässä kaupungissa. Alexandriassa elänyt juutalaisfilosofi Filon arvosti temppeliä suuresti ja uskoi sen pysyvän pystyssä ikuisesti. Ei ole myöskään näyttöä siitä, että diasporassa asuvat juutalaiset eivät olisi arvostaneet temppeliä, koska he maksoivat vuosittaisen puolen shekelin arvoisen temppeliveron Jerusalemiin, joka kuului kaikille yli 20-vuotiaille miehille (ks. Matt. 17:24-27). Pieni osa juutalaisista näki temppelin saastuneena ja turmeltuneena ja vieläkin pienempi ryhmä ennusti sen tulevan tuhon. Esimerkiksi Qumranin yhteisössä ennustettiin eräässä teoksessa miten roomalaiset veisivät Jerusalemin papiston vankeina pois. Muuten Qumranin yhteisö oli hengellistänyt temppelin ja se näki itsensä uutena lopunajallisena temppelinä. Sen kritiikki tuli kuitenkin kaukaa, koska ryhmä asui kaukana erämaassa. Suurin osa tavallisesta juutalaisesta kansasta kuitenkin näki temppelin korkeassa arvossa. Josefus kertoo Jeesus Ananuksen pojasta, joka ennusti temppelin tuhon 60-luvulla ja hänet ruoskittiin pahasti tästä hyvästä. (Temppelistä ja juutalaisten eri näkemyksistä ks. Keener 2013, 1322-24, 1330; Ferguson 2003, 562-65. Temppelistä osana juutalaisten symboleita, ks. Wright 1992, luku 8.)

Stefanoksen on siis vastattava syytteisiin. Hänet viedään saman tuomioistuimen ja ylipapin (eli Kaifaan) eteen, jonka edessä Jeesus itse oli muutamaa vuotta aiemmin seisonut. Elämme nyt vuotta 31 tai 32. Jeesus oli tuomittu kuolemaan vuonna 30.

 

Stefanoksen puhe

Siirrymme nyt katsomaan hieman tarkemmin Stefanoksen puheen sisältöä. Olisi sula mahdottomuus käydä puhetta läpi jae jakeelta, koska se veisi monia tunteja. On hyvä huomata puheen aloitus ja lopetus. Muista, että Stefanosta on syytetty siitä, että hän puhuu jopa Jumalaa vastaan (6:11). Heti aluksi hän kuitenkin kutsuu Israelin Jumalaa kirkkauden Jumalaksi, joka toimii aktiivisena tekijänä koko Israelin kertomuksen ajan. Stefanos ei varmasti ole Jumalaa vastaan! Jumala on kaiken perusta, ankkuri, jonka varassa kaikki muu lepää.

Kun Jumala on kunnioitettavasti mainittu, Stefanos aloittaa Aabrahamista eli 1. Mooseksen kirjan luvusta 12, joka on selkeä aloituskohta, koska Aabrahamin kutsuminen toimii Jumalan laajamittaisena vastauksena syntiinlankeemuksen ongelmaan. Koko loppu Raamattu käsitteleekin Aabrahamin perhettä. Stefanos päättää puheensa Salomon aikaiseen temppelin rakentamiseen, koska hänen ei tarvitse summata Israelin historiaa tämän enempää. Tätä seuraa tietenkin viimeinen ja ratkaiseva lainaus Jesajan kirjan luvusta 66, mutta katsomme tätä hieman myöhemmin. Tällaiset Israelin historiaa tiivistävät puheet tai tekstit olivat tavallisia jo Vanhasta testamentista, kuten (mm.) Psalmit 105 ja 106 ja Nehemian kirjan 9 luku muistuttavat. Uudessa testamentissa esimerkkineinä voisi toimi Roomalaiskirjeen luvut 9-11 ja Heprealaiskirjeen luku 11.

Aloitamme siitä, että katsomme Stefanoksen puheen muutamia tärkeimpiä teemoja. Nostan niistä aluksi esille kaksi selkeintä (ks. Bruce 1984, 130-31; Keener 2013, 1329).

Ensimmäinen (1) asia, joka tulee esiin monesta eri jakeesta on se, että Israelin Jumalan toiminta ei ole rajoittunut yhteen maantieteelliseen paikkaan tai rakennukseen. Tämä tulee esiin ainakin neljässä kohdassa:

  1. Jumala ilmestyi Aabrahamille, Israelin perustajaisälle, Mesopotamiassa. Tämä on satojen kilometrien päässä Israelin maasta. Kun Jumala kutsuu Aabrahamin, se siis tapahtuu täysin pakanallisella maaperällä (j. 2).
  2. Jumala oli Joosefin kanssa Egyptissä, koska hänen veljensä olivat myyneet hänet orjuuteen (j. 9). Jumala siis toimi erityisellä tavalla jopa Egyptissä, jolla ei ollut juutalaisten korvissa myöhemmin kovin hyvä kaiku. 
  3. Jumala ilmestyi Moosekselle erämaassa palavalla pensaalla ja myöhemmin Hän antoi Israelin kansalle lain Mooseksen kautta tilanteessa, kun kansa oli vielä erämaassa kaukana luvatusta maasta (j. 30, 38). 
  4. Jumala toimi kansan keskuudessa ilmestysmajan kautta, joka oli liikkuva kokonaisuus, ja joka ei ollut rajoittunut yhteen maantieteelliseen sijaintiin (j. 44-45). 

Mitä tämä tarkoittaa? Sitä, että Stefanos antaa vähintään rivien välistä kritiikkiä sille näkemykselle, että Jerusalemin temppeli olisi lopullisesti Jumalan toiminnan keskipiste, ikään kuin Hän ei voisi tehdä suuria ja uusia asioita muualla. Jumala ei ole sidottu maantieteellisesti mihinkään.

Toinen (2) iso teema on selvästikin tämä: juutalaiset hylkäsivät Jeesuksen Messiaanaan, mutta tämä käy hyvin yhteen sen kanssa miten kansa on toiminut läpi historiansa. Tämä teema tulee esiin ainakin kolmella eri tavalla:

  1. Joosefin veljet vihasivat häntä ja he myivät hänet orjuuteen (j. 9). Tästä huolimatta Jumala oli valinnut Joosefin kansansa pelastajaksi. He tunnistivat hänet vasta myöhemmin. 
  2. Mooses oli Jumalan valitsema johtaja ja kansan vapauttaja, mutta Israelin kansa käänsi hänelle selkänsä useammankin kerran (j. 25). Kansalla oli vaikeuksia olla uskollinen johtajalleen, vaikka hänen asemansa oli tullut melko selväksi!
  3. Jumala lähetti kansansa keskuuteen monia profeettoja, mutta heitä vainottiin ja monia heistä jopa tapettiin, kuten jo Nehemia aikoinaan ymmärsi (Neh. 9:26) (j. 52). (Itse asiassa se, että johtajisto lopulta tappaa myös Stefanoksen alleviivaa Stefanoksen oman väitteen oikeaksi!)

 

Mitä me siis opimme? Sen, että Israelin historia on täynnä esimerkkejä siitä miten kansa hylkää Jumalan valitseman ja lähettämän sanansaattajan tai pelastajan. Jakeen 36 mukaan Mooses teki erämaassa ihmeitä ja merkkejä (τέρατα καὶ σημεῖα) ja Pietari totesi helluntaipäivän puheessaan (2:22), että Jeesus oli tehnyt kansan keskuudessa voimatekoja, ihmeitä ja merkkejä (δυνάμεσι καὶ τέρασι καὶ σημείοις). Silti molemmat kokivat epäuskoa kansansa keskuudessa. Jakeessa 37 Stefanos lainaa Mooseksen ennustusta, jonka mukaan vielä kerran Jumala lähettäisi profeetan kansan keskuuteen. Jae löytyy 5. Mooseksen kirjan jakeesta 18:15. Jos luemme ennustuksen kokonaisuudessaan, teksti jatkaa sanomalla, että se, joka ei tottelisi tätä profeettaa, joutuisi todella vaikeuksiin. Siirryn nyt seuraavaan suureen teemaan Stefanoksen puheessa eli Israelin kauan jatkuneeseen epäjumalanpalvelukseen. 

 

Israelin epäjumalanpalvelus

Olemme nyt katsoneet Stefanoksen puheen kahta isoa teemaa: Israelin Jumalan toiminta ei ole rajoittunut yhteen maantieteelliseen paikkaan tai rakennukseen ja juutalaiset hylkäsivät Jeesuksen Messiaanaan, mutta tämä käy hyvin yhteen sen kanssa miten kansa on toiminut läpi historiansa. Mutta tässä ei ole kaikki. Stefanos ottaa tämän lisäksi muutaman lisäaskeleen. Hänen täytyy tietää, että nämä askeleet tulevat todennäköisesti maksamaan hänen henkensä. Oletko valmis kuulemaan Stefanoksen tappavan kritiikin..?

On mainittava, että laajassa mittakaavassa juutalaisilla oli elämässään neljä tärkeää symbolia, jotka sanoittivat heidän maailmankatsomustaan konkreettisesti, pyhiä asioita, joilla oli äärimmäisen tärkeä asema heidän elämässään. Nämä symbolit olivat (1) temppeli, (2) luvattu maa, (3) Toora eli Mooseksen laki ja (4) radikaali juutalainen identiteetti, joka keskittyi lähinnä ympärileikkaukseen ja sapatin pitämiseen. Näistä symboleista kaikki on tavalla tai toisella mukana Stefanoksen puheessa, mutta yksi nousee puheen lopussa erityiseen valokeilaan, nimittäin temppeli. Jos olet lukenut tarkasti Jeremian kirjan, niin asian ymmärtäminen helpottuu. (Lue kirjan luvut 7 ja 26.) Jeremia saa eräänä päivänä Jumalalta komennon mennä Jerusalemin temppeliin ja asettua keskelle päivittäistä ruuhkaa. Sitten hänen tulee sanoa kansalle Jumalalta terveiset: ellei teidän elämäntyylinne muutu, teidän käy huonosti ja temppeli tullaan tuhoamaan. Kansa ei uskonut, koska sen mukaan temppeliä ei voinut tuhota. Kun kansa oli kuunnellut Jeremian saarnan, joka oli siis eräässä mielessä hyökkäys itse temppeliä vastaan, papit, profeetat ja koko kansa ottivat hänet kiinni ja huusivat ”sinun on kuolemalla kuoltava koska olet hyökännyt temppeliä vastaan” (26:8-9). Jeremian henki säästyi, mutta kohtaus opettaa yhden asian: älä kritisoi Jerusalemin temppeliä. 

Stefanos tekee rohkean liikkeen. Hän muistuttaa jakeessa 40 Israelin pahimmasta virheestä eli siitä miten se rakensi itselleen kultaisen sonnin Mooseksen viipyessä vuorella Jumalan kanssa (2. Moos. 32). Sitten hän toteaa miten kansa riemuitsi ”kättensä teoista”. No niin, minä olen Jurvasta ja Jurva on tunnettu kauan puuseppäpitäjänä. Jurvassa on tehty kauan käsityöllä hyviä ja kestäviä huonekaluja ja me Saran kanssakin omistamme sellaiset. Ei mitään Ikean kertakäyttötavaraa, vaan kunnon käsityötä! Tämä on se merkitys, jonka me annamme käsityölle. Mutta Vanhassa testamentissa käsillä tehdyllä asialla on toisenlainen vivahde: se tarkoittaa yleensä käsin rakennettuja epäjumalankuvia, jotka eivät ole todellisia jumalia. Käsin tehty on siis jokin asia, jota Jumala ei ole tehnyt, vaan jonka ihminen itse on kehittänyt väärään tarkoitukseen. Esimerkkejä olisi vaikka kuinka monta, mutta otan kaksi: 

  • 2. Aik. 32:19: ”Ja he puhuivat Jerusalemin Jumalasta niinkuin muiden maiden kansain jumalista, jotka ovat ihmiskätten tekoa.”
  • Ps. 115:3-8: ”Meidän Jumalamme on taivaissa; mitä ikinä hän tahtoo, sen hän tekee. Mutta heidän epäjumalansa ovat hopeata ja kultaa, ihmiskätten tekoa. Niillä on suu, mutta eivät ne puhu, niillä on silmät, mutta eivät näe. Niillä on korvat, mutta eivät kuule, niillä on nenä, mutta eivät hajua tunne. Niiden kädet eivät koske, niiden jalat eivät astu, ei tule ääntä niiden kurkusta. Niiden kaltaisia ovat niiden tekijät ja kaikki, jotka turvaavat niihin.” (Ks. myös 5. Moos. 4:27-28; 2. Kun. 19:18; Ps. 135:15-18; Jes. 37:18-19; 44:10-20; 46:6-7; Jer. 10:2-5: asia on siis laajasti esillä Vanhassa testamentissa.)

Sitten tulemme ratkaisevaan kohtaan, kun Stefanos lainaa jakeesta 48 eteenpäin Jesajan kirjan luvun 66 alkua: 

Korkein ei kuitenkaan asu käsin tehdyissä huoneissa, sillä näin sanoo profeetta: ”Taivas on minun valtaistuimeni ja maa minun jalkojeni astinlauta; minkäkaltaisen huoneen te minulle rakentaisitte, sanoo Herra, tai mikä paikka olisi minun leposijani? Eikö minun käteni ole tätä kaikkea tehnyt?” 

Niin, Jumala ei asu käsin tehdyissä huoneissa. Vaikka Stefanos ei asiaa mainitse, jopa Salomo ymmärsi temppelin vihkimisjuhlan rukouksessaan todeta, että ”asuuko todella Jumala maan päällä? Katso, taivaisiin ja taivasten taivaisiin sinä et mahdu; kuinka sitten tähän temppeliin, jonka minä olen rakentanut!” (1. Kun. 8:27). Jumalaa ei voi paketoida pieneen pakettiin. Häntä ei voi laittaa muutaman kymmenen metrin kokoiseen laatikkoon. Hyvänen aika, taivas on Hänen valtaistuimensa ja maa Hänen jalkojensa astinlauta! 

Mitä Stefanos siis yrittää sanoa? Koska kansa on hylännyt Jumalan valmistaman pelastuksen ja se on valinnut temppelin Messiaansa sijaan, se on tehnyt temppelistään itselleen epäjumalan! Toistan: Israelin kansan johtajat ovat tehneet temppelistään epäjumalan! He ovat epäonnistuneet palvelemaan Jumalaa oikealla tavalla. Stefanos syyttää Israelia siitä, että se alkoi palvoa epäjumalaa jo erämaassa ollessaan ja hän lainaa jakeissa 42-43 Aamoksen kirjan viidennettä lukua muistuttaessaan, että epäjumalanpalvelus leimasi sekä Israelin että Juudan historiaa aina niiden pakkosiirtolaisuuteen saakka. [Ks. tästä jaksosta viitteestä 3.]

Toisin sanoen: jos kansa valitsee temppelin ja hylkää Messiaansa, se palvoo silloin epäjumalaa, koska se ei tartu Jumalan valmistamaan pelastukseen. He väittävät olevansa Aabrahamin lapsia, mutta he eivät palvo Jumalaa kuuliaisesti kuten Aabraham. He ovat aivan kuten esi-isänsä eli he tappavat Jumalan lähettämät profeetat ja lähettiläät.  Jerusalemin temppeli oli paikka, jossa taivas ja maa kohtasivat, mutta sen aika oli tullut päätökseen. Nyt Jeesus on paikka, jossa taivas ja maa ovat kohdanneet. Pelastushistoriassa oli käännetty uusi sivu. Tunnettu suomalainen Uuden testamentin tutkija Timo Eskola kommentoikin saarnan teologisia väittämiä seuraavasti:

Aabrahamille annetut lupaukset ovat toteutuneet. Mooseksen toive pelastajasta on täyttynyt. Daavidin pyyntö todellisesta temppelistä on saanut vastauksensa. Jesajan lauseita mukaillen se ei ole kivinen rakennus, vaan sydänten temppeli. Oikea usko Jumalan lähettämään Vanhurskaaseen merkitsee profeettojen ennustusten mukaisesti korvien ympärileikkausta. Oikean valitun kansan jäsenen tuntomerkkinä on sydämen ympärileikkaus Pyhässä Hengessä. (2011, 261.)

Joka tapauksessa, kaiken tämän sanottuaan Stefanos käytännössä allekirjoittaa kuolemantuomionsa.

Stefanoksen pitkä puhe on nyt päätöksessä, argumentit on heitetty pöydällä. Enää puuttuu vain päin näköä huudettu valitus jakeesta 53 eteenpäin. Ellei Stefanos ollut vielä sinetöinyt kohtaloaan, hän tekisi sen näillä seuraavilla sanoilla.

Lopputulema: ei Stefanos ole se, joka on syytetyn penkillä ja joka ei noudata lakia, vaan sanhedrin ja kansan muut johtomiehet ovat itse hylänneet Jumalan ja tappaneet oman Messiaansa ja nyt he ovat tehneet temppelistään epäjumalan. Tässä he toimivat kuten heidän esi-isänsä, jotka eivät totelleet Mooseksen lakia lainkaan. Stefanos seisoo siten rivissä yhdessä Aabrahamin, Joosefin, Mooseksen, Daavidin, Salomon ja profeettojen kanssa, kun taas kansan johtajat ovat rivissä Joosefin veljien, Mooseksen hylänneen Israelin ja Aaronin kanssa epäjumalaa rakentavan porukan kanssa. Stefanos ja muut Jeesuksen seuraajat edustavat todellista Israelia, he ovat todellisia Aabrahamin jälkeläisiä, kansan johtajat taas ovat niskureita, jotka ovat leikanneet itsensä irti Jumalan uudistetun kansan jäsenyydestä. Ja kun näyttää siltä, että Stefanos ei voi enää pahentaa tilannettaan, hän vajoaa vielä vähän syvemmäs suohon. Hän nimittäin näkee näyn, jonka sisältö ei miellytä kuulijoita.

Selvästikin Stefanos näkee jotain mitä muut paikalla olevat eivät näe. On syytä korjata erästä yleistä väärinkäsitystä. Stefanoksen näyssä ei ole kyse siitä, että hän saa yhtäkkiä kiikarit niin, että hän kykenee näkemään satojen kilometrien päässä olevaan ”taivaan”, joka on tuolla jossain kaukana. Tämä ei ole se mitä taivas tarkoittaa. Pikemminkin kyse on tästä. 

Kuvittele, että olet nousemassa korkealle vuoren huipulle. Olet kiivennyt jo monta tuntia ja sinulla on monia ystäviä mukanasi. Ylhäällä teidät kuitenkin yllättää vankka sumu ja sinulla on vaikeuksia nähdä ystävääsi, joka on 2m päässä, puhumattakaan siitä, että näkisit yhtään kauemmas. Saavut vuoren harjalle, mutta sumu estää näkemästä ympärillesi. Sitten sumu haihtuu: et näe vain ystävääsi, joka oli koko ajan vierelläsi, vaan näet valtavan maiseman, kaukana ja lähellä. Näet asioita, jotka olivat koko ajan siinä, mutta sumu esti sinua näkemästä niitä. 

Taivas toimii samalla tavalla: se ei ole jokin paikka tuhansien kilometrien päässä, vaan se on ikään kuin toinen ulottuvuus, joka on koko ajan läsnä, mutta me emme näe sitä, koska edessä on eräänlainen verho. Mutta jos tämä verho vedetään pois edestä, todellisuus paljastuu. Tätä tarkoittaa ne monet raamatunkohdat, joiden mukaan Jeesus ilmestyy eräänä päivänä: ilmestyminen on todellisuuden näkemistä uusilla silmillä. (Muista mitä tapahtui 2. Kun 6:ssä, kun Elisan seuraajien silmät avautuivat ja he näkivät Jumalan enkeliarmeijan aivan lähellä!) [4]

Stefanos on siten maallisen istuinsalin edessä, mutta yhtäkkiä hän näkee todellisemman taivaallisen istuinsalin, jossa Jeesus itse seisoo Israelin Jumalan valtaistuimen vieressä! Stefanoksen näyssä yhdistyvät Psalmi 110:1 ja Danielin kirjan luvun 7 jakeet 13-14. Ylipappi ja sanhedrin olivat kuulleet nämä kaksi jaejaksoa yhdistettynä kaksi vuotta aiemmin, kun Jeesus oli väittänyt  olevansa Ihmisen Poika (Dan. 7), joka istuisi tästedes Jumalan oikealla puolella (Ps. 110) jakamassa Jumalan ainutlaatuisuuden (Luuk. 22:29). Nyt Stefanos toteaa saman asian ja hän allekirjoittaa kuolemantuomionsa. Mutta kun taivaallinen todellisuus ottaa vallan, silloin sinä näet ja asioiden tärkeysjärjestys yksinkertaisesti muuttuu, vaikka sinua oltaisiin tappamassa! Maallinen oikeusistuin tuomitsee Stefanoksen, taivaallinen oikeusistuin osoittaa hänelle hyväksyntää.

Tiivistettynä kaksi asiaa takaa lopulta Stefanoksen kuolemantuomion: (a) Stefanos hyökkää avoimesti temppeliä vastaan ja (b) ja hän väittää, että ristiinnaulittu ja sen myötä Jumalan kiroama Jeesus Nasaretilainen on nyt Israelin Jumalan valtaistuimella! Kuten Darrell Bock (2007,312-13) ja Larry Hurtado (2005b, 199) toteavat, Stefanoksen nähtiin tekevän jumalanpilkan, koska kenenkään ei saisi olla jakamassa Jumalan kunniaa Hänen valtaistuimellaan. Tätä tulkintaa tukee myös se, että Stefanos siirretään kaupungin ulkopuolelle, kuten Mooseksen laissa ohjeistettiin (3. Moos. 24:14; 4. Moos. 15:35). F. F. Bruce (1984, 158) on samaa mieltä painottaen sitä, että Jeesus oli kuollut ristillä, joka oli puolestaan merkki siitä, että Jumala oli kironnut hänet (5. Moos. 21:23).

Stefanoksen viimeiset sanat heijastavat syvällisesti Jeesuksen omia sanoja ristillä: ”Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni.” Kun Jeesus kuoli, hän antoi henkensä Jumalan käsiin (Luuk. 23:46). Mutta nyt kun Stefanos kuolee, hän antaakin henkensä ei Isä-Jumalan, vaan Jeesuksen käsiin. Tämä on yksi esimerkki varhaisen kirkon korkeasta kristologiasta. Luku päättyy aivan käsittämättömään asiaan. Stefanos on antanut rajua kritiikkiä juutalaiselle kansalleen ja tuominnut sen täydellisesti. Mutta nyt kun kivet murjovat hänen kehonsa hajalle, hän pyytää Jumalaa olemaan armollinen kivittäjilleen (j. 60). Tässä on todella opetuslapsi, joka oli oppinut jotain olennaista ristiinnaulitun seuraamisen aikana. Stefanos kuolee ja hänestä tulee kristillisen liikkeen ensimmäinen marttyyri. [5]

 

Kristinuskon ja juutalaisuuden avioero

Isossa mittakaavassa Stefanos-episodi muistuttaa meitä monista niistä syistä miksi juutalaisuus ja kristinusko lopulta ajautuivat toisistaan lopullisesti eroon toiselle vuosisadalle tultaessa. Kuten Michael Kruger hänen kirjassaan Christianity at the Crossroads (Kristinuskon tienristeyksissä) muistuttaa, erityisesti kolme asiaa olivat syynä tähän eroon: (1) teologiset erimielisyydet (johon kuului erimielisyys Jeesuksen asemasta, todellisen Israelin luonteesta ja Jerusalemin temppelin arvosta), (2) pakanoiden mittava mukaantuleminen ilman ympärileikkauksen vaatimusta ja (3) tietyt polittis-historialliset muutokset, kuten Jerusalemin temppelin lopullinen tuho vuonna 70. Koska varhaiset kristityt jakoivat niin monia juutalaisia oppeja, monilla kirjoittajilla oli vaikeuksia kuvata tätä uudenlaista  liikehdintää. Eräässä kirjeessä kristittyjä kutsutaankin uudeksi ihmisroduksi. (Ks. Kruger 2017, luku 1.)

 

Sovellusta

Olemme nyt käyneet hölkäten läpi teologi Stefanoksen saarnan. Tähän lopuksi voimme kysyä, että miten tämä liittyy meihin. Miten tämä sanoma voi koskettaa meitä 2000-luvun ihmisiä? Varmasti monellakin tapaa, mutta nostan nyt esiin vain seuraavat huomiot. 

Ensinnäkin, ei ole hankala nähdä, että jos Stefanos liikkuisi suomalaisten keskuudessa, hänellä ei olisi moniakaan ystäviä. Hänen sanomansa on terävää ja viiltävää ja se voi haastaa syvimmätkin uskomuksemme. Kuinka moni suomalainen esimerkiksi rakastaa enemmän isänmaata kuin Jeesusta? Onko niin, että Stefanos kykenisi osoittamaan meidän elämässämme olevia pieniä epäjumalia ja muistuttaisi meitä siitä, että emme saa turvata liiaksi vääriin asioihin, niin hyviä kuin ne ehkä itsessään ovatkin. Riippuu ihmisestä minkä varaan hän elämänsä rakentaa, mutta Stefanoksen mukaan Jeesuksen sivuuttaminen on jokaisen ihmisen kohdalla virheistä suurin. 

Toiseksi, meidän on laitettava eteenpäin se hyvä mitä olemme saaneet. Juutalaisuus Stefanoksen aikana oli liian käpertynyt itseensä, se oli takertunut liiaksi symboleihinsa sillä seurauksella, ettei se nähnyt ja ymmärtänyt Jumalan uutta ja muuttavaa toimintaa. Oli tullut pakanoiden aika päästä kertomukseen mukaan uudella tavalla ja juuri tämä on se suunta johon Luukas lukijaansa vie alkaen luvusta 8, mutta erityisesti luvusta 10 eteenpäin. Jos olet saanut maistaa evankeliumin muuttavaa voimaa, vie sanoma eteenpäin muillekin. Jumala etsii kaikenlaisia ihmisiä, niitäkin, jotka eivät välttämättä tule ensimmäisenä meidän mieleemme. 

Kolmas ja viimeinen huomio voisi olla uudenlainen ja anteeksiantava kristillinen elämä. Jeesus oli tunnettu siitä sanomasta, että ihmisen tulisi kyetä antamaan häntä kohtaan tehdyt rikkomukset anteeksi. Tämä on kova läksy, kuten jokainen meistä tietää. Stefanoksen esimerkki kuitenkin haastaa meidät äärimmilleen. Jos mies, joka kokee loppunsa vihollisten kivisateessa, kykenee lausumaan vihaajilleen anteeksiantoa tuovan sanoman, eikö silloin meidän tulisi kyetä sanomaan niitä tilanteissa, jotka eivät yleensä ole edes yhtä rajuja? Stefanos oli oppinut kuka hänen Mestarinsa oli. Hänessä näkyi konkreettisesti se miltä ristiinnaulitun seuraaminen parhaimmillaan näyttää. 

 

Viitteet

1) Esimerkiksi Ilmestyskirjan jakeessa 2:10 Jeesus lupaa joillekin marttyyreille voitonseppeleen ja käytetty alkukielen sana on juurikin ”stefanos”. Myös Paavali puhui voitonseppeleestä (stefanos), jonka hän odotti saavansa kuolemansa jälkeen (2. Tim. 4:8). Tähän asiaan kiinnittää huomiota myös 300-luvulla kristinuskon historiaa käsittelevän teoksen kirjoittanut Eusebius, joka kertoo Stefanioksen marttyyrikuolemasta ja siitä miten Stefanos sai marttyyriudestaan stefanoksen eli voitonseppeleen (Eusebiuksen kirkkohistoria 2.1.1.). 

2) F. C. Bauer (1792-1860) ja nk. Tübingenin koulukunta väitti 1800-luvulla, että kyse ryhmien välillä olisi ollut teologisista erimielisyyksistä. Tässä tapauksessa heprealaiset arvostivat temppeliä, kun taas hellenistit eivät arvostaneet ja lopulta hellenistit löysivät itsensä lain vastustajina. Craig Keenerin mukaan tälle väitteelle ei kuitenkaan ole hyviä argumentteja. Esimerkiksi ainoa väite, jossa hellenistien väitetään puhuneen temppeliä vastaan todetaan valeeksi (6:13)! Lisäksi Stefanos ei todellakaan ole lakia vastaan, vaan hän käyttää sitä pitkästi omassa argumentissaan (eli hänen koko puheensa logiikka alleviivaa lain merkitystä ja arvovaltaa). Lisäksi diaspora-juutalaiset maksoivat vuosittain puolen sekelin temppeliveron. (Keener 2013, 1254, 1260.)

Tunnettu kristologia-tutkija Larry Hurtado (2005a, 206-14) käsittelee heprealaisten ja hellenistien välisiä eroavuuksia ja päättyy toteamaan, ettei ole olemassa mitään todisteita siitä, että näillä ryhmittymillä olisi ollut erilaiset kristologiset näkemykset (kristologia tarkoittaa oppia Kristuksesta eli käytännössä sitä millaisessa asemassa Jeesus nähtiin kristittyjen keskuudessa). Jotkut ovat väittäneet, että hellenistejä vainottiin enemmän ja tämä johtui siitä, että heillä oli korkeampi kristologinen näkemys Jeesuksesta kuin heprealaisilla. Tässä kohden totuus on kuitenkin päinvastainen, koska voidaan itse asiassa sanoa, että heprealaisia vainottiin enemmän kuin hellenistejä. Stefanos on tietenkin hellenistisen joukon marttyyri, mutta Jaakob toimii heprealaisen joukon marttyyrina (12:1-2). Lisäksi juuri Pietari ja Johannes ovat monesti vaikeuksissa Jerusalemin johtavien miesten edessä ja he kuuluvat heprelaisiin (4:1-22; 5:17-41; 12:3-19). On vielä mainittava, että vaino, joka puhkeaa Stefanoksen kuoleman jälkeen kohdistuu koko seurakuntaan, eikä vain hellenisteihin (ks. 8:1). 

3) Jakeissa 7:42-43 Stefanos lainaa Aamoksen kirjan jakeita 5:25-27: ”Toitteko te minulle teuraita ja muita uhreja autiomaassa niiden neljänkymmenen vuoden aikana, toitteko, Israelin sukukunta? Molokin telttaa ja Raifan-jumalan tähteä te kannoitte, kuvia, jotka itse olitte kumarrettaviksenne tehneet! Niinpä minä siirrän teidät pois, Babylonin tuolle puolen.” Stefanos lainaa tätä tekstiä kreikankielisen Septuagintan mukaan ja kysymykseen odotetaan negatiivista vastausta: ei, Israel ei tuonut Jumalalle uhreja, koska he palvoivat jumalinaan taivaankappaleita ! 

Lainauksessa on kuitenkin pieniä eroja jos sitä verrataan Vanhan testamentin Aamoksen kirjan tekstiin, joka on käännös hepreankielestä. Ongelmia on tuottanut erityisesti se, että hepreankieli oli konsonanttikirjoitusta ja sanat voidaan vokalisoida eri tavoilla. Näin ollen Aamoksen kirjan teksti, joka löytyy meidän Vanhasta testamentistamme, kuuluu ”kannoitteko silloin kuningastanne Sikkutia ja tähtijumalaanne Kijjunia?”, kun taas Stefanos puhuu Molokin teltasta ja Raifan-jumalan tähdestä. 

Sikkut- ja Kijjun-nimet viittaavat mesopotamialaisiin taivaanjumaliin, ensimmäinen oli assyrialainen astraalijumala, joka tunnettiin myös nimellä Kaiwanu ja jälkimmäinen viittasi erityisesti Saturnus-planeettaan. Profeetta Aamos kritisoi siis kansaa siitä miten se palvoi taivaankappaleita jumalinaan ja se oli saamassa siitä tuomioksi pakkosiirtolaisuuden Assyriaan (vankeina tuolle puolen Damaskon). Stefanos/Luukas kuitenkin seuraa tässä kreikankielisen Septuagintan lukutapaa, jossa hepreankielen sikkut-sana on vokalisoitu sukkat-sanaksi, joka tarkoittaa telttaa ja kuningasta tarkoittava melek-sana on vokalisoitu Molokiksi, näin ollen ”Molokin teltta” (ks. mm. 1. Kun. 11:7). 

Lopuksi Stefanos/Luukas muuttaa Aamoksen kirjan jakeen 5:27 Damaskoksen Babyloniaksi. Merkitys muuttuu vain siten, että alkuperäinen uhka siitä miten pohjoinen Israeli viedään pakkosiirtolaisuuteen Assyriaan muuttuu uhaksi siitä miten eteläinen Juuda viedään pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan. Jälkimmäinen oli konkreettisempi 1. vuosisadan juutalaisille, mutta tämä painotti samalla sitä miten epäjumalanpalvelus leimasi sekä Israelia että Juudaa ja Kuningasten kirjat paljastaa asian olleen juuri näin.

Keenerin (2013, 1411) mukaan Stefanos pyrkii sanomaan, että israelilaiset olivat tehneet ilmestysmajastaan epäjumalan ja nyt tämä sama epäjumalanpalvonta on siirretty Jerusalemin temppeliin. (Ks. jaksosta Bruce 1984, 143-46; Bock 2007, 299-300.)

4) Näin mm. Wright 2014, 121-22. Kirjassaan Millenium Myth Wright kirjoittaa aiheesta kattavammin näin: 

Kun ihmiset kuulevat puhetta ”taivaasta” ja ”maasta”, meidän kulttuurissamme he usein olettavat, että nämä termit vittaavat paikkoihin, jotka ovat hirvittävän etäällä toisistaan. Moni ihminen ajattelee edelleen, että ”taivas” on ”sinisen tuolla puolen”, paikka tuolla ylhäällä tai taivaan yläpuolella. Vaikka suurin osa ihmisistä tietää, että asiat eivät ole aivan näin, tämä mielikuva on ikävän immuuni vakavalla ajattelulle. 

Puhe ”taivaasta” ja ”maasta” tulee kuitenkin pääasiassa Raamatusta ja siellä nämä kaksi asiaa eivät ole kaksi paikkaa, jotka ovat erotettuna toinen toisistaan kilometreillä. Pikemminkin ne ovat kaksi erilaista dimensiota eli ulottuvuutta yhdessä yhtenäisessä luomakunnassa. Tämä on se, mitä minä tarkoitan kaksijakoisuudella (eng. duality) vastoin dualismia (eng. dualism). Samalla tavalla kuin eläimet, ja monet kasvit, ovat palautumattomasti uros ja naaras, niin että nämä kaksi luovat kokonaisuuden, ja molemmat ovat hyvia ja välttämättömiä lajien kukoistukselle, samalla tavalla ”taivas” ja ”maa” ovat luodun todellisuuden kaksi ulottuvuutta. Nämä kaksi Jumalan luomaa ulottuvuutta lomittuvat ja toimivat yhdessä monilla eri tavoilla, monesti hämmästystä aiheuttaen, joskus yllättäen meidät. Ja on erityisen tärkeää ymmärtää, että molemmat — taivas ja maa — luotiin hyväksi. Ei ole niin, että fyysinen maailma on jollain tavalla varjomainen tai kakkoslaatuinen ja ei-fyysinen todellisuus jotenkin moraalisesti parempi. Tämä johtaisi dualismiin, näiden kahden asian vastakkainasetteluun. (1999, 36-37.)

5) Stefanoksen tappaminen on herättänyt monia kysymyksiä. Oliko sanhedrinilla valta langettaa kuolemantuomio ilman Rooman auktoriteettia? Vai oliko kyseessä lynkkaus, koska vihainen väkijoukko ei voinut enää pitää itseään aisoissa? Me tiedämme, että Juudan provinssista vastuussa olleella maaherralla eli Pontius Pilatuksella oli lopullinen valta langettaa kuolemantuomio. Juutalaisilla oli lupa langettaa kuolemantuomio tilanteessa, että henkilö hyökkäsi temppeliä vastaan, mutta on epäselvää olisiko pelkkä puhe temppeliä vastaan riittänyt tällaiseen rangaistukseen. Jeesuksen oikeudenkäynti ainakin osoittaa, että sanhedrinilla ei itsellään ollut valtaa langettaa kuolemantuomiota, koska Jeesuksen tapaus oli vietävä Pilatukselle. Rabbiinisten tekstien mukaan juutalaiset olivat menettäneet oikeutensa langettaa kuolemantuomiota, mutta ajoitus on eri lähteissä erilainen. Näin ollen suurin osa tutkijoista uskoo, että sanhedrinilla ei olisi ollut tässä(kään) tilanteessa valtaa tappaa Stefanosta. Siksi onkin pohdittu, että Stefanoksen surmaamisessa oli ollut kyse vihaisen väkijoukon lynkkauksesta.

Keener esittää hyvin mahdollisen ajatuksen, jonka mukaan Stefanoksen oikeudenkäynti lähti liikkeelle täysin virallisesti, mutta se päättyi melko epäviralliseen lynkkaukseen. On huomattava, että kansan johtajisto joutui itsekin pelätä sitä mahdollisuutta, että kansa olisi kivittänyt heidät (5:25-26). Joidenkin mukaan Stefanoksen surmaaminen olisi sattunut samaan ajnkohtaan, kun Pilatus menetti virkansa ja tämä olisi aiheuttanut hetkellisen poliittisen tyhjiön, mutta koska tämä tapahtui vasta vuonna 36 ja Paavalin kääntymystä ei voida ajoittaa näin myöhäiseksi, ajatus on ongelmallinen. Stefanoksen kuolema tapahtui  joko vuonna 31 tai 32 ja on hyvin mahdollista, että kun Pilatus kuuli siitä jälkikäteen, hän ei ryhtynyt minkäänlaisiin toimiin, vaan katsoi asiaa sormiensa läpi. Bruce (1984, 159; 1983, 245) esittää, että koska Rooma oli antanut juutalaisille oikeuden tuomita henkilön kuolemaan jos hän nousi temppeliä vastaan, Stefanoksen puheet osoittivat hänet tähän syylliseksi ja tätä oikeutta saatettiin käyttää häntä vastaan, joten hänen tappamisensa oli perusteltua. Pilatuksen lupaa ei siten tarvinnut kysellä. Asia on siis tulkinnallisesti hankala. (Ks. tarkemmin Keener 2013, 1431-35; Bruce 1984, 157-59; 1983, 245. Bock 2007, 313-14 on kansanjoukon lynkkauksen puolella, Ferguson (2003, 569) pitää sekä virallista kuolemantuomiota että asioiden lapasesta lähtemistä avoimina.)

 

KIRJALLISUUTTA

Bock, Darrell L. 2007. Acts. Baker Exegetical Commentary on the New Testament. Grand Rapids: Baker Academic. 

Bruce, F. F. 

  • 1983. Hard Saying of Jesus. Downers Grove: IVP.
  • 1984. The Book of Acts. The New International Commentary on the New Testament. Grand Rapids: Eerdmans. 

 

Eskola, Timo. 2011. Uuden testamentin narratiivinen teologia. Kauniainen: Perussanoma.

Eusebiuksen kirkkohistoria. Suom. Ivar A. Heikel 1937. Helsinki: Otava.

Fee, Gordon D. 1995. Paul’s Letter to the Philippians. The New International Commentary on the New Testament. Grand Rapids: Eerdmans

Fee, Gordon D. & Stuart, Douglas. 2014. Kirjojen kirja: avaimia Raamatun tulkintaan. Suom. Matti Kankaanniemi & Iso kirja -opisto. 

Ferguson, Everett. 2003. Backgrounds of Early Christianity. 3. painos. Grand Rapids: Eerdmans.

Hurtado, Larry.

  • 2005a [2003]. Lord Jesus Christ: Devotion to Jesus in Earliest Christianity. Grand Rapids: William B. Eerdmans Publishing Company.
  • 2005b. How on Earth Did Jesus Become a God? Historical Questions about Earliest Devotion to Jesus. Grand Rapids: Eerdmans.

 

Keener, Craig S. 2013. Acts. An Exegetical Commentary. 3:1-14:18. Volume 2.

Kruger, Michael J. 2017. Christianity at the Crossroads: How the Second Century Shaped the Future of the Chruch. Lontoo: SPCK. 

Wright, N. T. 

  • 1992. The New Testament and the People of God. Christian Origins and the Question of God, Volume 1. Lontoo: SPCK.
  • 1999. The Millenium Myth. Hope for Postmodern World. Louisville: WJK.
  • 2014 [2008]. Acts for Everyone. Part 1: Chapters 1-12. Lontoo: SPCK. 

Janne Saarela

Janne Saarela on Vammalan helluntaiseurakunnan uusi seurakuntapastori. Koulutukseltaan hän on teologi: B.A. in Theology and Ministry (Iso Kirja / University of Wales) 2013; M.A. in Theological Studies (Regent College, Canada), 2019.

Vastaa