Johdanto

Ensimmäisessä Jeremian kirjaa käsittelevässä osassa tiivistimme koko Jeremian kirjan taustalla olevan historian niin tiiviiksi kuin mahdollista. Huomasimme, että aika sekä ennen Jeremiaa että hänen aikanaan on mahdollista tiivistää viiteen askeleeseen. Juuda joutui suureen kiusaukseen nimenomaan suurvaltoihin liittyvässä kysymyksessä — taistellako itsenäisyys vaiko ei? Jeremialla oli asiasta paljon sanottavaa. Lisäksi Jeremialla oli huomattavia vaikeuksia kuningas Jojakimin (hallitsi 609-597 eKr.) kanssa: he eivät tulleet toimeen keskenään! Tänään tarkasteltava teksti tuleekin juuri Jojakimin ajalta. 

Tässä tekstissä tarkastellaan kirjan lukuja 7 ja 26. Ne kertovat saman kertomuksen, mutta hieman eri näkökulmista. Luku 7 ei kerro meille ajoitusta, mutta jae 26:1 kertoo: Jojakimin hallitusajan alkupuoli eli nähtävästi heti vuosi 609 eKr. 

  • Luku 7 kertoo tarkemmin sen mitä Jeremia sanoi. 
  • Luku 26 kertoo tarkemmin sen, mitä tästä puheesta Jeremialle seurasi.

 

Tapahtuma on kerrotta tuplana kahdesta syystä. Ensinnäkin luku 7 tiivistää hyvin sen sanoman, jota Jeremia on julistetanut varhaiskautenaan luvuissa 2-6. Luvussa 26 tapaus puolestaan kerrotaan toisen kerran, koska (a) tästä alkaa toinen iso osuus kirjassa ja tämä on oiva hetki muistuttaa Jeremian ydinjulistuksen sisällöstä ja (b) luku paljastaa vihamielisen vastustuksen, jota Jeremia joutuu enenemissä määrin kokea loppuelämänsä ajan.

Luku 25 toimii  kirjan vedenjakajana ainakin seuraavilla tavoilla:

  1. Se on melko tarkasti keskellä pelkästään lukujen kannalta (joita on 52).
  2. Kirjan editoijat antavat jakeessa 3 aikamäärän siitä, kuinka kauan Jeremia on tähän saakka toiminut profeettana: 23 vuotta. Tämäkin on noin puoliväli Jeremian kokonaisurassa.
  3. Tästä eteenpäin kirjan sisältö muuttuu. Tähän saakka Jeremian julistus on ollut tuomiopainotteista, mutta nyt painotus alkaa olla enemmän toiveikasta. Kuten eräs tutkija on sanonut, ”luvuissa 1-25 harvat toivon saaret uppoavat tuomion mereen”.
  4. Mainittu aikamäärä jakeessa 1 (Jojakimin 4. hallitusvuosi) on vuosi 605 eKr., jolloin tapahtui kaksi merkittävää asiaa. (A) Babylonia voitti Egyptin Karkemiksen taistelussa ja varmisti täten itselleen poliittisen suurvallan aseman. Juuda ajautui Babylonian alaisuuteen. Pohjoisesta tuleva tuho, josta kirjan alussa oli varoitettu, oli saapunut. (B) Tämä oli se vuosi, jolloin Jojakim poltti Jeremian sanomia sisältäneet kirjakääröt tulessa (luvussa 36, huomaa sama aikamäärä jakeessa 1). Tämä oli symbolinen teko, jonka jälkeen kansalla ei ollut enää vaihtoehtoa. Tuomio oli tulossa — välttämättä. [1] 

 

Kun Jumala kutsuu Jeremian profeetakseen kirjan luvussa 1, Jumala toteaa jo ennakkoon, että Jeremian yleisö tulisi monesti olemaan jästipäinen kansa, joka pitää sisällään Juudan kuninkaita, virkamiehiä, pappeja ja maan tavallista kansaa (1:18). He sotisivat Jeremiaa vastaan, mutta he eivät voisi tappaa häntä, koska Jumala pelastaisi hänet (1:8, 19). Tänään me näemme miten tämä ennustus toteutui melko tarkasti varsinkin luvun 26 tapahtumissa.

Itse puhe (luku 7)

Luvuissa 2-6 on talletettu Jeremian varhaiskauden julistusta, joka oli kovaa sanomaa kansalle. Julistus on varsinkin luvuissa 4-6 hyvin runomuotoista ja tuomiokeskeistä. Jeremian sanoma on esitetty konekiväärinä, joka syöksee piipusta runollista tuomiota toisensa perään. Luvussa 7 kertomus muuttuu, koska se ottaa kertomuksen muodon. Lukijan on saatava hengähtää! Kertomus on asetettu tähän kirjallisista syistä, vaikka se tapahtui siis 609 eKr., heti Jojakinin kuninkaaksi nousun jälkeen (18 vuotta hänen profeettauran aloituksen jälkeen). Kannattaa laittaa merkille, että jakeessa 5:19 on todettu kansan kysyvän syytä siihen miksi Jumalan tuomio on tulossa. Nyt jakeissa 7:1-15 tähän kysymykseen vastataan kohtuu kattavasti. Jakeet 7:21-28 painottavat sen sijaan kansan tottelemattomuutta. (Jaejaksossa toistuu viidesti sana ”kuulla”, joka tuo kansan ongelman esiin selvällä tavalla.)

Luku 7 alkaa maininnalla siitä miten Jeremia saa Jumalalta käskyn mennä temppelialueelle julistamaan erityisen sanoman. Paikka oli täydellinen jos halusi sanomalleen paljon kuulijoita. Tämä myös takasi sen, että kuulijat veisivät sanoman perheilleen ja tuttavilleen, joten pian kaikki olisivat tietoisia tämän saarnan sisällöstä! Saarna oli kova ja se maksoi miltei profeetan hengen. Mitä hän siis sanoi?

Jeremia aloittaa tuomalla jakeissa 3-4 esiin kaksi ydinväitettä, joita sitten avataan tarkemmin myöhemmissä jakeissa. Logiikka on seuraava:

  • Jae 3 (käsky): Vaeltakaa Jumalan lain mukaisesti. Jos ette ole kuuliaisia liitolle ja sen säädöksille, Jumala potkaisee teidät pois tästä maasta! —> Sanoma selitetään auki jakeissa 5-7. [2]
  • Jae 4 (varoitus): Älkää luottako valheelliseen sanomaan, jonka mukaan Jumalan temppeli on tuhoutumaton! —> Asiaa selitetään auki jakeissa 8-11.

 

Jakeen 3 käsky jakeissa 5-7

Jeremian sanoma on katastrofaalinen. Hän haastaa kaiken sen mikä kansalle on tärkeää: heidän pyhän maansa, heidän rakkaan kaupunkinsa, kaupungissa olevan aarteen eli Salomon temppelin ja kansan erityisen suhteen Jumalan kanssa. Kansa on siis vaarassa menettää KAIKEN! Ellette te kadu ja ala muuttaa tapojanne, teidät siirretään pois maasta, joka on annettu, hän huutaa. Tämä on jakeiden 5-7 pointti. Jeremia kävelee heikoilla jäillä!

Huomaa kaksi painotusta: epäjumalanpalvonta & sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus. Monet väittävät, että ensimmäinen johtaa aina toiseen: väärien jumalien palvonta johtaa vääränlaiseen käytökseen. Jeremia ei kuitenkaan sano mitään sellaista mistä kansan ja sen johtajat eivät olisi tienneet. Lue 5. Mooseksen kirjan luvut 4 ja 11 ja aivan erityisesti 28! Mooseksen laki sanoi selvästi, että kansa ei saanut palvoa muita jumalia ja sen tuli pitää huolta kansan heikoista. 

Entä jae 7? Onko maa annettu Jumalan kansalle iankaikkisesti ilman ehtoja, vai onko lupaus ehdollinen? On totta, että Jumala oli antanut maan Israelille armosta, ilman ansiota ja sillä tulisi olemaan pysyvä merkitys pelastushistoriassa, joskin maan merkitys muuttuu Uudessa testamentissa. [ks. viite 3] Samaan aikaan maan pitämiseen liittyi vuokraehdot, jotka kerrottiin Mooseksen laissa. Lyhyesti sanottuna: armo tulee ensin — kuuliaisuuden tulee seurata perässä. Sama logiikka toimii myös Uuden testamentin teologiassa: ensin ihminen tulee uskoon, sitten hänen elämän tulee muuttua. 

Jakeen 4 varoitus jakeissa 8-11

Kansa ajatteli, että vaikka vieraat vallat saattoivat uhata heitä, se ei voisi viedä heidän temppeliään. Jakeen 4 kolminkertainen toisto ”Herran temppeli! Herran temppeli! Herran temppeli!” tarkoittaa lyhyesti sanottuna sitä, että kansa luuli temppelin olevan tuhoutumaton. Mutta miksi ihmeessä kansa ajatteli näin? Heillä oli tähän ainakin seuraavat syyt.

(1) Ensinnäkin Jumala oli luvannut Daavidille ikuisen kuninkuuden (2. Sam. 7). Jumala ei hylkäisi Daavidin sukua ja valtaistuin kestäisi ikuisesti. Yksinkertaista!

(2) Toiseksi, lue esimerkiksi Psalmi 132:13-14: ”Herra on valinnut Siionin, sen hän on halunnut asunnokseen. Tämä on iäti minun asuinpaikkani. Tänne minä jään, tämän minä halusin.” Jerusalem oli Jumalan valinta ja Hän on luvannut pysyä siellä. Yksinkertaista.

(3) Oli vielä yksi argumentti ja se oli itse asiassa hyvä argumentti. Tulee muistaa mitä Jumala tehnyt Jerusalemin ja sen temppelin puolesta aiemmin! Sata vuotta aiemmin, vuonna 701 eKr., Assyrian valtava armeija oli piirittänyt Jerusalemia kuningas Sanheribin johdolla. Aikalaisprofeetta Jesaja oli kuitenkin tuonut seuraavan sanoman:

Ei hän tähän kaupunkiin pääse, ei ammu tänne yhtään nuolta, ei tuo tämän eteen ainuttakaan kilpeä eikä luo piiritysvallia tätä vastaan. Hän palaa samaa tietä, jota tuli, tähän kaupunkiin hän ei pääse, sanoo Herra. Minä suojelen tätä kaupunkia, minä pelastan sen itseni vuoksi ja palvelijani Daavidin tähden. (Jes. 37:33-35). 

Jesaja oli oikeassa. Herran enkeli lähti liikkeelle ja tappoi Assyrian armeijasta 185 000 miestä. Sanherib palasi kotiin. Jerusalem ja temppeli säästyivät (2. Kun. 19; Jes. 37).

Johtopäätös: temppeliä ei varmasti voi tuhota, se on todistettu! Mutta mitä Jeremia sanoo? Käytännössä hän yrittää sanoa jotain seuraavaa: kansa on ehkä turvassa vihollisiltaan niin kauan kuin Jumala on heidän puolellaan. Mutta mitäs sitten jos vihollinen onkin nyt heidän oma Jumalansa..? Jos Jumala itse tulisi sotimaan kansaansa vastaan, kuka voisi auttaa sitä? Ongelmana oli se, että temppelistä oli tehty ryövärien luola (j. 11)! Ryövärien luola ei ole paikka, jonka rosvot ryöstävät, vaan se on paikka, jonne rosvot palaavat ryöstöretkiensä jälkeen. Kansa varastaa, se tappaa, se rikkoo avion, käyttää Jumalan nimeä väärin ja palvoo epäjumalia (ks. 2. Moos. 20). Se siis rikkoo ensin kaikki 10 käskyä ja sitten se menee temppeliin uhraamaan Jumalalle ja luulee olevansa turvassa. 

Mutta voiko Jumala tuhota oman pyhän paikkansa? Katso jaetta 12. Muistatteko Siilon?, kysyy Jeremia. Totta kai he muistivat. Se oli muutaman tunnin kävelymatkan päässä pohjoisessa, alueella, joka oli nyt Assyrian provinssia. Kuten 1. Samuelin kirjan luvut 1-4 muistuttavat, se oli kerran ollut Herran valitsema paikka. Se oli paikka, jossa arvokasta liitonarkkia säilytettiin arvokkaassa ilmestysmajassa. Se oli paikka, jossa pappi Eeli hoiti virkaansa ja jossa kuuluisaksi noussut profeetta Samuel oli lapsena kasvanut, ja jossa hän oli kuullut sen kuuluisan Herran kutsun nukkuessaan (ks. 1. Sam. 1-3). Siilo oli siis ollut Jumalan läsnäolon paikka ennen Jerusalemia. Kansa siis sanoo, että temppeliä ei voi tuhota. Menkää Siiloon ja katsokaa mitä löydätte, sanoo Jeremia. Rauniot. Häväistyksen. Paikka, jossa Jumala oli asunut, oli tuhottu. Filistealaisten armeija oli hävittänyt paikan joskus vuoden 1050 eKr. paikkeilla. Katsokaa Siiloa, niin tiedätte miltä Jerusalem tulee näyttämään hyvin pian. Jeremian kirjan viimeinen luku osoittaa hänen olleen oikeassa.

Kuva Siilosta, joka oli Jeremian aikana enää kasa raunioita. [4]
Siilon ja Jerusalemin vertaaminen oli itse asiassa kova veto, koska Juudan kansa piti Jerusalemia aivan omassa sarjassaan. Katsokaamme Psalmia 78:58-72:

He vihastuttivat hänet uhraamalla kukkuloilla, loukkasivat häntä jumaliensa kuvilla. Jumala näki sen, ja hänen vihansa syttyi, hän hylkäsi Israelin kokonaan. Hän hylkäsi asumuksensa, Silon pyhäkön, teltan, jonka oli asettanut ihmisten keskelle. Hän antoi voimansa tunnuksen joutua saaliiksi, jätti pyhän arkkunsa vihollisen käsiin, ja kansansa hän antoi miekan armoille, niin hän omiinsa vihastui. Tuli nielaisi nuoret miehet, enää ei laulettu morsiamille, papit kaatuivat vihollisen miekkaan, lesket eivät saaneet viettää valittajaisia. Mutta Herra havahtui, niin kuin nukkuja havahtuu, niin kuin soturi herää viinin huuruista. Hän ajoi kansansa viholliset pakosalle, tuotti heille ikuisen häpeän. Herra hylkäsi Joosefin sukukunnan – Efraimin heimoa hän ei valinnut, vaan hän valitsi Juudan heimon ja Siionin, rakkaan vuorensa. Sille hän rakensi pyhäkkönsä, korkean kuin taivaat, vankan kuin maa, jonka hän on perustanut ikiajoiksi. Hän valitsi Daavidin, palvelijansa, otti hänet lammaslaitumilta, toi lampaiden ja karitsojen keskeltä kaitsemaan omaa kansaansa Jaakobia, hallitsemaan omaa maataan Israelia. Ja Daavid kaitsi sitä vilpittömin sydämin, johdatti sitä taitavin käsin.

Juuda oli ylimielinen ja luuli selviävänsä paremmin kuin veljensä Israel. Se oli väärässä. Juuda heitettäisiin pakkosiirtolaisuuteen ja Jerusalem tulataisiin tuhoamaan. Kohtalo tulee olemaan sama kuin pohjoisella Israelilla reilu 100 vuotta aiemmin (lue 2. Kun. 17). 

Emme jatka lukua 7 tämän enempää, koska Jeremian puhe on nyt ohi. Huomaa kuitenkin, että jakeessa 16 Jeremia saa Jumalalta vielä uuden sanan: ”älä enää rukoile kansan puolesta” (ks. myös 11:14; 14:11; 15:1). Homma on taputeltu. Juuda on tuhon oma. Tuomio on tulossa. Siirrymme lukuun 26.

Puheen seuraus — luku 26

Luku 26 antaa lyhyen tiivistyksen Jeremian temppelipuheesta, mutta se keskittyy enemmän puheen seurauksiin. (Jakeet 2-6 tiivistää Jeremian puheen; jakeet 7-16 kertovat Jeremian pidätyksen ja oikeudenkäynnin; jakeet 17-19, 24 vanhimpien anomuksen; jakeet 20-23 profeetta Uurian teloituksen.) Jeremia saa kuolemantuomion temppeliä vastaan puhumisesta, mutta tuomio muutetaan ja hän säilyy hengissä. 

Kuulijat eivät ymmärtäneet miten Herran palvelija voi puhua Herran temppeliä ja kaupunkia vastaan. Ristiriita! Jeremian sanoma tulkittiin petoksena ja jumalanpilkkana (26:8-9, 11). Kuten 5. Moos. 18:20 sanoo, ”Jos taas joku profeetta julkeaa minun nimissäni puhua sellaista, mitä minä en ole käskenyt hänen puhua, tai puhuu vieraiden jumalien nimissä, hänen on kuoltava.” Katsotaan seuraavaksi millaisia eri ryhmittymiä tapahtumassa on mukana:

  • Syyttäjät. Jeremiaa vastaan nousee erityisesti papit ja profeetat. Papit olivat temppelin palveluksessa ja profeetat tukivat sanomillaan hallintokoneistoa.
  • Koko kansa. Tämä on tavallista Juudan kansaa, joka on kokoontunut temppelialueelle. 
  • Juudan päämiehet/johtomiehet. Jakeessa 10 mainitut päämiehet toimivat tuomareina, jotka ratkoivat kiistoja temppelin portilla (kuten oli tapana, ks. Ruut 4:1). Tälle tuomaristolle papit ja profeetat esittivät syytökset Jeremiaa vastaan äänekkään kansanjoukon seuratessa tilannetta. Kun Jeremia on puolustanut itseään, päämiehet vapauttavat hänet sytteistä. 
  • Kansan vanhimmat. Virallisen päätöksen jälkeen nousi vielä esiin joitain kansan vanhimpia. He olivat omien kyliensä päälliköitä ja huonekuntiensa johtajia. He vetoavat jakeessa 18 Miikan kirjan jakeeseen 3:12. Miika oli ennustanut Jerusalemia kohtaavasta karmeasta tuhosta. Mutta mitä teki Juudan kuningas Hiskia (hallitsi 715-696 eKr.)? Hän katui, kuten myös koko kansa, ja Herra katui sitä onnettomuutta, jonka oli luvannut (2. Kun. 18:1-6). Näin ollen: Miika oli kyllä todellinen profeetta, mutta hänkin oli ennustanut Jerusalemin tuhon. Mutta koska kansa oli kuninkaan johdolla katunut, Jumala ei tuhonnut Jerusalemia. Ehkä nyt siis pitäisi tehdä samoin!

Kun luvun lopussa (j. 20-24) Jojakim surmaa profeetta Uurian, opetus on selvä ja se käy ilmi, kun asetamme Hiskian ja Jojakimin vastakkain:

  • Hiskia: 100 vuotta aiemmin Hiskia oli kuullut profeetan tuomion sanat ja katunut ja täten estänyt kansan tuhon.
  • Jojakim: Hän ei kuule profeettaa, vaan pyrkii tappamaan heidät ja tällä toiminnalla hän sinetöi kansan kohtalon.

 

Jeremian henki säästyy vain, koska Ahikamin, Saafanin pojan, käsi on hänen suojanaan. Tässä kohden meidän onkin syytä katsoa hieman tarkemmin erästä perhettä, jonka toiminta toi paljon suojaa Jeremialle:

  • (Isä) Saafan oli kuningas Joosian palveluksessa ollut kirjuri, joka oli lukenut kuninkaalle temppelistä löydetyn lain kirjan sanoman. Tämä johti suureen uskonpuhdistukseen (2. Kun. 22:3–>). Saafanilla oli monia poikia. —>
  • Ahikam, Saafanin poika, ottaa Jeremian huostaansa temppeli-saarnan jälkeen ja pelastaa näin hänet suuremmilta vainoilta (26:24). 
  • Elasan, Saafanin poika, oli yksi niistä, jotka lähtivät myöhemmin Babyloniaan, ja jonka mukana Jeremia lähetti kirjeen pakkosiirtolaisille (29:3—>).
  • Gemarja, Saafanin poika, on mukana luvun 36 tapahtumissa, kun kuningas Jojakim polttaa Jeremian sanomat takkatulessa. Gemarja on yksi niistä, jotka yrittävät estellä kuningasta. 
  • Miika, Saafanin pojanpoika ja Gemarjan poika, kuuli Jeremian profetiat Baarukin lukemana ja hän vei sanomasta viestin kuninkaan linnaan (36:11).
  • Gedalja, Saafanin pojanpoika ja Ahikamin poika, esiintyy luvussa 40. Hän ottaa Jeremian vastaan asumaan luokseen Mispaan Jerusalemin tuhon jälkeen ja hän toimii Juudan alueen käskynhaltijana. 

 

Näin ollen meillä on riittävästi dataa sen tietämiseksi, että kuninkaan hovissa oli olemassa oppositioryhmä, joka ei ollut samaa mieltä kuninkaan kanssa siitä miten toimia. Saafanin perhe oli lyhyesti sanottuna erittäin tärkeä tuki Jeremialle läpi hänen elämänsä. Enää meidän tulee miettiä millä tavalla Jeremian teksti voi puhua meille tänään.

Sovellusta ja vähän Uutta testamenttia…

Miten tätä kaikkea sitten voidaan soveltaa..? Aivan alkuun voimme sanoa, että teksteistä nousee esiin muutama yleinen periaate:

Ensinnäkin eettinen elämä ja kuuliaisuus Jumalaa kohtaan nousee tärkeämmäksi kuin kultillinen harjoittaminen. Jerusalemissa uhratut uhrit menettivät merkityksensä, koska kansa eli miten halusi. Jumala haluaa kuitenkin pelastaa ihmisen, jotta hän voisi muuttua. Me saamme tulla sellaisina kuin olemme, mutta meidän on jatkettava matkaamme muuttuneina. 

Toiseksi, historia kulkee eteenpäin. Jumalan toimintaa ei voida aina ennakoida menneisyyden perusteella. Kuten tunnettu VT:n tutkija Christopher Wright kirjoittaa, ”historia kulkee eteenpäin ja se mikä oli joskus Jumalan sana jossain tilanteessa, voi muuttua vaaralliseksi itsensä pettämiseksi nykyisyydessä, jos toiminta erotetaan kuuliaisuudesta. Jumala ei ole sidottu mihinkään instituutioon, paikkaan, organisaatioon, traditioon tai metodiin.” [5] Jerusalemilaisten suurin virhe oli luottaa temppelin tuhoutumattomuuteen menneisyyden perusteella. Se oli väärässä.

Mitä tulee Jeesukseen, niin hänen toimintansa viimeisellä viikolla muistuttaa paljon Jeremian toimintaa. Jeesus teki kaksi vaarallista asiaa: (1) hän järjesti temppelissä lyhyen välikohtauksen, joka tulkittiin selvästi hyökkäyksenä temppeliä ja sen johtajistoa vastaan (Mark. 11) ja (2) hän ennusti temppelin tuhon sukupolven kuluessa, joskin tämän hän kertoi vain omille seuraajilleen (Mark. 13). Tiivistettynä voimme verrata Jeremian ja Jeesuksen sanomaa seuraavasti:

  • Jeremia puhui sanansa vuonna 609 eKr. ja temppeli oli tuhottu vuonna 586 eKr. 
  • Jeesus puhui temppeliä vastaan vuonna 30 ja se tuhoutui vuonna 70. 
  • Jeremia oli lähellä kuolla tästä syystä — Jeesus tapettiin saman viikon perjantaina. 

 

Myös Stefanos hyökkäsi temppelin pyhyyttä vastaan ja se oli yksi syy hänen surmaamiseensa. Jeremian kirjan opetus muistuttaa näin ollen ainakin siitä, että oli vaarallista lähteä puhumaan temppeliä vastaan.

Viitteet

1) Christopher J. H. Wright, The Message of Jeremiah. The Bible Speaks Today -sarja (Nottingham: IVP: 2014), 271-73.

2) Jakeessa 3 alkukieli voidaan kääntää kahdella mahdollisella tavalla. Joko (1) ”Minä annan teidän asua tässä paikassa” tai (2) ”Minä asun keskellänne tässä paikassa”. Ero on pieni ja kyse on siitä millä tavalla heprean konsonanttiteksti vokalisoidaan. Masoreettinen teksti tukee lukutapaa (1), kaksi varaista käännöstä (Aquila ja Vulgata) tukevat lukutapaa (2). Suomenkieliset käännökset seuraavat lukutapaa (1). Lukutapa (1) tarkoittaa Jerusalemia ja koko maata, jota kansa asuttaa, kun taas lukutapa (2) tarkoittaa temppeliä, jossa Jumalan läsnäolo on sijoittuneena. Jaetta 4 vasten luettuna vaihtoehto (2) näyttäisi perustellummalta, mutta jakeessa 7 painopiste onkin Israelin maassa. Wrightin (Jeremiah, 108) mukaan lause on tahallaan kaksimerkityksellinen, koska molemmat uhkaukset itse asiassa toteutuivat.

3) Suosittelen lukemaan aiheesta teologian tohtori Marko Jauhiaisen kaksi artikkelia: ensimmäinen löytyy täältä, toinen täältä.

4) Kuva: V. Philips Long, ”1 Samuel.” Teoksessa Zondervan Illustrated Bible Backgrounds Commentary. Ed. John H. Walton (Grand Rapids: Zondervan, 2009), 273. 

5 Wright, Jeremiah, 120.

Janne Saarela

Janne Saarela on Vammalan helluntaiseurakunnan uusi seurakuntapastori. Koulutukseltaan hän on teologi: B.A. in Theology and Ministry (Iso Kirja / University of Wales) 2013; M.A. in Theological Studies (Regent College, Canada), 2019.

Vastaa