Johdanto
Edellisestä tekstistä kävi ilmi, että Hesekiel on 30-vuotias pappissuvun kasvatti, kun Jumala kutsuu hänet profeetakseen pakkosiirtolaisten keskuuteen Babyloniassa. Kutsu annettiin 31.7.593 eKr., viisi vuotta sen jälken, kun kuningas Jojakin ja osa muuta kansaa vietiin pakkosiirtolaisuuteen. Jakeista 1:1-3 käy ilmi miten Hesekiel sanoi ”nähneensä Jumalan näkyjä” (j. 1) ja miten ”Herran käsi laskeutui hänen ylleen” (j. 3). Viimeinen lausuma löytyy kirjasta kokonaista seitsemän kertaa (1:3; 3:14, 22; 8:1; 33:22; 37:1; 40:1). Tässä tekstissä tarkastelemme tarkemmin Hesekielin kutsua ja mainittuja näkyjä. Kuvaus on itse asiassa niin pitkä, että se kestää aina luvun 3 loppuun. Jakeesta 11:15, saamme jonkinlaiset käsityksen siitä mitä Jerusalemiin jääneet juutalaiset ajattelivat pakkosiirtolaisuuteen joutuneista ja se kuvaa varmasti myös pakkosiirrettyjen omia tuntoja:
Ihminen, kuule tämä, sinä ja veljesi, sinun sukulaisesi ja koko Israelin kansa, te kaikki, joista Jerusalemin asukkaat sanovat: ’Olkoot siellä, etäällä Herrasta, meille tämä maa on annettu perinnöksi.
Pakkosiirretyt siis kokivat olevansa kaukana Herrasta, joka oli sitonut läsnäolonsa Jerusalemin temppeliin. Mutta kuinka ollakaan, Hesekiel huomaa pian tällaisen ajatuksen olevan täydellisen väärä. Jumala ei ole kaukana. Hän liikkuu jopa Babyloniassa kaikessa kunniassaan! Hyppäämme nyt tarkastelemaan yhtä Raamatun pisintä, kummallisinta ja mielenkiintoisinta kutsu-kohtausta.
Jakeet 1:4-28
Tekstissä, joka alkaa jakeesta 1:4, on kyse silminnäkijän muistiinpanoista (”minä näin”). Itse asiassa käytetty kieli(oppi) on asiantuntijoiden mukaan jopa hieman ”sekavaa” kuvausta juuri siitä syystä, että se mitä Hesekiel näkee, on liian hämmästyttävää, jotta hän saisi kuvattua sitä kovin selkeästi. Tekstissä siten toistuu jatkuvasti ilmaus ”se oli kuin” eli Hesekiel tekee kaikkensa yrittäessään selittää mitä hän oikeasti näkee.
Myrskytuuli, suuri pilvi ja tuli, jotka tulevat pohjoisesta, kuvaavat yksinkertaisesti Jumalan tuomiota, joka kohtaisi Jerusalemia hyvin pian. Mutta pilvi ei ole tavallinen, koska se paljastaa jotain aivan erityistä, jota kuvataan jakeesta 5 eteenpäin. Erityisesti kolme asiaa kiinnitti profeetan huomion: neljä ihmeellistä olentoa (j. 5-14), niiden alla olevat pyörät (j. 15-21) ja niiden päällä oleva valtaistuin (j. 22-28).
Olennot: 1:5-14
Ensin Hesekiel kiinnittää huomiota neljään erityiseen olentoon, joilla on neljä päätä ja neljä siipeä. Luvussa 1 näitä olentoja ei kutsuta millään erityisellä nimellä, mutta jakeen 10:20 mukaan ne ovat kerubeja. Tällaiset olennot olivat itse asiassa melko tavallisia jo antiikin Lähi-idän uskonnollisessa ikonografiassa eli taiteessa. Tämä muistuttaa meitä siitä, että vaikka me emme ole välttämättä tottuneet tällaisiin olentoihin, tämä ei ollut itsessään uniikkia antiikin Lähi-idän uskonnollisessa ympäristössä. Esimerkiksi Assyrian kuningas Assurbanipal 2:n palatsin porteille oli asetettu ”vartioon” siivillä varustettu härkä, jolla oli ihmisen pää. Myös Salomo oli asettanut temppelin kaikkeinpyhimpään kaksi kerubia, joskin ne olivat eri näköisiä (1. Kun. 6:23-28). Tällaisten olentojen näkeminen viestitti siten automaattisesti jumaluuden läsnäolosta. Näiden olentojen täytyi olla pyöreässä rinkimuodostelmassa (ei rivissä tai jonossa). Tällä tavoin kaikkien ulospäin suuntautuneet kasvovat olivat ihmisen kasvot, kun taas taaksepäin ne näyttivät kotkilta. Oikealle puolelle ne näyttivät leijonan kasvojaan ja vasemmalle härän kasvoja. Kaikki neljä symboloivat omalla tavallaan jotain Jumalasta. Leijona tunnettiin laajasti kuninkuuden symbolina (Tuom. 14:18; 2. Sam. 1:23; 17:10), kun taas kotka tunnettiin nopeudestaan ja linnuista upeimpana (5. Moos. 28:49; Jes. 40:31; Jer. 48:40). Härkä oli kotieläimistä arvokkain (Snl. 14:4), mutta se oli myös hedelmällisyyden ja jumaluuden symboli (Ps. 106:19-20). Ihminen oli taas luotu Jumalan kuvaksi, joka kantoi kaikkein korkeinta asemaa (1. Moos. 1:28; Ps. 8). Kuten Daniel Block toteaa, nämä neljä olentoa osoittavat symbolisesti sen miten Jumalalla on leijonan tavalla kuninkuus ja voima, kotkan tavalla nopeus liikkua, elämää aikaansaava voima kuten härällä ja viisaus kuten ihmisellä.
Numero neljä esiintyy jakeissa 5-12 kokonaista 12 kertaa. Olentoja on neljä, niillä on neljät kasvot ja neljä siipeä. Numero neljä symboloi tässä tapauksessa koko maailmaa (sen ”neljää kulmaa” ks. Hes. 37:9; Jer. 49:36; Dan. 8:8; Matt. 24:31; Ilm. 7:1), joten symbolinen painopiste on Jumalan kaikkivaltiudessa ja kaikkialla läsnäolevuudessa. Jumala ei todellakaan ole rajoittunut pelkästään Jerusalemiin! Nämä neljä olentoa ovat jatkuvassa liikkeessä ja ne liikkuvat Hengen ohjauksessa (j. 12, 14). Sen lisäksi, että Hesekiel näkee nämä olennot, hän kuulee ne. Itse asiassa melu on niin kova, että hän vertaa sitä suurten vesien pauhuun, kaikkivaltiaan jylisevään ääneen ja sotaleirin pitämään meteliin (j. 24).
Pyörät: 1:15-21
Toiseksi Hesekiel kiinnittää huomiota olentojen alla oleviin monimutkaisiin pyöriin, joissa on pyörä pyörän sisällä. Vaikka olennoilla oli siivet, ne liikkuivat näiden jakeissa 15-21 kuvattujen pyörien avulla. Jumalan valtaistuin (jota kuvataan jakeesta 22 eteenpäin) on siten neljän pyörän varassa ja kuten edellä mainittu, lukumäärä neljä on edelleen symbolinen eli tämä ”kapistus” voi liikkua mihin ja miten tahansa. Jae 18 voidaan kääntää kahdella eri tavalla. 1933-käännöksen mukaan ”niiden kehät olivat täynnä silmiä”, mutta 1992-käännöksen mukaan ”jokaisen kehä välkehti kauttaaltaan valoa”. Daniel Block on jälkimmäisen tulkinnan kannalla, koska hänen mukaansa kyse on eräänlaisista jalokivistä.
Valtaistuin: 1:22-28
Jakeessa 22 Hesekiel nostaa katseensa ylös kiinnittäen huomiota kaartuvaan levyyn, jota neljä olentoa yllään kannattelevat. Mutta tämäkään ei ole itsessään olennaisin asia, vaan olennaista on se joku, joka istuu tämän levyn päällä olevalla valtaistuimella (j. 26-27). Istujaa kuvataan ihmisen kaltaiseksi tai muotoiseksi. Kuvatessaan Jumalaa Hesekiel siis puhuu ihmisen muotoisesta olennosta. Jakeessa 26 hän käyttää itse asiassa samaa heprean kielen sanaa demut, joka löytyy luomiskertomuksesta (1. Moos. 1:26-27), jossa Jumala luo ihmisen omaksi kuvakseen ja kaltaisekseen (demut).
Hesekiel siis näkee itse Jumalan istuvan säihkyvällä valtaistuimella (vrt. 2. Moos. 24:10). Kuten jae 28 toteaa, kyseessä on Jumalan kavod, Hänen kirkkautensa/läsnäolonsa. Kirjaimellisesti kavod tarkoittaa raskasta, mutta kun sanaa käytetään tällaisessa asiayhteydessä, sillä painotetaan kuninkaallisen loiston voimaa ja mahtavuutta. Aiemmin sanaa on käytetty erityisesti tilanteessa, kun Jumalan kavod sijoittui ensin ilmestysmajaan (2. Moos. 40:34-38) ja sen jälkeen temppeliin (1. Kun. 8:6-11). Mainittakoot, että kun Vanha testamentti käännettiin myöhemmin kreikan kielelle (=Septuaginta), kavod-sana käännettiin sanalla doksa. Tämä kokonaisuus kannattaa pitää mielessä kahdesta syystä. (1) Se nousee suureen rooliin kirjan myöhemmissä luvuissa, kun Jumalan kavod/doksa poistuisi Jerusalemin temppelistä (luvut 8-11) ja myöhemmin palaisi uuteen temppeliin (43:1-5). (2) Sana on olennaisen tärkeä varsinkin Uuden testamentin tekstejä ajatellen (joihin palaamme myöhemmin). Kun Johannes sanoo evankeliumissaan (1:14) miten ”Sana tuli lihaksi ja telttaili meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa [doksan], senkaltaista kirkkautta [doksan], kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta”, me ymmärrämme, että tämä jae tulee tulkita harkitusti juuri Vanhan testamentin taustatekstien, kuten Hesekielin, valossa.
Samalla tavalla kuin Jesaja oli nähnyt Jumalan olevan ”korkea ja ylhäinen” (Jes. 6:1), myös Hesekiel havaitsee Jumalan olevan hyvin korkealla (j. 26). Sitten Hesekiel tekee ainoan kuviteltavissa olevan asian: hän lankeaa kasvoilleen. Myöhemmin Johannes kaatuu samalla tavalla kuin kuolleena maahan, kun hän kohtaa Jeesuksen samanlaisessa kirkkaudessa (Ilm. 1:17). Reilu sata vuotta ennen ajanlaskumme alkua syntyneessä Siirakin kirjassa Hesekiel muistetaankin erityisesti juuri tämän luvun kokemuksesta: ”Hesekiel näki näyssä Herran kirkkauden, kerubien vaunujen yllä se ilmestyi hänelle” (Siir. 49:8).
Mistä luvussa 1 siis on kyse? Ensinnäkään israelilaiset eivät saa luulla, että Jumala olisi rajoittunut Jerusalemin temppeliin — Hän on selvästikin myös Babylonian pakkosiirtolaisten luona! Toisekseen kaikkien tulisi tajuta, että Babylonian ylivalta ei johdu siitä, että Jahve olisi heikko. Jumala saapuu Mardukin hallitsemalle alueelle ilman passia (tai koronapassia), lupia kyselemättä. Muutenkin Babylonia on saanut toimia näin vain siksi, että Jumala on antanut sen toimia. Itse Hän istuu edelleen ainoana ja todellisena Jumalana valtaistuimella. Jumala ei kuitenkaan ole liikkeellä huvikseen. Hän on tullut etsimään ja valitsemaan itselleen sopivan profeetan, joka voisi toimia Hänen puhemiehenään pakkosiirretyille. Tästä on kyse luvuissa 2-3.
Luvut 2-3
Siinä kun luku 1 on täynnä visuaalista kuvausta, luvut 2-3 ovat täynnä verbaalista kommunikointia. Toisin sanoen, siinä kun luvussa 1 Hesekiel selittää mitä hän näkee, luvut 2-3 selittävät miksi hän näkee tämän näyn. Syy: Jumala kutsuu Hesekielin profeetakseen. Kaava on sama kuin esimerkiksi Jesajan kohdalla, joka ensin ”näkee Jumalan”, jonka jälkeen hän vastaanottaa kutsunsa (Jes. 6). Jumala kutsuu Hesekieliä termillä ben adam, ”ihmisen poika” ja termi esiintyy läpi kirjan +80x. Tässä tapauksessa termin merkitys on eri kuin Danielin kirjan luvussa 7. Hesekielin kirjassa sen tarkoitus on painottaa profeetan ihmisyyttä ja ehkä jopa heikkoutta. Henki, joka on jo mainittu pariin otteeseen luvussa 1, auttaa Hesekieliä nousemaan jaloilleen maasta, jotta hän voisi ottaa vastaan kutsunsa.
Kutsu: 2:1-7
Samalla tavalla kuin Mooseksen (2. Moos. 3:10), Jesajan (Jes. 6:8) ja Jeremian (Jer. 1:7) kohdalla, Jumala haluaa lähettää Hesekielin suorittamaan erityistä tehtävää. Ikävä kyllä Hesekiel kokee saman kuin Jeremia (Jer. 1) eli hänelle paljastuu hänen kohdeyleisönsä hankaluus. Israelin kansan sydän kuvataan jopa kovemmaksi kuin pakanakansojen. He eivät tulisi hevillä (eikä rokilla?) uskomaan Hesekielin sanomaa. Israelin uppiniskaisuus ja kapinallisuus on laaja teema Raamatussa ja sitä valitetaan niin Vanhan (mm. Aamos 5; Hes. 16; 23) kuin Uuden testamentin (mm. Ap.t. 7) sivuilla. Vaikeuksia siis luvataan heti kättelyssä! Joka tapauksessa, kansa tulisi kyllä ajallaan tajuamaan, että heidän keskuudessaan on ollut todellinen profeetta (2:5). Tämä on osasyy siihen, että Hesekiel talletti sanomansa päivän tarkkuudella. Kukaan ei voinut jälkikäteen väittää, etteikö hän olisi julistanut sanomaansa ennen asioiden tapahtumista.
2:8-3:3: Kirjakäärö
Mitä Hesekielin sitten tulisi julistaa? Vastauksena tähän Jumala antaa hänelle syötäväksi kirjakäärön (2:8-3:3). Tarkoitus on painottaa sitä, että profeetta kuulee vain Jumalaa ja julistaa vain sen mitä Hän antaa julistettavaksi. Sanoma on tuomiollinen, koska siihen oli kirjoitettu ”itkuvirret, huokaukset ja voi-huudot” (2:10). Ei ollut tyypillistä, että käärö olisi kirjoitettu täyteen sekä sisältä että päältä — Jumalalla on siis kansalleen paljon sanottavaa! Samaan aikaan tämä symboloi sitä, että profeetta ei itse keksi sanomaansa, vaan hän julistaa vain sen, minkä hän kuulee Jumalalta. Profeetan syömä käärö maistuu hänen suussaan yllättäen hunajalta, mutta Psalmeissa todetaan miten Herran sana on kuin suussa maistuva hunaja (Ps. 19:11; 119:103). Myöhemmin Johannes saa samanlaisen käskyn syödä käärön ja hänenkin suussaan käärö maistuu hunajalta, joskin se alkaa karvastelemaan hänen vatsassaan (Ilm. 10:9-10). Ilmestyskirjassa on siten paljon linkkejä Hesekielin kirjan sivuille. Käärön sisältönä näyttäisi olevan nimenomaan tuomion sanoma, jonka Hesekiel tulisi julistamaan toimintansa ensimmäisenä kautena ennen temppelin tuhoa eli kirjan osassa 1 (luvuissa 1-24).
Kutsu uudelleen: (3:4-11)
Jakeissa 3:4-11 Hesekielin kutsumus määritellään tarkemmin. Hesekiel epäröi ja Jumala toistaa hänelle annetun tehtävän. Olennaista on se, että Hesekiel julistaisi vain ja ainoastaan sen sanan, jonka Herra hänelle antaa (2:4, 7; 3:3, 4, 11). Tämä valmistaa meitä profeetan mykkyyteen, johon palaamme hetken kuluttua. Ikävä kyllä kohdeyleisö tulisi olemaan täynnä jästipäitä idiootteja, joiden otsa on ”liian kova” (vrt. Jes. 48:4; Jer. 3:3). Koska he eivät tulisi kuuntelemaan mitä profeetalla on sanottavanaan, Jumala tekisi Hesekielin timantin kovaksi saarnaajaksi, joka kestäisi kansan paineen.
3:12-15: Näky katkeaa
Sitten jakeessa 3:12 Hesekielin näky katkeaa. Henki palauttaa hänet pakkosiirtolaisten tykö Tel Abibiin. Sana tarkoittaa pientä kylää, joka on jäänyt jäljelle tulvan seurauksena. Kyseessä lienee jonkinlainen tuhoutunut paikka Kebarjoen varrella. Esran kirjan perusteella me tiedämme muitakin alueita, joissa pakkosiirtolaiset majailivat (2:59; 8:17). Mitä Hesekiel tekee? Hän istuu viikon paikallaan sanomatta mitään! Jakeen 3:14 mukaan hän oli vihainen ja katkera (1992-käännös on jostain syystä väärillä linjoilla) ja tämä lienee hänen suhtautumisensa saamaansa kutsuun. Teksti näyttää siis vinkkaavan siitä, että vaikka Hesekiel ei haluaisi vastaanottaa tehtäväänsä, hänellä ei ole vaihtoehtoa (vrt. 2:8). Tai kuten Daniel Block toteaa, ”Hesekiel on itsepäinen mies, joka istuu paikallaan seitsemän päivää, kunnes Jumalan kärsivällisyys loppuu” (s. 141).
Jumala puhuu jälleen: 3:16-21
Kuluu viikko. Hesekielillä on ollut aikaa analysoida näkemäänsä ja saamaansa kutsua. Sitten se tapahtuu uudelleen: hänelle tulee Herran sana (3:16). Jumala asettaa Hesekielin Jesajan (56:10), Jeremian (6:17) ja Habakukin (2:1) tavoin kansan ”vartijaksi” tai ”tähystäjäksi”. Tämä äärimmäisen tärkeä tehtävä oli annettu jollekin henkilölle jokaisessa kaupungissa. Vartijan tuli tähystää muurilla tai erityisessä tornissa taivaanrantaan ja varoittaa kaupunkia mahdollisesti uhkaavasta vaarasta esimerkiksi pasuunaan puhaltamalla (esim. 2. Sam. 18:19-32). Koko kaupungin henki oli näin ollen vartijan käsissä, koska jos hän epäonnistui varoittamaan tulevasta hyökkäyksestä, kaupunki tuhoutuisi. Mutta vaikka kaupunki kokisikin pahan kohtalon, mutta vartija olisi hoitanut tehtävänsä ja varoittanut kansaa ennakkoon, häntä ei voisi tapahtuneesta syyttää. Jakeissa 33:1-6 asia selitetään auki konkreettisesti:
Minulle tuli tämä Herran sana: »Ihminen, puhu maanmiehillesi. Sano heille: Kun minä lähetän sotajoukon hyökkäämään johonkin maahan, siellä on tähystäjä, jonka kansa on pannut vartioon. Kun tuo vartiomies näkee sotajoukon lähestyvän, hän puhaltaa torveen ja varoittaa kansaa. Jos joku kuulee torven äänen mutta ei välitä varoituksesta ja saa sen vuoksi surmansa vihollisen kädestä, hän on itse syypää kuolemaansa. Hänhän ei välittänyt varoituksesta, vaikka kuuli torven soivan, ja siksi hän on itse syypää. Se, joka ottaa varoituksen varteen, pelastaa henkensä. »Jos vartiomies sotajoukon lähestyessä näkee sen mutta ei puhalla torveen, eivät maan asukkaat saa varoitusta, ja vihollinen tulee ja tappaa. Joka kuolee, kuolee kyllä syntiensä tähden, mutta hänen kuolemastaan minä vaadin tilille vartiomiehen. (1992-käännös)
Juuri tähän rooliin Hesekiel asetetaan. Nykykuvaa käyttääksemme profeetan on toimittava talon palovaroittimena. Kuten 1992-käännös jakeen 3:17 oikein kääntää, Hesekielin on varoitettava kansaa Jumalasta! Nyt Jumalasta oli tullut kansansa vihollinen, joka oli tuomassa sille tuomion. Todellinen vihollinen ei ollut Nebukadnessar, vaan Jahve.
Jakeissa 18-21 annetaa neljä hypoteettista esimerkkiä siitä miten suuri vastuu profeetalla on viedä sanoma hänen kuulijoilleen. Jakeessa 18 hypoteettisena esimerkkinä on jumalaton, jota profeetta ei varoita, jakeessa 19 jumalaton, jota profeetta varoittaa, jakeessa 20 vanhurskaus, joka on kääntynyt pois uskollisuuden tieltä, ja jota profeetta ei varoita ja jakeessa 21 vanhurskas, jota profeetta varoittaa. Asiaa käsitellään laajemmin luvussa 18. Siellä käy ilmi miten juutalaiset sysäsivät syyn kohtalostaan esi-isiensä päälle tajuamatta, ette he ovat itsekin vastuussa tapahtuneesta (18:2).
Uusi näky – sitominen & mykkyys: 3:22-27
Jakeessa 3:22 Jumala käskee Hesekielin siirtyä laaksoon, yksityiseen ja rauhalliseen paikkaan, jossa hän näkee jälleen Jumalan kavodin eli kirkkauden. Ei ole selvää miksi Hesekiel saa uuden aisti-kokemuksen Jumalasta, mutta ehkä sen tarkoitus on vahvistaa hänen kutsunsa ja vakuuttaa, ettei kyseessä ollut hallusinaatio tai painajainen. Hesekiel lankeaa jälleen kasvoilleen. Jumalan kohtaamisesta ei tule tavanomainen ”tylsä” kohtaaminen. Hengen täytyy jälleen nostaa profeetta jalkeille. Hän saa käskyn mennä kotiinsa ja sulkeutua sisään.
Sitten tulemme jakeisiin 3:24-27, joiden kohdalla kohtaamme kaksi hankalaa kysymystä. (A) Sidotaanko Hesekiel oikeasti köysillä, vai onko kyse vertauskuvasta? (B) Mitä tulee ajatella profeetan mykkyydestä: kykeneekö Hesekiel puhumaan vai ei?
Mitä tulee profeetan sitomiseen (A) niin kyse on joko konkretiasta tai metaforasta. On aivan mahdollista, että kansa ei halunnut kuulla Hesekielin tiukkaa sanomaa, joten hänet sidottiin ja vangittiin aika ajoin kotiinsa köytettynä. Tässä ei olisi sinänsä mitään yllättävää, koska Jeremia sai kiellon tulla temppeliin (Jer. 36:5), hänet pahoinpideltiin ja laitettiin jalkapuuhun (20:1-2) ja lopulta hänet vangitaan ja heitetään kaivoon (Jer. 36-37). Ei siis olisi mitään yllätävää siinä, että Jerusalemin temppelin tuhoa ennustava profeetta joutuisi kokemaan kovia! Toisaalta joskus tällainen on kielikuva, jolla kuvataan metaforisesti henkilön kokemia vaikeuksia (Ps. 2:3; 18:4-5; 116:3; 129:4).
Entä Hesekielin mykkyys (B)? Kirjassa on myöhemmin muutama jaejakso, joissa kerrotaan Hesekielin mykkyyden kestävän aina siihen saakka, kunnes tieto Jerusalemin tuhosta saavuttaisi pakkosiirtolaiset:
Ja sinä, ihminen! Sinä päivänä, jona minä otan heiltä turvapaikan pois ja riistän heidän kalleimman aarteensa [Jerusalemin temppelin], heidän silmiensä ilon ja kaipauksensa kohteen, ja otan heidän poikansa ja tyttärensä, sinä päivänä saapuu luoksesi eräs pakoon päässyt ja kertoo sinulle kaiken tämän.Sinä päivänä, silloin kun tuo pakolainen tulee, sinun suusi aukeaa jälleen, sinä puhut etkä enää ole mykkä. Sinä olet heille merkkinä, ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.» (24:25-27, 1992-käännös)
Oli pakkosiirtolaisuutemme yhdestoista vuosi, kymmenennen kuun viides päivä [8.1.585], ja minun luokseni tuli mies, joka oli paennut Jerusalemista. Hän sanoi: »Kaupunki on kukistunut.»Edellisenä iltana, ennen kuin tuo pakolainen saapui, oli Herran käsi tullut ylleni. Herra oli avannut suuni, niin että aamulla, pakolaisen tullessa, saatoin puhua enkä enää ollut mykkä. (33:21-22, 1992-käännös)
Koska tieto Jerusalemin valloituksesta saavutti pakkosiirtolaiset (nykykalenterin mukaan) tammikuussa 585, tämä tarkoittaisi sitä, että Hesekiel oli mykkänä reilu seitsemän vuotta (593-585 eKr.). Toisaalta Hesekielin kerrotaan tänä aikana tuoneen sanomia Herralta myös suullisesti (esim. 5:5-17). Oliko hän siis mykkä vai ei!? Ratkaisu näyttää olevan tämä: Hesekiel oli normaalisti mykkänä, mutta hän kykeni puhumaan jos Herra antoi erityisen sanoman puhuttavaksi. Se mikä jää auki on se, onko mykkyys ”jumalallinen”, jonka vuoksi profeetan oli mahdoton puhua, vai oliko kyse vapaaehtoiseen mykkyyteen kutsumisesta. Niin tai näin, pointti on sama: Hesekiel saa luvan puhua vain kun Jumalalla oli jotain sanottavaa.
Näin ollen siinä kun jakeissa 3:16-21 painotetaan sitä, että Hesekielin on puhuttava aina kun Jumala sitä häneltä vaatii, jakeissa 3:26-27 painotetaan sitä, että Hesekielin tulee puhua ainoastaan silloin, kun Jumalalla on sanottavanaan erityinen viesti. Tässä mielessä Hesekiel toimi symbolisena merkkinä kansalle (12:6; 24:27).
Vielä on sanottava yksi asia jakeesta 3:26. Sekä 1933- että 1992-käännöksen mukaan Hesekiel joutuu olla mykkä, ettei hän voisi nuhdella kansaa. Tämä on kuitenkin ongelmallinen ajatus mm. jakeiden 20:4 ja 22:2 valossa, jossa profeetan tuli nimenomaan tuomita kansa. Jae 3:26 pitäisi kääntää ajatuksella ”sinä et voi olla heille välimiehenä”. Heprean fraasi tarkoittaa kirjaimellisesti henkilöä, joka toimii oikeudenkäynnissä puhujana ja tässä kohtaa merkitys on se, että Hesekiel olisi halunnut toimia kansan puolustajana/välimiehenä. Näin ollen jos Juudan päämiehet, jotka kokoontuivat aika ajoin Hesekielin luo, odottivat hänen toimivan välimiehenä heidän puolestaan, he joutuivat pettymään (8:1; 14:1-4; 20:1-3).
Nyt Hesekiel on valmis toimimaan profeettana ja viestittämään Jumalan antamia sanoja pakkosiirretyille juutalaisille Babyloniassa.
Kirjallisuutta
Daniel Block, The Book of Ezekiel. Chapters 1-24. NICOT (Grand Rapids: Eerdmans, 1997), 89-162.
James E. Smith, The Major Prophets (Joplin: College Press Publishing Company, 2007 [1992], 367-77.
Christopher J. H. Wright, The Message of Ezekiel. The Bible Speaks Today -sarja (Nottingham: IVP: 2001), 43-74.
Bible Project. Ezekiel, osa 1.
