Johdanto

Jumalan olemassaolon puolesta on esitetty monia argumentteja eli perusteluja ja olen itsekin työntänyt tähän soppaan lusikkani. Jotkin niistä ovat kuitenkin hyvin filosofisia ja hankalasti ymmärrettävissä ja niiden ymmärtäminen vie oman aikansa. On kuitenkin olemassa Jumalan olemassaoloa tukevia argumentteja, joita on helppo ymmärtää, koska ihmisillä on luontainen kokemus argumenttiin liittyvistä tosiasioista. Tässä tekstissä käsitellään tähän asiaan liittyvää argumenttia, argumenttia moraalista. Argumentti on siitä yksinkertainen, että jopa lapsi kykenee ymmärtämään sen ytimessä olevan väitteen ja aistimaan väitteen totuuden.

Moraaliargumentin pääväite on kirjallisuudessa yhdistetty usein venäläisen kirjailijan Fjodor Dostojevskin romaaniin Karamazovin veljekset, jossa esiintyy ajatus siitä, että ”ilman Jumalaa kaikki on sallittua”. [1] Käytännössä miltei kaikki ihmiset tietävät, että sanoilla ja teoilla on rajat, kaikki ei todellakaan ole elämässä sallittua. On olemassa asioita, jotka ovat moraalisesti väärin ja kammottavia, kuten pienen lapsen kiduttaminen huvin vuoksi tai omien luokkakavereiden surmaaminen käsiaseella. On myös olemassa asioita, jotka todella velvoittavat meitä, kuten loukkaantuneen läheisen auttaminen. Ongelma kaiken tämän ytimessä on tämä: kun asiaa pysähtyy miettimään, on erityisen vaikea löytää selitystä tällaisille objektiivisille moraalisille tosiasioille ilman hyvän Jumalan olemassaoloa. Jos ateismi on totta ja maailma kulkee eteenpäin sokean ja sattumia täynnä olevan prosessin kautta ilman todellista alkusyytä ja ilman todellista päämäärää, on vaikea kuvitella miksi maailmassa voisi todella olla moraalisia tosiasioita, jotka sitovat kaikkia ihmisiä. Tästä huolimatta yleismaailmallinen kokemus osoittaa, että tällaisia moraalisia tosiasioita on olemassa. Tämän tekstin tarkoitus on avata tarkemmin keskustelua moraaliin ja sen parhaaseen selitykseen liittyen.

Moraaliargumentti voidaan pukea deduktiivisen argumentin muotoon. Deduktiivinen argumentti tarkoittaa lyhyesti sanottuna sitä, että me annamme väitelauseita eli argumentin askeleita ja jos argumentin askeleet (premissit) ovat totta, silloin johtopäätös on välttämättä totta. Toisin sanoen, jos joku haluaa kiistää argumentin johtopäätöksen, henkilön on kiistettävä vähintään yksi sen väittämistä eli askelista. Moraaliargumentti on tässä:

1 Jos on olemassa objektiivisesti sitovia moraalisia velvoitteita, Jumala on olemassa.

2 Objektiivisesti sitovia moraalisia velvoitteita on olemassa.

3 Jumala on (todennäköisesti) olemassa.

Väite 1 on tiivistys Dostojevskin näkemyksestä ja tämä on tavallinen kristittyjen uskonpuolustajien käyttämä väite. Kun puhutaan moraalisista velvoitteita, jotka ovat objektiivisesti sitovia, sillä tarkoitetaan sitä, että nämä moraaliset velvoitteet ovat olemassa riippumatta siitä uskooko henkilö x niiden olemassaoloon. Kaikki eivät esimerkiksi pidä ajatuksesta, jonka mukaan Helsinki on Suomen pääkaupunki, mutta se on objektiivinen tosiasia. Samalla tavalla kaikki eivät välttämättä halua uskoa, että on olemassa objektiivisesti sitovia moraalisia velvoitteita, mutta ne ovat todella olemassa ja ne velvoittavat kaikkia. Pohdimme seuraavaksi hieman tarkemmin argumentin kahta eri askelta ja me aloitamme sen toisesta väitteestä. Onko objektiivisesti sitovia moraalisia velvoitteita todella olemassa?

Askel 2: onko ohjektiivisesti moraalisia velvoitteita olemassa?

Vaikka ehdoton enemmistö ihmisiä uskoo tämän väitteen sisältöön, historia tuntee henkilöitä, jotka ovat kyseenalaistaneet sen totuuden. Yksi näistä oli Friedrich Nietzsche (1844-1900). Hänen mukaansa ihmiset ovat alkaneet uskoa moraalisiin velvoitteisiin, vaikka moraalisia tosiasioita ei todellisuudessa ole olemassa. Miten sitten ajauduttiin tilanteeseen, että ihmiskunta alkoi uskoa moraalisten velvoitteiden objektiivisuuteen? Nietzschen vastaus on velkojan ja velallisen välisessa suhteessa. Yhteisön asukkaat joutuivat kiitollisuudenvelkaan eduista, joita he saivat ja tämä velka alkoi muodostua lopulta myyttiseksi kertomukseksi esi-isistä, jotka olivat luoneet yhteisön perustan. Lopulta joku näistä esi-isistä ”kasvoi lopulta jumalaksi”. Nietzsche ei siis usko kristinuskon Jumalan olemassaoloon ja hän seuraa tämän uskomuksen seurauksia sen katkeraan loppuun.

On huomattava yksi tärkeä asia: Nietzsche arvostelee erittäin kovasti aikansa sekulaareja henkilöitä, jotka uskoivat edelleen moraalisten velvoitteiden olemassaoloon siitä huolimatta, että he eivät uskoneet Jumalaan. Nietzsche siis uskoi, että koska Jumalaa ei ole olemassa, ihmiset ovat idiootteja pitääkseen edelleen kiinni kristinuskon tuomasta moraalikäsityksestä, vaikka sillä ei ole olemassa minkäänlaista toimivaa perustaa. Uskon henkilökohtaisesti lujasti siihen, että tämä on edelleen monen suomalaisenkin ongelma. Melkoinen osa suomalaisista on heittänyt Jumalan roskikseen, mutta he elävät edelleen siinä illuusiossa, että objektiivisia moraalisia velvoitteita on edelleen olemassa. Nietzschen mukaan tämä on lapsellista, toimimatonta ja järjetöntä. Ateistin pitäisi kulkea ateistinen polku sen katkeraan loppuun ja luopua ajatuksesta, että jotkut asiat olisivat todella oikein tai väärin. Kuten Nietzsche kirjoitti, ”kun ihminen luopuu kristillisestä uskosta, hän luopuu samalla oikeudestaan kristilliseen moraaliin”. [2] Tämä kaikki tarkoittaa tietenkin sitä, että Nietzsche uskoo vakaasti argumenttimme ensimmäiseen askeleeseen: jos on olemassa objektiivisesti sitovia moraalisia velvoitteita, Jumala on olemassa. [3]

Nietzsche ei ole historian varrella ainoa, joka on esittänyt tällaisen näkemyksen. Tunnettu ateisti-filosofi J. L. Mackie (1917-1981) oli samaa mieltä: objektiivisia moraalisia velvoitteita ei ole olemassa. Jean-Paul Sartre puolestaan kirjoitti, että ”jos olen hylännyt Isän Jumalan, arvojen täytyy olla jonkun muun keksintöä.” [4]

Nämä kolme esimerkkiä osoittavat tietenkin sen, että argumenttimme toista askelta on mahdollista epäillä. Kaikki eivät siis usko, että objektiivisesti sitovia moraalisia velvoitteita on olemassa. Kysymys kuitenkin kuuluu, ovatko Nietzsche, Mackie ja Sartre oikeassa? Lukijan olisi tässä kohtaa hyvä pysähtyä oikeasti miettimään niitä seurauksia, joita tällaisella väitteellä on. Voiko kukaan oikeasti elää tällä tavalla? On helppo huomata miten kovan hinnan henkilö joutuu maksamaan jos hän kiistää argumentin toisen askeleen totuuden. Kuten jo C. S. Lewis aikoinaan huomautti, ne samat ihmiset jotka ensin torjuvat objektiiviset moraaliset velvoitteet harhakuvitelmina kehottavat meitä seuraavassa hetkessä työskentelemään jälkipolvien hyväksi, kouluttamaan, mullistamaan, hävittämään, elämään ja kuolemaan ihmissuvun parhaaksi. [5] Elämä ei todellisuudessa toimi Nietzschen ja Mackien kuvaamalla tavalla. Ihmiset ympäri maailmaa todella tiedostavat, että jotkut asiat ovat oikeita ja toiset vääriä. Nykyään onkin tyypillisempää, että henkilö ei kiellä argumentin askelta 2, vaan hän hyökkää argumentin ensimmäistä askelta vastaan. Nähtävästi enemmistö ateisteistakin todella uskoo moraalisten velvoitteiden objektiivisuuteen, mutta heidän mukaan tämä ei tarvitse perustakseen Jumalaa. Katsommekin seuraavaksi, kestääkö tällainen väite tarkempaa analyysiä.

Askel 1: tarvitseeko objektiiviset moraaliset velvoitteet perustaksi Jumalan?

Argumenttimme ensimmäinen askel on siis tämä: jos on olemassa objektiivisesti sitovia moraalisia velvoitteita, Jumala on olemassa. Tätä väitettä voidaan lähteä kyseenalaistamaan muutamalla eri tavalla. Ensimmäinen vaihtoehto on sanoa, etteivät moraaliset velvoitteet tarvitse minkäänlaista perustaa, ne vain ovat totta! Tämän näkemyksen mukaan objektiivisesti sitovat moraaliset velvoitteet ovat ”raaka fakta”, eivätkä ne tarvitse selitystä. Toinen vaihtoehto on sanoa, että joku perusta todella tarvitaan, mutta tämän perustan ei tarvitse olla Jumala. Käsittelen nyt molemmat vastaväitteet.

Erik Wielenberg (s. 1972) on yksi niistä, joiden mukaan objektiivisesti sitovat moraaliset velvoitteet ovat raaka tosiasia ja maailma vain on sellainen paikka, jossa jotkut asiat ovat väärin ja jotkut oikein. Tällainen väite on kuitenkin ongelmallinen, jos me otamme tosissamme ateistisen kertomuksen maailmankaikkeudesta. Kuten amerikkalainen filosofi George Mavrodes (1926-2019) on todennut, olisi erityisen yllättävää ja kummallista jos ateistien kuvaamaan maailmankaikkeuteen kuuluisi osakseen objektiivisesti sitovat moraaliset velvoitteet. Jos kaikki palautuu fysiikan alkeishiukkasiin, miten moraalista todellisuutta voisi olla olemassa? Yksi ongelma Wielenbergin näkemyksessä on se, että hänen maailmankaikkeutensa ei todellisuudessa muistuta tavallista ateistista maailmankaikkeutta, vaan se muistuttaa enemmän Platonin maailmaa, jossa ihmisten moraaliset velvoitteet kuvastavat itse todellisuuden perusluonnetta. Platonistinen näkemys tarkoittaa sitä, että tämän todellisuuden takana on oltava jokin maailma, joka sisältää moraalisia faktoja ja jotka heijastuvat osaksi materiaalista maailmaa muodostuen sitä kautta velvoittavaksi. Debatissaan Wielenbergin kanssa kristitty filosofi William Lane Craig kutsuukin Wielenbergin näkemystä moraaliseksi platonismiksi. [6] Tästä syystä Gilbert Harmanin (s. 1938) käsitys moraalin suhteellisuudesta (relativismi) kuulostaa järkevämmältä näkemykseltä ja se käy paremmin yhteen naturalistisen maailmankuvan kanssa (näkemys, jonka mukaan aine on perimmäinen todellisuus). Harmanin mukaan meidän on hylättävä näkemys objektiivisesti sitovista moraalisista velvoitteista, koska niitä ei voida selittää naturalistisen maailmankatsomuksen pohjalta. Pidän Harmanin näkemystä paljon loogisempana seurauksena naturalismista kuin Wielenbergin näkemystä. On vaikea uskoa, että objektiivisesti sitovat moraaliset velvoitteet olisivat vain raakoja tosiasioita ja on erityisen vaikea ymmärtää miten persoonaton todellisuus voisi asettaa moraalisia vaatimuksia. Siirrymme nyt katsomaan millaisia erilaisia vaihtoehtoja näiden moraalisten tosiasioiden selitykseksi on Jumalan sijaan annettu.

C. Stephen Evansin mukaan on olemassa kolme erilaista vaihtoehtoa pyrkiä selittämään objektiviinen moraalinen todellisuus ilman Jumalaa. [7] Tässä ovat vaihtoehdot:

  1. On mahdollista pyrkiä selittämään objektiivinen moraalinen todellisuus vetoamalla biologiaan ja psykologiaan liittyviin tosiasioihin. Tätä lähestysmistapaa voidaan kutsua naturalistisiksi reduktiivisiksi teorioiksi.
  2. On mahdollista pyrkiä selittämään objektiivinen moraalinen todellisuus vetoamalla ihmisten välisiin sosiaalisiin sopimuksiin.
  3. On mahdollista pyrkiä selittämään objektiivinen moraalinen todellisuus vetoamalla eräänlaiseen vaatimukseen, jonka ihmiset asettavat rationaalisina olentoina itselleen.

Huomaamme, että kaikki nämä vaihtoehdot ovat enemmän tai vähemmän ongelmallisia.

1) Naturalistinen reduktiivinen teoria moraalisista velvoitteista

Tässä kohtaa me kohtaamme hankalahkon termin: utilitarianismi. Esimerkiksi filosofi John Stuart Mill (1806-1873) määritteli utilitarianismin opiksi, joka olettaa moraalin perustaksi hyödyn tai suurimman onnellisuuden periaatteen. Koska ihminen kokee esimerkiksi mielihyvää, hän haluaa maksimoida mielihyvän elämässään ja minimoida asiat, jotka koetaan huonoina. Jotkut, kuten Larry Arnhart, pyrkivät määrittelemään hyvän sen pohjalta, mitä nykyaikainen evoluutiobiologia opettaa, koska sen pohjalta voidaan määritellä, mitkä inhimilliset toiveet ovat ”luonnollisia” siinä mielessä, että ne ovat osa ihmisluontoa.

Tällaisessa pyrkimyksessä on useita ongelmia. Ensinnäkin vetoaminen tiettyihin luonnollisiin asioihin ei takaa, että nämä asiat olisivat ihailtavia tai tavoittelemisen arvoisia. Esimerkiksi Arnhartin mukaan yksi ihmisen ”luonnollisista” toiveista on halu hallita ja ohjailla muita. Tällainen käytös on varmasti laajalle levinnyt ihmispopulaatiossa, mutta olisi hyvin kyseenalaista sanoa, että toisten hallitseminen ja ohjailu olisi hyvä asia! Toinen ongelma on siinä, että joissain tapauksissa teot, jotka johtaisivat parhaisiin tuloksiin, olisivat melko varmasti vääriä tekoja. Poliisi voisi esimerkiksi estää laajan rotumellakan syntymisen ja säästää satoja kuolinuhreja luovuttamalla yhden viattoman uhrin väkivaltaisen kansanjoukon käsiin. Vaikka tällainen teko johtaisi hyvään lopputulokseen, ei ole lainkaan selvää, että poliisilla olisi moraalinen velvoite luovuttaa viaton henkilö kuolemaan, päinvastoin. Kolmanneksi voimme todeta, että vaikka joku osoittaisikin, että epäitsekkäällä käytöksellä on geneettinen perusta, tämä ei koskaan kykene ratkaisemaan kysymystä siitä miksi epäitsekäs käytös olisi moraalisesti velvoittavaa. Lyhyesti sanottuna: biologiset selitykset antavat korkeintaan selityksen sille, miksi ihmiset toisinaan käyttäytyvät tavalla, jota me kutsumme moraaliseksi, mutta ne eivät kykene antamaan perustetta sille miksi meidän pitäisi käyttäytyä moraalisesti.

2) Sosiaalisen sopimuksen teoriat moraalisista velvoitteista

Tämä malli ei keskity ihmisten luontaisiin taipumuksiin, vaan ihmisten välisiin sopimuksiin. Ihmiset tekevät keskenään monenlaisia sopimuksia, koska ne hyödyttävät molempia osapuolia. Jos ihmiset eläisivät ”viidakon lakien mukaisesti”, he huomaisivat varsin pian sen olevan heidän omia etujaan vastaan (koska jollain toisella on aina suurempi hauis tai pyssy). Ihmisten tekemät sopimukset perustuvatkin vastavuoroisuuteen ja ne ovat riippuvaisia siitä mitä toiset tekevät. ”Minä en varasta sinulta ja sinä et varasta minulta.”

Sosiaalisen sopimuksen teoria kohtaa objektiivisten moraalisten velvoitteiden selittämisessä useita ongelmia. Yksi ongelma liittyy sopimuksien luonteeseen. Jokainen meistä huomaa nimittäin varsin pian, että me emme ole olleet koskaan laittamassa nimeämme niihin sopimuksiin, joiden mukaan me elämme, tai joiden mukaan meidän pitäisi elää. Matti Meikäläinen esimerkiksi näyttää tietävän, että edellä kävelevän ihmisen lompakkoa ei voi viedä vaikka siihen olisi tilaisuus, mutta tämä ei ole sopimus, jonka Matti olisi solminut tämän henkilön kanssa — eihän hän ole edes koskaan tavannut häntä! Joku voisi muistuttaa Suomen lain olemassaolosta, mutta kysymys kuuluu miksi Matin pitäisi olla kaikista kohdista samaa mieltä. On olemassa monia rasisteja, jotka eivät allekirjoita laajemman ihmisjoukon käsityksiä ihmisarvoista.

Toinen ongelma sopimuksiin liittyen on se, että meillä ei ole mitään syytä uskoa, että tällaisia sopimuksia olisi vain yksi ja että kaikki olisivat siitä samaa mieltä. Rikkaiden on helppo allekirjoittaa sääntö, jonka mukaan toiselta ei saa varastaa, mutta he eivät välttämättä halua allekirjoittaa sääntöä, jonka mukaan varakkaiden tulee auttaa vähäosaisia. Näin ollen, jos eri ihmisryhmät voivat sopia erilaisista moraalisäännöistä, silloin näyttää siltä, etteivät moraaliset velvoitteet ole todella objektiivisia, vaan ne vaihtelevat sen mukaan missä yhteisössä sopimukset on solmittu. Kolmas ongelma on myös ilmeinen: miksi henkilön tulisi pakosta pitää sopimusta sitovana? Jos sopimukset perustuvat ihmisten välisiin keskusteluihin, joku voi olla aina eri mieltä niiden sisällöstä. Tämä malli näyttää auttamattomasti ajautuvan relativismiin, jonka mukaan objektiivisia moraalisia velvollisuuksia ei ole olemassa.

3) Itsesäätelyteoriat

Onko sitten niin, että ihminen luo itse oman lakinsa ja pyrkii noudattamaan sitä? Jos ihmiset voivat säätää itse itselleen lain, jota he pyrkivät noudattamaan, on vaikea nähdä miten nämä lait voisivat millään tavalla olla objektiivisia, kaikkia ihmisiä sitovia. Ihminen, joka asettaa lain, voi myös lakkauttaa sen. Tällainen näkemys ajautuu johdonmukaisesti täydelliseen mielivaltaan.

Askeleen 1 kiistäminen on siis erityisen hankalaa ja nyt me katsomme vielä lopuksi hieman tarkemmin sitä mitä tämä väite pitää sisällään ja mitä se tarkoittaa, että Jumala on objektiivisten moraalisten velvollisuuksien ainoa toimiva takaaja.

Moraaliargumentin väite

Edellä esitetty analyysi osoittaa, ettei moraaliargumentti ole 100% varma todiste Jumalan olemassaolon puolesta, koska sekä askelta 1 että 2 on vastustettu. (Hyvin harvoja asioita voidaan tällä tavalla Todistaa.) Kysymys onkin siitä, ovatko vastaväitteet päteviä vai eivät ja mikä näkemys vaikuttaa järkevimmältä. Olen sitä mieltä, että moraaliargumentin muotoilu on edelleen vahvempi kuin sen kilpailevat teoriat. Nietzsche ja Mackie kiistivät askeleen 2, mutta tämän väitteen hinta on liian kova: harva seuraa heitä tällaisessa väitteessä, eikä kukaan todellisuudessa voi elää tavalla ikään kuin objektiivisia moraalisia velvollisuuksia ei olisi olemassa. Myöskin eri teoriat askeleen 1 kyseenalaistamiselle ovat ongelmallisia. Moraaliargumentilla on siis olemassa voimaa ja Jumalan olemassaolon mahdollisuus on korkeampi kuin vaihtoehto, jonka mukaan Jumalaa ei olisi olemassa.

C. Stephan Evansin mukaan moraalisella argumentilla on voima tehota ihmisiin siitä syystä, että se perustuu luonnollisiin merkkeihin, jotka viittaavat Jumalaan. Kaksi tällaista merkkiä ovat nämä: 1) ihmisten kokemus itsestään moraalisesti vastuullisina olentoina ja 2) tietoisuutemme ihmisten erityisestä arvosta. [8] Juuri se tosiasia, että sekulaarit ajattelijat tunnustavat moraalisen lain voiman ja he pyrkivät löytämään sille vaihtoehtoisia selityksiä osoittaa, että on todella olemassa merkkejä, jotka viittaavat Jumalaan. Evans selittää lyhyesti millä tavalla Jumala toimii objektiivisen moraalin perustana. Hän kutsuu tätä Jumalallisen käskyn teoriaksi.

Jumalallisen käskyn teoria

Jumala on todellinen persoona ja kaikilla ihmisillä on tietynlainen suhde Jumalaan, koska Jumala on luonut heidät. Tämä suhde toimii perustana erilaisille moraalisille velvoitteille. Ensinnäkin tämä tarkoittaa sitä, että ihmisen on annettava Jumalalle elämässään se asema, joka Jumalalle kuuluu eli meidän tulee palvella ja palvoa Häntä Jumalana, koska tämä on Hänen todellinen identiteettinsä. Toiseksi, koska Jumala on antanut jokaiselle ihmiselle elämän lahjan ja jokainen ihminen on erityisellä tavalla Jumalan kuva, minun täytyy kunnioittaa ja rakastaa muita ihmisiä. Koska Jumala on kaikkitietävä ja täydellisen hyvä, Hänellä on valtuus laatia moraalisia lakeja, jotka velvoittavat ihmisiä. Koska Jumalan olemus on hyvä ja rakastava, Hänen käskynsä perustuvat Hänen omaan luontoonsa. Jumalan käskyt ylittävät muut käskyt. Tämä tarkoittaa sitä, että jos henkilö x asuu valtiossa, jossa laki kehottaa rasistiseen käytökseen, Jumalan moraalisäännöt ovat tällaisen lakipaketin yläpuolella ja henkilön on kunnioitettava enemmän Jumalan säädöksiä kuin maallisia säädöksiä. Koska Jumala on antanut joistain teoista käskyn tai Hän on kieltänyt sen, on mahdollista olla oikeassa tai väärässä siinä mitä moraalisista velvoitteista ajatellaan. Tämä selittää myös sen, miksi meidän tulee kohdella hyvin niitä, jotka eivät kykene vastapalveluksiin, kuten dementiasta tai muista henkisistä vammoista kärsivät ihmiset: Jumala on luonut heidätkin kuvakseen.

Miten Jumala sitten tuo käskynsä julki? Kristillisen teologian mukaan Jumala on tuonut käskynsä  yleisellä tasolla ilmi jokaiselle ihmiselle, koska Hän on asettanut heihin omantunnon eli moraalisen tietoisuuden. Tämän moraalisen tietoisuuden ei tarvitse olla erehtymätön ollakseen arvokas, mutta se muistuttaa syvätasolla ihmisiä siitä mitä Jumala heiltä odottaa. Tietoisuutemme moraalisista velvoitteista on tietoisuutta Jumalan käskyistä. Kristitty filosofi J. Budziszewski kirjoittaa tästä kirjassaan Tätä emme voi olla tietämättä. Budziszewski haastaa yleisen relativistisen väitteen, jonka mukaan moraalitotuus olisi epäselvä tai että ehdottomista moraalitotuuksista olisi mahdoton päästä varmuuteen. Hän puhuu ihmisluontoon kirjoitetusta moraalijärjestyksestä, jonka ihmiset kaikkialla tajuavat. Hän väittää, että yleismaailmallinen moraalisäännöstö on pitkälti samaa mieltä kymmenen käskyn lain kanssa tiukan kirjaimellisesti tulkittuna. [9]

Johtopäätös

Evans väittää, että jos Jumala on todella olemassa, me voimme olettaa, että Hänestä on saatavilla silloin tietoa. Hän puolustaa kirjassaan Kätkeytynyt Jumala kahta suurta väitettä: Jumalaa koskevan tiedon on (A) on oltava laajasti kaikkien saatavilla, mutta (B) ihmisten on myös helppo vastustaa sitä. Hienosti sanottuna kyse on laajan saatavuuden periaate ja helpon vastustettavuuden periaate. Uskon, että tämä näkemys selittää sen ilmiön, johon olemme tässä tekstissä tutustuneet. Ihmiskunta huomaa luonnossa ja muissa ihmisissä jumalallisia merkkejä siitä, että on todella olemassa objektiivisia moraalisia velvollisuuksia ja kanssaihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja hän on arvokas. Tämä tieto on laajasti kaikkien saatavilla, mutta kuten olemme nähneet, sitä ei ole kuitenkaan mahdoton vastustaa ja siten jotkut pyrkivät antamaan sille toisenlaisia selityksiä. Tässä mielessä suosittelen lukijaa lämpimästi tutustumaan Evansin kirjaan, jonka luku 5 on toiminut tämän tekstin pääpohjana.

Voit halutessasi katsoa aiheesta myös kaksi muuta kirjoitustani.

Viitteet

(1) Kuten Olli-Pekka Vainio & Aku Visala, Johdatus uskonnonfilosofiaan (Helsinki: Kirjapaja, 2011), 198-99, huomauttavat, suoranaisesti Dostojevskin kirjassa tätä lausetta ei ole, mutta sen lähin vastine on ”jos ei ole kuolemattomuutta, ei ole hyvettäkään”.

(2) Teoksessa Epäjumalten hämärä

(3) Nietzschen näkemystä käsittelevät myös Vainio & Visala, s. 204. Nykyfilosofeista Nietzschen linjoilla on mm. John Gray. Hänenkään mukaansa jälkikristillisessä maailmassa kristillinen moraali tai sekulaari humanismi eivät ole mahdollisia.

(4) Teoksessa Existentialism and Human Emotions.

(5) Lewisin tunnettu moraaliargumentin puolustus löytyy hänen kirjastaan Tätä on kristinusko. Suom. Marja Liljeqvist. (Helsinki: Kirjaneliö, 1978), osa 1.

(6) Lukija voi tähän liittyen katsoa YouTubesta debatin, jossa kristitty filosofi William Lane Craig haastaa Wielenbergin näkemyksen. Craig tarjoaa monia argumentteja sen tueksi, että on edelleen järkevämpää uskoa Jumalan olevan moraalisten tosiasioiden perusta.

(7) Samalla tavalla asiaa käsittelevät Vainio & Visala, 206-10.

(8) Evans kirjoittaa: ”Natsit ja valkoisen rodun paremmuuteen uskovat eivät saata olla samaa mieltä, mutta natsismista on tullut rikollisen järjestelmän perikuva nimenomaan siksi, että natsien eettiset näkemykset ja käytännöt ovat niin räikeässä ristiriidassa tämän ihanteen kanssa.”

(9) J. Budziszewski, Tätä emme voi olla tietämättä. Suom. Tapio Puolimatka (Helsinki: Uusi Tie, 2011), erit. 61, 71. Budziszewskin kirja kokonaisuudessaan on lukemisen arvoinen aiheemme kannalta.

Janne Saarela

Janne Saarela on Vammalan helluntaiseurakunnan uusi seurakuntapastori. Koulutukseltaan hän on teologi: B.A. in Theology and Ministry (Iso Kirja / University of Wales) 2013; M.A. in Theological Studies (Regent College, Canada), 2019.

Vastaa