Hesekielin kirjan luvut 8-11 muodostavat oman yhtenäisen kokonaisuuden. Tämä käy selvästi ilmi, kun vertaamme jakeita 8:1-4 jakeisiin 11:24-25 — kokonaisuus sekä alkaa että päättyy Babyloniaan, jossa Henki valtaa Hesekielin ja siirtää hänet Jerusalemiin ja lopulta takaisin Babyloniaan. Lukujen päätarkoitus on kuvata miten Jumalan kavod eli kirkkaus poistuu Jerusalemin temppelistä. [Ks. viite 1.] Tähän liittyy tietenkin muutakin, joten luvuissa on esillä käytännössä kolme isoa teemaa:
- Jumalan kirkkauden poistuminen Jerusalemin temppelistä.
- Kansan suorittama epäjumalanpalvonta Jerusalemin temppelialueella, joka on syy Jumalan poistumiseen.
- Jerusalemia kohtaava tuomio.
Sukellamme nyt näiden lukujen sisältöön tarkemmin.
LUKU 8 — Epäjumalanpalvontaa Jerusalemin temppelissä
1. Oli kuudes vuosi, kuudennen kuun viides päivä. Minä istuin sisällä asunnossani, ja luonani olivat Juudan vanhimmat. Siellä minuun tarttui Herran Jumalan käsi. 2. Minä näin hahmon, joka oli ihmisen kaltainen. Se oli lanteiden kohdalta alaspäin kuin tulta, ja lanteista ylöspäin se hohti puhtaan kullan tavoin. 3. Se ojensi ikään kuin käden ja tarttui minua hiuksista, ja henki nosti minut maan ja taivaan välille ja vei minut Jerusalemiin näyssä, jonka Jumala antoi. (Hes. 8:1-3a)
Luku 8 alkaa tarkan päivämäärän antamisella: 17.9.592 eKr. Noin 14 kuukautta on kulunut siitä, kun Hesekiel viimeksi näki Jumalan kirkkauden, jonka aikana hänet kutsuttiin profeetaksi (luvut 1-3). Hesekiel ei ole yksin, vaan joitain Juudan kansan (”Israelin kansan” j. 14:1; 20:1, 3) vanhimpia istuu hänen luonaan, nähtävästi odotellen sanaa Herralta. On hyvinkin mahdollista, että he haluavat Hesekielin mielipiteen aiheeseen, josta eri profeetat olivat erimielisiä. Hananja-niminen profeetta oli nimittäin väittänyt vain muutamaa vuotta aiemmin (”Sidkian 4. hallitusvuotena”, Jer. 28:1—>), että vuonna 597 eKr. pakkosiirtoon joutuneet tulisivat palaamaan takaisin jo muutaman vuoden kuluttua. Jeremia oli puolestaan skeptisempi sanoessaan, että pakkosiirtolaisuus tulisi kestämään kokonaista 70 vuotta (Jer. 29:10). Mitä mieltä Hesekiel on? Niin tai näin, on selvää, että jakeissa 14:1-3 ja 20:1-3 Juudan vanhimpia ei luonnehdita lainkaan positiivisesti, vaan heitä syytetään siitä miten heidän sisimpänsä on täynnä epäjumalanpalvontaa!
Yhtäkkiä ”Herran käsi” tarttuu Hesekieliin ja hän näkee ihmisen kaltaisen hahmon. Kuvaus on samanlainen kuin jakeissa 1:26-28.
Tämä hahmo ojentaa Hesekieliä kohti kätensä (kuten jakeessa 2:9) ja Henki nostaa hänet maan ja taivaan välille (kuten se oli nostanut Hesekielin jaloilleen jakeissa 2:2; 3:12, 24 tai siirtänyt hänet jakeissa 3:14-15). Lukujen 1-3 valossa ei ole siten mitään epäselvää siinä, kenestä on kysymys: itse Jumala ilmestyy jälleen Hesekielille. Mutta miksi? Jotta hän voisi nähdä mitä Jerusalemissa on todella paraikaa meneillään!
Lukuja 8-11 lukiessa olisi itse asiassa hyvä alleviivata omaan Raamattuun kaikki ne kohdat, joissa toistuu ”näetkö mitä he tekevät?” tai ”oletko nähnyt?” Jos Hesekielillä tai hänen kuulijoillaan oli vielä kysymysmerkkejä siitä, miksi Jumala on vuodattamassa Jerusalemin ylle niin rankat rangaistukset (muista luvut 4-5), tämä osuus antaa oikeutuksen Jumalan teoille. Hengessä Hesekiel siirretään hiuksista 1500km länteen. Pian hän löytää itsensä Jerusalemista katselemassa kaikkea sitä pahuutta, jota Juudan kansa on tekemässä. Kohta kohdalta Hesekiel joutuu näkemään mitä kammottavampia epäjumalanpalvonnan muotoja. Aivan kuin syntiset kanaanilaiset olisivat tehneet come backin…
Luvun 8 sisältö voidaan jaotella seuraavasti:
- Kiivauspatsas (8:3b-6)
- Rukouksen osoittaminen eläinhahmoisille jumalille (8:7-13)
- Naisten surukultti Tammukselle (8:14-15)
- Auringonpalvontaa (8:16-18)
Esimerkki 1: Kiivauspatsas (8:3b-6)
3. Henki vei minut sisemmän esipihan pohjoisportille, sinne, missä on Herraa uhmaava patsas, se, joka on herättänyt hänen vihansa. 4. Siellä loisti Israelin Jumalan kirkkaus, samanlaisena kuin olin sen laaksossa nähnyt. 5. Hän sanoi minulle: »Ihminen, katso pohjoista kohti.» Minä katsoin portilta pohjoiseen ja näin siellä alttarin, ja portin kohdalla oli patsas, joka oli herättänyt Herran vihan. 6. Hän sanoi: »Ihminen, näetkö, mitä he tekevät? Israelin kansa on hylännyt minun temppelini ja harjoittaa täällä iljettäviä menojaan. Eikä tässä kaikki. Vielä iljettävämpää olet näkevä.»
Hesekiel laskeutuu (näyssä) temppelin pohjoisosaan, sisemmän esipihan portille (ks. kuva). Salomon temppelissä oli kaksi eri pihaa, jotka oli erotettu muurilla (2. Kun. 21:5; 23:12) — Hesekiel laskeutuu sisempään esipihaan vievän muurin aukolle.
Käytännössä Hesekiel tulisi matkaamaan koko ajan lähemmäs temppelin keskusta eli kaikkeinpyhintä. Tässä kohden on myös sanottava, että meidän ei tarvitse tulkita tekstiä niin, että kaikki mitä Hesekiel näkee on käynnissä samanaikaisesti (kyseessä on edelleen näky, ei videokuva). Painopiste on kokonaisuudessaan siinä millaisia asioita Juudan kansa tekee, ei asioiden tapahtumajärjestyksessä.
Jae 4 on tärkeä: Hesekiel näkee jälleen Jumalan kirkkauden. Tässä ei ole mitään yllättävää, koska Jumala oli erityisesti läsnä nimenomaan Jerusalemin temppelissä. Yllätys ja täydellinen shokki tulee siinä mitä Jumalan läsnäololle luvuissa 8-11 tulisi tapahtumaan: se tulisi poistumaan Jerusalemin temppelistä ja koko kaupungista! Temppeli jäisi tyhjäksi. Jumala jättäisi oman temppelinsä ja hylkäisi oman kansansa. Tämä tulisi tapahtumaan askel askeleelta, kuten jakeista 9:3; 10:4, 18 ja 11:23 käy ilmi. Miksi ihmeessä näin tapahtuu? Luvussa 8 annetaan neljä esimerkkiä selittämään tätä asiaa.
Ensimmäinen esimerkki on mainittu kahdesti: Juudan kansalaiset ovat rakentaneet itselleen epäjumalankuvan, jota tekstissä kutsutaan ”kiivauspatsaaksi”. Tätä jumalaa ei voida identifioida 100% varmuudella. Erään veikkauksen mukaan kyse on Kanaanin maassa laajasti palvotusta Asera-jumalattaresta, joka oli pääjumala El’in vaimo ja 70 muun jumalan (kuten Baal-jumalan) äiti. Kuningasten kirjojen mukaan tällainen patsas pystytettiin kuningas Manassen aikana. Patsas/paalu kuitenkin tuhottiin myöhemmin Joosian aikaisessa uskonpuhdistuksessa, eli noin 30 vuotta aiemmin:
Hän [Manasse] teetti Astarten patsaan ja asetti sen temppeliin, josta Herra oli sanonut Daavidille ja hänen pojalleen Salomolle: »Tästä temppelistä ja Jerusalemista, jonka olen Israelin heimojen kaikista kaupungeista valinnut, minä teen nimeni ikuisen asuinsijan. (2. Kun. 21:7)
Josia poisti asera-paalun Herran temppelistä, ja se vietiin Jerusalemin ulkopuolelle Kidroninlaaksoon. Siellä hän poltti paalun, hienonsi sen tomuksi ja heitti tomun yleiselle hautausmaalle. (2. Kun. 23:6)
Jos kyseessä on Asera, patsas oli ilmestynyt paikalleen uudelleen, joko Jojakimin tai Sidkian sallimana. Kyseessä lienee Jeremian kirjassa mainittu ”Taivaan jumalatar” (Jer. 7:17-19; 44:15-19). Nyt tätä patsasta kutsutaan ”kiivauspatsaaksi”, koska se oli herättänyt Jumalan kiivauden. Taustalla huokuu 5. Mooseksen kirjan varoitus:
Niin varokaa, ettette unhota Herran, teidän Jumalanne, liittoa, jonka hän on tehnyt teidän kanssanne, ettekä tee itsellenne jumalankuvaa, mitään sen muotoista kuvaa, jota Herra, sinun Jumalasi, on kieltänyt sinua tekemästä. Sillä Herra, sinun Jumalasi, on kuluttava tuli, kiivas Jumala. (5. Moos. 4:23-24)
Jumala suuttuu tällaisista patsaista, koska (a) Jumala on todellinen Jumala ja siten ainoa, joka voi ottaa vastaan jumalallista palvontaa ja (b) Israel oli luvannut osoittaa palvontaansa ainoastaan Hänelle. Samalla tavalla kuin isällä on oikeus suuttua, jos hänen poikansa alkaa kutsua naapurin Mattia omaksi isäkseen, niin Jumalalla on oikeus suuttua jos jotain muuta palvotaan jumalana kuin Häntä.
Esimerkki 2: Rukouksen osoittaminen eläinhahmoisille jumalille (8:7-13)
7. Hän vei minut esipihan portille, ja minä näin muurissa pienen aukon. 8. Hän sanoi minulle: »Ihminen, revi muuria edestäsi pois.» Minä revin muuria edestäni, tein siihen oven kokoisen aukon. 9. Hän sanoi minulle: »Mene ja katso, millaisia iljetyksiä he täällä tekevät.» 10. Minä menin ja näin kaikenlaisia iljettäviä kuvia, maassa matelevia ja neljällä jalalla kulkevia eläimiä ja kaikenlaisia israelilaisten epäjumalia, joita oli piirretty seinät täyteen. 11. Kuvien edessä seisoi seitsemänkymmentä miestä, kaikki Israelin kansan vanhimpia, ja heidän joukossaan oli myös Jaasanja, Safanin poika. Heillä kaikilla oli kädessään suitsutusastia, josta pilvenä nousi tuoksuva savu. 12. Hän sanoi: »Ihminen, näetkö, mitä Israelin vanhimmat hämärissä kammioissaan tekevät, kukin omien jumalankuviensa edessä? He sanovat: ’Herra ei meistä välitä, Herra on hylännyt tämän maan.’» 13. Hän sanoi minulle: »Ei tässä kaikki. Vieläkin iljettävämpää sinä näet heidän tekevän.»
Hesekiel kulkee nyt lähemmäs itse temppeliä ja hän saa käskyn murtautua seinän läpi, jotta hän voisi nähdä mitä Israelin vanhimmat tekevät piiloissaan. Mitä pimeästä kammiosta lopulta paljastuukaan? Hesekiel näkee hämärillä seinillä maalauksia, joissa on kuvattu monenlaisia eläimiä. Tässä kohtaa on syytä lainata muutama jae 5. Mooseksen kirjasta:
Sinä päivänä, jona Herra puhui teille Horebilla tulen keskeltä, te ette nähneet minkäänlaista hahmoa. Pitäkää sen tähden tarkoin huoli siitä, ettette lankea tekemään minkäänlaista patsasta tai muuta jumalankuvaa, jolla olisi miehen tai naisen hahmo tai maan päällä elävän eläimen tai taivaalla lentävän linnun hahmo tai maassa ryömivän matelijan tai alhaalla vesissä elävän kalan hahmo. (5. Moos. 4:15-18)
Koska Hesekiel näkee paikalla 70 Israelin vanhinta heiluttamassa suitsutusastiaa, hän ymmärtää varsin hyvin, että tämä porukka on osoittamassa palvontaansa näille epäjumalankuville. Lukijan on hyvä pysähtyä pohtimaan miten radikaali ero on seinälle piirrettyjen eläintenkuvien ja todellisen Jumalan kirkkauden välillä, jota Hesekiel on meille niin pitkästi ja kauniisti kuvannut (luvut 1-3).
Paikalla on myös tuttuja: Hesekiel tunnistaa Jaasanjan, Safanin pojan. Jaasanjan isä Safan on sama henkilö, johon olemme tutustuneet Jeremian kirjan äärellä. Safan oli kuningas Joosian palveluksessa ollut kirjuri, joka oli lukenut kuninkaalle temppelistä löydetyn lain kirjan sanoman (2. Kun. 22:3-14). Hänellä oli monia poikia ja kolme heistä oli hyvissä ja läheisissä väleissä profeetta Jeremian kanssa. Yksi heistä, Ahikam, oli ottanut Jeremian huostaansa hänen hengenvaarallisen temppelisaarnan ja sen jälkimaininkien jälkeen (Jer. 26:24). Ikävä kyllä ainakin yksi omena on pudonnut pusta kauas alamäkeen: Jaasanja. On mahdollista, että tämä paljastus on Heskielille shokeeraava, varsinkin jos hän tiesi perheen läheisistä suhteista Jeremian kanssa (eikä ole mitään syytä ettei hän olisi tiennyt).
Asiaan liittyy kuitenkin vielä yksi mielenkiintoinen huomio. Jaasanjan nimi tarkoittaa ”Jahve kuuntelee” ja tämä nimi alkoi yleistyä erityisesti 600-luvulta eKr., kun Jerusalem oli monenlaisissa ongelmissa suhteessa Babyloniaan. [Viite 2] Koska nimi alkoi yleistyä juuri tänä aikana, se viestii siitä miten Jerusalemin kansa odotti enenemissä määrin Jumalan asioiden puuttumista, ”Jahven kuuntelemista”. Ikävä kyllä kansan hengellinen tilanne oli mennyt niin pahaksi, että kansan kerma kääntyi joukoittain nyt myös muiden jumalien puoleen. Jaasanja ei siis luottanut oman nimensä viestiin.
Isossa mittakaavassa tilanne on nähtävästi se, että tämä porukka on hakemassa apua Egyptiltä ja poliittisten suhteiden lisäksi he osoittavat palvontaansa myös egyptiläisten monille jumalille. Kaksi yksityiskohtaa tukee tätä tulkintaa. Ensinnäkin seinille on piirretty nimenomaan eläintenmuotoisia jumalia ja tämä liittyy erityisesti Egyptiin. Toiseksi nimenomaan kansan vanhimmat ovat palvomassa näitä jumalia käyttäen apunaan tekniikkaa, joka tunnetaan muualtakin. Monessa egyptiläisessä kaupungeissa, joissa oltiin jouduttu piiritystilanteeseen, käännyttiin jumalien puoleen nimenomaan suitsuttamalla; rituaalin toivottiin kääntävän jumalten mielisuosion kansan puoleen. Tämä kaikki voi kummastuttaa 2000-luvun suomalaista, mutta Hesekiel ja Juudan kansa ei elänytkään modernissa länsimaailmassa, vaan antiikin Lähi-idässä, jossa politiikka & ”uskonto” olivat saman kolikon eri kääntöpuolia.
Jakeen 12 mukaan tämä porukka on oppikirjaesimerkki pessimismistä eli heille lasi on kokonaan tyhjä: ”Jahve on hylännyt meidät, eikä Hän edes kuule meitä” (myös 9:9). Tuplasti väärin. Jumala tietää varsin hyvin mitä on meneillään (ja nyt myös Hesekiel), eikä Jumala itse asiassa ole vielä hylännyt heitä, vaikka Hän tekisikin sen aivan pian. Ikävää tässä kaikessa on se, että nämä kaverit puhuvat Jumalasta ikään kuin Hän olisi epäjumala, joka ei näe eikä kuule (Ps. 115:4-7). Emmehän vain me ole yhtä tyhmiä..?
Esimerkki 3: naisten surukultti (8:14-15)
14. Hän vei minut Herran temppelin pohjoiselle portille. Siellä oli naisia istumassa, ja minä näin: he itkivät Tammus-jumalaa. 15. Hän sanoi: »Ihminen, näetkö? Eikä tässä kaikki. Vielä iljettävämpää olet näkevä.»
Hesekiel poistuu pimeästä kammiosta ulos päivänvaloon. Siellä hän näkee joukon naisia palvomassa Tammus-jumalaa. Tämän niminen jumala esiintyy Vanhassa testamentissa ainoastaan tässä kohden. Nimi linkittyy varsin todennäköisesti sumerialaiseen Dumuziin. Tunnetun myytin mukaan hän oli kauan sitten hallinnut kuninkaana 36 000 vuotta, mutta hän oli kuollut ja joutunut alamaailmaan, jossa hän menetti asemansa. Tämä sai sekä hänen vaimonsa Inannan että hänen siskonsa valittamaan ja itkemään hänen kohtaloaan. Babyloniassa olikin tunnettu kultti, jossa erityisesti naiset itkivät Damuz-jumalan kohtaloa kesä-heinäkuussa, joka tunnettiin Tammus-jumalan nimellä.
Mitä tämä sitten tarkoitti Juudean naisten ajatuksissa, kun he itkivät Tammus-jumalaa? Nähtävästi naiset ovat (a) joko identifioineet Jahven Tammukseksi ja itkevät sitä, että Jumala on poistunut, eikä ole kiinnostunut heidän kohtalostaan tai (b) he ovat vain ottaneet käyttöön muualla olleen Tammus-rituaalin osoittaakseen suruaan. Niin tai näin, pointti on tietenkin siinä, että Juudan ”uskonto” on läpeensä synkretismin kourissa eli siihen on sekoittunut vakavissa määrin pakanallisia vaikutteita. Mutta kuten automyyjätkin sanovat, ei tässä vielä kaikki…
Esimerkki 4: Auringon palvontaa (8:16-18)
16. Hän vei minut Herran temppelin sisempään esipihaan, ja Herran temppelin portilla, eteishallin ja alttarin välissä, oli kaksikymmentäviisi miestä. He seisoivat selkä Herran temppeliin päin ja katsoivat kohti itää, ja he kumarsivat maahan saakka ja palvoivat nousevaa aurinkoa. 17. Hän sanoi minulle: »Ihminen, näetkö? Onko Juudan heimon tehtävä iljettävyyksiään jopa täällä? Eikö riitä, että he ovat vääryydellään täyttäneet koko maan? Yhä uudestaan he tällä tavoin vihoittavat minut. Katso, miten he leyhyttävät lehvillään tuoksunsa minun nenääni! 18. Nyt minä annan vihani puhua. Sen teen, en sääli enkä säästä. Huutakoot minun korviini miten kovaa tahansa, minä en heitä kuule.»
Nyt Hesekiel saapuu jo temppelin esipihaan eli nyt hän on jo todella lähellä temppelin kaikkeinpyhintä. On mielenkiintoista lukea Jooelin kirjan jaetta 2:17 tässä yhteydessä:
Itkekää, papit, pyhäkön esipihalla, eteishallin ja alttarin välissä. Sanokaa, te Herran palvelijat: »Katso, Herra, säälien kansasi puoleen. Älä anna sen joutua häväistäväksi, vieraitten kansojen hallittavaksi. Miksi saisivat kansat pilkaten sanoa: ’Missä on Israelin Jumala?’»
Tässä kohdassa Jooel käski pappeja katumaan syntejään ja kääntymään Jumalan puoleen, ettei pakanakansat tulisi tuhoamaan koko paikkaa. Tässä valossa Hesekielin näkemä todellisuus on shokeeraava: 25 miehen joukko on suunnannut katseensa itään, joten he ovat kääntäneet konkreettisesti selkänsä Jumalalle (koska temppeli jää heidän taakseen) ja palvovat aurinkoa! Vanhan testamentin professori Douglas Stuart (s. 198) kirjoittaa oivasti:
Tämä on yksi kaikkein liikuttavimmista kohdista Raamatussa. Tunnetko Jahven äärimmäisen tyrmistyksen, koska naiset palvovat Tammusta ja miehet — jotka ovat kääntäneet selkänsä Jahvelle! — palvovat aurinkoa ikuisen Jumalan sijaan Hänen läsnäolonsa paikassa. [Viite 3.]
Taivaankappaleiden palvonta oli tietenkin jyrkästi kielletty Israelissa (5. Moos. 4:19; 17:2-5) ja jo luomiskertomus muistutti, että ne ovat vain ”valoja”. Aiemmin mainittu kuningas Manasse kuitenkin aloitti tämänkin synnin (2. Kun. 21:5). Ironista tässä oli vielä sekin, että aurinko oli yksi suurimmista jumalista Babyloniassa — maassa, jonne Juudan kansan loputkin pian vietäisiin pakkosiirtolaisuuteen.
Alatko pikku hiljaa ymmärtää miksi Jumala haluaa poistui paikalta kokonaan?
Olemme nyt ryömineet läpi luvun 8 kuvausten. Lukija joutuu totta kai miettiä, että mitä on tapahtunut Joosian noin 30 aiemmin suorittamalla uskonpuhdistukselle. Manassen aikainen pahuus on nostanut jälleen päänsä ja synti on levinnyt kaikkialle suuremmassa mittakaavassa kuin koskaan aiemmin ja se on tahrannut sekä miehet että naiset. On varmaa, että tuomio on tulossa.
LUKU 9 — Jahven vastaus Jerusalemin epäjumalanpalvontaan
1. Hän huusi kovalla äänellä, ja minä kuulin hänen sanovan näin: »Tulkaa, te, jotka panette toimeen tämän kaupungin rangaistuksen! Kullakin olkoon kädessään tuhoase.» 2. Siinä samassa tuli kuusi miestä Yläportilta, siltä joka on pohjoiseen, ja kullakin oli kädessään tuhoava ase. Heidän keskellään oli pellavapukuinen mies, jolla oli vyössään kirjoitusvälineet. He tulivat sisään ja asettuivat pronssialttarin vierelle. 3. Silloin Israelin Jumalan kirkkaus kohosi kerubien yltä, missä se oli siihen saakka ollut, ja siirtyi temppelin oven kohdalle. (9:1-3a)
Siinä kun luvussa 8 kuvataan Juudan kansan syvää epäjumalanpalvelusta, luvussa 9 kuvataan siitä tuleva rangaistus. (Meidän on pidettävä edelleen mielessämme, että kyse on Hesekielin näystä, eikä asioista, jotka ovat konkreettisesti menossa.) Luku 9 on melko apokalyptinen kuvaus siitä millä tavalla Jumalan rangaistus tulisi saavuttamaan Juudan kansan. Apokalyptiikassa esimerkiksi enkeleillä on tärkeä rooli, kuten tässä jaejaksossa. Todellisuudessa Babylonian armeija tulisi tunkeutumaan Jerusalemiin miekat kädessään; nyt tämä on vain kuvattu jumalallisesta näkökulmasta, jossa tuomion saattaa voimaan enkelit.
Hesekiel näkee seitsemän enkelin kulkevan pohjoisesta kohti temppelin keskusta ja kuusi heistä on vaarallisesti aseistettu ”tuhoaseella”. Yksi seitsemästä on kuitenkin erilainen. Hän kantaa aseen sijasta kynää! Hän on puettu pellavaan eli kauniiseen valkoiseen vaatteeseen, jota käyttivät yleensä papit (2. Moos. 28:29-42) tai enkeliolennot (Dan. 10:5; 12:6-7). Mutta Hesekiel näkee muutakin: Jumalan kirkkaus, joka mainittiin jakeessa 8:4, alkaa siirtyä tavalliselta paikaltaan eli kaikkeinpyhimmässä olevien kahden kerubin yltä (1. Kun. 6:23-28; 8:6-7) kohti ovea.
Tässä kohtaa lienee paikallaan lyhyt syväsukellus tähän aiheeseen. Jo 2. Mooseksen kirjassa annettiin ohjeita siihen millä tavalla ilmestysmajan kaikkeinpyhin tuli rakentaa. Kaikkeinpyhimpään tuli asettaa liitonarkku, jonka päälle tuli puolestaan asettaa kaksi kerubia:
Tee puhtaasta kullasta kansilevy, kaksi ja puoli kyynärää pitkä ja puolitoista kyynärää leveä. Tao kannen päälle kullasta kaksi kerubia, toinen kerubi kannen toiseen ja toinen toiseen päähän, niin että ne ovat kiinteästi kannen kummassakin päässä. Kerubien siivet olkoot kohollaan kannen yllä ja niiden kasvot vastakkain, kohti arkun kantta. Aseta kansi arkun päälle pantuasi arkkuun ne liiton todistuskappaleet, jotka minä sinulle annan. Sen luona sinä saat kohdata minut, ja minä puhun sinulle kannen päältä, niiden kahden kerubin välistä, jotka ovat liitonarkun päällä, ja ilmoitan sinulle kaikki ne käskyt, jotka minä israelilaisille annan. (2. Moos. 25:17-22)
Sitten hän (Besalel) teki puhtaasta kullasta kansilevyn, kaksi ja puoli kyynärää pitkän ja puolitoista kyynärää leveän, ja takoi kullasta kaksi kerubia, toisen kerubin kannen toiseen ja toisen sen toiseen päähän, niin että ne olivat kiinteästi kannen kummassakin päässä. Kerubien siivet olivat kohollaan kannen yllä ja niiden kasvot vastakkain, kohti arkun kantta.(37:6-9)
Sen lisäksi, että Jumala puhui näiden kerubien välistä, Vanhan testamentin tekstit osoittavat miten Jumalan valtaistuimen ajateltiin olevan näiden kerubien kannateltavana:
Niin he lähettivät miehiä Siloon, ja nämä toivat sieltä Herran Sebaotin liitonarkun, hänen, jonka istuinta kerubit kannattavat. (1. Sam. 4:4)
Kuule meitä, Israelin paimen,sinä, joka johdatat Joosefin heimoa kuin paimen laumaansa, sinä, jonka istuinta kerubit kannattavat! (Ps. 80:2)
Näin ollen Jumala oli todella tavattavissa kaikkeinpyhimmässä, koska Hänen valtaistuimensa ja siten Hänen läsnäolonsa oli liitonarkun ja kerubien yllä. Hesekiel ei tietenkään olisi pelkkänä pappina koskaan voinut nähdä tätä, koska ainoastaan ylipapilla oli lupa mennä kaikkeinpyhimpään ja hänelläkin vain kerran vuodessa. Tästä syystä jakeen 3 maininta on niin shokeeraava: nyt Jumalan läsnäolo siirtyykin pois kaikkeinpyhimmästä. Siirtymä on osittainen ja lopullisesti kirkkaus olisi poissa Jerusalemista jakeessa 11:23. Jatkamme nyt eteenpäin.
Herra huusi pellavapukuiselle miehelle, jolla oli kirjoitusvälineet vyössään, 4. ja sanoi hänelle: »Kulje Jerusalemin halki, koko kaupungin läpi laidasta laitaan, ja tee merkki kaikkien niiden otsaan, jotka huokaavat ja valittavat kaupungissa tehtävien iljettävyyksien tähden.» (9:3b-4)
Ennen kuin kuusi tuhoajaa pääsevät rellestämään, kynällä varustetun enkelin täytyy tehdä yksi asia: kaupungin uskolliset tulee merkata omaksi ryhmäkseen, ettei heitä tapettaisi tulevissa rytinöissä. Enkelin tuli laittaa jokaisen uskollisen otsaan merkki, joka erottaisi henkilön uskottomista epäjumalanpalvelijoista. On vaikea sanoa löytääkö enkeli kovinaan montaa uskollista, koska ainakin Jeremia oli turhaan yrittänyt etsiä edes yhtä uskollista Jerusalemin kaduilta (Jer. 5:1-5). Ehkä asiat olivat nyt jonkin verran muuttuneet. Ehkäpä Babylonian ensimmäinen isku ja pakkosiirto vuonna 597 eKr. oli avannut joidenkin silmät. Varmaa kuitenkin on, että kyseessä on jäännös. Jäännös-ajattelun merkitystä ei voi liikaa korostaa profeettojen teksteissä. Kuten Jesaja sanoi, vaikka Israelin kansaa olisi kuin hiekkaa meren rannalla, siitä tulisi pelastumaan ainoastaan jäännös (Jes. 10:22-23). Jumalan lupaukset kulkisivat eteenpäin uskollisen jäännöksen keskuudessa. Juuri tämä on Paavalin pointti Roomalaiskirjeen tunnetuissa luvuissa 9-11. Paavali vetoo mm. Jesajaan sanoessaan, että Israelista on aina pelastunut vain jäännös, joten ei ole yllätys, että sama oli totta edelleen Jeesuksen ja apostolien aikana. Uudessa testamentissa Jeesuksen 12 opetuslasta toimivat tämän jäännöksen ydinjoukkona ja Paavalille paljastetun salaisuuden (ks. Ef. 2-3) tarkoitus oli osoittaa miten pakanatkin pääsevät osalliseksi tästä jäännöksestä pelkästään uskon (ei ympärileikkauksen) kautta Messiaaseen.
Nyt tämä jäännös siis merkattaisiin omaksi ryhmäkseen. Kirjaimellisesti ottaen jakeessa 4 enkeliä käsketään ”merkitsemään tav-kirjain” uskollisten otsaan. Enkelin tulisi siis piirtää jokaisen otsaan heprean kielen viimeisen aakkosen, tavin, joka näytti tuona aikana t-kirjaimelta. Tällainen merkki symboloi ennenkaikkea omistajuutta — se oli merkki siitä, että henkilö kuului Jumalalle. Samalla logiikalla toimi veren sively ovenpielissä 2. Mooseksen kirjan luvussa 12, kun tuhooja-enkeli teki tuhojaan Egyptissä. On tietenkin selvää, että kun Babylonia lopulta saapui, jotkut viattomat varmasti kuolivat ja jotkut syylliset varmasti jäivät henkiin, vaikka joutuivatkin vankeuteen. Laajassa mittakaavassa juutalais-kristillinen oppi viimeisestä tuomiosta ja tulevasta ylösnousemuksesta onkin pitkälti vastausta tähän dilemmaan: lopulta oikeus tulee voittamaan.
Joka tapauksessa lukijan on syytä tiedostaa, että meille tunnetumpi merkki Ilmestyskirjasta nojaa pitkälti juuri tähän tekstiin. Johannes näkee miten enkeli tekee sinettimerkinnän 144 000 uskollisen otsaan, jotta he erottuisivat omaksi erityiseksi ryhmäkseen, Jumalan kansaksi. Itse pedon merkki (joka on kaikille yleensä tutumpi) on vain parodia Jumalan omien merkitsemistä (13:16-17). Monet Ilmestyskirjan lukijat ovat ikävä kyllä unohtaneet Ilmestyskirjan näyn vanhatestamentillisen taustan. Samalla tavalla kuin Hesekielin aikana merkissä ei ollut kyse konkreettisesta silmälle näkyvästä merkistä ihmisten otsassa, Ilmestyskirjassa ei ole kyse konkreettisesta merkistä, joka olisi näkyvä, vaan painotus on siinä, kuka omistaa kyseisen henkilön, peto vai Jumala. [Viite 4.] Suomen johtava Ilmestyskirja-tutkija Marko Jauhiainen kirjoittaa Ilmestyskirjan ja Hesekielin kirjan välisestä otsa-merkistä seuraavasti:
Tämä kuitenkin tapahtui Hesekielin näyssä, eikä ole olemassa mitään tietoa tai viitettä siitä, että eloonjääneet olisi myöhemmin tunnistettu konkreettisena merkkinä käytetystä heprean aakkosten tav-kirjaimesta otsassa. Jumala oletettavasti tunnistaa omansa ilman erillistä merkkiäkin, joten otsaan tehtävä merkki on lähinnä visuaalinen kielikuva profeettaa ja hänen tekstinsä lukijoita varten…Kyseessä on symbolinen tapa kuvata sitä, kenelle henkilö kuuluu. [Viite 5.]
Samalla tavalla kun ei ole syytä uskoa, että 580-luvulla eKr. Juudan kansaa oltaisiin konkreettisesti merkattu erityisellä otsa-merkillä, Johanneksen kuvausta ei ole syytä pitää konkreettisena merkkinä, joka olisi näkyvä leima. Jatkamme eteenpäin.
5. Sitten kuulin hänen sanovan toisille miehille: »Kulkekaa hänen perässään kaupungin halki ja tappakaa säälittä, ketään säästämättä. 6. Tappakaa vanhukset ja nuoret miehet, neidot, naiset ja lapset, tappakaa heidät viimeistä myöten, mutta älkää kajotko kehenkään, jolla on merkki. Aloittakaa minun temppelistäni.» Niin he aloittivat kansan vanhimmista, jotka olivat temppelin edustalla. 7. Hän sanoi sitten miehille: »Saastuttakaa temppelirakennus, surmatkaa ihmisiä esipihat täyteen. Menkää sen jälkeen kaupunkiin ja tappakaa siellä.» (9:5-7)
Nyt kuusi aseella varustettua enkeliä voivat lähteä matkaan. Näky on hirvittävä, joten ei ole ihme, että hieman myöhemmin Hesekiel itse huutaa kauhuissaan ja kysyy aikooko Jumala todella tappaa kaikki (j. 8). Samalla tavalla kuin aiemmin Kanaanin maan synnissä elävät asukkaat olivat saaneet Jumalan tuomion Israelin kautta (1. Moos. 15:16; 3. Moos. 18:24-28), nyt Juuda tulisi saamaan rangaistuksen Babylonian kautta. Eikä ihme, koska heidän elämästään oli tullut läpikotaisin kanaanilaista! Kun Hesekiel kuulee miten tuhon tulee alkaa Jumalan temppelistä, lukija ei voi kuin muistella Jeremian antamaa varoitusta (Jer. 7:1-15). Ensimmäinen kohde on se 25 hengen ryhmä miehiä, jotka kumartavat Jumalansa sijaan aurinkoa, jonka jälkeen tuhoryhmä leviäisi laajemmalle alueelle.
8. Kun he olivat lähteneet surmatyöhönsä, jäin minä yksin paikalle. Minä lankesin kasvoilleni ja huusin: »Voi, Herra! Aiotko tuhota kaikki, jotka Israelista vielä ovat jäljellä, kun vihassasi näin lyöt Jerusalemia?» 9. Hän vastasi: »Israelin ja Juudan synti on suuri, hyvin suuri. Maa on veren tahraama, ja Jerusalemissa poljetaan oikeutta. He sanovat: ’Herra on hylännyt maamme, ei Herra meistä välitä.’ 10. Niinpä en minäkään sääli enkä säästä. Minä rankaisen heitä heidän tekojensa mukaan.» 11. Silloin saapui pellavapukuinen mies, se, jolla oli kirjoitusvälineet vyössään, ja hän ilmoitti: »Olen tehnyt sen minkä käskit.»
Pian Hesekiel seisoo temppelialueella yksin — kaikki muut on tapettu. Sitten hän alkaa kuulla huutoja kauempaa, kun kuuden hengen enkelitiimi jatkaa rangaistusten antamista muualla kaupungissa. Hesekiel ei voi enää pysyä vaiti: ”Voi, Herra! Aiotko tuhota kaikki, jotka Israelista vielä ovat jäljellä, kun vihassasi näin lyöt Jerusalemia?” Tämä kuulostaa varsin tutulta, jos olemme lukeneet kertomukset Aabrahamista (1. Moos. 18), Mooseksesta (2. Moos. 32-34), Aamoksesta (Aam. 7:1-6) tai Jeremiasta Jer. 14:11-12; 15:1). Jumala puolestaan vastaa tähän nostamalla uudelleen esiin jakeen 8:18 sisällön: kansan rikkomukset ovat niin ylipursuavan suuria, että rangaistusta ei yksinkertaisesti voi enää välttää.
LUKU 10 — Herran kirkkaus poistuu temppelistä
1. Ja tämän minä näin: Kerubien päiden yllä oli kaartuva levy, ja sen yläpuolella näkyi jokin, mikä hohti kuin safiiri ja oli muodoltaan ikään kuin valtaistuin. 2. Sieltä tuli pellavapukuiselle miehelle käsky: »Mene kerubien alle pyörien väliin ja ota käsiesi täydeltä palavia hiiliä. Ota ne kerubien välistä ja sirottele pitkin kaupunkia.» Minun katsellessani mies lähti. 3. Kerubit seisoivat temppelin oikealla puolella, kun mies meni niiden väliin. Sisempi esipiha peittyi pilveen, 4. ja Herran kirkkaus kohosi kerubien yläpuolelta ja siirtyi temppelin ovelle. Pilvi täytti koko rakennuksen, ja esipiha tulvehti Herran kirkkauden hohdetta. 5. Ulompaan esipihaan saakka kuului kerubien siipien kohina, mahtavana kuin kaikkivaltiaan Jumalan ääni. 6. Kun hän käski pellavapukuisen miehen ottaa tulta pyörien välistä, kerubijoukon keskeltä, tämä meni ja seisahtui pyörän viereen. 7. Yksi kerubeista ojensi toisten välistä kätensä tuleen, joka oli joukon keskellä, otti hiiliä ja antoi ne pellavapukuisen miehen käsiin. Mies otti hiilet ja lähti. 8. Minä näin, että kerubeilla oli siipiensä alla ikään kuin ihmisen kädet. 9. Ja tämän minä näin: Kerubien vieressä oli neljä pyörää, yksi kunkin kerubin kohdalla, ja ne pyörät välkehtivät kuin krysoliitti. 10. Kaikki neljä olivat samanlaisia, niissä jokaisessa oli kuin kaksi pyörää ristikkäin. 11. Kulkiessaan ne liikkuivat neljään suuntaan, eikä niiden tarvinnut kääntyä. Ne menivät sinne, minne kerubien kasvot osoittivat, eivätkä ne kääntyneet kulkiessaan. 12. Koko kerubien ruumis ja niiden selkä, kädet ja siivet välkehtivät kauttaaltaan valoa, samoin niiden neljä pyörää. 13. Minä kuulin, että pyöristä käytettiin nimeä »galgal [pyörä]» 14. Kullakin kerubilla oli neljät kasvot. Yhdet niistä olivat kerubin kasvot, yhdet olivat ihmisen kasvot, yhdet leijonan ja yhdet kotkan kasvot. 15. Kerubit – samat olennot, jotka olin Kebarjoen rannalla nähnyt – kohosivat ilmaan, 16. ja kun ne liikkuivat, liikkuivat pyörät niiden vierellä, ja kun ne nostivat siipensä kohotakseen ilmaan, pyörät seurasivat mukana. 17. Kun ne pysähtyivät, pysähtyivät pyörätkin, ja kun ne kohosivat ilmaan, kohosivat pyörät niiden kanssa, sillä pyöriä liikutti sama henki. 18. Herran kirkkaus lähti temppelin ovelta ja asettui kerubien ylle, 19. ja kerubit nostivat siipensä ja kohosivat ilmaan. Näin ne lähtivät edestäni, ja pyörät seurasivat niiden vierellä. Ne pysähtyivät temppelin itäiselle portille, ja niiden yläpuolella oli Israelin Jumalan kirkkaus. 20. Ne olivat samat olennot, jotka Kebarjoen rannalla olin nähnyt Israelin Jumalan valtaistuimen alla, ja minä näin, että ne olivat kerubeja. 21. Niillä oli kullakin neljät kasvot, ja jokaisella oli neljä siipeä ja kunkin siiven alla ikään kuin ihmiskäsi. 22. Ne olivat kasvoiltaan samanlaiset kuin ne olennot, jotka olin Kebarjoen rannalla nähnyt. Kukin niistä kulki kasvojen osoittamaan suuntaan. (10:1-22)
Kun vertaamme keskenään jakeita 9:3 ja 10:4, näyttää siltä, että luvun 10 kuvaus ei seuraa kronologisesti lukua 9, vaan kyse on saman asian kertomisesta eri näkökulmasta. Siinä kun luvussa 9 pääaihe on Jerusalemin tuho ja luvussa vilahtaa Jumalan poistuminen, luvussa 10 pääaihe on Jumalan poistuminen ja luvussa vilahtaa Jerusalemin tuho. Tekstissä siis painotetaan nyt enemmän Jumalan kavodin (kirkkauden) poistumista temppelistä. Jumala on ”pakkaamassa kamojaan” ja poistumassa temppelistä kauas itään. Nyt Hesekiel ymmärtää, että taivaalliset ja todelliset kerubit, joista kaikkeinpyhimmässä olevat kerubit toimivat ainoastaan symboleina, ovat nyt laskeutuneet alas siirtämään Jumalan läsnäolon pois Jerusalemin temppelistä. Luvun 11 lopussa lukija joutuu kysymään ainakin kahta kysymystä: minne Jumalan kirkkaus oikeastaan menee? ja onko sitä enää koskaan odotettavissa takaisin? Mitä tulee viimeiseen kysymykseen, niin siihen vastataan selkeästi kirjan luvuissa 40-48 (tekstisarjamme osassa 6).
Jumala, joka istuu tämän kompleksin päällä, antaa käskyn sille pellavapukuiselle enkelille, joka toimi edellisessä luvussa uskollisten merkkaajana. Hänen tuli ottaa tulisi hiiliä rattaiden välistä ja käyttää niitä tuhoaseena Jerusalemin kaupunkia vastaan (j. 2, 6-7). Enkeli liittyy nyt kuuden muun tuhoajan joukkoon ja alkaa levittää tulta ympäri kaupunkia. Pointti on päivänselvä: tuleva Jerusalemin tuho ja palaminen on suoranainen Jumalan tuomio; babylonialaiset ovat vain välineitä Jumalan kädessä. Tuli, jonka odotettiin toimivan Israelin vihollisia vastaan (Ps. 97:3; Jes. 21:11) toimisikin nyt Israelia itseään vastaan. Kuva heijastelee Sodoman ja Gomorran tuomiota ja tämä linkki tulee selväksi varsinkin jakeiden 16:44-52 valossa.
Jakeet 18-19 ovat olennaisessa roolissa. Kaikkeinpyhimmässä ollut Jumalan läsnöolo poistuu nyt temppelistä näiden kerubien ”kyytiin” ja siirtyy aina temppelialueen itäpäätyyn saakka. Jakeissa 11:22-23 kirkkaus poistuisi alueelta ja kaupungista kokonaan Öljymäen itäpuolelle. Jos emme laske mukaan Hesekielin vaimon kuolemaa, tämän on täytynyt ollut kaikkein shokeeraavin hetki Hesekielin profeettauralla. Jumala kavod oli jättänyt Jerusalemin temppelin! Koko Israelin teologinen kivijalka revitään yhtäkkiä kappaleiksi ja jäljelle jää ainoastaan kasa vaikeita kysymyksiä.
LUKU 11 — Jerusalemilaiset vs. pakkosiirretyt
1. Henki nosti minut ilmaan ja vei minut temppelin itäportille, sille portille, joka antaa itään päin. Porttikäytävässä oli kaksikymmentäviisi miestä, ja minä näin heidän joukossaan Jaasanjan, Asurin pojan, ja Pelatjan, Benajan pojan, jotka olivat kansan johtomiehiä. 2. Herra sanoi minulle: »Ihminen, tässä ovat ne kaupungin miehet, jotka punovat juonia ja antavat vääriä neuvoja. 3. He sanovat: ’Miksi rakentaa, miksi varustaa? Me olemme turvassa kuin liha padassa.’ 4. Sen tähden ennusta heitä vastaan, ennusta, ihminen.» 5. Silloin minuun tuli Herran henki, ja Herra käski minun sanoa israelilaisille: »Näin sanoo Herra: Minä tunnen teidän puheenne, minä tiedän, mitä teidän mielessänne liikkuu. 6. Teidän on syy, kun kaupungin asukkaita surmataan joukoittain, teidän tähtenne kadut täyttyvät kaatuneista. 7. Tämän vuoksi sanoo Herra Jumala: Ne, jotka muurienne sisällä surmataan, ovat liha, ja kaupunkinne on pata, mutta teidät minä vien täältä pois. 8, Miekkaa te pelkäätte, ja miekan minä teitä vastaan nostan – näin sanoo Herra Jumala. 9. Minä vien teidät muurienne keskeltä, minä luovutan teidät muukalaisten käsiin ja panen tuomionne täytäntöön. 10. Te kaadutte miekkaan, Israelin rajalla minä toteutan teidän rangaistuksenne, teen teille tiettäväksi, että minä olen Herra. 11. Ei tästä kaupungista ole teille padaksi, jossa olisitte turvassa kuin liha. Israelin rajalla minä panen teidän tuomionne täytäntöön, 12. teen teille tiettäväksi, että minä olen Herra. Te ette seuranneet minun säädöksiäni, te ette noudattaneet tahtoani, vaan elitte niin kuin naapurikansanne elävät.» 13. Minun puhuessani Pelatja, Benajan poika, kuoli. Minä lankesin kasvoilleni ja huusin suureen ääneen: »Voi, Herra! Aiotko hävittää kaikki, jotka Israelista vielä ovat jäljellä?»
Yhtäkkiä Hesekiel siirretään uuteen sijaintiin temppelin itäportille ja siellä hän näkee jälleen uuden 25 hengen miesporukan. Kaksi heistä Hesekiel tuntee nimeltä: Jaasanjan (”Jahve kuuntelee”), Asurin pojan ja Pelatjan (”Jahve on pelastanut”). Lukija voi tietenkin ihmetellä sitä miten tämä porukka voi olla yhä hengissä, mutta nyt on siis kyse näystä, eikä asioiden tarvitse seurata tiukkaa kronologiaa.
Ryhmä edustaa kansan poliittisia johtajia, jotka ovat täyttäneet poliittisen tyhjiön, joka syntyi, kun aiempi johtajisto vietiin pakkosiirtolaisuuteen 597 eKr. Heitä syytetään erityisesti vallan väärinkäytöstä.
Ironista tässä kaikessa on se, miten tämä porukka esittelee huolettomia ajatuksiaan juuri sillä kohtaa, josta Jumalan kavod on poistumassa temppelistä (10:19). He ”punovat juonia ja antavat vääriä neuvoja”. Tämä tarkoittanee sitä, että miehet rauhoittelevat kansaa rauhasta; mitään hätää ei olisi. ”Me olemme turvassa kuin liha padassa!” he huutavat, koska he luottavat Jerusalemin mahtaviin muureihin. Kun luemme jaejakson yhdessä jakeen 11:15 kanssa (ks. alla), näyttää selvältä, että tämä Jerusalemin eliitti-porukka pitää itseään valittuna, padassa kypsytettävänä ”kunnon lihana”, kun taas muu, ”alempiarvoinen liha” on jo heitetty pois pakkosiirtolaisuuteen. Juudan kansalle ja nyt erityisesti Jerusalemiin jäljellejääneille oli syntynyt illuusiomainen kuva siitä miten heidät oli säästetty ja heille ”maa on annettu perinnöksi” (j. 15). Voi miten väärässä he ovatkaan…
14. Silloin minä sain Herralta sanan: 15. »Ihminen, kuule tämä, sinä ja veljesi, sinun sukulaisesi ja koko Israelin kansa, te kaikki, joista Jerusalemin asukkaat sanovat: ’Olkoot siellä, etäällä Herrasta, meille tämä maa on annettu perinnöksi.’ 16. Sen tähden sano: ’Näin sanoo Herra Jumala: Minä olen siirtänyt heidät kauas toisten kansojen sekaan, olen hajottanut heidät moniin maihin, mutta minne ovatkin joutuneet, he ovat sentään voineet palvella minua.’ 17. Sen tähden sano: ’Näin sanoo Herra Jumala: Minä kokoan teidät kansojen seasta, minä kerään teidät maista, joihin olette hajallenne joutuneet, ja annan teille Israelin maan.’ 18. »He palaavat sinne ja poistavat kaikki sen iljetykset, kaikki kauhistavat epäjumalankuvat. 19. Minä annan heille uuden sydämen ja heidän sisimpäänsä uuden hengen, minä otan heidän rinnastaan kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen. 20. Niin he seuraavat minun säädöksiäni, he ottavat varteen minun käskyni ja elävät niiden mukaan. He ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa. 21. Mutta nuo, jotka palvovat iljettäviä patsaitaan ja kauhistuttavia kuviaan, saavat minulta omien tekojensa mukaan. Näin sanoo Herra Jumala.»
Jakeet 14-21 erottautuvat laajemmasta tekstimassasta, koska tuomionpainotteinen teksti muuttuu yhtäkkiä toivoksi. Toivo vilahti kyllä jo jakeessa 5:3 (kun Hesekiel asetti muutamia hiuksia vyöhönsä jäännöksen pelastumisen symbolina), mutta nyt se tuodaan esiin selvästi. Toivoa on, mutta se annetaankin niille, jotka ovat jo nyt pakkosiirtolaisuudessa, ja joita Jerusalemiin jäänyt kansa väheksyy ja pilkkaa. Kuten Block toteaa jakeesta 15, todellinen Israelin nimi kuuluu enää vain pakkosiirtolaisuudessa oleville, ei Jerusalemissa oleville epäjumalanpalvojille. Jerusalemilaiset ovat pilkanneet pakkosiirtolaisia siitä, että he ovat joutuneet kauas Jumalasta, jonka läsnäolo asuu Jerusalemissa. Nyt paljastuu, että Jumala on itse asiassa toiminut pakkosiirtolaisille ”pyhäkkönä” (j. 16, vaikka 1992-käännös vaientaa tämän). Lähin vastine tällaiselle väitteelle tulee itse asiassa Uudesta testamentista, kun Jeesus toteaa samarialaiselle naiselle miten pian tulisi aika, kun ei enää olisi väliä sillä millaisessa maantieteellisessä paikassa Jumalaa tultaisiin palvomaan (Joh. 4). Joka tapauksessa, pakkosiirtolaisuudessa jo olevilla on toivo, kun jäännös tulisi todella pelastumaan ja palaamaan Israelin maahan. Jakeissa annetaan lyhyitä toivon sanoja, mutta ne nousevat uudella tavalla esiin erityisesti kirjan luvuissa 34-37. Jumalan lupaus on kuitenkin hyvin raamattuteologinen ja siinä näkyy selvästi aiempi pelastushistoriallinen kaava:
- Jakeessa 17 luvataan uusi exodus. Samalla tavalla kuin Jumala keräsi kansansa Egyptin orjuudesta, Hän tulisi keräämään sen Babylonian orjuudesta.
- Jakeessa 18 luvataan maan uudelleen asuttaminen. Samalla tavalla kuin Israel saavutti lopulta luvatun maan ensimmäisen exoduksen jälkeen, se tulisi saavuttamaan luvatun maan toisen exoduksen jälkeen. Samalla tavalla kuin maa tuli puhdistaa kanaanilaisten epäjumalanpalvonnasta (5. Moos. 7:1-5, 25-26; 13:12-17), maa tulisi jälleen puhdistaa Juudan kansan epäjumalanpalveluksen jäljiltä(!).
- Jakeissa 19-20 luvataan uusi liitto. Jumala lupaa tehdä kansalleen todellisen sydänsiirron, kun vanha kivinen ja epäjumalanpalvontaan tottunut sydän vaihdettaisiin uuteen Jumalalle sykkivään sydämeen. Lupaus on samanlainen kuin mitä Jeremia oli aiemmin sanonut (”Ja minä annan heille yhden sydämen ja yhden tien, niin että he pelkäävät minua kaiken elinaikansa”, 32:39). Tämä on siten uusi luominen, Jumalan on tehtävä jotain täysin uutta, uusi luomus (vrt. 2. Kor. 5:17: ”Jos joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!”). Kaiken päämäärä on uskollinen elämä, kun kansa seuraisi Jumalan käskyjä. Maininta ”He ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa” on klassinen liitto-tunnustus, kun Jumala tunnustaa jälleen kansansa omaksi liittokansakseen. Sama lupaus löytyy niin Jeremian kirjan klassisesta uuden liiton ennustuksesta (”ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani”, 31:33) kuin myös myöhemmin Hesekielin uuden liiton ennustuksesta (”Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani”, 37:27). Toivo todellakin elää!
Todellisuudessa jakeen 21 teksti on hieman ympäripyöreämpi kuin mitä 1992-käännös antaa ymmärtää ja 1933-käännös tuo alkuteksin paremmin esiin: ”Mutta joitten sydän vaeltaa heidän iljetystensä ja kauhistustensa mieltä myöten, niitten vaelluksen minä annan tulla heidän oman päänsä päälle, sanoo Herra, Herra.” Todennäköisesti varoitus suunnataan jo nyt pakkosiirtolaisuudessa oleville. Jae muistuttaa siitä, että kansa ei tulisi automaattisesti saamaan uuden liiton siunauksia, vaan ehtona on se, että jokaisen sydän olisi kääntynyt pois epäjumalanpalvonnasta.
Jäljellä on enää kolme jaetta. Nyt Hesekiel näkee miten Jumalan läsnöolo poistuisi Jerusalemista kokonaan.
22. Kerubit nostivat siipensä. Pyörät seurasivat kerubien vierellä, ja kerubien päiden yllä hohti Israelin Jumalan kirkkaus. 23. Herran kirkkaus kohosi kaupungin keskeltä ja siirtyi vuorelle, joka on kaupungista itään. 24. Henki nosti minut ilmaan ja toi minut Kaldeaan pakkosiirtolaisten luo; tämä tapahtui näyssä, Jumalan hengen voimasta. Niin sitten heräsin, ja silmistäni kaikkosi näky, jonka olin nähnyt. 25. Minä kerroin pakkosiirtolaisille kaiken sen, minkä Jumala minulle oli ilmoittanut.
Nämä jakeet päättävät Hesekielin pitkän näyn. Jumala on poistunut Jerusalemista ja sen tuho on nyt varma. Jäljellä on piinallinen kysymys siitä, koska Jumala mahtaisi tulla takaisin.
Sitten Hesekiel on yhtäkkiä takaisin Babyloniassa. Hän tuskin malttaa kertoa mitä hän on juuri nähnyt. Mitä tulee Jumalan kavodiin, niin Hesekiel joutuisi odottaa 20 vuotta ennen kuin hän saisi nähdä vilauksen siitä millä tavalla se tulisi palaamaan Israelin kansan keskuuteen. Meidän ei kuitenkaan tarvitse odottaa yhtä kauaa. Luvut 40-48 ovat nimittäin tulossa käsittelyyn melko pian, Ennen sitä meidän täytyy kuitenkin käsitellä kirjan tunnettua (ja usein väärinymmärrettyä) lukua 37.
Loppupohdinta
Hesekielin kirjan luvuista 8-11 voisi nostaa esiin monia teologisia huomioita, mutta koska teksti on jo nyt liian pitkä, nostan esiin vain yhden
On tärkeää huomata miten Israel on jo Vanhan testamentin aikana jaettu kahtia — epäuskoisiin ja uskollisiin. Kuten Paavali myöhemmin Roomalaiskirjeessä toteaa, ”οὐ γὰρ πάντες οἱ ἐξ Ἰσραήλ οὗτοι Ἰσραήλ” eli ”sillä ei kaikki, jotka ovat israelilaisia, ole [todellinen] Israel” (9:6). Profeetat osoittavat, että Paavali ei keksi mitään uutta. Israel on aina ollut jaettu uskottomiin ja uskollisiin ja tämä näkyy erityisen selvästi Hesekielin tekstissä, joskin painopiste on totta kai epäuskoisissa. Samalla tavalla kuin todellista israelilaista ei määritä ympärileikkaus (Room. 2:27-29) tai Herran lain omistaminen (Jer. 8:8), sitä ei myöskään määritä se, asuuko henkilö Israelin maaperällä vai ei (Hes. 11:14-22). Todellinen israelilainen on kuuliainen Jumalan käskyille ja osoittaa elämällään rakastavansa sekä Jumalaa että lähimmäistään.
Viitteet
1) Antiikin Lähi-idästä löytyy tekstejä, joissa kuvataan jumaluuden poistuminen kansansa keskuudesta. Sumerilaisissa teksteissä pääjumala Enlil käskee Urin kaupungin Nanna-jumalatarta poistumaan kaupungista sen pahuuden vuoksi. Babylonian pääjumala Mardukin kuvataan poistuneen Babyloniasta jopa kolmesti. Joissain tilanteissa tämä liittyi sotilaalliseen valloitukseen, kun vihollinen ryösti ja siirsi Mardukin jumalankuvan pois temppelistä, joka oli siis tavallista tuon ajan sotatilanteissa. Assyrian kuningas Assarhaddon (680-669 eKr.) kuvaa eräässä tekstissä Babylonian jälleenrakentamista. Kuningas kertoo miten Marduk-jumala oli hylännyt Babylonian sen pahuuden vuoksi ja maa oli altistunut sen vuoksi vihollisen voimille. Koko maa tuli joutomaaksi ja iso osa kansaa joutui pakkosiirtolaisuuteen. Tekstissä myös kuvataan Mardukin mielenmuutosta ja hänen paluutaan kansan keskuuteen.
Daniel Block listaa neljä asiaa, jotka ovat esillä kyseisissä teksteissä ja joilla on merkittävä linkki Hesekielin kirjan lukuihin 8-11. (1) Teksteistä käy ilmi miten tiukasti jumaluus, maa ja kansa kuuluvat yhteen, samalla tavalla kuin Jahve, Israelin maa ja Israelin kansa kuuluvat yhteen. (2) Jumaluuden poistuminen oli aina merkki siitä, että jumala(t) on suuttunut. (3) Jumaluuden poistumisen syy oli kansan vääristyneissä teoissa, niin kultillisessa kuin moraalisessa mielessä. (4) Jumaluuden poistumisen jälkeen vihollisarmeija kykeni tuhoamaan pyhän paikan. (Block, s. 275-76.)
2) Block (s. 290-91) listaa viisi eri tämännimistä henkilöä Vanhasta testamentista: (1) sotaväen päällikkö, maakatilaisen poika, joka palveli käskynhaltija Gedaljan alaisuudessa (2. Kun. 25:22-23; Jer. 40:8); (2) sotaväen päällikkö, Hoosajan poika (Jer. 42:1); (3) Jeremian poika reekabilaisessa perheessä (Jer. 35:3); (4) Assurin poika (Hes. 11:1) ja (5) käsittelemämme Saafanin poika, yksi Jerusalemin vanhimmista (Hes. 8:11). Tämän lisäksi nimi esiintyy monissa Raamatun ulkopuolisissa lähteissä.
3) Gordon Fee & Douglas Stuart, How to Read the Bible Book by Book (Grand Rapids: Zondervan), 2002, 198.
4) Blockilla (s. 310-14) on mielenkiintoinen tiivistys siitä millä tavalla juutalaiset ja kristityt ovat ajan mittaan tulkinneet luvun 9 tav-merkkiä uskollisten otsassa. Monet kirkkoisät esimerkiksi näkivät tav-merkissä (t tai X) viittauksen Kristuksen ristiin.
5) Marko Jauhiainen, Aika on nyt – opas Ilmestyskirjan lukemiseen (Itätuuli-Kustannus, 2016), 139, 140.
- Olen jälleen nojannut lähinnä kahteen kommentaariin: Daniel Block, The Book of Ezekiel. Chapters 1-24. NICOT (Grand Rapids: Eerdmans, 1997), 272-360 ja Christopher J. H. Wright, The Message of Ezekiel. The Bible Speaks Today -sarja (Nottingham: IVP: 2001), 97-126.
